Suojelupoliisin edustajan tuoreimman lausunnon mukaan Suomesta on varmuudella matkustanut konfliktialueelle Syyriaan  ja Irakiin jo yli 60 henkilöä. Todellisuudessa tämä numero saattaa olla suurempi, koska kaikki tapaukset eivät välttämättä ole tulleet viranomaisten tietoisuuteen. Esimerkiksi ICSR:n tammikuussa 2015 julkaiseman arvion mukaan Suomesta oli matkustanut Syyriaan ja Irakiin 50-70 henkilöä. Lähtijöistä suuri enemmistö on pyrkinyt liittymään jihadistiryhmien – erityisesti Isiksen – riveihin.

Hyvä kysymys kuuluu, miksi? Toistaiseksi tätä kysymystä on käsitelty vähäisesti kotimaisessa keskustelussa. Eri kannanotoissa on kiinnitetty huomiota muun muassa uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin, sosiaaliseen mediaan sekä ulkopuolisiin rekrytoijiin. Väkivaltaisen islamismin yleistyminen Suomessa on kuitenkin jäänyt vähäiselle huomiolle  Tässä kirjoituksessa käsitelläänkin tämän merkitystä vierastaistelijavirralle Suomesta Syyriaan ja Irakiin.

Marginaalinen mutta voimistuva ilmiö

Vaikka väkivaltainen islamismi on Suomessa edelleen marginaalinen ilmiö, radikaali-islamistinen yhteisö on kasvanut voimakkaasti viimeisen  kahden vuoden aikana. Radikalisoituneiden muslimien määrästä Suomessa ei ole juuri tietoa, mutta Suojelupoliisin seurannassa olevien henkilöiden määrä on lisääntynyt merkittävästi.  Sisäministeriön Päivi Nergin mukaan Suojelupoliisin ”aktiiviseurannassa” on tällä hetkellä 300 henkilöä, joista ”lähes kaikilla… …on jonkinlaisia kytköksiä radikaaliin islamismiin.” Julkisessa keskustelussa on ollut hieman epäselvää, ketkä ja miksi tälle listalle päätyvät. Supon Jyri Rantala on avannut äskettäin tätä kriteeristöä, jonka ”perusteella voidaan vetää johtopäätöksiä siitä, onko henkilö mahdollisesti mukana tavalla tai toisella radikaalissa toiminnassa”. Kriteereihin lukeutuvat:

• terroristiverkostojen propagandan levittäminen,
• uusien tukijoiden rekrytointi tai radikalisointi radikaalien verkostojen toimintaan,
• Radikaalien verkostojen rahoittaminen tai muu käytännön tuki, esimerkiksi nettisivuja ylläpitämällä,
• Radikaalin verkoston aseelliseen toimintaan osallistuminen, kouluttautuminen ulkomailla tai koulutuksen järjestäminen Suomessa,
• Muu perusteltu syy, kuten henkilön muunlainen käyttäytyminen ja uhkaukset.

Miksi väkivaltainen islamismi on yleistynyt voimakkaasti Suomessa? Osaltaan tähän ovat varmasti vaikuttaneet Suomen ulkopuoliset tekijät, kuten Lähi-idän arabikevään jälkeinen epävakaus, erityisesti Syyrian sisällissodan ja Irakin kriisien syttyminen, sekä historiallisen laaja vierastaistelijoiden virta alueelle; Islamilaisen valtion nousu näkyvimmäksi jihadistiryhmäksi ohi al-Qaidan; sekä jihadististen propagandan ja verkostojen siirtyminen myös sosiaaliseen mediaan.

Sen sijaan selvää ei ole, mitkä Suomen sisäiset tekijät ovat vaikuttaneet radikaalin islamismin voimistumiseen. Tämä heijastuu muun muassa varsin pinnallisessa ja ongelmallisessa julkisessa keskustelussa siitä, mikä Suomessa radikalisoitumista lopulta aiheuttaa. Ongelmallisesti radikalisoitumisen sosiaalinen ulottuvuus on jäänyt vähäiselle huomiolle. Radikalisoituminen ja radikaali liikehdintä on kuitenkin merkittävissä määrin sosiaalista toimintaa, ja vaikka radikaalia liikehdintää glorifioivaa materiaalia on saatavilla sosiaalisessa mediassa ennennäkemättömän paljon, useimmiten radikaalit verkostot ovat sidoksissa paikallisiin aktivistipiireihin ja sosiaalisiin miljöisiin – erityisesti suurkaupungeissa.

