On hyvin hankala kirjoittaa ajankohtaisesti Egyptistä, kun joka viikko tuntuu tapahtuvan jotain järisyttävän merkittävää. Viimeisen kahden kuukauden aikana on valittu uusi presidentti, kyseenalaistettu istuvan parlamentin laillisuus. Armeijan johto on hankkinut itselleen autonomisen aseman. Lisäksi pelkästään viimeisen kahden viikon aikana väkivalta Siinain niemimaalla on johtanut armeijan suuroperaatioon ja saanut presidentin käskemään osan johtavista kenraaleista pakkoeläkkeelle ja uudelleennimityksiin.

Egyptin siirtymän monivaiheisuus hämmentää säännöllisesti myös harjaantuneita egyptologeja (ks. selkein kartta tilanteesta), joten ehkä tulevaisuudenennustuksiin tulisi hakea lisäselvyyttä tarkastelemalla Egyptin historiaa. Juuri tätä tarkoitusta varten on ilmestynyt Steven Cookin The Struggle for Egypt (2012), joka käy läpi maan lähihistorian.

Teoksen suurin historiallinen anti on, kuinka se käy läpi vuoden 1952 vallankaappausta ja Vapaiden upseerien autoritaarisen regiimin syntyä ja sen kestävyyden syitä. Vallankaappauksen kenties huomattavin asia, näin jälkikäteen tarkasteltuna, on yhtäältä sen ideologinen köyhyys ja toisaalta regiimin kykenemättömyys kehittää itselleen tukevaa ideologiaa. Alkuperäinen ideologian puute siitä, mitä vallankumouksen tulisi saavuttaa tai tehdä, tuotti vain yhden impussin: vallassa pysyminen siihen asti, kunnes tarkoitus löytyy. Egypti on käynyt lukuisia eri ideologisia malleja läpi arabisosialismin ankkurimaasta kaverikapitalismin esimerkkitapaukseksi. Eri ideologioiden sisältö on omaksuttu suhteellisen heikolla menestyksellä, mutta vallassa pysymisessä regiimi menestyi paremmin säilyen miltei 60 vuotta.

Ideologian sijaan ja vallassapysymisen lisäksi regiimiä on motivoinut menneisyyden virheiden välttäminen – ja tässä näkyy vahvimmin Egyptin hallitsijoiden henkilökohtainen jälki. Nasserin tapauksessa Egyptin dysfunktionaalinen parlamentarismi vaikutti hänen vallankeskittämispyrkimyksiinsä. Sadat pyrki välttämään Nasserin seikkailuja talouden ja yhteiskunnan sosialisoinnissa. Mubarak taas pyrki kaudellaan eristämään ja murskaamaan islamistiset liikkeet, jotka veivät hänen edeltäjänsä hengen ja pyrkivät tappamaan hänetkin. Hallitsijakolmikosta ankarimman kohtelun saa Mubarak, joka esitetään kirjassa tietynlaisena egyptiläisenä Brezhnevinä. Kuten eräs vitsi kertoo: Mubarakin vannottua virkavalansa hän oli matkalla ensimmäistä kertaa presidentin limusiinissa. Ajettuaan tovin kuski pysahtyi tienhaarassa ja totesi: ”Tässä kohtaa Nasser aina kääntyi vasemmalle, Sadat taas aina oikealle. Entä Te?” Mubarak tuumi pitkään, ja lopulta totesi: ”Jäädään mielummin tähän.”

Itse regimiin lisäksi teos taustoittaa muita Egyptin merkittäviä toimijoita sekä niiden välisiä suhteita ja historiaa. Egyptin autoritaarinen hallinto ei ole yksiselitteinen, ja etenkin regiimin ja armeijan välinen suhde on monimutkaisempi kuin puhe SCAF:sta monoliittisena toimijana antaa ymmärtää. Vaikka Egyptin regiimi on saanut juurensa armeijasta, niin armeija ei ole yhtä kuin regiimi, mutta vain yksi sen voimanlähteistä kuin sen mahdollisista haastajoista. Samoin Egyptin islamistien keskuudessa on merkittäviäkin jakolinjoja – tosin näiden käsittely jää puutteelliseksi Cookin kirjassa (esimerkiksi salafistit mainitaan vain kahdella sivulla). Parhaimpia kohtia kirjassa on ulkopuolisten toimijoiden, etenkin Yhdysvaltojen, roolin monipuolinen käsittely suhteessa Egyptin regimiin, maan ulkopolitiikkaan ja sisäpolitiikkaan.

Vaikka Cookin kirja tarjoaa historiallisen taustan kautta antia nykypäivän ymmärtämiseen, se ei anna kovin vahvoja tulkintoja tulevasta. Osittain tämä johtuu siitä, että kirjan pohja on tehty ennen vallankumousta, ja siihen on jälkikäteen lisätty kohtia, jotka käsittelevät “tammikuun 25. kansannousua”. Päivänpolitiikkaa 2008–2009 käsitellään hyvin terävästi, mutta sen jälkeen tapahtuneita paljon pintapuolisemmin (esim. Khaled Saidin kidutuskuolemaa). Viimeinen kappale, joka käsittelee vallankumousta, toimii myös päätöksenä, mutta se on enimmäkseen kuvaus tammikuun 2011 tapahtumista ja huokuu silloin laajalti vallinnutta optimistista sävyä demokratian läpimurrosta.

Kirja kuitenkin tarjoaa lukijalle jonkin verran ajatuksia tulevasta. Ideologisesti onton regiimin kaaduttua Cook näkee Egyptin lähihistorian isojen kysymyksien nousevan taas esille: ”Mikä on Egypti, mitkä ovat Egyptin arvot, ja mikä on Egyptin suhde ulkomaailmaan?” Saattaa kuulostaa yltiöfilosofiselta, että Egyptin siirtymässä ”kamppaillaan” Egyptin määritelmästä, mutta näitä kysymyksiä käsitellään myös käytännön tasolla, kun Egyptin perustuslakia uudelleenkirjoitetaan, ja tulkitaan presidentin ja SCAF:n ristiriitaisten säädösten laillisuutta.

Steven A. Cook, The Struggle for Egypt: From Nasser to Tahrir Square, Oxford University Press, 2012
ISBN: 978-0-19-979526