(Huomioithan, että tämä artikkeli on kahdeksan vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

The Ulkopolitistin tekijät: Ilona Lahdelma

vieraskynä | 12.08.2016
IMG_3948

Kuva: Dorothy Lineer.

The Ulkopolitistin tekijähaku on auki sunnuntain loppuun. Tässä maanantaina aloitetun haastattelusarjan toisessa osassa haastattellaan Ilona Lahdelmaa, joka tuli mukaan The Ulkopolitist -remmiin viime syksynä. Ilona kertoo kokemuksistaan verkkolehden kirjoittajana ja valaisee teitä, arvon lukijat, miksi kannattaa hakea mukaan tekemään The Ulkopolitistia.

Kuka olet ja mitä puuhailet?

Olen juuri  Oxfordin yliopistossa väitöskirjaani aloittava tutkija. Olen alunperin Jyväskylästä, mutta viime vuosina olen asunut Pariisissa, Wienissä ja Budapestissa. Viimeiset kaksi vuotta olen toiminut Budapestissa akateemisten tapahtumien järjestäjänä, opettajana yksityiskoulussa sekä itsenäisenä tutkijana. Olen opiskellut historiaa, kansainvälistä politiikkaa ja Eurooppa-opintoja. Erityistutkimusalueekseni on vuosien mittaan muotoutunut Euroopan unioni ja eurooppalaiset nationalistiset liikehdinnät. Brexit on pitänyt minut kiireisenä tämän kesän. Ensi kuussa ryhdyn väitöskirjassani pohtimaan eurooppalaista äärioikeistoa laajemmin, tutkimuskohteina Ranska ja Unkari.

Miksi olet mukana tekemäsThe Ulkopolitistia? 

The Ulkopolitistia on yksinkertaisesti kunnia olla tekemässä. On hienoa, että uuden sukupolven kyvykkäät tutkijat pääsevät ääneen. Kun ajattelee, keitä kaikkia mielenkiintoisia tyyppejä on mukana ja mitä asiantuntijuutta heillä on antaa, tuntuu suorastaan väärältä olla poissa moista projektista! Toimiessani yhteiskuntaopin opettajana oppilaani haastoivat minua lähestymään asioita eri näkökulmista ja avaamaan muuten itsestäänselvinä pidettyjä asioita. Kirjoittajan rooli The Ulkopolitistissa toimii myös oivana mahdollisuutena tallentaa ja jakaa tätä ajatusprosessia laajemman lukijakunnan kanssa ja toivottavasti sama meno jatkuu väitöskirjaa tehdessä!

Mitä The Ulkopolitistissa oleminen on sinulle antanut?

Ensimmäisena mieleen tulee mahtavat uudet kaverit ja verkostot – kuten aiemmin totesin tätä on tekemässä todella inspiroivia ja kyvykkäitä yksilöitä, joilla jokaisella on tarinoita kerrottavana. On myös todella hieno kokemus nähdä oma ajatuskulunsa julkaistuna. Itselleni tämä on myös tiettyä isänmaallisuutta: haluan jakaa ulkomailla oppimani ja kokemani jutut omalla kielelläni omille läheisilleni! The Ulkopolitistin myötä pystyn pitämään myös yllä ammatillisia suhteita suomalaisten kollegoiden kanssa. Nykyään on ihan erilaista käydä Suomessa, kun voi piipahtaa kotona The Ulkopolitist-tapaamisten ja -bileiden kautta!

Miksi kannattaa hakea The Ulkopolitistin tekijäksi?

Monet meistä lienevät pöytälaatikkokirjalijoita, joilla on oikeasti paljon sanottavaa, mutteivat uskalla tyrkyttää kirjoituksiaan maailmalle. The Ulkopolitist tarjoaa omanlaisensa vertaisarvioinnin ja editoimisprosessin, josta oppii paljon ja jonka turvin on helpompi asettaa kirjoituksensa lukijakunnan arvioitavaksi. Vuosittaiset neljä artikkelia auttavat myös jäsentämään omaa ajattelua ja motivoivat olemaan tarkkana maailmanpoliittisten ilmiöiden suhteen, mistä oma akateeminen tutkimustyöni on hyötynyt merkittävästi.

Ilonan The Ulkopolitist -artikkeleja voi lukea täältä.


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.