Mielenosoittaja joulukuussa 2012 Kuva: Otto Stenius

Vuonna 2012 Egyptin muslimiveljeskunnan Vapaus ja oikeus oli maan suurin parlamenttipuolue ja maan presidentti Muhammed Mursi oli muslimiveljeskunnan jäsen. Liki 80 vuotta oppositiossa ollut liike nousi vallankumouksen myötä valtaan ja pääsi toteuttamaan haluamaansa politiikkaa. Muslimiveljeskunnan johto ei kyennyt lukemaan muuttunutta tilannetta Egyptissä, vaan se kuvitteli voivansa kaapata vuoden 2011 vallankumouksen ja islamilaistaa koko valtion ylhäältäpäin. Hierarkkinen veljeskunta ei kyennyt ottamaan huomioon muiden toimijoiden näkemyksiä ja keräsi itselleen vihollisia joka suunnassa. Alle vuodessa se sai toimillaan aikaan niin suuren vastustuksen ja kansanliikkeen, että armeija pystyi kaatamaan sen kesä-heinäkuun vaihteessa 2013 ja asettamaan oman miehensä maan de facto johtajaksi.

Vallanvaihdoksesta alkoi aggressiivisin painostus muslimiveljeskuntaa kohtaan sen historiassa. Vapaus ja oikeus -puolue lakkautettiin, ja järjestö itsessään julistettiin pian terroriorganisaatioksi. Valtaosa järjestön johdosta, mukaan lukien entinen presidentti Mohammed Mursi, vangittiin tai pakeni ulkomaille. Egyptin vankiloissa arvioidaan olevan kaikkiaan noin 40 000 henkeä, pääasiassa muslimiveljeskuntaan liittyvistä kytköksistä. Muslimiveljeskunnan jäsenille langetetuista joukkokuolemantuomioista on saatu lukea jatkuvasti. Ei ole kuitenkaan olemassa selkeitä todisteita siitä, että yhtäkään näistä kuolemantuomioista olisi vielä toteutettu. Kesäkuussa 2015 myös presidentti Mursille langetettiin kuolemantuomio. Pommi-iskussa kuolleen valtakunnansyyttäjä Hisham Barakatin hautajaisten yhteydessä, nykyinen presidentti Abdel Fattah al Sisi antoi ymmärtää, että kuolemantuomio tullaan myös panemaan käytäntöön.

Eri mittaiset sortokaudet ovat olleet useasti toistuva ilmiö muslimiveljeskunnan historiassa. Ensimmäisen  sortokauden voi sanoa alkaneen 1940-luvun lopulla silloisen pääministerin epäillessä muslimiveljeskuntaa vallankaappausyrityksestä. Helmikuussa 1949 tämä painostus kulminoitui järjestön perustajan Hassan al-Bannan ampumiseen. Epäilysten mukaan ampumisen taustalla oli kuningas Faroukille uskolliset joukot. Toinen pidempi painostuskausi jatkui käytännössä halki 50- ja 60-lukujen. Vuoden 1952 vallankaappauksen jälkimainingeissa Nasser kääntyi häntä alunperin tukenutta muslimiveljeskuntaa vastaan ja laittoi valtaosan veljeskunnan johdosta vankilaan. Nasserin kovilla toimilla on ollut pitkälliset vaikutukset nykyajan islamistiseen terrorismiin. Nykyinen väkivaltainen jihadismi juontaa juurensa keskeisen muslimiveljeskunnan ideologin Sayyid Qutbin vankilassa kirjoittamaan Virstanpylväät-teokseen.

Nyt kaksi vuotta vallanvaihdoksen jälkeen Egyptin muslimiveljeskunta alkaa vähitellen olla toipunut shokistaan. Se on kevään 2015 aikana kyennyt järjestämään vaalit uuden maanalaisen johdon valitsemiseksi. Veljeskunta on käynyt läpi sisäisen keskustelun siitä, mikä vuoden kestäneessä hallintokaudessa meni niin pahasti vikaan.

