(Kuva: Oona Räisänen. Kuvaa muokattu. )

Kriisistä kriisiin kulkevan Euroopan unionin haluttomuutta ottaa uusia jäsenmaita on kutsuttu laajentumisväsymykseksi. Talouskriisin ja pakolaisongelman sekä niiden seurausten, oikeistopopulismin ja euroskeptisismin kanssa kamppaileva Euroopan komissio on suhtautunut kriittisesti unionin jatkuvaan kasvuun. Puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin virkaanastujaisviesti Euroopalle syksyllä 2014 oli selvä: uusia jäsenmaita ei hyväksytä tämän komission viisivuotisen kauden aikana. Kroatian liittyminen Euroopan unioniin 2013 näyttää siten jäävän tämän vuosikymmenen ensimmäiseksi ja viimeiseksi laajentumiseksi – jättäen viisi muuta Länsi-Balkanin maata kolkuttelemaan Brysselin portteja.

Laajentumisväsymyksestä huolimatta Länsi-Balkanin maiden integroiminen eurooppalaisiin instituutioihin ei ole pysähtynyt. Euroopan unionin seuraava laajentuminen nähdään todennäköisesti jo 2020-luvun alkupuolella. EU on investoinut valtaisasta rahaa ja resursseja Länsi-Balkanin vakauttamiseen, demokratisointiin ja alueen kehittämiseen. Se on vaatinut alueen mailta vaikeita poliittisia ja taloudellisia uudistuksia, joista niitä on palkittu asteittaisella integraatiolla: viisumivapaudella, paremmilla kauppasuhteilla ja suoralla taloudellisella tuella. Keppi ja porkkana -taktiikka on toiminut, mutta sen edellytyksenä on, että kansalaiset ja poliittiset eliitit näkevät valoa tunnelin päässä.

Toisin sanoen ihmisten täytyy uskoa, että EU-jäsenyys on realistinen lähitulevaisuuden tavoite. Euroopan komissio ei voi viivyttää laajentumista Länsi-Balkanilla loputtomiin. Silloin vaarana on jo saavutettujen reformien mitätöityminen, demokratian kuihtuminen, Euroopan ulkopuoliset vaikutukset ja koko alueen epävakaisuus, sillä Balkanilla yhden maan ongelmat heijastuvat nopeasti muihin. Toisaalta on myös selvää, että kaikki Länsi-Balkanin maat eivät vielä kykene täyttämään Euroopan unionin jäsenehtoja ja että osa alueen valtioista on lähempänä liittymistä kuin toiset. Vuodenvaihde onkin hyvä aika tarkastella yksityiskohtaisemmin Länsi-Balkanin maiden kehitystä viime vuoden aikana sekä pohtia, miltä alueen tulevaisuus voi näyttää.

Bosnia ja Hertsegovina – valon pilkahduksia pimeydessä

Marraskuussa vietettiin Bosnian sodan päättymisen 20-vuotispäivää, mutta yhteiskunta on yhä erittäin jakaantunut poliittisesti ja etnisesti. Syvään juurtuneet jakolinjat ja etnisten puolueiden poliittiset ja taloudelliset intressit ovat hidastaneet Euroopan unionin vaatimia uudistuksia. Bosnia ja Hertsegovinan perustava ongelma on erimielisyys siitä, mihin suuntaan liittovaltiota ja sen (maailman monimutkaisinta) hallintojärjestelmää tulisi kehittää. Tätä heijastaa maan toisen itsehallinnollisen entiteetin, Serbitasavallan, pyrkimykset laajentaa autonomiaansa bosniakkien (Bosnian muslimien) ja Euroopan unionin kannattaman vahvan keskushallinnon kustannuksella. Euroopan unionin vaatima perustuslain muutos, joka mahdollistaisi myös muiden kuin bosniakkien, kroaattien ja serbien hakea keskeisiä poliittisia virkoja, on osoittautunut mahdottomaksi toteuttaa. Bosnian EU-näkymät ovat kaukaisia, joskin eräitä positiivisia merkkejä on ilmassa. Jo 2008 allekirjoitettu vakautus- ja assosiaatiosopimus, joka on ensimmäinen askel kohti varsinaisia EU-jäsenyysneuvotteluita, astui voimaan Bosniassa kesäkuussa 2015. Iso-Britannian ja Saksan ulkoministerien ajama hanke raotti ovea varsinaisten jäsenyysneuvotteluiden alkamiselle. Bosnian hallituksen oletetaan hakevan unionin jäsenyyttä tämän helmikuun aikana. Prosessi on kuitenkin vielä hyvin keskeneräinen ja varsinaisista jäsenyysneuvotteluista odotetaan vaikeita. Mahdollinen ajankohta jäsenyydelle voisi olla aikaisintaan 2025.

