kuva: Paul Shaw (flickr)

Viime viikolla Walesissa pidetyn Naton huippukokouksen asialistalla ei ollut puutetta vakavista aiheista. Kokoukseen keskustelut koskivat odotetusti Ukrainan kriisiä sekä Irakissa brutaalilla tavalla valtaansa kasvattanutta Islamilaista valtiota. Afganistanin tulevaisuus oli myös asialistan yläpäässä. Walesin huippukokous erosikin monella tapaa vuonna 2012 pidetystä Chicagon kokouksesta. Siinä missä kahden vuoden takainen Nato haki suuntaansa ja otti paikoin hataria askelia kohti globaalia osallistumista Afganistanin sodan varjossa, on itsevarmempi sotilasliittouma nyt palaamassa juurilleen, kollektiivisen puolustuksen pariin. Walesissa tehdyt päätökset ovat merkittäviä, koska ne edustavat uudenlaista strategista suuntautumista – siitäkin huolimatta, että uutta strategiaa ei ole vielä artikuloitu kovin selkeästi. Kokouksen yhteydessä järjestettiin myös Nato-vastaisia mielenosoituksia, jotka nostavat esille muun muassa kysymyksiä Naton roolista maailmassa.

Ukrainasta opittua: kohotettu valmius

Ennen viime viikonlopun Nato- ja EU-kokouksia lännen reaktiot Ukrainan kriisiin ovat olleet pitkälti retorisia ja symbolisia. Niin talouspakotteet kuin Yhdysvaltojen päätös lähettää sotilaitaan Baltian maihin voidaan nähdä pääasiassa poliittisina tekoina. Walesin huippukokouksessa tehdyt päätökset puolestaan ovat enemmän kuin retoriikkaa: ne edustavat konkreettista muutosta Naton varautumisessa Venäjän uhkaan. Samalla kun Brysselissä valmistauduttiin uusiin Venäjän-vastaisiin talouspakotteisiin, sovittiin Walesissa muun muassa uudesta valmiussuunnitelmasta (Readiness Action Plan), jonka tarkoituksena on parantaa Naton valmiutta toimia kriisitilanteissa. Osana tätä suunnitelmaa perustetaan nopean toiminnan joukko (ns. ”spearhead” -joukko), jonka tarkoituksena on vastata kriiseihin missä tahansa Nato-maassa 48 tunnin sisällä. Nämä ”keihäänkärkenä” toimivat, 4000 sotilaan vahvuiset joukot täydentävät Naton olemassa olevia valmiusjoukkoja. Toistaiseksi sotilasliitto on ylläpitänyt ainoastaan suurempaa, noin 25 000 sotilaan vahvuista Nato Response Force -valmiusosastoa, joka kykenisi lähtemään toiminta-alueelle viiden vuorokauden kuluessa. Päätös on mielenkiintoinen, jos tarkastelee Naton pyrkimyksiä ennen ja jälkeen Ukrainan kriisiä. Vielä Chicagossa Naton fokus oli globaalin voimaprojektion ja liikkumiskykyisten joukkojen kehittämisessä, kun taas nyt polttopisteessä on selkeästi Eurooppa. Se, että Nato panostaa nopeampaan valmiuteen ja entistä liikkumiskykyisempiin joukkoihin Euroopassa, on merkki Naton strategian kehittymisestä.

Lisäksi Nato aikoo kohottaa valmiuttaan sijoittamalla varusteita ja tarvikkeita Baltian maihin. Pääsihteeri Anders Fogh Rasmussenin ehdottamia tukikohtia ei ainakaan vielä päätetty perustaa Itä-Euroopan maihin Puolan ja Baltian maiden vetoomuksista huolimatta. Syynä lienee Venäjän kanssa vuonna 1997 laadittu poliittinen asiakirja, ”Founding Act”, jossa Nato sitoutui olemaan lisäämättä pysyviä joukkoja itäisessä Euroopassa. Kyseinen dokumentti ei kuitenkaan ole laillisesti sitova sopimus, joten Saksan pelko ”sopimuksen rikkomisesta” on todennäköisemmin pelkoa kauppasuhteiden viilenemisestä. Mainittu asiakirja sisältää lisäksi molemminpuolisen sitoumuksen kunnioittaa valtioiden rajoja Euroopassa, eivätkä Venäjän viimeaikaiset toimet Ukrainassa vala uskoa siihen, että Venäjä tuohon periaatteeseen kovin vahvasti olisi sitoutunut. Se, että yksi osapuoli toimii vastoin aiemmin sovittua, ei tietenkään tarkoita, että myös toisen osapuolen tulisi toimia vastaavalla tavalla – vaikka esimerkiksi The Economistissä juuri tätä peräänkuulutettiin. Pariisissa solmittu Founding Act sisältää Euroopan turvallisuuden kannalta tärkeitä periaatteita, joihin allekirjoittajaosapuolten tulisi edelleen vahvasti pyrkiä. Selvää kuitenkin on, että turvallisuusympäristö Euroopassa on muuttunut, ja Naton toimet voidaankin parhaiten ymmärtää vastatoimina Ukrainassa tapahtuneeseen.

