Ilmari Käihkö on Pohjoismaisen Afrikka-instituutin tutkija ja tohtorikoulutettava Uppsalan yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksella.

Keski-Afrikan tasavalta on suuri maa, jossa on pieni väestö ja lähes olematon valtiohallinto. Liki kaksi kertaa Suomen kokoisella alueella asuu neljä ja puoli miljoonaa asukasta, joita hallinnoiva valtio on jatkuvasti heikentynyt vuonna 1960 saavutetun itsenäisyyden jälkeen. Historiallisesti valtiovalta on keskittynyt asutuskeskuksiin ja etenkin pääkaupunkiin.

Keski-Afrikan tasavalta on historiansa aikana kärsinyt lukuisista konflikteista, jotka ovat osasyy maan heikkoon kehitykseen. Nyt käynnissä oleva tuorein vaihe tätä synkkää historiaa alkoi kapinalliskoalitio Selekan syöstessä presidentti François Bozizén vallasta maaliskuussa 2013. Bozizé on itsekin entinen kapinallinen, jonka aseellista valtaannousua tuki naapurimaa Tšad ja sen presidentti Idriss Déby kymmenen vuotta aikaisemmin.

Selekan johtaja Michel Djotodia nousi presidentiksi pian kapinan jälkeen, mutta kohtasi saman ongelman hallita joukkojaan, kuin moni muukin kapinallisjohtajasta vallan kahvaan noussut: Seleka koostui useista eri ryhmistä, eivätkä sen poliittisen johdon ja taistelijoiden intressit välttämättä olleet yhtenevät. Kun vähin yhteinen nimittäjä – vallanvaihdos – oli saavutettu, sirpaloituivat entiset kapinalliset, ja alkoivat vainota siviilejä.

Sirpaloitumiseen vaikutti ainakin kolme tekijää: Selekan luonne koalitiona; sodan aikana taistelijoille tehdyt lupaukset, jotka jätettiin toteuttamatta sekä Djotodian hallinnon kyvyttömyys luoda toimivaa turvallisuuskoneistoa, joka olisi estänyt rikoksia ja ihmisoikeusloukkauksia.

Entisten kapinallisten harjoittamat raiskaukset, ryöstöt ja murhat yhdistettynä valtion kyvyttömyyteen puuttua tilanteeseen johtivat väestön mobilisoitumiseen ryhmiin, joita nyt kollektiivisesti kutsutaan nimellä Anti-Balaka. Ryhmät ovat profiloituneet kristittyinä. Koska valtaosa entisistä kapinallisista on muslimeja, ja koska niin muslimeita kuin moskeijoitakin vastaan tehtiin hyökkäyksiä. leimattiin konflikti pian uskontoryhmien väliseksi.

Tämä käsitys konfliktin luonteesta johti myös seuraavaan tulkintaan, jonka mukaan konflikti oli ajautumassa kansanmurhaan: jos konfliktin perimmäinen syy oli uskonto, merkitsi se kahden melko helposti toisistaan erotettavan ryhmän olevan toistensa kurkuissa (kukaan ei ole juuri maininnut niitä, jotka eivät kuulu kumpaankaan ryhmään). Myös Ruandan kansanmurhan kahdeskymmenes vuosipäivä vaikutti tähän tulkintaan muistuttamalla menneistä lupauksista estää vastaavat tragediat tulevaisuudessa.

Kumpikin tulkinta on kuitenkin liian yksinkertainen. Uskonto itsessään on jo moniulotteinen tekijä, ei vähiten siksi, että se on usein sidoksissa etnisyyteen. Mikä tärkeämpää, yhdistetään se Keski-Afrikan tasavallassa etenkin ulkomaalaisuuteen, ja maan historian kaksijakoiseen suhteeseen erityisesti Tšadiin ja tšadilaisiin, joita oli mukana myös Selekan riveissä (mutta myös Bozizén puolella). Seleka ei myöskään ole koskaan käyttänyt uskonnollista retoriikkaa.

Mitä tulee kansanmurhaan, on huolenaihe varmasti ollut vilpitön, ja väkivalta kiistämätöntä. Banguissa on myös kiertänyt tekstiviestejä, jotka ovat kehottaneet väkivaltaan. On kuitenkin yhtä lailla selvää, ettei Keski-Afrikan tasavallassa ole yhtään niin hyvin organisoitunutta toimijaa, joka pystyisi toteuttamaan kansanmurhan. Kansanmurha-kortin nosti kriisissä esiin ensin Ranska, joka käytti sitä vahvistaakseen väliintuloa pahentuvassa konfliktissa. Jos kansanmurha-termin käytöstä on koitunut jotakin hyvää, on se lisääntynyt huomio ja kiire puuttua maassa vallitsevaan konfliktiin ja siitä johtuvaan humanitääriseen katastrofiin.