Serbia – suurin harppauksin Eurooppaan

Serbia on viime vuosien aikana ottanut merkittäviä askelia kohti EU-integraatiota. EU eteni Serbian suhteen varovaisesti Kosovon tilanteen vuoksi, mutta 2013 Serbia ja Kosovo löysivät yhteisen sävelen Brysselin neuvotteluissa. Sopu mahdollisti Serbian vakautus- ja assosiaatiosopimus ratifioimisen, ja neuvottelut Serbian EU-jäsenyydestä käynnistyivät virallisesti tammikuussa 2014. Joulukuussa 2015 Serbia juhlisti ensimmäisten neuvottelukappaleiden avaamista. Silloin EU-jäsenyysneuvottelut siirtyivät konkreettisiin policy-kysymyksiin, joista ensimmäisinä käsiteltävänä ovat Serbian ja Kosovon suhteiden normalisointi sekä finanssivalvonta. Serbia on asettanut itselleen tavoitteen sulkea kaikki neuvottelukappaleet ja liittyä Euroopan unioniin 2020 mennessä. Vaikka jäsenyysneuvotteluiden kestolle ei ole minimirajaa, Serbian tavoite EU-jäsenyydestä viidessä vuodessa on kunnianhimoinen. Huolimatta Serbian toteuttamista uudistuksista monilla EU:n tarkastelemilla osa-alueilla (markkinatalous, pankkisektori ja infrastruktuuri), ihmisten perusoikeuksien, kuten ilmaisu- ja lehdistönvapauden, toteutuminen vaatii konkreettisia ja poliittisen eliitin kannalta vaikeita toimia. Neuvotteluiden pitkittyminen on todennäköistä, ja Serbian voidaan nähdä liittyvän Euroopan unioniin 2020 ja 2025 välisenä aikana.

Makedonia – kriisejä, kiistoja ja poliittisia skandaaleja ”tyhjässä demokratiassa”

Vielä 2000-luvun alussa Makedonian oli EU-integraation edelläkävijä. Se oli ensimmäinen maa, joka allekirjoitti EU:n vakautus- ja assosiaatiosopimuksen vuonna 2001. Makedonia on ollut unionin jäsenehdokkaana jo vuodesta 2005, mutta yhtään neuvottelukappaletta ei toistaiseksi ole avattu. Keskeisen syy integraatioprosessin pysähtymiselle on kiista Makedonian perustalaillisesta nimestä Kreikan kanssa. Makedoniaa vuodesta 2006 johtaneen VMRO-puolueen autoritääriset otteet ovat tiukentuneet maan EU-prospektien kuihtuessa. Makedonian demokratian tila on viime vuosina heikentynyt huomattavasti. Vuodesta 2012 jatkunut poliittinen kriisi huipentui keväällä 2015, kun parlamenttia boikotoiva johtava oppositiopuolue alkoi julkistaa todisteita pääministeri Nikola Gruevskin vaalivilpistä ja korruptiosta. Euroopan unioni osallistui kesällä 2015 aktiivisesti neuvotteluihin, joiden tarkoituksena oli luoda perustaa vapaisiin vaaleihin keväällä 2016. Vaikka pääministeri Gruevski erosi virastaan EU:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti tammikuun 15. päivä, oppositio on uhannut boikotoida huhtikuulle suunniteltua vaaleja ja (perustellusti) vaatinut niiden lykkäämistä. Makedonian EU-integraationäkymät riippuvatkin ratkaisun löytymisestä maan poliittiseen kriisiin sekä nimikiistaan Kreikan kanssa. Jälkimmäisen osalta positiivisia uutisia saattaa olla näköpiirissä, sillä maiden suhteet ovat parantuneet Tsiprasin hallituksen aikana. Joulukuussa Makedonian hallitus ilmoitti harkitsevansa maan nimen vaihtamista ja aloittavansa dialogin Kreikan kanssa kiistan ratkaisemiseksi.

