Caspar David Friedrichin Sea of Ice -maalaus [kuva: Wikipedia]

Elina Ylä-Mononen on kansainvälisten suhteiden maisteri London School of Economicsista.

Jotain on tekeillä Arktiksella ja se näkyy myös kuvissa. Pohjoinen ikonografiamme on äkkiä siirtynyt sohjoisilla jäälautoilla nääntyvistä jääkarhuista Greenpeacen aktivisteja aseella osoitteleviin Venäjän rannikkovartijoihin. Tämä ei ole sattumaa, vaan osa systemaattista kehitystä kohti uudenlaista pohjoista dynamiikkaa. Ilmastonmuutoksen ja arktisen politiikan kiristymisen välillä onkin syy-seuraussuhde. Tätä suhdetta ja sen seurauksia myös Suomelle tarkastellaan tässä kirjoituksessa.

Greenpeace ennen ja jälkeen brändimuutoksen [kuvat: Spencer Wynn, Toronto Star; AFP / Greenpeace]

Ilmasto muuttuu, kiitos ihmisen. Kansainvälisen IPCC-ilmastonmuutospaneelin syyskuinen arviointiraportti vahvisti maapallon keskilämpötilan kohonneen kasvihuonepäästöjen seurauksena. Menneen lämpenemisen lisäksi ilmastonmuutoksen seuraukset ovat nyt jatkuvia ja peruuttamattomia, emmekä voi enää tämänhetkisellä toiminnallamme pysäyttää seuraavan sadan vuoden lämpenemistä, vaan ainoastaan vaikuttaa sen tahtiin.

Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti napa-alueiden sulamiseen. Arktinen merijää ja keväisen lumipeitteen raja vetäytyvät vuosi vuodelta pohjoisemmaksi. Ilmastonmuutoksella ja siitä seuraavalla jäätiköiden sulamisella on monenlaisia yhteisvaikutuksia. Arktisen neuvoston AMAP-ohjelman toukokuussa julkaistun raportin mukaan arktiset merialueet happamoituvat erityisen nopeasti kylmyytensä ja sulamisvesien makeuden takia. Merien happamoituminen vaikeuttaa elämää pohjoisissa vesissä, mikä vuorostaan rajoittaa kalastusta alkuperäiskansojen elinkeinona, sekä pohjoisen teollista kalastusta. Myös merenpinta nousee. IPCC:n raportin mukaan jäiden sulaminen on nostanut merenpintaa noin 20 senttiä maailmanlaajuisesti viimeisen sadan vuoden aikana. Tämä muokkaa rannikkoa kaikkialla. National Geographic julkaisi syyskuussa interaktiivisen kartan maapallosta, jolla kaikki napajäätiköt ovat sulaneet. Pääkaupunkiseutu, Turku ja Oulu ovat upoksissa, Suomen viidestä suurimmasta kaupungista ovat enää jäljellä Tampere ja Jyväskylä. Pohjoisesta on kuitenkin avoin vesitie Inarista Barentsinmerelle. Navoilla on väljää.

Jäätikkö sulaa. [kuva: Ilmatieteen laitos ja ympäristöministeriö]

Arktiksen muutoksen selittämiseksi kiinnostava mielikuva on vetäytyvä imperiumi. Kun imperiumi romahtaa tai vetäytyy, sen yhdistävä vaikutus päättyy. Imperiumin entisille alueille tyypilliset tai historialliset jännitteet nousevat uudelleen pintaan. Näin tapahtui mm. kylmän sodan loputtua, Rooman valtakunnan hajottua ja siirtomaavallan jälkeisessä Afrikassa. Arabikevätkin on osa Ottomaanien valtakunnan jälkeistä rajanvetoa. Arktiksella vetäytymässä on jäätikkö, ei imperiumi. Sulaminen antaa konkreettista tilaa alueellisille toimijoille ja vapauttaa kauan lukitut resurssit kaikkien tavoiteltaviksi. Tämän ei tarvitsisi olla dramaattista, elleivät resurssit olisi niin valtavia, ja niiden hallinnasta seuraava mahdollinen taloudellinen hyöty niin merkittävä. Jäiden sulamisen myötä panokset ovat yhtäkkiä dramaattisesti koventuneet. Jos Arktis olisi viiden euron pokeripeli, sen pottiin lisättiin juuri miljardi. Pöydän ääressä istuneet kahdeksan pelaajaa (Arktisen neuvoston jäsenet Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä) ovat yhtäkkiä hereillä, ja pöydän ympärillä käy ahtaaksi, kun lisää pelaajia tahtoisi liittyä peliin.

Arktiksen luonnonvarat ja vesitiet

Arktisen alueen öljy- ja maakaasuvarat [Kuva: Nordregio, J.Sterling & J.Roto, 2011]

Jään sulaminen on vapauttanut energiavarantoja hyödynnettäväksi. Yhdysvaltojen geologisen tutkimuskeskuksen vuoden 2008 raportin mukaan arktisella alueella on 13% maapallon hyödyntämättömistä öljyvarannoista, ja 30% hyödyntämättömistä maakaasuvarannoista. Näistä yli 70% on merialueilla, missä ankarat sääolosuhteet ja pelastusinfrastruktuurin kaukaisuus kriisitilanteissa ovat tähän asti hillinneet kiinnostusta poraamiseen. Merijään odotettua nopeampi vetäytyminen on madaltanut riskejä ja osaltaan avannut tietä poraustoiminnan kannattavuudelle.

