Vuodesta 1945 vuoteen 1996, jolloin YK:n yleiskokous hyväksyi CTBT:n eli ydinkoekieltosopimuksen, maailmassa tehtiin yli 2000 ydinkoetta.  Enemmän tai vähemmän kunniakasta tilastoa johtaa Yhdysvallat yli tuhannella ydinkokeellaan, joista viimeisimmän se teki vuonna 1992. Ydinkokeet kieltävälle sopimukselle oli siis tilausta. Tilausta on edelleen, mikäli ydinaseista vapaata maailmaa tai merkittäviä vähennyksiä ydinasearsenaaleihin haikaillaan, sillä ilman ydinkokeita ydinasekyvykkyyden kehittäminen on vaikeaa. Vuodesta 1996 ydinkokeinen tahti on laantunut. Maailma on vuoden 1996 jälkeen nähnyt Intian kuin myös  Pakistanin testit sekä Pohjois-Korean kokeet vuosilta 2006 ja 2009.

Huolimatta ydinkokeiden loppumisesta CTBT ei ole kuitenkaan tähän päivään mennessä astunut voimaan, ja pidättäytyminen ydinkokeista pysyy edelleen eräiden valtioiden (Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ranska ja Iso-Britannia) moratorioiden varassa, mikä on ollut tosin varsin menestyksekästä. Sille, että CTBT ei ole voimassa, on syynsä. Sopimukseen nimittäin jätettiin lisäpöytäkirja, jossa mainittiin 44 valtiota, joiden pitää ratifioida sopimus, jotta se voisi astua voimaan. Lisäpöytäkirjassa on mainittu valtiot, joilla on ydinkapasiteettia, toisin sanoen mahdollisuus ydinaseohjelmaan. Osa pöytäkirjan valtioista (mm. Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea) on jättänyt sopimuksen kokonaan allekirjoittamatta, osa on allekirjoittanut sen mutta on taas jättänyt ratifioimatta (mm. Yhdysvallat ja Kiina). Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1999 ja on mukana myös niin sanotussa ”CTBT:n ystävien ryhmässä”, joka järjestää asian tiimoilta ministeritason kokouksia.

CTBTO – järjestö, joka ei vielä ole järjestö

Sopimuksen voimaansaattamiseksi on perustettu valmisteleva komissio, The Preparatory Comission for the CTBTO, jonka tavoitteena on edistää sopimuksen implementointia. Sen jälkeen, kun sopimus on astunut voimaan, perustetaan varsinainen CTBTO.

Valmisteleva komissio, josta jo yleisesti käytetään nimeä CTBTO, on jo nyt varsin tehokas kansainvälinen organisaatio. Sillä on päämaja Wienin UNO Cityssä, ja se on  kehittänyt relevanttia kapasiteettia ydinkokeiden tunnistamiseksi. Merkittävin CTBTO:n järjestelmistä lienee monitorointijärjestelmä, IMS, jonka tarkoituksena on tunnistaa, mikäli jossain päin maapalloa valtio tekee ydinkokeen. Järjestelmään kuuluukin yli 300 asemaa ympäri maapalloa. IMS:n tehokkuus huomattiin vuosina 2006 ja 2009, jolloin sen asemat tunnistivat Pohjois-Korean tekemät ydinräjäytykset. IMS:n, ja myös kansallisten järjestelmien johdosta, ydinkokeita on tällä hetkellä hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta, tehdä jäämättä kiinni.

Yhdysvaltain johtajuutta kaivataan

Yhdysvaltain rooli CTBT:n ja samalla ydinkokeistä pidättäytymisen normin tulevaisuutta ajatellen on keskeinen, keskeisempi kuin CTBTO:n, joka luo lähinnä puitteita ja teknistä valmiutta sopimuksen voimaansaattamiselle. Jos Yhdysvallat ratifioisi sopimuksen, se voisi antaa sysäyksen muille maille, esimerkiksi Kiinalle, tehdä saman. Toki myös vastakkainen ilmiö olisi mahdollinen. Muiden maiden ratifioidessa paine Yhdysvaltoja kohtaan saattaisi kasvaa. Tosin, Yhdysvallat ei ole ainoa kanto kaskessa. Paljon on tapahduttava, jotta esimerkiksi Pohjois-Korea, Intia ja Pakistan ratifioisivat sopimuksen. Varsinkin Intia on ollut skeptinen sopimuksen suhteen, vaikka sen  kielteinen asenne on muuttunut sopimuksen hyväksymisvuodesta.

Bill Clinton oli ensimmäinen valtiojohtaja, joka allekirjoitti CTBT:n. Siihen riemunkiljahdukset Yhdysvaltain suhteen loppuivat. Ratifiointi onkin jäänyt tähän päivään asti haaveeksi. CTBT on ollut viimeksi senaatin käsittelyssä vuonna 1999, jolloin se asettui ratifiointia vastaan, mikä oli suuri takaisku Clintonille. Senaatti, varsinkin sen republikaanijäsenet, ei ollut silloin vakuuttunut CTBTO:n monitorointijärjestelmän tehokkuudesta.

George.W. Bushin kaudella CTBT-prosessi ei  lähtenyt etenemään, mistä ei voi olla järin yllättynyt. Sopimus ei Bushin näkemyksen mukaan olisi estänyt rosvovaltioita kehittämästä ydinaseita ja täten sen ratifioinnilla ei olisi ollut Yhdysvalloille minkäänlaisia myönteisiä turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Bushin hallinto tosin suhtautui koko ydinaseiden nonproliferaation periaatteeseen penseästi, ja sen asenteen voidaan nähdä olleen periaatteelle vahingollinen.