Väkivaltaisen islamismin yleistyminen kotimaassa on osaltaan sekä seurausta radikaali-islamististen sosiaalisten verkostojen kehittymisestä, että edistää niiden lisääntymistä jatkossakin. Suomessa on ilmeisesti havaittu rakenteita monietnisestä radikaali-islamistisesta verkostosta, joskin selkeyttä sen luonteesta ja laajuudesta ei ole.

Sosiaaliset verkostot ja vierastaistelijavirta

Väkivaltaisen islamismin kehittymisen sekä konfliktialueelle suuntautuvan vierastaistelijavirran tutkimisen keskeinen haaste on saatavilla olevan tiedon vähyys. Radikalisoituneilla sosiaalisilla verkostoilla on keskeinen rooli väkivaltaisen islamismin yleistymisessä sekä tuoreemmin vierastaistelijoiden virrassa Syyriaan ja Irakiin esimerkiksi pohjoismaiden, Iso-Britannian  sekä useiden muiden länsimaiden tapauksessa. Erityisesti Ruotsin tapauksessa aihetta on tutkittu kattavasti.

Edellisen kahden vuoden aikana olen vaihtelevasti tutkinut Suomesta konfliktialueelle matkustaneisiin liittyviä kysymyksiä, ja pystynyt identifioimaan yli kaksikymmentä Suomesta Syyriaan ja Irakiin matkustanutta henkilöä sosiaalisen median ja muiden julkisten saatavilla olevien lähteiden kautta. En käsittele tässä tutkimuksieni tuloksia kokonaisuudessaan, mutta käsiteltävään aiheeseen liittyen tärkein yksittäinen löydös oli vierastaistelijoiden ja vapaaehtoisten välillä oleva  kattava yhteyksien verkosto sosiaalisessa mediassa.

Identifioitu verkosto (katso yllä) ei ole kattava. Se kattaa enintään vain noin kolmanneksen kaikista lähtijöistä, ja käytetty data on puutteellista. Se sisältää pelkästään henkilöt, jotka ovat erittäin suurella varmuudella käyneet konfliktialueella. Profiileja, joiden käynti konfliktialueella on epäselvää, ei ole mukana verkostossa. Tähän verkostoon kuuluu kuitenkin suurella todennäköisyydellä enemmän henkilötä, sekä enemmän yhteyksiä identifioitujen henkilöiden välillä. Datan saatavuus onkin ollut merkittävä ongelma – erityisesti kesän 2014 jälkeen, jolloin useita jihadistipropagandaa sisältäviä tilejä poistettiin etupäässä Twitteristä ja Facebookista, mukaanlukien toistakymmentä suomalaisille tai Suomessa asuville kuulunutta tiliä.

Verkosto kuvastaa myös konfliktialueelle matkanneiden henkilöiden yhteyksiä sosiaalisessa mediassa, mutta monet näistä yhteyksistä ovat olemassa myös fyysisessä maailmassa. Yhteyksien kartottamisen kautta on mahdollista identifioida muutamia selkeästi pienryhmiä, joissa yksilöiden väliset suhteet perustuvat kaveruuteen, sukulaisuuteen tai avioliittoon.

Suomalaiset vierastaistelijat ovat tiivis yhteisö?

Mutta mikä rooli näillä sosiaalisilla yhteyksillä on vierastaistelijavirran kannalta? Viranomaislausunnoissa on toistuvasti korostettu vielä viime vuoden aikana aikana, ettei Suomesta ole lähdetty ryhmissä Syyriaan tai Irakiin. Vähemmälle kommentoinnille on jäänyt, onko näitä päätöksiä pohdittu tai tehty pienryhmissä. Suomen tapauksessa tiedetään ainakin, että keskusteluilmapiiri konfliktiin osallistumisen tiimoilta oli avoimempi kesään 2013 asti. Monet vierastaistelijoista ovat ainakin tietoisia toisistaan sosiaalisessa mediassa, useat ovat tunteneet toisensa jo ennen alueella matkaamista. Osaltaan tämä varmasti selittyy paikallisten muslimiyhteisöjen pienuudella, mutta ei ole myöskään mahdotonta, että radikalisoitumisprosessien kautta on luotu uusia sosiaalisia siteitä, tai olemassaolevat sosiaaliset siteet ovat saaneet uuden merkityksen radikalisoitumisen kautta.