Huolimatta valtion ankarasta painostuksesta ei muslimiveljeskunta tule katoamaan Egyptistä mihinkään. Liki satavuotiaalla liikkeellä on edelleen kannattajapohjansa egyptiläisessä yhteiskunnassa. Mikäli se kykenee aidosti uudistumaan, on mahdollista, että veljeskunta jälleen palaa osaksi poliittista kenttää.

Veljeskunnan sisäinen jakaantuminen

Muslimiveljeskunnan sisäinen yhtenäisyys on ollut koetuksella vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen. Nuorempi sukupolvi syyttää vanhaa kaartia Mursin valtakauden katastrofaalisesta epäonnistumisesta. Keskeinen veljeskuntaa jakava tekijä on suhtautuminen Egyptin nykyhallintoon. Nuorempi Raba’an aukion verilöylyn radikalisoima sukupolvi ei ole suostuvainen kompromisseihin sen kanssa vaan näkee väkivaltaisen vastustamisen hyväksyttävänä. Toisaalta Egyptin muslimiveljeskunnan varajohtaja Ibrahim Moneir sanoi lehtihaastattelussa veljeskunnan olevan valmis neuvottelemaan hallinnon kanssa. Muslimiveljeskunnan johto joutuu tasapainoilemaan suhtautumisessaan, jotta se pystyisi säilyttämään sekä aktivistinsa että laajan kannatuksensa. Mikäli veljeskunta suhtautuu liian myönteisesti hallintoon, ovat nuoret aktivistit vaarassa karata radikaalimpiin ryhmiin. Mikäli veljeskunta tukeutuu väkivallan käyttöön, on se vaarassa menettää kansalaisten tuen.

Tasapainoilu veljeskunnan radikaalimpien osien irtautumisen ja väkivallasta pidättäytymisen välillä on ollut läsnä muslimiveljeskunnan historiassa jatkuvasti. Ennen vuoden 2013 tapahtumia veljeskunta on ollut jakautunut sisäisesti maltillisiin ja radikaalimpiin qutbilaisiin. Veljeskunnasta on aiemmin irronnut myös kokonaisia radikaalimpia ryhmiä kuten presidentti Anwar Sadatin murhasta vastuussa ollut Egyptin Islamilainen Jihad.

Veljeskunnan vaatimus Mursin palauttamisesta valtaan on käytännössä mahdoton. Mursin epäsuosio egyptiläisten silmissä ei antaisi tälle mitään mahdollisuutta hallita maata. Vaatimusta Mursin palauttamisesta onkin pidetty ennemmin vaatimuksena demokratian palauttamisesta Egyptiin. Muslimiveljeskunta kokee, että kesän 2013 vallanvaihdoksessa heiltä varastettiin demokratia – olkoonkin, että yksi keskeinen kritiikki Mursia kohtaan oli hänen epädemokraattinen hallintotapansa. Nuorempi sukupolvi kokee väkivaltaisen vastustuksen oikeutetuksi johtuen juuri demokratian kautta vaikuttamisen epäonnistumisesta. Heidän näkemyksensä mukaan armeijan vallankaappaus osoitti, ettei muslimiveljeskunta voi päästä tavoitteisiinsa demokraattisin keinoin.

Sisäisen dialogin kautta eteenpäin

Muslimiveljeskuntaa on perinteisesti johdettu tiukan hierarkisesti, eikä tilaa sisäiselle kritiikille ole juuri ollut. Mursin hallinnon aikana johdossa oli pitkälti samat hahmot, jotka ovat olleet veljeskunnan kärkipaikoilla aina seitsemänkymmentäluvulta lähtien. Nuoremman polven kritiikki osuikin pitkälti juuri tähän organisatoriseen jäykkyyteen. Vanhan kaartin pitäessä absoluuttista valtaa järjestössä ei sen ole ollut mahdollista kehittyä vastaamaan ympäröivän yhteiskunnan kehitystä.

Vuoden 2013 jälkeisen sisäisen keskustelun myötä veljeskunta on tullut tulokseen, että sen on muutettava sisäistä hierarkiaansa. Korkeimman johdon istuessa pitkälti vankilassa, tai ollessa maanpaossa, on itsestään selvää että autonomia järjestössä lisääntyy. Kentällä tapahtuva käytännön työ onkin ollut pitkälti nuorempien veljeskunnan jäsenten vastuulla. Miten tämä uusi dynaamisempi johtamismalli käytännössä tulee toteutumaan on vielä veljeskunnalle itselleenkin hämärän peitossa.

