Suomalaisia kristittyjä marssimassa Jerusalemissa lehtimajanjuhlilla syyskuussa 2010. Kuva: Timo R. Stewart

Israel. Jerusalem. Betlehem. Nasaret. Ne ovat tuttuja niin Raamatun kuin sanomalehtienkin sivuilta. Moni Israelissa ensi kertaa käynyt muistaa sen oudon tunteen, kun näkee moottoritien pielessä tienviitan, jossa lukee joku raamatullinen nimi ja kilometriluku. Jerusalem ei ole vain taivaassa. Jouluevankeliumin lisäksi Betlehem on olemassa myös Lähi-idän meluisassa ja joskus sekavaltakin näyttävässä arjessa. Näissä paikoissa voi käydä. Ja monet ovat käyneetkin. Kokemus jättää vain harvat kylmiksi.

Lukemattomat ryhmämatkat ovat tuoneet kristittyjä ympäri maailman katsomaan Raamatun paikkoja. Vielä useammat ovat seuranneet ”Pyhää maata” kotoaan kirjojen, lehtien, elokuvien ja television välityksellä. Joillekin kristityille niin Suomessa kuin muuallakin se on merkinnyt paljon enemmän kuin Raamatun kertomusten taustoittamista ja kristinuskon tutuilla paikoilla käymistä. He ovat nähneet vuonna 1948 perustetussa Israelin valtiossa – ja sitä ennen sionistisessa liikkeessä – jotain aivan erityisellä tavalla merkittävää. He ovat ajatelleet, että Raamattu sisältää erityisiä viittauksia sionismiin tai Israelin valtioon. Se siis tekee Israelin valtiosta aivan erityisellä tavalla osan Jumalan suunnitelmia. Ajattelutapa tunnetaan kristillisenä sionismina.

Suomen ja Israelin välille rakentuu silta, kun seurakunnan vanhoissa, nuorissa ja lapsissa herää rakkaus rukoilemaan Israelin puolesta. Silloin Jumala muistaa Suomea sillä siunauksen lupauksella, jonka Hän antoi Abrahamille: ”Minä siunaan sitä, joka sinua siunaa.” Historia on todistanut, että tämä Israelin ympärille pystytetty siunauksen ja kirouksen vahva muuri on säilynyt sortumatta tähän saakka ja tulee kestämään silloinkin, kun Jumalan suuret myrskyt puhkeavat. Ei Suomellekaan tule apua idästä eikä lännestä, vaan yksin ylhäältä.

               – Suomen Karmel-yhdistyksen matkasihteeri Ainokaija Kaakinen (1958)

Toukokuussa tarkastettu suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoriaa käsittelevä väitöskirjani esittää selityksen sille, miksi monet suomalaiset kristityt antoivat uskonnollisen merkityksen sionismille ja Israelin valtiolle. Lyhyt vastaus on, että se nähtiin todisteena Raamatun ja tietynlaisen raamatunlukutavan luotettavuudesta ja Jumalan toiminnasta maailmassa. Pidemmän vastauksen voitte lukea itse väitöskirjasta (ladattavissa verkosta), tai Helsingin Sanomien ja Kirkon ja kaupungin aihetta käsittelevistä artikkeleista. Kristillinen sionismi on uskonnollinen aate, jossa on myös poliittinen ulottuvuus. Tästä syystä Lähi-idän politiikasta puhuminen tulee helposti ymmärretyksi uskonnollista vakaumusta koskevaksi keskusteluksi. Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään myös aiheen ympärille syntyvää poikkeuksellisen voimakasta tunnekuohua.

Tutkimukseni keskittyi Suomeen 1800-luvun lopulta 1960-luvulle asti. Ilmiötä löytyy kuitenkin muualtakin maailmassa, etenkin Yhdysvalloista, pohjoisen Euroopan protestanttisista maista sekä globaalissa etelässä helluntailais-karismaattisen kristillisyyden piiristä. Se ei ole pelkkää historiaa, vaan yhä elävää todellisuutta.

