Itävallassa koittavat mielenkiintoiset ajat tammikuussa 2013, jolloin kansakunta on antamassa äänensä yleisen asevelvollisuuden säilyttämisestä. Itävalta onkin Suomen ohella ollut yksi niistä eurooppalaisista valtioista, joka sitkeästi pitää kiinni laajasta, kaikkia miehiä koskevasta yleisestä asevelvollisuudesta. Tosin, noin puolet Itävallan sotilaista on jo ammattilaisia, ja vain noin 40 prosenttia 24 000 kutsuntoihin kutsutuista miehestä valitsee asepalveluksen. Kuitenkin ottaen huomioon Suomen ja Itävallan ulko- ja puolustuspoliittisten ratkaisujen samankaltaisuuden (mm. nimenomainen asevelvollisuus, sotilaallinen liittoutumattomuus, aktiivinen rauhanturvaaminen) alppimaassa käytävän keskustelun luulisi herättävän kiinnostusta myös tuhansien järvien maassa.

Asevelvollisuusasia ei tällä hetkellä ole Suomessa pohdinnan alla. Siilasmaan raportissa todettiin ammattiarmeijan olevan Suomeen liian kallis. Vaikka Suomessa on meneillään puolustusvoimauudistus, senkin avulla varmistetaan yleisen asevelvollisuuden säilyminen. Tämän lisäksi presidentti Niinistökin on ilmaissut tukensa yleisen asevelvollisuuden säilyttämiseksi. On kuitenkin odotettavissa, että tulevina vuosina asevelvollisuusasiasta käydään Suomessa keskustelua. Itävallassa käytävää debattia olisikin hyvä seurata. Kansan tuki tätä pyhää instituutiota kohtaan on heikkenemässä, ja jo nyt voidaan kysyä, onko laajasta asevelvollisuudesta tullut jo tietyssä mielessä valikoiva, koska varusmiespalvelus on jo monelle nuorukaiselle ylittämätön este.

Sosiaalidemokraatit Itävallan reformiehdotuksen moottorina

Karrikoidusti voidaan Itävallan tilanteen sanoa olevan se, että yleisen asevelvollisuuden reformin kannalla ovat vasemmalle kallellaan olevat puolueet – sosiaalidemokraatit (SPÖ) ja vihreät. Yleisen asevelvollisuuden säilyttämisen kannalla ovat muun muassa suurimmat oikeistopuolueet kansanpuolue (ÖVP) ja vapauspuolue (FPÖ). Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee, että hallituksessa istuvat SPÖ ja ÖVP ovat asiassa vastakkain. Oman lusikkansa asevelvollisuussoppaa sekoittamaan on heittänyt sosiaalidemokraattinen presidentti Heinz Fischer, joka toimittaa lähinnä seremoniallista virkaa mutta osallistuu aktiivisesti kansalaiskeskusteluun. Hän kannattaa asevelvollisuuden säilyttämistä mutta ei kuitenkaan anna neuvoja, miten kansan tulisi äänestää.

SPÖ:n visiona on ammattiarmeija, jota tukisi sekä vapaaehtoisista että ammattilaisista koostuva miliisijoukko. SPÖ katsoo ehdotuksensa vastaavan parhaiten tulevaisuuden tarpeisiin. Sosiaalidemokraattisen puolustusministeri Norbert Darabosin mukaan tulevaisuudessa tarvitaan ”joustavia, korkeasti koulutettua ja nopeasti saatavilla olevia joukkoja”. Darabosin mukaan massa-armeijan asemesta turvallisuuden saralla tarvitaan spesialisteja ja ammattilaisia. Sosiaalidemokraatit toki perustelevat ehdotustaan myös muilla argumenteilla kuten esimerkiksi ammattiarmeijan kustannustehokkuudella. Ammattiarmeija olisi sosiaalidemokraattien mukaan halvempi. SPÖ:n mukaan tehoton systeemi rasittaa myös turhaan nuoria miehiä, joilta asevelvollisuuden pakkopaita tulisi riisua vihdoin pois. (Demareiden kannasta ja ehdotuksista kiinnostuneemmat täältä)

Siviilipalvelus, katastrofiapu ja Neutralität

Konservatiiviset ÖVP ja FPÖ taas haluavat säilyttää yleisen asevelvollisuuden. Ulkoministeri ja ÖVP:n puheenjohtaja Michael Spindelegger kommentoi juuri SPÖ:n kustannustehokkuusväitettä ”Liisa Ihmemaassa” -ajatteluksi. Nykyisellä budjetilla ei hänen mukaansa ikipäivänä ylläpidettäisi ammattiarmeijaa. Väitteille ammattiarmeijan kalleudesta on haettu Itävallassa tukea myös Suomesta – nimittäin Siilasmaan raportista, jossa ammattiarmeijan arvioitiin maksavan Suomelle neljä miljardia enemmän kuin asevelvollisuuteen perustuva armeija. Myös kenraalikunnasta ja puolustusvoimilta on tullut tukea yleisen asevelvollisuuden säilyttämiselle. Siellä tosin pelätään, että rahat ohjautuvat tulevaisuudessa muualle, esimerkiksi katastrofiapuun, kuin armeijan varsinaisiin ydintehtäviin. Tosin uudistuksia haluavat konservatiivitkin. Muun muassa ÖVP:n leiristä on tullut ehdotuksia aseelliset ja siviilielementit yhdistävästä ”Itävalta-palveluksesta”.