Yli viidesosa maan väestöstä on joutunut jättämään kotinsa väkivallan takia. Yhdistyneiden kansakuntien mukaan pääkaupungin asukkaista kyse on kahdesta kolmasosasta, joista moni on paennut ranskalaisjoukkojen lähelle lentokentälle arviolta sadantuhannen muun suojaa etsivän joukkoon. Kansalaisjärjestöt yrittävät parhaansa lievittääkseen inhimillistä hätää, mutta esimerkiksi Maailman ruokaohjelman rahoitus on loppumaisillaan. Helmikuussa alkavaksi odotettu sadekausi tulee vielä huomattavasti pahentamaan jo katastrofaalista humanitääristä tilannetta.

Mikä sen sijaan on pitkälti puuttunut uutisista, on konfliktin kansainvälinen ja poliittinen ulottuvuus. Tšadin presidentti Déby on ollut konfliktissa keskeinen hahmo. Nostettuaan Bozizén valtaan Déby menetti lopulta uskonsa suojattiinsa, joka oli alkanut korvata entisiä tukijoitaan eteläafrikkalaisilla ensin talous- ja pian sotilaspuolellakin. Tämä oli liikaa, ei vain Débylle, mutta myös Ranskalle, jolla on edelleen tiiviit suhteet entisiin siirtomaihinsa. Tšadin ja Ranskan suhteet ovat vuorostaan lähentyneet maiden taistellessa rinta rinnan islamisteja vastaan Malissa. Tätä kauempaa ei syytä Débyn hallinnon toimien arvostelun lopettamiseen niin kotona kuin ulkomaillakin tarvitse hakea. Maanpaossa olevan Bozizén tukijoita on myös syytetty Anti-Balaka – joukkojen tukemisesta.

Djotodia joutui lopulta tammikuun puolessa välissä ulkovaltojen painostuksesta myöntämään kyvyttömyytensä hallita maansa tilannetta. Vajaa vuoden kestänyt hallinto ei ollut yltänyt vallankumoukselliseksi maan poliittisessa historiassa. Uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi valittiin Catherine Samba-Panza, jonka Djotodia oli vuotta aikaisemmin nostanut Banguin pormestariksi. Samba-Panza on syntynyt Tšadissa, opiskeli lakia Ranskassa, osallistui sovintoprosessiin edellisen kapinan jälkeen ja on menestyvä liikenainen. Kaikki nämä ominaisuudet ovat epäilemättä kansainvälisen yhteisön mieleen. Häntä pidetäänkin tällä hetkellä viran parhaana mahdollisena haltijana.

Yksi ihminen ei kuitenkaan riitä muuttamaan tilannetta Keski-Afrikassa. Siksi Samba-Panzakin anoi heti vahvistuksia nykyisten 1600 ranskalaisen ja 4600 afrikkalaisen rauhanturvaajan rinnalle. Suomenkin on määrä näinä päivinä päättää osallistumisesta Euroopan unionin sotilasoperaatioon, jossa suurimman kontribuution luvannut valtio on tällä hetkellä piskuinen Viro 55 sotilaallaan. Suurista jäsenvaltioista Iso-Britannia, Italia ja Saksa ovat jo ilmoittaneet, etteivät ne tule lähettämään operaatioon ainuttakaan sotilasta. EU:n valmiudessa olevia taistelujoukkoja ei vieläkään pystytty hyödyntämään.

On kuitenkin selvää, että ongelmat ovat valtavat maassa, jota on kutsuttu aavevaltioksi. Nykyiset rauhanturvaajat eivät ole pystyneet turvaamaan edes Banguita, jossa väkivalta jatkuu edelleen, muusta maasta puhumattakaan. Turvallisuustilanteen kuvataan heikentyvän jatkuvasti. Vaikka EU-joukoilla onkin edellytykset parantaa vallitsevaa tilannetta, ei merkittävästi parempi lopputulos ole itsestään selvä – etenkään siksi, että lukumäärältään pienen joukon on suunniteltu pysyvän maassa vain puoli vuotta. Rauhanturvaajat joutuvat myös olemaan varovaisia, jotta pystyvät säilyttämään puolueettomuutensa. Monilla operaatioon osallistuvilla mailla on myös omia intressejä, jotka lisäävät vaaraa operaation sirpaloitumisesta.

Suurempi huolenaihe on kuitenkin se, ettei laajempaa strategiaa Keski-Afrikan tasavallan saamiseksi raiteilleen tunnu olevan kellään: samalla pelikentällä käydään samaan aikaan useaa eri peliä. Kun huomiota ja resursseja kerrankin maalle suodaan, olisi vähintäänkin suotavaa, että ne käytettäisiin hyvin. Kiireiset aikataulut kun usein tarkoittavat omien intressien puutetta, mikä vuorostaan mahdollistaa huomion siirtymisen pian seuraavaan konfliktiin. Kun näin käy, ei kukaan jää kyselemään, mitä oikeasti saatiinkaan aikaan.