Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat tältä erää ohi, mutta masennukseen ei ole aihetta. Kahden vuoden kuluttua äänestetään taas kaikista edustajainhuoneen jäsenistä ja kolmasosasta senaattoreista. Jos tällaiset pienemmän luokan vaalit eivät kuitenkaan sytytä, voi jo nyt alkaa seuraamaan ketkä kaksi nousevat puolueidensa presidenttiehdokkaiksi neljän vuoden kuluttua. Kuten kaikki tietävät, näin pitkä aika on politiikassa kuitenkin ikuisuus ja tällä hetkellä vahvoilla olevat nimet voivat häipyä unholaan. Silti jostain on löydettävä jotain täyttämään sitä tyhjyyttä, jonka kolme miljardia maksaneen, 300 päivää kestäneen ja toista miljoonaa alaluokkaista mainosta sisältäneen kamppailun päättyminen tuo mukanaan. Kummaltakin pääpuolueelta on jo noussut esiin tusinan verran varteenotettavia henkilöitä. Seuraavassa täysin epätieteellistä ja hypoteettista pohdintaa näistä demokraattien ja republikaanien kuumista nimistä.

Ehdokkaat voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään poliittisen taustansa mukaan. Joko he ovat hankkineet kannuksensa kongressissa (joko edustajainhuoneessa tai senaatissa) tai sitten toimimalla osavaltioidensa kuvernööreinä. Jälkimmäisen, Washingtonin ulkopuolisen ryhmän menestys ilmentää sitä arvaamattomuutta ja uusien vaihtoehtojen kokeilua, jotka määrittävät amerikkalaista politiikkaa. Monilla on ollut kokemusta työskentelystä myös toimeenpanevassa elimessä, usein edeltäjiensä hallinnossa. Vuodesta 1972, jolloin puolueiden sisäisiä valintajärjestelmiä perusteellisesti uusittiin, on presidentinvaalit järjestetty yksitoista kertaa. Demokraateilla on ollut kahdeksan eri ehdokasta, sillä istuva presidentti on ollut ehdolla kolme kertaa (Carter ’80, Clinton ’96, Obama ’12).

Demokraattiehdokkaiden mediaani-ikä vaalivuonna on ollut 52 vuotta. He ovat myös jakautuneet kohtalaisen tasaisesti poliittisen taustansa mukaan. McGovern (’72), Kerry (’04) ja Obama (’08) olivat senaattoreita pyrkiessään presidentiksi. Carter (’76), Dukakis (’88) ja Clinton (’92) toimivat puolestaan osavaltion kuvernöörinä. Neljänkymmenen vuoden aikana demokraatit ovat hallinneet Valkoista taloa 16 vuotta. Entinen (Mondale ’84) tai istuva (Gore ’00) varapresidentti on ollut tänä aikana ehdolla kaksi kertaa. Kumpikin oli kuitenkin toiminut kongressissa (Mondale senaatissa, Gore sekä edustajainhuoneessa että senaatissa) ennen presidentinhallintoon siirtymistä.

Mitä tämä historia sitten lupaa vuodelle 2016 demokraattien osalta? Obaman hallinnosta on mahdollisina kandidaatteina nostettu esiin ulkoministeri Hillary Clinton, varapresidentti Joe Biden sekä terveysministeri Kathleen Sebelius. Clinton ja Biden ovat entisiä senaattoreita, Sebelius puolestaan Arkansas’n entinen kuvernööri. He kaikki tulevat vuonna 2016 olemaan kuitenkin lähellä 70 vuoden ikää (Biden 73 vuotta). Aiemmin mainituista demokraattiehdokkaista vanhin on ollut John Kerry, joka vaalivuonna oli 61-vuotias.

Sensijaan todennäköinen demokraattiehdokas löytyy senaattoreiden ja kuvernöörien joukosta. Senaatissa valokeila tulee kohdistumaan Virginian kaksikkoon Mark Warner ja Tim Kaine. Kummatkin ovat toimineet ennen kongressiin valintaansa myös Virginian kuvernööreinä. Monipuolisen taustansa lisäksi ikä on heidän puolellaan (vaalivuonna Warner 61 vuotias ja Kaine 58 vuotias). Lisäksi Warner toimi 2008 pääpuhujana demokraattien puoluekokouksessa (Obaman tie tähtiin käynnistyi samasta roolista vuonna 2004). Naissenaattoreista juuri valittu Massachusettsin Elizabeth Warren ja Pohjois-Carolinan Kay Hagan ovat myös potentiaalisia, tosin eivät kovin todennäköisiä, ehdokkaita. Sen sijaan New Yorkin Kirsten Gillibrand luultavasti tähyää vuoteen 2020. Senaatin Warner ja Kaine saavat kovat vastukset kuvernööreistä Andrew Cuomo ja Martin O’Malley. Vuonna 2016 New Yorkin Cuomo täyttää 58 vuotta ja Marylandin O’Malley vasta 53 vuotta. Lisäksi mainittakoon tällä hetkellä politiikan ulkopuolella oleva Indianan entinen senaattori ja kuvernööri Evan Bayh.