Seuraavaan olen poiminut muutamia kuvia suomalaisen kristillisen Israel-harrastuksen menneisyydestä ja nykyisyydestä sekä kysymyksiä, joita minulle on noussut pohtiessani uskonnon ja politiikan suhdetta Suomessa.

*

Suomessa ja monissa muissa protestanttisissa maissa tietyt kristilliset piirit ovat jo yli vuosisadan ajan yleisesti yhdistäneet sionismin ja myöhemmin Israelin valtion Raamatun ennustuksiin. Tämä on ollut tyypillistä erityisesti Raamatun profetioita käsittelevässä kirjallisuudessa. Jos sanotaan Israelin valtion olevan osa Jumalan suunnitelmaa, mitä se merkitsee kristittyjen suhteelle tähän valtioon tai asiasta eri tavalla ajatteleviin kristittyihin? Voiko Israeliin ja sen kulloisenkin hallituksen politiikkaan suhtautua kuin muihin valtioihin?

*

Suomen Karmel-yhdistyksen 60-vuotisjuhla Helsingin Tuomiokirkossa 2009. Kuva: Timo R. Stewart

Kristillisiä Israel-tilaisuuksia järjestetään useasti myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tiloissa. Niissä on tyypillisesti esillä sekä Suomen että Israelin lippuja, joiden sinivalkoiset värit muodostavat symbolisen yhteyden. Mikä on uskonnollisen ja poliittisen tilaisuuden ero? Millaisille poliittisille tilaisuuksille kirkot avaavat Suomessa ovensa?

*

Mielenosoitus Israelin puolesta Helsingissä kesällä 2010. Kuva: Timo R. Stewart

Vanhan testamentin Sakarjan kirjan jakeet 2:12–13 (”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. Minä kohotan käteni noita kansoja vastaan, ja ne joutuvat omien orjiensa ryöstösaaliiksi.”) yhdistetään kristillisessä sionismissa tyypillisesti Israelin valtioon. Jos koskettamisen ymmärretään tarkoittavan esimerkiksi Israelin valtion harjoittaman politiikan kritisoimista, millaiselle keskustelulle jää tilaa? Vielä laajemmin: mikäli ajatellaan vastoinkäymisten johtuvan Jumalan rangaistuksista ja menestyksen Jumalan siunauksesta, ovatko menestyneet aina oikeassa ja hävinneet väärässä?

*

Suomalaisia kristittyjä Jerusalemissa lehtimajanjuhlilla lokakuussa 2011. Kuva: Timo R. Stewart

Monet suomalaiset kristityt ovat julistaneet rakkauttaan Israelia kohtaan lukuisissa mielenosoituksissa niin Suomessa kuin Israelissa. Tämä kuitenkin tapahtuu Lähi-idän konfliktin keskellä ja ulkopuoliset myös tulkitsevat kannanotot tästä kontekstista. Miltä nämä tuen ilmaukset näyttävät esimerkiksi palestiinalaisten ja erityisesti palestiinalaisten kristittyjen silmissä? Miltä ne näyttävät israelilaisille? Miltä ne tulevat näyttämään myöhemmin, kun konflikti on joskus ratkennut?

Politiikan ja uskonnon rajapinta on varsin liukuva. Uskonnollinen ajattelu on vaikuttanut ja yhä vaikuttaa politiikkaan. Kristillinen sionismi on tästä vain yksi, mutta hyvin kotoinen esimerkki. Se ei kuitenkaan heijastele lähimainkaan kaikkien kristittyjen näkemyksiä sen enempää Suomessa kuin muuallakaan. Kristillinen sionismi tarjoaa joillekin vastauksia, mutta herättää myös runsaasti kysymyksiä, joista on Suomessa ja esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä keskusteltu vielä varsin vähän. Uskonnollisen argumentaation osallisuus politiikkaan laajemminkin on teema, jonka äärelle kannattaa pysähtyä niin tänään kuin jatkossakin.