Vuosi 2015 on alkanut Euroopassa ja laajemmin länsimassa huolestuttavissa merkeissä. Terrori-iskujen sarja Ranskassa (joista näkyvin oli Charlie Hebdon toimitukseen kohdistunut isku) vaati 17 kuolonuhria ja herätti vahvan vastareaktion. Jo pian sen jälkeen estettiin iskuyritys Belgiassa, kuten myös äskettäin Iso-Britanniassa. Nämä tapahtumat heijastavat laajempia kehityssuuntia Euroopassa. Kuluneen kolmen vuoden aikana useat valtiot – mukaan lukien Suomi – ovat korottaneet uhka-arviotaan, ja eri puolilla Eurooppaa on keskeytetty useita Syyriaan ja Islamilaiseen valtioon linkitettyjä iskusuunnitelmia. Alkuvuoden tapahtumien perusteella kuluvasta vuodesta on tulossa synkkä Euroopalle.

Keskeisessä roolissa terrorismiuhkan lisääntymisessä on Islamilaisen valtion (Isis) hiipuva menestys Syyriassa. Isiksen voittokulku Syyriassa 2013 ja Irakissa 2014 on edesauttanut sen nousua globaalin jihadismin lipunkantajaksi ohi al-Qaidan, mutta ryhmän näkyvyyteen ja menestykseen pohjautuva strategia ei enää toimi nykyisissä olosuhteissa. Ryhmä on yhä enemmän puolustuskannalla erityisesti Irakissa, ja kesällä julistetun kalifaatin laajentaminen on käynyt lähes mahdottomaksi – lukuunottamatta uusien ”provinssien” julistamista konfliktialueen muualla ”islamilaisessa maailmassa”. Tämankaltainen symbolinen laajentuminen ei kuitenkaan pysty ylläpitämään ryhmän nykyistä näkyvyyttä tai menestyksekästä imagoa, jotka ovat olleet sen toiminnan keskeisiä elementtejä.

Muutos Isiksen strategisissa prioriteeteissa?

Kompensoidakseen symbolisia ja strategisia tappioitaan ryhmä on muun muassa pyrkinyt toteuttamaan määrällisesti enemmän ja laadullisesti visuaalisempia julkisia teloituksia inspiroidakseen kannattajiaan ja ylläpitääkseen näkyvyyttään. Aiemmin tässä kuussa ryhmä teloitti jordanialaisen pilotin polttamalla tämän elävältä, mikä on herättänyt julkista raivoa Jordaniassa ja johtanut maan toteuttamiin ilmaiskuihin.  Tämä on osaltaan ollut myös ryhmän tavoite. Kuten edeltävät muotonsa, Isis pyrkii provosoimaan ulkopuolisia vastustajia tekemään mittaluokaltaan merkittävän sotilaallisen intervention konfliktialueelle (erityisesti maajoukkojen muodossa), pyrkien näin saamaan sunniyhteisön tuen omalle projektilleen ulkoista vihollista vastaan. Vastaavanlainen strategia epäonnistui aiemmin Irakissa tuhoten ryhmän edeltäjän lähes täysin 2006-2008 välisenä ajanjaksona.

Mikäli sotilaallista interventiota maajoukkojen muodossa ei nähdä, Isis todennäköisesti pyrkii saavuttamaan näkyvyyttä kasvavissa määrin vaihtoehtoisin keinoin. Ryhmä on kuitenkin sitonut arvovaltansa julistamansa ”kalifaattiin” kuuluvien alueiden puolustamiseen, ja se keskittää tähän jatkossakin leijonanosan resursseistaan ja sotilaallisesta kapasiteetistaan. Pelkällä puolustustaistelulla Islamilaisen valtion on kuitenkin mahdotonta ylläpitää nykyistä näkyvyyttä perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa, puhumattakaan spektaakkelimaisten valloitusten kautta muodostuneesta menestyksen imagosta. Konkreettisena vaarana on, että tätä kompensoidakseen ryhmä pyrkinee jatkossa keskittymään yhä enemmän näkyvyyden ylläpitämiseen näyttävillä terrori-iskuilla konfliktialueen ulkopuolella.