Irak ja Afganistan turvallisuusuhkina

Vaikka Ukrainan tilanne on dominoinut turvallisuuspoliittista keskustelua, olivat Walesin keskusteluissa vähintään yhtä tärkeässä asemassa Afganistanin tulevaisuus sekä Lähi-idän heikentynyt turvallisuustilanne. ISAF-operaatio Afganistanissa saatetaan päätökseen vuoden 2014 loppuun mennessä, ja vetovastuu siirretään Afganistanin omille turvallisuusjoukoille, ANSF:lle. Afganistania koskeva päätöslauselma kuvaa turvallisen, vakaan Afganistanin keskeisenä Naton tavoitteena, mutta haasteet tuon tavoitteen saavuttamisessa ovat lievästikin sanottuna varsin mittavia. Päätöslauselmassa visioidaan kolmitasoinen suunnitelma, jossa Nato-osallistumista jatketaan ei-taistelevilla joukoilla, tuetaan Afganistanin turvallisuusjoukkoja rahallisesti, ja sitoudutaan Naton ja Afganistanin kumppanuuteen pitkällä aikavälillä. Vastuun siirtäminen ANSF:lle on kuitenkin osoittautunut monella tapaa erittäin ongelmalliseksi, ja kesän aikana Taliban-kapinalliset ovatkin saavuttaneet sarjan sotilaallisia voittoja Kaakkois-Afganistanissa. Vaikka turvallinen ja vakaa Afganistan olisi kaikkien etujen mukaista – ei vähiten Afganistanilaisten itsensä – on tuohon tavoitteeseen valitettavasti vielä matkaa.

Islamilaisen valtion uhka nostettiin myös pöydälle, mutta vastauksena uhkaan saavutettiin ainoastaan Yhdysvaltojen johtama, kymmenen Nato-maan koalitio, jonka tarkoituksena on pysäyttää Islamilaisen valtion leviäminen Irakissa. Yhdysvallat kuitenkin painotti, etteivät maajoukot tule kysymykseen osana hyökkäystä. Liittouman jäsenten vastentahtoisuus osallistua vahvemmin Islamilaisen valtion torjumiseen kertoo toisaalta Irakin konfliktin monimutkaisuudesta ja osallistumisen riskeistä, mutta myös Naton painopisteen muutoksesta. Vuodesta 2001 saakka Lähi-idässä toiminut Nato on käyttänyt melkein kaiken olemassa olevan poliittisen pääoman Afganistanin ja Libyan konflikteissa, eivätkä jäsenmaat halua laajentaa osallistumistaan Euroopan ulkopuolella.

Naton rooli maailmassa: susia vai lampaita?

Jos tarkastellaan liittouman asemaa nykymaailmassa, on selvää, että se on hakemassa jälleen kerran uutta roolia uusien haasteiden valossa. Sitoutuminen Afganistanin turvallisuuteen  (ainakin retorisesti) osoittaa, että Nato haluaa ylläpitää globaalia osallistumistaan. Tätä sitoutumista edustaa myös kokouksessa julkistettu vahvennettu kumppanuus Australian kanssa. Naton strategisen painopisteen muutos on kuitenkin tosiasia: liittouma joutuu keskittymään entistä enemmän Euroopan puolustamiseen perinteisin keinoin. Tavallaan tämä kehityssuunta tuo Natolle nostetta – Kansan Uutisten pääkirjoituksessa todetaankin, että: ”Venäjä on tahtomattaan tehnyt palveluksen huippukokoustaan Walesissa parhaillaan pitävälle Natolle. Sotilasliitolla ehti jo olla vaikeuksia perustella itselleenkään, miksi se jatkaa olemassaoloaan. Nyt se on palannut alkuperäiseen tarkoitukseensa ja kaiken lisäksi Naton vetovoima lisääntyy myös siihen kuulumattomissa maissa”. Pääkirjoituksessa kuitenkin todetaan, että Naton laajeneminen on ”lisännyt epävakautta Euroopassa”, mikä puolestaan nostaa esille perustavammanlaatuisen kysymyksen: ovatko Naton toimet oikeutettu vastaus Ukrainan tilanteeseen vai provokaatio Venäjää kohtaan?

Ukrainan kriisin myötä kahtiajako idän ja lännen välillä on kasvanut ja sen myötä myös kuilu eri näkemysten välillä. Pääministeri Stubb puhuu informaatiosodasta, mikä ei ole lainkaan liioiteltua, kun vilkaisee esimerkiksi Russia Todayn uutisointia. Kuitenkin vaikka Ukrainan tapahtumia viime vuosien aikana tarkastelisi miten, ei Euroopan turvallisuuden murenemisesta voi pääasiallisesti syyttää Natoa. Toki Nato on laajentunut itään, mutta jopa samaisessa Kansan Uutisten pääkirjoituksessa todetaan, että ”[Nato] ei kuitenkaan ole tuppautunut väkisin yhteenkään uuteen jäsenmaahansa, vaan päinvastoin entiset Neuvostoliiton liittolaiset hakeutuivat sen jäseniksi heti kun tämä tuli mahdolliseksi”. Naton toimintaan saattaa liittyä ongelmallisia ulottuvuuksia – kuten esimerkiksi suhde aseteollisuuteen, varsinkin nyt, kun liitto vaatii puolustusmenojen kasvattamista – mutta tämä ei muuta sitä seikkaa, että kun etsitään syitä epävakauteen Euroopassa, on katseet suunnattava aivan muualle kuin Walesin Newportiin.