Montenegro – ongelmia Adrianmeren paratiisissa

Montenegroa pidetään todennäköisimpänä ehdokkaana Euroopan unionin seuraavaksi jäsenmaaksi. Vain 600 000 asukkaan Montenegro on ollut EU:n jäsenehdokkaana vuodesta 2010. Jäsenyysneuvottelut alkoivat Montenegrossa vuonna 2012, ja joulukuussa 2015 se oli avannut 22 35:stä neuvottelukappaleesta. Samaan aikaan Montenegrolle tarjottiin Nato-jäsenyyttä. Vaikka jäsenyysneuvottelut Euroopan unionin kanssa ovat edenneet kohtalaisen hyvin, ja Montenegron hallitus uskoo liittyvänsä unioniin vuonna 2020, ongelmia on näköpiirissä. Montenegron pääministeri,  Milo Djukanovic, on johtanut maataan mafioson elkein 26 vuotta rikastuttaen lähipiiriään valtionomaisuudella ja pyyhkien väitteet vaalivilpistä maton alle. Kyllästyminen korruptioon ja Djukanovicin yksinvaltaan näkyi viime syksyllä 2015 maan pääkaupungissa Podgoricassa, kun Naton vastaiset mielenosoitukset muuttuivat opposition protestiliikkeeksi, johon poliisi reagoi väkivaltaisesti. Protestien ei kuitenkaan oleteta juurikaan vaikuttavan lokakuussa pidettäviin parlamenttivaaleihin, joissa Djukanovicille povataan voittoa. Euroopan unionin kuitenkin oletetaan tarkkailevan Montenegroa aiempaa tarkemmin. EU:n kehitysraportti viime vuodelta totesi Montenegron lainsäädännön kehittyneen toivotulla tavalla painottaen kuitenkin ongelmia ihmisten perusoikeuksien toteutumisessa sekä lakien toimeenpanossa. Vuosi 2016 näyttää, pystyykö Montenegro toteuttamaan EU-jäsenyyden vaatimat uudistukset aikataulussa vai onko toive jäsenyydestä vuonna 2020 epärealistinen.

Albania – taistelu korruptiota ja rikollisuutta vastaan on vasta alkanut

Albania on Euroopan unionin uusin jäsenehdokas. Euroopan komissio myönsi sille ehdokasmaan statuksen kesällä 2014, kun David Cameron perääntyi suunnitelmastaan käyttää EU:n jäsenmaiden veto-oikeutta vaatien pidempiä rajoituksia Euroopan unionin uusien jäsenmaiden työvoiman oikeuteen vapaaseen liikkuvuuteen. Cameron perusteli muuttunutta mielipidettään Albanian saavutuksilla korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa taistelussa. Euroopan komissio vetosi samoihin perusteihin tukiessaan ehdokkuuden myöntämistä Albanialle. Albanian vuonna 2013 aloittanut hallitus on pääministeri Edi Raman johdolla priorisoinut korruption vastaisen taistelun ja muun muassa helpottanut korruption raportoimista nimettömästi. Albania on Kosovon kanssa jaetulla sijalla Balkanin korruptoituneempana maana, joten työnsarkaa riittää ennen kuin jäsenyysneuvottelut Euroopan unionin voivat alkaa. Euroopan unionin neuvosto painottikin lauselmassaan korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen taistelun merkitystä ja patisti Albaniaa lisätoimiin. Hallitus on ehtinyt jo iskenyt Albanian mafian kultakaivokseen huumeiden viljelyyn, mikä on nostanut kannabiksen hintoja koko alueella. Huolimatta Albanian hallituksen saavutuksista sekä maan merkityksestä Länsi-Balkanin vakaudelle EU-jäsenyys on yhä kaukainen tavoite. Kysymys liittymisestä EU:hun ei ole ajankohtainen ennen vuotta 2025.

Kosovo – pahnanpohjimmaisen hullu vuosi

Vuonna 2008 itsenäistynyt Kosovo on Euroopan nuorin valtio, joka käytännössä toimii Euroopan unionin protektoraattina ilman toiveita varsinaisesta EU-jäsenyydestä lähitulevaisuudessa. Kosovo on Bosnia ja Hertsegovinan ohella alueen ainoa valtio ilman EU-jäsenehdokkaan asemaa, ja myös sen kansainvälinen asema on hauras. Viisi EU-maata ei ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä, eikä Kosovoa ole hyväksytty YK:n jäseneksi. Se on myös alueen maista ainoa, joka ei ole allekirjoittanut sopimusta viisumivapaudesta EU:n kanssa. Tämä voi kuitenkin pian muuttua. Kesällä 2015 Kosovo allekirjoitti Länsi-Balkanin maista viimeisenä EU:n vakautus- ja assosiaatiosopimuksen. Seuraava vaihe integraatioprosessissa olisi viisumivapaus, mikä voi hidasteista huolimatta toteutua tämän tai ensi vuoden aikana. Kosovo painii kuitenkin suurien sisä- ja ulkopoliittisten haasteiden kanssa. Syksyllä 2015 maa koki katkeran diplomaattisen tappion, kun sen jäsenyyshakemus UNESCO:on hylättiin Serbian ja Venäjän kampanjoitua sitä vastaan. Jäsenyys YK:n erityisjärjestössä olisi ollut tärkeä askel Kosovolle kohti laajempaa kansainvälistä tunnustusta. Kosovon sisällä paineita on aiheuttanut maan serbivähemmistölle annettuja myönnytyksiä aggressiivisesti vastustava oppositio. Syksyllä 2015 opposition edustajat häiritsivät hallituksen toimintaa useita kertoja täyttämällä parlamenttisalin kyynelkaasulla. Tie Brysseliin näyttääkin vielä kovin pitkältä ja haasteelliselta, eikä uskottavaa arviota mahdollisen EU-jäsenyyden ajankohdasta ole vielä annettavissa.