Energiavarojen hyödyntämisen mahdollistuessa kansainvälisen politiikan peli Arktiksella on saanut vanhanaikaisia piirteitä. Muualla yhteiskunnassa kauan sitten päättynyt lippujen hirmuinen mielivalta jatkuu edelleen pohjoisessa. Tanska on monesti vienyt lippunsa kiistellylle Hansin saarelle Grönlannin ja Kanadan välissä. Vuonna 2007 Venäjä vei lippunsa Jäämeren pohjaan, kiistellyn Lomonosovin harjanteen juureen. Suureellinen ele johti ulkopoliittisen kiistan lisäksi noloon skandaaliin, kun valtiollinen tv-kanava levitti pätkää James Cameronin Titanic-elokuvasta sukellusmatkana. Aiemmin tänä vuonna myös Greenpeace vei lippunsa pohjoisnavalle vastalauseena “cold rush”:lle vaatien alueen rauhoittamista. Aluevaatimuksia tehdään myös ilman liputusta. Tällä hetkellä Kanadalla, Tanskalla, Norjalla ja Venäjällä on aluekiistoja toistensa kanssa Arktiksella.

Jää on sulanut myös Grönlannissa. Merkittävimmässä asemassa ovat energiavarantojen sijaan harvinaiset maametalli- ja uraanilöydökset, joita nyt päästään louhimaan. Esteenä louhinnalle on jäätikön lisäksi ollut uraanin täyslouhintakielto, jonka purkamisesta Grönlannin parlamentti päätti viime kuussa. Tilannetta mutkistaa edelleen Grönlannin poliittinen tilanne. Grönlannin itsehallintoa laajennettiin vuonna 2009, mutta mm. sen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä mainittu uraanipäätös on alistettu Tanskan parlamentille. Arktisessa neuvostossa Tanska äänestää edelleen Grönlannin puolesta, mikä johdosta Grönlanti boikotoi neuvostoa aiemmin tänä vuonna. Grönlannin uusi hallitus ajaa taloudellista itsenäisyyttä Tanskasta, mistä sen uudet kaivoslinjaukset ovat osoitus. Harvinaiset maametallit, ns. teknologiametallit, ovat tässä ratkaisevassa asemassa. Grönlannin löydösten onnistunut louhinta tasapainottaisi Kiinan 85%:n markkinaosuutta teknologiametalleista. Toisaalta kiinalaiset yritykset kilpailevat myös näistä sopimuksista. Grönlanti on tällä hetkellä valtava geopoliittinen pelimerkki, jota kaikki tavoittelevat.

Kiinan intressejä Artiksella ei tule myöskään unohtaa. Kiina on yksi Venäjän arktisen energiatoiminnan suurimmista rahoittajista, ja panoksellaan Rosneftin toimintaan se on kasvattanut vaikutusvaltaansa pohjoisilla alueilla. Kiinalle myönnettiin tänä vuonna tarkkailijajäsenyys Arktisessa neuvostossa, sen asianosaisuus siis hyväksyttiin antamatta suoraa vaikutusvaltaa. Samaan aikaan Kiina on solminut sopimuksia öljyntuotannon ja louhinnan alalla Grönlannin, Islannin ja Norjan kanssa.

Vähintään yhtä tärkeässä asemassa Arktiksen luonnonvarojen kanssa ovat jäiden sulamisen avaamat kuljetusväylät. Geopoliittisesti tärkein on kenties pohjoisessa Venäjän ja pohjoisnavan välissä kulkeva koillisväylä. Aiemmin tänä vuonna kiinalainen tankkeri teki neitsytmatkan tätä reittiä Kiinasta Eurooppaan. Eräiden arvioiden mukaan jopa 15% maan viennistä voisi kulkea koillisväylää seitsemän vuoden kuluttua. Euroopan Unioni on Kiinan suurin kauppakumppani, mikä korostaa toimivan kuljetusreitin tärkeyttä, myös meille. Toimiessaan koillisväylä lyhentäisi kuljetusmatkaa neljänneksellä. Kiinan osalta koillisväylän houkuttelevuus selittyy tämän lisäksi sen vesialuekiistoilla Itä- ja Kaakkois-Aasiassa, sekä sen pitkän ajan poliittisella tavoitteella välttää Malakansalmi sen energiakuljetuksilla.

