Suomen ja Ruotsin puolustusvoimain komentajat kenraalit Lindberg ja Bydén katsovat yhdessä itään. Kuva: Ilmar Metsalo.

Ruotsin perjantaina julkaistusta ulko- ja turvallisuuspoliittisia yhteistyövaihtoehtoja selvittävästä raportista Säkerthet i ny Tid on uutisoitu Suomessa laajasti. Raportti ymmärrettiin niin Ruotsissa ja Suomessa ennen kaikkea “Nato-selvityksenä”, ja esimerkiksi Carl Bildtin kaltaiset merkittävät kommentaattorit vertailivat sen sisältöä Suomessa keväällä 2016 julkaistun Nato-selvityksen linjauksiin. Tässä kommentissa nostetaan esille joitakin vähemmälle huomiolle jääneitä havaintoja sekä arvioidaan selvityksen vaikutusta Ruotsin turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.

Löfvenin hallitus asetti vuosi sitten muun muassa Moskovan ja Washingtonin edustustoissa työskennelleen suurlähettiläs Krister Bringéuksen tehtäväksi tarkastella Ruotsin turvallisuuspoliittisten valintojen vaikutuksia. Vaikka Bringéus ei suoraan ota kantaa jäsenyyden puolesta tai vastaan, selvitys kumoaa joitakin Nato-vastustajien keskeisiä argumentteja. Kovinkaan suurta mielikuvitusta ei tarvitse käyttää päätyäkseen tulkintaan, että Bringéuksen mukaan Nato-jäsenyydestä seuraa enemmän hyötyä kuin haittaa.

Siinä missä Suomen selvitys kelpasi melko laajalti Nato-keskustelun pienimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi, Ruotsin perjantaina ilmestyneestä Nato-selvityksestä tuskin on tähän rooliin.

Ulkoministeri Margot Wallströmin ja puolustusministeri Peter Hultqvistin selvityksen julkaisupäivänä ilmestyneessä mielipidekirjoituksessa todetaan, ettei Ruotsin turvallisuusratkaisujen muuttaminen ole ajankohtaista ja että maan sotilaallinen liittoutumattomuus luo vakautta. Hallituspuolueille tuskin on mieleen selvityksen johtopäätös Ruotsin Nato-jäsenyyden luoman pelotteen vakautta lisäävästä vaikutuksesta Itämerellä (avskräckning, englanniksi deterrence). Oppositiopuolueet sen sijaan pitivät selvityksen sisältöä argumenttina Nato-jäsenyyden puolesta.

Ruotsalaisen vasemmiston keskuudessa voimakkaana elävän ydinasevastaisuuden vuoksi ydinaseita käsitellään selvityksessä jonkin verran. Nato-Ruotsiin mahdollisesti sijoitettavien ydinaseiden suhteen todetaan, ettei Natolla vaikuta olevan mitään intressiä tällaiseen. Olof Palmen ajalta periytyvä ajatus Ruotsista maailmanpolitiikan riippumattomana moraalin äänenä vaikuttaa edelleen. Selvityksessä todetaan ensinnäkin EU-jäsenyyden vaikuttavan riippumattomuuteen, sekä toiseksi nostetaan esille Norjan aktiivisuus rauhanvälityksessä ja aseriisuntakysymyksissä.

Ruotsalaisessa turvallisuuspolitiikassa on joitakin kansallisia ominaispiirteitä, jotka on huomioitu Bringéuksen selvityksessä. USA:n kanssa tehtävä puolustusyhteistyö esitetään selvityksessä Ruotsin ulkopolitiikan keskeisenä osana, mikä poikkeaa jo jonkin verran yleisesti käytetyistä sanankäänteistä. Nato-maiden todetaan selvityksessä hankkivan puolustusmateriaalinsa mahdollisuuksien mukaan toisista jäsenmaista. Merkittävän puolustusteollisuuden omaavalle Ruotsille tällä on taloudellista painoarvoa.