Mikä on ehkä yllättävää, varsinaiset Itävallan puolustuskykyyn liittyvät seikat eivät ole nousseet uudistuksen vastustusperusteissa tai asevelvollisuuskeskustelussa kovinkaan korkealle. Itävallan puolustusmenot ovat jo tällä hetkellä pienet, alle prosentti BKT:sta, ja karttaa katsomalla selviää, että Itävallan geopoliittinen asema on varsin suotuisa. Perinteistä sotilaallista uhkaa ei ole Itävallallakaan näkyvissä. Merkittäväksi tekijäksi julkisessa keskustelussa onkin noussut siviilipalvelus, jonka noin 60 prosenttia asevelvollisista nykyään suorittaa. Asevelvollisuuden lopettamisella olisi luonnollisesti vaikutus myös siviilipalvelukseen, ja tuhansien halpojen työntekijöiden poistuminen markkinoilta olisi iso takaisku esimerkiksi sosiaali- ja terveyssektorille, joille siviilipalveluksen suorittajat usein menevät palvelustaan suorittamaan. Sosiaalidemokraatit ovat ehdottaneet vapaaehtoisen siviilipalveluksen luomista ammattiarmeijan rinnalle, jotta kolaus kansantaloudelle ei olisi niin kova. Nähtäväksi jää, kuinka moni olisi vapaaehtoisesti valmis suorittamaan moisen palveluksen.

Armeijalla on myös suuri rooli katastrofiavussa. Lumi- ja mutavyöryjen sekä tulvien vaivaamassa maassa asevelvollisia on usein käytetty apuna, kun luonto on esitellyt voimiaan. Ammattiarmeijasta kyseistä hyötyä ei saada irti. Heitä kun ei lapionvarressa todennäköisemmin nähdä. Kesällä jopa ihmisuhreja vaatineiden tulvien aikana asevelvollisten avun merkitys jälleen konkretisoitui. Tästä onkin ollut iloa nykyisen systeemin säilyttämistä vaatineille.

Niin kuin olettaa saattaa, myös puolueettomuuskorttia on asevelvollisuuskeskustelussa lyöty pöytään. Itävallassa se ei ole turha kortti, sillä puolueettomuudella on perustuslaillinen asema ja sen kannatus on yhä vankkaa. Puolueettomuuden historiallinen rooli Itävallassa on merkittävä. Se oli Itävallalle keino saavuttaa itsenäisyys liittoutuneiden miehityksen alta. Se on myös merkittävä osa Itävallan kansallista identiteettiä, ja selkeä piirre, jolla se on kyennyt erottautumaan Saksasta. Puolueettomuuden merkityksestä kertoo myös se, että Itävallan kansallispäivää vietetään päivänä, jona maa julistettiin puolueettomaksi. Itävallan nykyinen puolueettomuus on tosin pikemminkin de jure puolueettomuutta, ja sotilaallinen liittoutumattomuus kuvaakin paremmin Itävallan tilannetta.

Populistinen FPÖ on ilmaissut mielipiteensä suoraan puolueettomuuden ja asevelvollisuuden suhteesta – ei asevelvollisuutta, ei puolueettomuutta. FPÖ:n mukaan kansanäänestyksessä ei ole kyse vain asevelvollisuudesta vaan myös puolueettomuudesta, ja että ammattiarmeija tarkoittaisikin lopulta sotilaallista liittoutuneisuutta. ÖVP:n ja FPÖ:n innokkuus puolueettomuusasiassa voi herättää pientä ihmetystä, sillä ne kokeilivat 2000-luvun alussa kepillä Nato-jään kestävyyttä. Entinen liittokansleri Wolfgang Schüssel vertasikin puolueettomuutta muun muassa Mozartkugeleihin: kumpikaan ei ole ihan 2000-luvun juttu. Itävallan turvallisuusstrategiassa olikin oikeistohallituksen aikana ns. Nato-optio. Nato-jäsenyys ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, ja uusimmassa turvallisuusstrategiassa sotilaallisesta liittoutumisesta ei puhuta sanaakaan. SPÖ:n mukaan puolueettomuus ei olisi reformin myötä vaarassa. Se perustelee näkemystään sotilaallisesti liittoutumattomilla Ruotsilla ja Irlannilla, jotka ovat päättäneet siirtyä ammattiarmeijaan.

Debatti on kiihtymässä

Vaalipäivän lähestyessä keskustelu Itävallassa kiihtynee entisestään, ja asevelvollisuusvatvomiselle halutaan stoppi. Vuonna 2013 Itävallassa on myös parlamenttivaalit, joiden pääaiheeksi sitä ei haluta. Tämä lienee suuri syy äänestyksellekin. Tällä hetkellä tuoreimmat ennusteet näyttävät, että kansan tuki on nykysysteemin säilyttämisen puolella. Syyskuun kieppeillä Itävallassa julkaistiin ainakin neljä teemaan liittyvää gallupia, joissa jokaisessa nykyisen systeemin kannattajilla oli enemmistö. Vaikka tuleva kansanäänestys onkin neuvoa-antava, päättäjät ovat luvanneet kunnioittaa sitä. Syytä onkin kunnioittaa, sillä alustavien arviointien mukaan äänestysaktiivisuus saattaa nousta jopa 90 prosenttiin. Mielenkiintoista on nähdä, millä tavalla Itävallan kansanäänestys näkyy Suomessa. Mikäli nykyinen systeemi Itävallassa säilyy, käytetäänkö sitä Suomessa asevelvollisuutta tukevana argumenttina. Mikäli Itävalta siirtyy ammattiarmeijaan, tuoko se painetta Suomeen enenevälle keskustelulle. Tämä jää nähtäväksi.