Pääsiäinen, tuo mämmin ja pajunkissojen keväinen juhla! Virpomista, varpomista, noitia, trulleja sekä pastorillinen europarlamentaarikko maalaamassa televisiolähetyksessä pääsiäismunia tietävä hymy huulillaan… Kuten monissa suomalaisissa juhlissa, pääsiäisen vietossa kristillistä perinnettä höystetään sekä muinaisilla pakanallisilla että moderneillakin perinteillä. Toisin kuin monesti luullaan, kristillisen kalenterin merkittävin juhla on juuri pääsiäinen, ei joulu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkosivujen mukaan ”pääsiäinen on kirkkovuoden keskus ja kohokohta, juhlien juhla. Pääsiäisenä juhlitaan Kristuksen ylösnousemista kuolleista. Pääsiäisen suomenkielinen nimitys merkitsee alkuaan paastosta pääsemistä.”

Pitkänä perjantaina muistetaan Jeesus Nasaretilaisen teloitusta. Katolisia kirkkoja koristavat krusifiksit sisältävät paitsi itse teloitusvälineen, roomalaisten käyttämän ristin, sekä siinä kuolleena viruvan Jeesuksen. Protestanttisissa kirkoissa on yleensä päädytty kuvaamaan tyhjää ristiä, joka muistuttaa paitsi ristinkuolemasta myös varsinaisen juhlapäivän eli pääsiäissunnuntain ylösnousemuksesta. Ristiinnaulitun maalaukset ovat toki tuttuja Suomessakin. Niin tuttuja, että kuvan hätkähdyttävä raakuus miltei peittyy sen arkipäiväisyyteen. On vain historian oikku, ettei alttaritauluja ja kristittyjen kauloja korista hirsipuu ja silmukasta roikkuva mies.

Mutta pääsiäinen ei ole pelkästään kristillinen perinne ja siinä on nähty myös voimakas poliittinen viesti, jopa viesti poliittisesta väkivallasta. Uutta testamenttia lukeneet tietävät, että Kristuksen ylösnousemisen tarina muodostaa paitsi kristillisen pääsiäisen sisällön, myös itse ristiinnaulitsemisen taustakertomuksen. Pääsiäinen oli nimittäin myös Vanhan testamentin juhla, jota vietetään edelleen juutalaisuudessa. Tässä merkityksessä pääsiäisenä muistellaan kertomusta Israelin kansasta ja Egyptin orjuudesta pääsemistä. 2. Mooseksen kirjan eli Exoduksen mukaan eräs juuriaan etsivä egyptiläinen kysyi faaraolta, jos häntä haluttaisi päästää tuhannet orjat pienelle erämaaretkelle. Ay-liike odotti vielä aikaansa ja faarao odotetusti kieltäytyi, minkä seurauksena Jumala runteli Egyptiä toinen toistaan pahemmilla humanitaarisilla kriiseillä. Lopulta tilanne äityi niin pahaksi, että orjat saivat luvan aloittaa jalkamatkansa kohti maata, jota kukaan heistä ei ollut nähnyt.

Elokuvissa ja lukemattomissa muissa toisinnoissa tarinan hurmeiset yksityiskohdat pitkälti ohitetaan. Vapautuksen juhlalla on nimittäin kääntöpuoli, tuhansien viattomien kuolema. 2. Mooseksen kirja 12:11–13 kertoo: ”Näin vietetään pääsiäistä Herran kunniaksi. Sinä yönä minä kuljen läpi Egyptin ja surmaan Egyptin jokaisen esikoisen, niin ihmisten kuin eläintenkin. Minä, Herra, annan tuomioni kohdata kaikkia Egyptin jumalia. Ja veri olkoon niiden talojen merkkinä, joissa te olette, sillä kun minä näen veren, menen ohitsenne.” Tästä ohitse menemisestä – hepreaksi pesah – tulee niin juutalaisuudessa käytetty nimi pääsiäisestä kuin esimerkiksi englannin sana Passover. Ja tämä oli vasta verenvuodatuksen alkua. Loput Mooseksen kirjat aina Joosuan kirjaan asti kertovat siitä miten israelilaiset harjoittivat jonkinlaista varhaista jopa eläimiin ulottuvaa etnistä puhdistusta Kanaanin maassa. Esimerkiksi Jerikossa he ”olivat julistaneet Herralle kuuluvaksi uhriksi kaiken, mitä kaupungissa oli, ja niin he surmasivat miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, härät, lampaat, vuohet ja aasit” (Joos. 6:21). Myöhemmin Jumala moittii israelilaisia siitä, etteivät nämä kaikkialla olleet yhtä perinpohjaisia. Näillä Lähi-idän moniuskontoisessa ilmapiirissä kirjoitetuilla tarinoilla oli paikkansa selityksenä kaikenlaiselle moraalittomuudelle, jota ”vieraiden ainesten” selviämisen oli tulkittu tuoneen mukanaan.