Toinen keskeinen muutos on veljeskunnan suhtautuminen muihin oppositioliikkeisiin. Siinä missä vallassa ollessaan muslimiveljeskunta ajoi omaa agendaansa varsin diktatorisesti suhtautuu se nykyisellään paljon suopeammin yhteistyöhön muiden oppositiovoimien kanssa. Into liittoutua muiden vallankumouksellisten järjestöjen kanssa kertoo myös siitä, että veljeskunta on myöntänyt, ettei se yksin pysty hallintoa kaatamaan.

Muslimiveljeskunnan ideologinen keveys osoittautui sen valtakaudella keskeiseksi ongelmaksi. Sillä ei ollut selkeää suuntaa, jota seurata, ja se sortui opportunistiseen lyhyentähtäimen voittojen tavoitteluun. Tämä ideologinen keveys on aiemmin mahdollistanut laajan osallistumisen liikkeeseen. ”Islam on ratkaisu” iskulauseille perustunut politiikka on antanut mahdollisuuden ihmisille samaistua, mutta ei kanna poliittisena ideologiana kovinkaan pitkälle. Mikäli veljeskunta ei kykene kehittämään uskottavampaa poliittista ohjelmaa on hankala nähdä, että se pystyisi jatkossakaan toimimaan valtaa käyttävänä poliittisena voimana.

Vastavoimaksi jihadisteille?

Muslimiveljeskunnan paluu valtaan Egyptissä on äärimmäisen epätodennäköistä. Yhtä epätodennäköistä on kuitenkin sen täydellinen hävittäminekin. Sotilashallinnolla ei ole keinoja tuhota täysin maan suurinta kansanliikettä, vaikka se järjestön toimintaa kykeneekin rajaamaan. Painostuksen alla veljeskunta lähinnä painuu maan alle. On epätodennäköistä, että Egyptin poliittinen järjestelmä kykenisi kehittymään niin, että vakavasti otettava islamistinen puolue voisi menestyä vaaleissa. Egyptissä poliittinen valta on kietoutunut pitkälti turvallisuuskoneiston ympärille, eikä se näe veljeskunnan yhteiskunnallista osallistumista etuna.

On mahdollista, että tarpeen tullen veljeskunta kaivetaan vankilasta esiin toimimaan maltillisena vastavoimana jyrkemmän linjan islamisteille. Vastaava harjoitus nähtiin Anwar Sadatin hallintokauden alussa. Sadat vapautti Nasserin hallintokaudella vankilassa olleet islamistiaktivistit vakauttaakseen asemansa maan johdossa ja vastavoimaksi muille poliittisille liikkeille. Alunperin presidenttiä kohtaan myötämieliset islamistit kääntyivät kuitenkin häntä vastaan Israelin kanssa solmitun rauhansopimuksen jälkeen. Saman toteuttaminen vaatisi kuitenkin melkoisia silmänkääntötemppuja maan johdolta sen perustaessa legitimiteettinsä toistaiseksi lähinnä muslimiveljeskunnan ja terroristien vastustamiseen. Toistaiseksi radikaalimpien islamistiryhmien toiminta ei ole kuitenkaan aiheuttanut vakavaa uhkaa maan hallinnolle. Satunnaiset terrori-iskut ennemminkin vahvistavat sotilashallinnon asemaa, kuin murentavat sitä. Ne todistavat turvallisuuskoneiston vaatimien tiukkojen turvatoimien olevan tarpeellisia.

Todennäköisintä on kuitenkin, että muslimiveljeskunnan painostus jatkuu nykyisellään toistaiseksi. Kansainvälinen painostus ihmisoikeusongelmien suhteen ei ole aiheuttanut Sisille juurikaan reaalipoliittisia ongelmia toistaiseksi, ja sisäpoliittisesti on mahdollista kääntää huomio maan taloudellisista ongelmista muslimiveljeskunnan aiheuttamaan turvallisuusuhkaan aina tarpeen tullen.