Tunnelin päässä alkoi näkyä valoa vuonna 2009, jolloin uusi presidentti Barack Obama piti kuuluisan Prahan puheensa. Obama esitteli kansanjoukolle visiotaan ydinaseettomasta maailmasta, ja CTBT:n ratifioinnilla oli visiossa merkittävä rooli. Obama lupasikin aggressiivisesti edistää CTBT:n ratifiointia Yhdysvalloissa. Obaman ensimmäisellä kaudella Yhdysvallat otti varsin maltillisia askelia kohti ydinaseetonta maailmaa. Obaman ulkopoliittiselle visiolle oli kuitenkin  tärkeää, että senaatti hyväksyi uuden, prioriteettilistalla korkeammalla olleen,  START-sopimuksen, jolla Yhdysvallat ja Venäjä sitoutuivat vähentämään strategisten ydinaseidensa määrä.

CTBT:n ratifiointi jäi kuitenkin edelleen haaveeksi, mutta senaatin päätös antoi aihetta positiivisuuteen myös CTBT:n suhteen. CTBT:n laittaminen sivuun saattoi olla myös tietoinen valinta, jotta skeptisten republikaanien tuen saamiseen voitaisiin rauhassa käyttää aikaa. Mikäli sopimus ei saisi tälläkään kertaa 2/3 senaatin tuesta, olisi se jo lähes kuolinisku sopimukselle.  Aihetta optimismiin antavat myös suurmiehet menneisyydestä. Eräät konkaripoliitikot republikaanien Henry Kissingerin ja George Schultzin johdolla ovat antaneet vahvan tukensa CTBT:lle. Tällä voi olla vaikutus tämän päivän vaikuttajiin.

Myös faktat puhuvat CTBT:n ratifioinnin puolesta. National Academy of Sciencen raportti murtaakin monta myyttiä CTBT:n suhteen: Yhdysvallat kykenee ylläpitämään riittävää määrää ydinaseita ilman ydinkokeita, ja CTBTO:n monitorointijärjestelmä yhdistettynä kansallisiin kapasiteetteihin on niin luotettava, että sopimusta rikkovan valtion konnuudet saataisiin selville. Demokraattien toiveissa lieneekin, että raportin faktat voisivat hälventää republikaanien pitkälti ideologisen vastustuksen.

CTBT:n ratifioiminen olisi  poliittinen viesti Yhdysvalloilta maailmalle. Se osoittaisi, että Yhdysvallat on sitoutunut ydinaseiden lisääntymisen estämisen periaatteeseen, vaikka on selvää, että ydinasepelotteella on edelleen merkitystä Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikassa.  Uutta poliittista viestiä voitaisiin hyvinkin kaivata aikana, jolloin ilmoille tulee varsin huolestuttavia uutisia. Vaikka sopimuksen ratifiointi ei ole Washingtonin päällimmäinen ulkopoliittinen projekti, CTBT:n ratifioiminen luulisi olevan  Obamalle tärkeää, mikäli hän haluaa jäädä historiankirjoihin presidenttinä, joka teki työtä ideaaliensa eteen.

Mitä Yhdysvaltain ratifioinnin jälkeen?

Voi olla hyvinkin todennäköistä, että CTBT Yhdysvaltojen ratifioinnista huolimatta ei astu koskaan voimaan. Ennusteet esimerkisi Pohjois-Korean ratifioinnille ovat luvalla sanoen heikot.CTBT ei ole nonproliferaatiolle mikään kuolemanvakava asia; onhan nykyisillä pidättäytymisillä hyvin päästy eroon erittäin haitallisista kokeista.

Kuten on jo sanottu, CTBT:n edistymisellä olisi myönteisiä poliittisia vaikutuksia. Yhdysvaltain mahdollinen ratifiointi, ja sen todennäköisen vaikutus Kiinan ratifiointiin, olisi kuitenkin suuri tuki keskinäisriippuvaiselle ja kirjavalle nonproliferaatio- ja aseidenriistuntaregiimeille, ja se voisi mahdollisesti luoda uutta ”momentumia” laajemmalle nonproliferaatioagendalle. Yhdysvaltojen ja Kiinan ratifiointien myötä kaikki alkuperäiset ydinasemaat olisivat mukana, ja  näin ollen tuki ydinkokeista pidättäytymisen normille olisi yhä vahvempi. Täytyy myös muistaa, että kahden suurvallan mahdollinen astuminen sopimukseen antaisi muille valtioille, kuten Israelille ja Pohjois-Korealle, suuremman syyn harkita sopimusta, millä olisi  mahdollisesti alueellisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia.

CTBT:stä ja CTBTO:n jäsenyydestä on myös konkreettisia hyötyjä varsinkin kehittyville maille. Esimerkiksi tällä hetkellä sopimuksesta ulkopuolella oleva Indonesia, joka katselee Kiinan ja Intian toimia, saisi IMS:stä suurta hyötyä, koska järjestelmä kykenee varoittamaan muun muassa tsunameista. CTBTO-jäsenyys antaisi kehittyville maille myös monenlaista muita potentiaalista hyötyä siviilipuolella. Näin ollen on selkeää, että vaikka nonprofileraation regiimi ei välttämättä suuria harppauksia Yhdysvaltojen sopimukseen astumisen möytä otakaan, olisi siitä useita poliittisia ja myös muita hyötyjä sekä jäsenmaille että nonprofileraation ja ydinaseriisunnan periaatteille.