Huomioitavanarvoista on myös miettiä, kuuluuko näihin sosiaalisiin verkoistoihin yhä Suomessa asuvia radikalisoituneita henkilöitä, jotka täyttävät Suojelupoliisin kriteeristöt radikaaliin liikehdintään osallistumisesta. Vaikka monet ovat lähteneet Syyriaan, kotimaassa asuvat radikalisoineet henkilöt voivat pyrkiä laajentamaan jo olemassaolevia verkostoja, tai luomaan uusia erityisesti Suomen suurkaupungeissa. Tämä saattaa osaltaan olla vaikuttavana tekijänä siihen, että vierastaistelijavirta Syyriaan ja Irakiin jatkuu yhä.

Vierastaistelijailmiön ja laajemmin radikalisoitumisen sosiaalinen ulottuvuus pitäisi huomioida jatkossa paremmin julkisessa keskustelussa, sillä se saattaa olla tärkeä tekijä kysymyksessä, ketkä ovat lähteneet konfliktialueelle (ja useissa tapauksissa mahdollisesti myös miksi). Suurkaupungeissa verkostoilla on todennäköisesti suurempi rooli kuin pienissä kaupungeissa, joissa sosiaalisen median merkitys korostuu vertaistuen puuttuessa, kuten esimerkiksi Jonin tapauksesta voidaan osittain päätellä. Tampereelta, Helsingistä ja Turusta konfliktialueelle matkanneista nuorista monet ovat tunteneet toisensa jo ennen konfliktialueelle lähtöä – mutta toistaiseksi ei ole selvää, miten nämä matkustuspäätökset ovat vaikuttaneet toisiinsa. Onko radikalisoiduttu tai tehty matkustuspäätöksiä yhdessä tai erikseen? Kuinka moni on matkustanut konfliktialueelle jo sinne matkustaneiden esimerkkien rohkaisemana? Tai suoranaisesti konfliktialueelle jo matkanneiden inspiroinnin tai ”rekrytoinnin” seurauksena? Tämän hetkisen tiedon valossa vahvoja johtopäätöksiä näihin kysymyksiin on vaikea vetää.

Katse tulevaisuuteen

Sosiaalisiin verkostoihin keskittyminen voi valottaa keskeisesti vierastaistelijavirtaan sekä yleisemmin väkivaltaiseen islamismiin liittyvää dynamiikkaa kotimaisessa kontekstissa. Syyriaan ja Irakiin kohdistuvan vierastaistelijavirran ja lisääntyvän terrorismin uhkan myötä sosiaalisiin verkostoihin ja ylipäätään väkivaltaiseen islamismiin liittyvien kysymysten pohtiminen myös julkisesti on entistä tärkeämpää, ja aihe vaatii kipeästi ”siviilitutkimusta”. Mutta ainakaan tällä hetkellä esimerkiksi aihetta käsitteleviä tutkimusprojekteja ei ole vireillä kotimaisissa yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa. Tällaisen tutkimuksen tekemiseen  tarvitaan enemmän tietoa erityisesti identifioitujen henkilöiden taustoista ja yhteyksistä fyysisessä maailmassa.

Väkivaltaisen islamismin yleistymisen myötä tarvitaan julkista tutkimusta vierastaistelijavirtaan ja väkivaltaiseen islamismiin liittyen kotimaisessa kontekstissa. Aihetta käsittelevässä keskustelussa  tiedon puute on eittämättä jättänyt aukon, jota on yritetty täyttää monilla puutteellisilla ja ongelmallisilla selityksillä. Nämä kuitenkin usein tarkoituksettomasti vääristävät julkista ymmärrystä ilmiöstä, sen syistä ja erityisesti sen sosiaalisesta ulottuvuudesta. Tämän myötä myös keskustelu siitä, miten ilmiöön tulisi suhtautua ja puuttua jatkossa on ollut ongelmallista. Väkivaltainen islamismi kotimaisessa kontekstissa on tullut vasta julkiseen tietoisuuteen, ja alussa syntyneitä väärinkäsityksiä ja mielikuvia voi olla vaikea muuttaa myöhemmin. Tämän  vuoksi siihen liittyvistä lieveilmiöstä tarvitaan mahdollisimman laajasti tietoa ja analyysiä myös julkiseen keskusteluun.