Tartun nyt tapaukseen (ex) kansliapäällikkö Arto Räty, puolustusministeri Jussi Niinistö ja (uusi) kansliapäällikkö Jukka Juusti. Kuten huomattiin, valtioneuvosto nimitti Juustin puolustusministeriön kansliapäällikön määräaikaiseen virkaan torstaina. Nimitystä oli edeltänyt ainakin jupakka muistioiden poliittisesta kaunistelusta sekä valtiovarainministeri Alexander Stubbin ärsyyntyminen. Jussi Niinistön käyttäytyminen A-studiossa päässee jonkinlaiseen mediahistoriaan, koska ministeri uhkasi lähteä suorasta tv-lähetyksestä aiheeseen liittyvien kysymysten vuoksi. Niinistöä on syyllistetty nimitysasiassa poliittisesta pelistä ja jees-miehen haluamisesta.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Vaikka mitä, mutta ennen kaikkea sitä pitää ajatella poliittisena pelinä asevoimien ja poliittisen tason välillä. Kansliapäällikön pesti on merkittävä virka, ja Suomen politiikkaan on kuulunut pitkään keskeisten virkojen poliittinen suhmurointi. Osa muistanee tapauksen sisäministeri Päivi Räsänen ja kansliapäällikkö Päivi Nergin valinta vuodelta 2012, eikä se ole ainoa laatuaan. Tästä pelistä ei päästäne eroon ihan lähiaikoina ja ministereille tulee toki olla oikeus valita virkamiehiään.

Puolustusministeriön kansliapäällikön virka oli pitkään varattu sotilastaustaiselle henkilölle. Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan kansliapäälliköksi on päässyt vasta vuodesta 1994 siviilitaustainen henkilö. Tällä viitataan virkamieslain muutokseen, koska tuolloin tuli voimaan valtion virkamieslaki 19.8.1994/750. Tällä kumottiin vanhempi laki (755/1986). Kansliapäällikön pesti ei ole mikä tahansa pätkätyö, vaan kyseisen viran haltija on asianomaisen ministeriön korkein virkamies, joka johtaa ja valvoo ministeriön toimintaa. Puolustusministeriö on iso ministeriö, jossa työskentelee noin 145 henkilöä. Noin 10 viroista on sotilasvirkoja.

Entäs se poliittinen peli? Kyseessä on aihe, mitä Suomessa harvemmin mietitään, vaikka syytä saattaisi joskus ollakin. Kansliapäällikön valintaa voi nimittäin tarkastella eräänlaisena paremman siviiliyhteiskunnan toteutumisena. Voidaan ajatella, että sekä sotilailla ja poliitikoilla on omat tonttinsa, joihin ei niin vain tunkeuduta.  Käytännössä kansliapäällikön pestiä olisi hyvä miettiä nimenomaan siviilitehtävänä, koska laki sallii sen. Suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin, siis yleensä ottaen niihin tapoihin, sääntöihin ja foorumeihin, miten politiikkaa toteutetaan, on kuulunut pitkään puolustusvoimien näennäisen passiivinen poliittinen rooli. Puolustusvoimat ei sotkeudu valtakunnan politiikkaan, kuten tapa tuntuu olevan valitettavan monessa maailman maassa. Suomessa suhteet ovat nähdäkseni kunnossa, mutta se ei tarkoita että tilannetta pitäisi katsastella itsetyytyväisyyden vallassa. Voidaan nimittäin ajatella, että jos siviiliministeriötä käytännössä johtaa sotilas, on tehtävänjako osittain hämärtynyt. Miksi muka puolustusministeriössä pitäisi sotilaan johtaa virkamiehiä?

Toivotan siis tervetulleeksi uuden kansliapäällikön, siitäkin huolimatta että hän arvoltaan insinöörikenraalimajuri ja on tehnyt pitkän uran puolustusvoimissa. Nimenomaan siviiliyhteiskunnan roolin kannalta kyseessä on joka tapauksessa pieni askel eteenpäin, puoluepolitiikka, presidentin rooli ja asian saama julkisuus nyt täysin unohtaen. Suomessa puolustushallinnon asiantuntemus tuppaa edelleen löytymään puolustusvoimien piiristä, joten täysin siviilitaustaisen henkilön valintaa vielä odotetaan. Se onkin toinen juttu se, oliko aiempi (kadettikoulun käyneiden) kenraalien suosiminen sitten jollakin tapaa huono juttu käytännön toiminnan tasolla. Nyt puhutaan siviiliyhteiskunnan vallasta, ei asiantuntemuksesta.

Huolestuttavampaa tässä kaikessa on se, että Niinistö jatkaa suomalaiselle poliittiselle kulttuurille valitettavan perinteistä linjaa ja pidättäytyy julkisesta kommentoinnista. Jos keskeneräisiä asioita ei kommentoida, miten asioita voidaan puida julkisuudesta? Miten niistä voidaan väitellä? En henkilökohtaisesti pidä kotimaisista asiakirjavuodoista, koska ne tuovat mieleen poliittisen tehottomuuden virkatöiden hoidossa, mutta tällaisessa poliittisessa kulttuurissa ne ovat melkeinpä puolustettavia. Se vielä tästä puuttuisi, että uusi kansliapäällikkö olisi valittu puoluekirjan perusteella.

En ota kantaa Arto Rädyn tai Jukka Juustin pätevyyksiin. Mediatietojen perusteella kummatkin ovat päteviä henkilöitä, mutta yksinkertaisesti hiukan eri tavalla päteviä. Sinällään valinta ei ihmetytä. Jos vilkaisee Jussi Niinistön julkaisuluetteloa, huomaa että hän on erinomaisen perehtynyt nimenomaan suomalaisen maanpuolustuksen historialliseen sielunelämään. Onpa hän sotahistorian dosenttikin, mikä viittaa ansioituneeseen tutkijaan. Räty taas edustaa kansainvälisesti suuntautunutta sotilasta. Sanoisin, että Suomen puolustuksessa vahvistettiin nyt hitusen verran korpirajoja. Saa nähdä, näkyykö sama suuntautuminen esimerkiksi Ruotsin kanssa tehtävässä yhteistyössä.