Tarja Cronberg toimii Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) Euroopan turvallisuusohjelmassa. Ennen siirtymistään SIPRI:in hän on ollut mm. Euroopan parlamentin jäsen ja Euroopan parlamentin Iran valtuuskunnan puheenjohtaja.

Neuvottelut Iranin ydinohjelmasta ovat loppusuoralla. Parhaillaan neuvotteluja käydään Sveitsissä, ja 90 prosenttia kiistakysymyksistä olisi jo väliaikatietojen mukaan löytänyt ratkaisunsa. Poliittisen päätoksen tulisi valmistua tämän kuun 24. päivä, tai maaliskuun lopussa riippuen tulkinnasta. Teknisiä kysymyksiä voidaan ratkaista vielä kesäkuuhun saakka. Tällä hetkellä voimassa on Geneven väliaikainen sopimus, joka solmittiin 24. marraskuuta 2013. Sen mukaan Iran jäädytti ydinohjelmansa toistaiseksi ja sai hieman helpotusta tällä hetkellä voimassa oleviin pakotteisiin, jotka ovat romahduttaneet Iranin talouden.

Neuvottelijat, Yhdysvaltojen ja Iranin ulkoministereiden johdolla, ovat siis pääsemässä sopuun. Se ei kuitenkaan takaa lopputulosta. Päinvastoin, republikaanienemmistöinen kongressi kampittaa nyt presidentti Barack Obamaa. Kongressin näkökulmasta on vältettävä Obaman päätyminen historiaan presidenttinä, joka saavutti neuvotteluratkaisun maailmanpolitiikan Yhdysvaltain näkökulmasta tärkeimpään ristiriitaan – historialliseen vastakkainasetteluun Iranin kanssa. Iran ja Yhdysvallat ovat olleet vihollisia jo Iranin vallankumouksesta lähtien, ja Iran on ollut kuuden viimeisen Yhdysvaltain presidentin asialistalla ilman, että ratkaisua on löytynyt. Yhdysvallat on eristänyt Irania, pyrkinyt vaihtamaan hallitusta, yrittänyt saada maan polvilleen pakotteilla ja uhannut myös sotilaallisella väliintulolla.

Nyt Obama on kuitenkin saamassa diplomaattisen voiton. Tämän johdosta kongressissa on alkanut silmitön taistelu sopimusta vastaan. Kongressin toiminta ilmenee tässä pääasiassa lakiesityksin. Ensimmäinen lakiesitys koski lisäpakoitteiden hyväksymistä neuvottelujen vielä ollessa käynnissä. Nämä olisivat olleet Geneven sopimuksen vastaisia ja välittömästi kariuttaneet neuvottelut. Amerikkalaisyhteisöjen painostuksen alla helmikuussa sovittiin uuden pakotelainsäädännön astuvan voimaan vain, jos sopimusta ei synny. Myös EU:n ulkoministerit ja korkea edustaja Mogherini vetosivat siirron puolesta. Toinen lakiesitys, joka ilmeisesti tulee hyväksyttäväksi heti maaliskuun 25. päivä, esittää, että kongressin olisi hyväksyttävä neuvottelutulos. Yhdysvaltain presidentillä on kuitenkin perustuslaillinen valta hyväksyä Iranin kanssa tehtävä sopimus. Senaattoreiden esitys onkin, että sopimus käsiteltäisiin myös kongressissa, mikä todennäköisesti johtaisi sen kaatumiseen.

Aivan kuin tämä ei jo riittäisi, kongressin puhemies kutsui Israelin pääministeri Netanyahun pitämään puheen kongressissa Valkoisen talon vastustuksesta huolimatta. Hän piti kongressissa 3. maaliskuuta palopuheen ”huonoa” sopimusta vastaan. Netanyahun mukaan ei riitä, että Iranin ydinaseen kehittäminen estetään, vaan koko Iranin ydinteknologian infrastruutuuri on tuhottava. Kyseessä on vaatimus, joka olisi ydinsulkusopimuksen vastainen. Tilanteen ironiaa lisää vielä se, että Israelilla on ydinaseita, eikä se koskaan ole hyväksymyt ydinsulkusopimusta, päinvastoin kuin Iran.

Piste iin päälle tuli kuitenkin hiljattain, kun 47 republikaanisenaattoria kirjoitti kirjeen Iranin johtajille. Kirjeessä senaattorit kehottivat Iranin johtoa olemaan uskomatta Obaman tekemiin sitoumuksiin, koska seuraava (republikaaninen) presidentti voisi valtaan tullessaan kaataa neuvottelusopimuksen. Erikoisempaa sabotaasia sopimusta vastaan on vaikea kuvitella, varsinkin kun Iranin ja Yhdysvaltain välillä ei ole ollut minkäänlaisia diplomaattisia, tai muita suhteita. Kirje sai aikaan valtavan kohun, johon senaattorit totesivat halunneensa kertoa Iranin johtajille, kuinka Yhdysvaltain perustuslakijärjestelmä toimii. Tämä siitäkin huolimatta, että Iranin tämänhetkisessä hallituksessa on enemmän Yhdysvalloissa koulutuksen saaneita ministereitä kuin missään muussa maassa Yhdysvaltoja itseään lukuun ottamatta.

Olin itse helmi-maaliskuussa Washingtonissa seuraamassa tilannetta ja haastattelemassa kongressin edustajia sekä tutkijoita tilanteesta. Kaikki haastateltavani, myös republikaanit, totesivat, että Amerikassa vallitsee jatkuvuuden perinne. Tämän mukaan hallitukset hyväksyvät edellisen hallituksen tekemät päätökset, eikä niitä lähdetä muuttamaan. Uhatessaan siis Iranin johtoa seuraavan presidentin oikeudella kaataa saavutettava neuvottelupäätös, kongressin lainsäätäjien tavoite onkin tässä tapauksessa ennakolta kaataa sopimus. Erään haastateltavani arvio oli, että kongressissa on kolme ryhmittymää: Ensimmäinen tukee sopimusta. Toinen ei halua sopimusta ja tukee lisäpakotteita. Kolmas toivoo sotilaallista väliintuloa, vaikka he eivät sano sitä ääneen.