“Selkeä ja pysyvä turvallisuuspoliittinen linja”

Bringéuksen selvityksessä Ruotsin turvallisuuspolitiikan todetaan EU-jäsenyyden ja läheisen Nato-yhteistyön myötä eroavan huomattavasti kylmän sodan ajasta. Myös maan turvallisuustilanne on uusi – ja huonontunut. Julistukset Ruotsin turvallisuuspoliittisten ratkaisujen selkeydestä ja pysyvyydestä ovat tulleet kiinteäksi osaksi Löfvenin hallituksen liturgiaa. Molemmat väitteet ovat ainakin osittain kyseenalaisia.

Kovinkaan selkeästä linjasta ei voida puhua, jos merkittävimmät oppositiopuolueet ajavat täysin hallituksen linjasta poikkeavaa ratkaisua. Myös sosiaalidemokraattien turvallisuuspoliittisen linjan sisäinen hajanaisuus on herättänyt keskustelua. Erityisesti demarien suhde Yhdysvaltoihin on ongelmallinen. Yhtäältä ulkoministeri Wallström varoittelee Nato-jäsenyydestä vedoten siihen, että Valkoisen talon isäntänä saattaa pian olla Donald Trump. Toisaalta puolustusministeri Hultqvist ajaa yhä tiiviimpää puolustusyhteistyötä USA:n kanssa.

Selvityksessä transatlanttiset suhteet nähdään ratkaisevina sekä Euroopan turvallisuuden että Ruotsin sotilaallisen suorituskyvyn kannalta. Toisaalta kahdenvälisten suhteiden suuri painoarvo tekee maan riippuvaiseksi USA:n sisäpolitiikasta. Raportissa todetaan selväsanaisesti, että maiden keskinäinen yhteistyö riippuu Washingtonin intresseistä. Naton jäsenenä Ruotsi pääsisi osallistumaan päätöksentekoon ja operatiiviseen suunnitteluun.

Tällä hetkellä Ruotsin puolustusratkaisu nojaa käytännössä ulkopuoliseen apuun, mikä nousee esiin myös selvityksessä. Maan keväällä julkaistussa sotilasstrategisessa doktriinissa todetaan, ettei Ruotsi yksin sotaan joutuessa voi voittaa, vaan se pyrkii välttämään tappion. Sodan voittaminen on mahdollista vain yhteistyössä kumppanien kanssa.

Vuonna 2009 antamaansa yksipuoliseen solidaarisuusjulistukseen nojaten ruotsalaiset myös odottavat itse saavansa apua kriisin kohdatessa. Vaikka julistus annettiin nykyisestä selkeästi poikkeavassa poliittisessa tilanteessa, se on ollut poliittisen johdon puheissa tiuhaan esillä myös Krimin valtauksen jälkeen. Bringéuksen selvityksessä esitellyssä yleisesti hyväksytyssä, joskin epätodennäköisenä pidetyssä, skenaariossa Venäjän hyökätessä Baltiaan Moskova pyrkisi samalla estämään Ruotsin alueen käytön Baltian puolustuksessa (anti-access / area denial; A2/AD). Tällöin Ruotsin auttaminen olisi Naton intresseissä. Samankaltaista skenaariota Ruotsin ajautumisesta sotaan ja puolustuksen riittämättömyydestä on tarkemmin esitellyt kenraalimajuri evp. Karlis Neretnieks.

Usea ajatushautomo on viime aikoina  (1,2,3) arvioinut Ruotsin alueelle sijoitettavan Naton joukkoja, mikäli Venäjä hyökkäisi Baltiaan. Kevään Naton CMX-sotapelissä maansa hallitusta larpanneet ruotsalaisvirkamiehet mobilisoivat koko asevoimat ja antoivat Ruotsin alueen Naton käyttöön. On tuskin epäselvyyttä siitä, mitä johtopäätöksiä maan asemasta vaikkapa venäläinen esikuntaupseeri tekee.