Samaa vapautuksen teemaa toistetaan Raamatussa myöhemminkin. Hiljalleen muotoutuvassa juutalaisuudessa koettiin tarpeelliseksi kirjata tarinoita kansallisista juurista ja Jumalan johdatuksesta suurissa vaikeuksissa. Tässä ei sinänsä ole mitään yllättävää. Erityiseksi pääsiäiskertomuksen ja sitä edeltäneet patriarkkakertomukset tekee se, että niissä nimenomaan korostetaan miten muinaiset esi-isät eivät olleet kotoisin siitä maasta, missä heidän jälkeläisensä tarinoita kirjoittaessaan asuivat. Vapautuksella on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä voitiin legitimoida toisten tappaminen. Esimerkiksi Esterin kirjassa juutalaisten pelastuminen, tällä kertaa Persian kuningaskunnassa, kulminoitui teurastukseen: ”juutalaiset surmasivat kaikki vihollisensa, tuhosivat vastustajansa perin juurin ja tekivät heille mitä halusivat”. Silti joku raja tälläkin oli, sillä ”ryöstämään he eivät ryhtyneet” (Est. 9:5, 10).

Kuten sanottu, nämä veriset jälkiepisodit on yleensä hiljaisesti ohitettu nykyiseen moraalikäsitykseen sopimattomina. Eettinen pohdinta siitä, kuinka ikäviä tapoja pitää jonkun kansanryhmän parissa vallita, jotta sen jäsenet saa systemaattisesti tappaa, ei toivottavasti ole enää ihan tätä päivää. Sen sijaan pääsiäisen – sen alkuperäisen Vanhan testamentin pääsiäisen – viesti on ollut voimakas poliittinen innoitus milloin millekin vainotulle ryhmälle. Se on tulkittu innoittavaksi emansipaation tarinaksi. Orjat pääsevät vapauteen, sorretut vainoojansa ikeen alta. Itse asiassa teema toistuu vain hiukan eri muodossa jo Vanhassa testamentissa, jossa Juudan ja Benjaminin sukukunnat pääsevät Baabelin vankeudesta takaisin Luvattuun maahan – Siioniin.

Kristinuskon pääsiäinen kertoo sekin vapautuksesta, mutta sen sisältö on abstraktimpi. Pääsiäisvirren sanoin ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti”. Viesti puhuu ihmisen henkisestä tai hengellisestä tilasta, syyllisyydestä, oikeudesta ja armosta. Sen sijaan Vanhan testamentin pääsiäinen on fyysinen tarina kärsimyksestä ja vapautuksesta. Toki siinäkin voi nähdä ja on nähty eri merkityksen tasoja, mutta siinä on kaikessa kouriintuntuvassa konkreettisuudessaan ollut helpommin poliittiseen muotoon taipuva sanoma. Exodus on yleismaailmallinen kertomus vapautuksesta, jossa on paljon samaa kuin muslimien hijrassa. Tarinan mukaan profeetta Muhammad johti tuolloin seuraajansa Mekasta Medinaan, jossa vainotusta vähemmistöstä tuli hallitsijoita. Se oli niin merkittävä hetki, että islamin ajanlasku alkaa siitä.

Vanhan testamentin kertomus vapautuksesta puolestaan innoitti monien muiden ohella puritaaneja heidän purjehtiessaan Atlantin yli Uudelle mantereelle. Ei ole sattumaa, että Yhdysvaltain vaakunan luonnoksena oli alkujaan juuri ensimmäisen pääsiäisen symboliikkaa. Englannin hallitsijat nähtiin faaraona, Amerikka luvattuna maana. Sama vapautuksen symboliikka, mutta toisella tavalla käytettynä, löytyy lukemattomista afroamerikkalaisista uskonnollisista lauluista, jossa kaivataan Siionia. Rastafarien laulu By the Rivers of Babylon jatkaa aivan samaa laajaa tematiikkaa kun taas Go Down Moses on ehta Exoduksen pääsiäislaulu. Pistäkäähän soimaan munia maalatessa!