Kotoperäiset turvallisuusuhkat

Länsimaiden ja erityisesti Euroopan kannalta huolestuttavaa onkin Isiksen johtohahmojen yleistyneet kannanotot, joissa he pyrkivät inspiroimaan länsimaissa asuvia kannattajia toteuttamaan terrori-iskuja. Valitettavasti jihadistiryhmällä on vähintäänkin hyvät edellytykset inspiroida ja tukea terrori-iskuja Euroopassa. Ryhmän menestys Syyriassa ja Irakissa on tuonut sille länsimaissa merkittävän kannattajakunnan, joka jakaa ryhmän ideologian, tavoitteet ja hyväksyy niiden edistämisen väkivaltaisesti. Muutamat kotoperäisesti radikalisoituneet IS-kannattajat ovat jo Isiksen nimissä toteuttaneet terrori-iskuja muun muassa Kanadassa, Australiassa sekä Ranskassa. Yksinäisten susien iskuja on vaikea ennakoida, ja tämäntyyppiset iskut ovat huolestuttavasti yleistyneet viime vuosina.

Islamilaisen valtion kannattajakunnan syntymistä on edesauttanut myös jihadistisen liikehdinnän voimistuminen. Erityisesti nimellisesti väkivallattomilla, mutta jihadismin ideologian jakavilla järjestöillä on ollut keskeinen rooli jihadistisen liikehdinnän voimistumisessa. Iso-Britanniassa tämä ongelma on ollut olemassa jo ”Londonistanin” ajoista lähtien, mutta 2000-luvun alussa muodostettu al-Muhajiroun (seuraajineen) ovat muodostaneet ideologisen ja organisatorisen mallin, joka on levinnyt muualle Eurooppaan viimeisen viiden vuoden aikana. Esimerkkeinä voidaan mainita Sharia4-ryhmät Hollannissa ja Belgiassa, Millatu Ibrahim Saksassa, sekä Profetens Ummah Norjassa. Nämä ja muut vastaavanlaiset ryhmät ovat välittäneet satoja taistelijoita Syyrian jihadistiryhmiin, etupäässä Isiksen riveihin. Vaikka monien vastaavanlaisten ryhmien toiminta on sittemmin kielletty, yksi keskeisistä jihadistiseen liikehdintään liittyvistä kysymyksistä Euroopassa tuleekin lähitulevaisuudessa olemaan, miten suhtautua ja mitä tehdä radikaaleille mutta väkivallattomille organisaatioille, jotka pyrkivät saarnaamaan ja glorifioimaan jihadismia rikkomatta , sekä jotka mahdollistavat radikalisoituneiden sosiaalisten verkostojen muodostumista sekä leviämistä rikkomatta – usein rikkomatta lainsäädäntöä.

Vierastaistelijoiden uhka, vielä kerran

Islamilaisen valtion uhkaa korostaa entisestään Suomessakin keskustelua herättänyt vierastaistelijoiden virta konfliktialueelle. Syyrian sisällissota arvioidaan vetäneen puoleensa noin 20 000 taistelijaa 90 eri maasta. Suurimman osan näistä taistelijoista arvellaan liittyneen Islamilaisen valtion riveihin, ja heistä on muodostunut uusi jihadistien sukupolvi. Erityisesti kesän 2013 jälkeen konflikti on vedonnut ensisijaisesti radikalisoituneisiin jihadisteihin. Vierastaistelijavirran seurauksena Isiksen alaisuudessa Syyriassa ja Irakissa on muodostunut uusi jihadistien sukupolvi, joka pitkittää jihadismin uhkaa asiantuntija-arvioiden mukaan vähintään vuosikymmenellä. Tässä sukupolvessa on mukana ennennäkemätön määrä eurooppalaisia. Länsi-Euroopasta arvellaan matkustaneen konfliktialueelle noin 4000–5000 vierastaistelijaa. Tämä on herättänyt  Euroopan turvallisuusviranomaisissa varsin aiheellista huolta palaavien vierastaistelijoiden uhkasta.