Republikaaneilla on yhdessätoista vaalissa ollut ehdokkaana istuva presidentti peräti viisi kertaa (Nixon ’72, Ford ’76, Reagan ’84, Bush Sr. ’92, Bush Jr. ’04). Muina kertoina poliittinen tausta on ollut varsin erilainen. Bob Dole (’96) ja John McCain (’04) olivat senaattoreita pyrkiessään presidentiksi. Kuvernööreinä olivat toimineet Ronald Reagan (80), George W Bush (2000) ja Mitt Romney (12). Tosin politiikasta jäähdyttely ei ole ollut mikään este valinnalle, sillä Reagan ja Romney olivat entisiä kuvernöörejä. George Bush oli toiminut Reaganin varapresidenttinä kahdeksan vuotta, kun hänet valittiin korkeimpaan virkaan vuonna 1988.

Mediaani-ikä näillä ehdokkailla on ollut varsin korkea, nimittäin 65 vuotta. Tässä suhteessa on mielenkiintoista, että nykyiset kärkirepublikaanit ovat demokraattikollegoitaan nuorempia. Tämän näkee selvimmin kun katsoo niitä kongressin jäseniä, jotka voisivat kilpailla republikaanipuolueen ehdokkuudesta vuonna 2016. Republikaanien latinosupertähti, Floridan senaattori Marco Rubio olisi vaalivuonna vasta 45 vuotias. Tämä tekeekin hänestä todennäköisemmän varapresidenttivalinnan (demokraateilla vastaavassa roolissa latinoäänistä kilpailemassa voisi olla San Antonion pormestari Julian Castro). Wisconsinin edustaja, Romneyn varapresidenttiehdokkaana laajempaan julkisuuteen noussut Paul Ryan täyttää neljän vuoden kuluttua vasta 46 vuotta. Toinen erittäin keskeinen poliitikko on Virginian edustaja Eric Cantor (neljän vuoden kuluttua 53 vuotta), joka on edustajainhuoneen toiseksi korkea-arvoisin republikaani. Lisäksi maininnan arvoinen on libertaristi-ikoni Ron Paulin poika, senaattori Rand Paul. Kongressin arvostus on kuitenkin tällä hetkellä alamaissa eivätkä seuraavat neljä vuotta tule olemaan yhtään helpompia. Näiden miesten mahdollisuudet esiintyä edukseen voivat olla varsin vähäiset.

Niinpä osavaltioiden johdossa on joukko kuvernöörejä, jotka ovat valmiita astumaan isompiin saappaisiin. Useat pitävät republikaanien kärkinimenä New Jerseyn Chris Christietä, joka täyttää neljän vuoden kuluttua vasta 54 vuotta. Christie toimi myös pääpuhujana tämän vuotisessa puoluekokouksessa. Lähellä hänen ikäänsä on Indianan vastavalittu kuvernööri Mike Pence. Virginiaa hellitään valovoimaisilla poliitikoilla, sillä demokraattien Warnerin ja Kainen sekä republikaanien Cantorin lisäksi myös osavaltion kuvernööri Bob McDonnell on varteenotettava ehdokas. Lisäksi vaa’ankieliosavaltio Ohion kuvernööri John Kasich mainitaan näiden miesten joukossa. Reaganin ja Romneyn jalanjälkiä päivänpolitiikan ulkopuolelta koittavat seurata ainakin entiset kuvernöörit Sarah Palin, Jeb Bush and Mike Huckabee. Arkansas’n entinen kuvernööri Huckabee pyrki republikaanien kandidaatiksi jo neljä vuotta sitten, häviten silloin sekä McCainille että Romneylle. Republikaanilistan ainoa nainen Palin puolestaan muistetaan McCainin varapresidenttiparina vuodelta 2008, kun taas Bush todisti veljensä vaalivoittoa vuonna 2000 Floridan kuvernöörinä.

Akuuttia vaalikrapulaa kannattaa lievittää lukemalla kaikkia edellämainittuja ehdokkaita käsittelevät Wikipedia-artikkelit ja tutustumalla heidän kotisivuihinsa. Tämä toimiikin hyvänä astinlautana itse vaalikirjallisuuden kimppuun käymiseen. Sarah Palinilta onkin jo ilmestynyt pari kirjaa ja on todennäköistä että lähiaikoina muutkin raapustavat näkemyksiään kirjahyllyn täytteeksi. Mikäli kuitenkin on kyllästynyt aivottomiin vaalipuheisiin ja haluaa tehdä jotain mielekästä ajallaan, kannattaa Yhdysvaltain politiikassa seurata lähikuukausien budjettineuvotteluja ja ns. “fiscal cliffin” välttämistä. Kampanjointia seuratessa nimittäin usein unohtuu, että politiikassa on pohjimmiltaan kysymys vallan käytöstä eikä vain sen tavoittelusta.