Suomen rooli

Myös Suomessa seurataan selvästi Arktiksen kehitystä. Viime viikkoina on aiheeseen liittyen otsikoitu arktisesta ministeristä, Sini Saarelasta, Arctia Shippingin jäänmurtajista, Heidi Hautalan erosta, Venäjän öljyvarannoista ja arktisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen liittyvistä ympäristöuhkista. Keskitymme yksittäisiin esiin nouseviin asioihin, mikä on normaalia. Arktiksen tilanteen monitahoinen ja kiihtyvä muutos ei kuitenkaan vaadi vain normaalia politiikkaa, vaan myös pitkän aikavälin linjanvetoja.

Palataan lyhyesti ajatukseen jäätiköistä vetäytyvänä imperiumina. Arktis on esillä, koska se on muutoksessa. Tulevaisuuden dynamiikka pohjoisilla alueilla tullaan ratkaisemaan lähivuosien toiminnalla, sitä mukaan kun uusia mahdollisuuksia voiton tekemiselle aukeaa. Vaihtoehtomme mukailevat sananlaskua “me tahdomme vähemmän muutosta, tai enemmän mahdollisuuksia osallistua siihen”.

Ajankohtaisesti Suomi julkisti tänä vuonna myös uudistetun arktisen strategiansa. Sen peruspilareita ovat Suomen arktinen osaaminen, kestävä kehitys ja kansainvälinen yhteistyö. Strategiassa arktinen osaaminen keskittyy merenkulun ja meriteknologian kehittämiseen, tuottamiseen, kouluttamiseen ja turvaamiseen. Kestävä kehitys pyörii ’cleantech’in, öljyntorjunnan ja kestävän kaivostoiminnan ympärillä. Kansainvälinen yhteistyö puolestaan perustuu Suomen monitasoiseen arktiseen identiteettiin Lapissa, Barentsilla, Arktisena ja Eurooppalaisena kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Tiivistettynä Suomen arktinen strategia perustuu siis muiden toimintaan osallistumiseen ja sen avustamiseen. Emme ole isojen panosten pelissä, muttemme istu sivussakaan. Suomi on Arktis-tukivaltio.

Ei siis ole yllätys, että ehdotus arktisesta ministeristä torjuttiin ulkoministeriössä. Viesti kuuluu, että Arktis on normaalia politiikkaa. Tämä on ymmärrettävää – meiltä puuttuu pohjoinen meritie ja ratkaisevat öljyvarat. Muiden pelaajien joukossa olemme ehkä pieniä. Hyvän oppilaan rooli on toisaalta Suomelle tuttu. Uskollisen instituutiokeskeisesti Suomi tavoittelee nyt monennetta vuotta EU:n arktista informaatiokeskusta perustettavaksi Rovaniemelle.

Mitkä ovat Suomen riskit resursseiltaan vahvempien pelaajien keskellä? Emme kuitenkaan voi eristää itseämme Arktiksesta. Arktiksen kehitystä emme voi pysäyttää, ja napapiiri kulkee Suomen läpi tulevaisuudessakin. Ympäristön osalta napajäiden sulamisen tai mahdollisen öljykatastrofin vaikutukset tuntuisivat myös meillä. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mukaan “tämä on Talvivaara potenssiin kymmenen, jos jokin menee pieleen”. On myös harkittava mahdollisuutta, missä Arktiksen aluekiistat sotilaallistuvat. Ulkopoliittisen instituutin Juha Käpylän ja Harri Mikkolan mukaan tämä on kuitenkin epätodennäköistä, koska Arktiksen taloudellisten mahdollisuuksien vaarantaminen ei olisi riitautuneiden valtioiden etujen mukaista. Kansainvälisten ja alueellisten instituutioiden vahvistaminen on tärkeää liiketoiminnan sujuvuuden turvaamiseksi Arktiksella. Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen arvioi viime viikolla Arktiksen olevan relevantti vielä pitkään. Hänen mukaansa sotilaallisen linjautumisen sijaan Suomen olisi parasta kehittää siviiliyhteistyön valmiuksia, kuten pelastus- ja etsintätoimintaa ja sen koulutusvalmiuksia. Kuten arktisessa strategiassa, niin tässäkin korostuvat Suomen mahdollisuudet eräänlaisena asiantuntijana ja auttajana.

Ehkä tässä on Suomen rooli. Vuonna 2050 meitä on maapallolla lähes kymmenen miljardia. Kohonnut energiantarve ja valtavat markkinat ovat ajaneet meidät poraamaan öljyä mistä vain sitä löydämme. Kalaa näissä merissä ei ole ollut vuosikymmeniin. Fossiilipolttoaineiden kiihdyttämä ilmastonmuutos on sulattanut napajäitä, ja rannikon kaupungin ovat siirtyneet sisämaahan. Sulaminen pitää koillisväylän auki myös talvisin, ympäri vuoden. Suomen laivanrakennusteollisuus ei enää tee jäänmurtajia. Ne on muutettu huoneistohotelleiksi. Mutta onneksi Arktiksella on vielä yksi bisnesmahdollisuus, missä Suomella on pitkä kokemus. Kun aurinko laskee Inarin satama-altaan taakse, Viking Linen ’Arctic Princess’ lähtee matkalleen kohti verovapaita vesiä. Ne juhlat tunnetaan Pekingissä asti.