Vaikka suurin osa vierastaistelijoista ei ”kehity” terroristeiksi, palaavat vierastaistelijat ovat kuitenkin yksi Islamilaisen valtion vaarallisimmista työkaluista. Radikaalin liikehdinnän pariin jäävät vierastaistelijat ovat usein sotakokemustensa karaisemia veteraanijihadisteja, joiden usko toimintansa oikeellisuuteen on vankkumaton, ja jotka ovat kokemustensa kautta kehittyneet kotoperäisesti radikalisoituneita kollegoitaan ammattimaisemmiksi toimijoiksi, jonka vuoksi potentiaalisten uhkien identifiointi viranomaisten toimesta vaikeutuu entisestään. Myös vierastaistelijat voivat toimia oma-aloitteisesti Isiksen inspiroimina (kuten todennäköisesti Belgiassa onnistuneesti toteutuneessa iskussa toukokuussa 2014), mutta on todennäköistä että Isis lähettää Eurooppaan vierastaistelijoita, joille on annettu tehtäväksi radikalisoida, rekrytoida, perustaa terrori-soluja, sekä toteuttaa terrori-iskuja. Isis voivat myös käyttää palanneita vierastaistelijoita kontaktihenkilöinä, joiden kautta ryhmä pystyy suuntaamaan rahallista tai muuta tukea oma-aloitteisille ryhmille terrori-iskujen suorittamiseen. Huolestuttavasti, tämän keskeinen vaikutus on, että yksittäisten vierastaistelijoiden tai vähintään yhden jihadistiveteraanin sisällään pitävien pienryhmien toteuttamat iskut tulevat olemaan ammattimaisemmin suunniteltuja ja toteutettuja (mikä heijastuu iskujen tuhovoimassa),  ja ne onnistuvat todennäköisemmin kuin kotoperäisesti radikalisoituneiden suunnitelmat.

Kaksi askelta eteen, yksi taakse

Isiksen kääntyvä sotaonni on Euroopalle sekä laajemmin länsimaille sekä hyvä että huono uutinen. Ryhmän sotilaallisen kapasiteetin sekä toimintaedellytysten eliminoiminen ovat keskeisiä tavoitteita länsimaiselle yhteisölle, ja edistyksen saavuttaminen tavoitteisiin nähden on enemmän kuin toivottavaa. Samanaikaisesti kansallisten turvallisuusviranomaisten ja poliittisten päättäjien on kuitenkin oltava tietoisia siitä, miten toiminta (tai toimimattomuus) konfliktialueella heijastuu turvallisuuteen kotona. Päätös jättää sekaantumatta Syyrian konfliktiin sisällissodan alettua tai viimeistään kemiallisten joukkotuhoaseiden käytön myötä on mahdollistanut globaalin jihadismin merkittävän vahvistumisen Isiksen muodossa, jolla puolestaan on ollut suuri vaikutus radikaali-islamistisiin verkostoihin ja ryhmiin Euroopassa. Lähitulevaisuudessa Isiksen sotaonnen kääntyminen lisää terrorismin uhkaa, sillä heikentyvää menestystään kompensoidakseen Isis pyrkinee entistä voimakkaammin inspiroimaan ja tukemaan terrori-iskuja länsimaissa, joita voivat toteuttaa niin kotoperäisesti radikalisoituneet kuin konfliktialueelta palaavat jihadistiveteraanit. Mutta tämän uhkan vähentäminen pitkällä aikavälilla vaatii päättäväisiä toimia konfliktialueella.

Länsimaissa onnistuneesti toteutetut terrori-iskut eittämättä auttaisivat ryhmää ylläpitämään näkyvyyttään ja menestyksekästä imagoaan, sekä myös Isiksen kilpailussa al-Qaidan kanssa johtavan jihadistiryhmän asemasta. Valitettavasti, kuten Charlie Hebdon toimitukseen kohdistuneen iskun synnyttämä vahva jälkireaktio osoitti, länsimaissa suoritetut terrori-iskut ovat yhä äärimmäisen tehokas tapa jihadistiryhmille saada näkyvyyttä.  Tämä lisää niin Isiksen kuin al-Qaidan insentiivejä pyrkiä toteuttamaan iskuja länsimaissa lähitulevaisuudessa. Ja tämä asettaa eurooppalaisesten turvallisuusviranomaiset yhä vakavamman haasteen eteen. Epätoivoon tai fatalismiin ei kuitenkaan ole varaa, horisonttiin kerääntyvistä synkistä pilvistä huolimatta.