Ruotsin kyky vastata konventionaalisiin uhkiin laski asevelvollisuudesta luopumisen myötä, mikä tuodaan selvästi esille raportin eri osissa. Erityisen radikaalina muutos näyttäytyy kylmän sodan ajan 800 000 sotilaan vahvuuteen verrattuna. Tämä on Ukrainan kriisin myötä havahduttanut ruotsalaiset puolustuksen riittämättömyyteen. Yli puolet ruotsalaisista kannattaa paluuta yleiseen asevelvollisuuteen, jonka mahdollisuutta väläyteltiin puolustusvoimien selvityksessä elokuussa. Jo tehtyjen puolustusvoimien organisaatiomuutosten vuoksi sotilaallisen kyvyn nostaminen on kuitenkin sen alasajoa huomattavasti hitaampaa ja kalliimpaa. Ilman tuntuvaa lisärahoitusta tilanne heikkenee entisestään 2020-luvulla, kun suuri osa puolustusvoimien kalustosta vanhenee.

Mitä Suomesta sanotaan?

Suomi näyttäytyy selvityksessä olevan Ruotsin kanssa samassa veneessä – toistaiseksi. Suomen Nato-selvityksen suositus samanaikaisesta Nato-ratkaisusta Ruotsin kanssa mainitaan, mutta sitä ei erityisesti kannateta. Suomen todetaan elättelevän toivoa lähialueella syttyvän kriisin ulkopuolella pysymisestä EU:n solidaarisuudesta huolimatta. Ruotsissa tilanne on toinen sekä Lissabonin sopimuksen ja Ruotsin solidaarisuusjulistuksen että maan strategisen aseman vuoksi. Johtopäätös on, että kriisin aikana Suomen ja Ruotsin intressit voivat erota toisistaan huomattavasti.

Maiden puolustusyhteistyön todetaan olevan hyvällä tolalla, mutta toisaalta sen syvenemisen rajat tuodaan esiin. Vaikka Suomella on suuri reservi ja tykistöä, maalla löytyy myös pitkä maaraja Venäjän kanssa – olkoonkin kyseessä Venäjän ”paras raja”. Suomalaisten poliittisen tason tapaamiset venäläisten kanssa on noteerattu, samoin idänkaupan merkitys Suomen taloudelle.

Helsingin ja Tukholman erot suhtautumisessa Moskovan-suhteisiin näkyvät selvityksen Venäjän reaktioita Ruotsin Nato-jäsenyyteen käsittelevässä osuudessa. Venäjä ei 99 vuoteen ole ollut Ruotsin naapuri. Maiden välistä kauppaa ei edes mainita. Arviot Moskovan reaktioista Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyteen sekä analyysit Venäjän nykytilasta ovat sen sijaan samankaltaisia kuin Suomen selvityksessä. Maiden jäsenyyden arvioidaan vähentävän konfliktin todennäköisyyttä Itämerellä.

Missä Ruotsin Nato-keskustelussa mennään?

Jos Suomen Nato-keskustelu on poteroitunutta, Ruotsissa voidaan puhua kenttälinnoittautumisesta. Nato tuntuu kelpaa sisäpoliittiseksi lyömävälineeksi puolin ja toisin, eikä poliittisessa keskustelussa ole havaittavissa konsensushakuisuutta. Julkinen turvallisuuspoliittinen keskustelu on paikoitellen käynyt ylikierroksilla – Venäjä herättää tunteita ja myy iltapäivälehtiä.

Keskustapuolueen ja kristillisdemokraattien siirryttyä Nato-jäsenyyden kannalle syksyllä 2015, koko porvariallianssi kannattaa Ruotsin jäsenyyttä puolustusliitossa. Pääoppositiopuolue maltillinen kokoomus haluaisi jäseneksi jo ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Maanpuolustuksen puutteet ovat nostaneet vaatimuksia lisärahoituksesta lähes kautta koko puoluekentän. Huomiota on herättänyt maahanmuuton kustannusten kohoaminen puolustusbudjettia korkeammaksi.

Mitä heikompana Ruotsin puolustusvoimat julkisessa keskustelussa esitetään, sitä houkuttelevammaksi nopeat käännökset turvallisuuden parantamiseksi muodostuvat. Nato-jäsenyys voi ensi vuosikymmenellä tuntua poliittisesti helpommalta ratkaisulta, kuin puolustusbudjetin huomattava paisutus tai puolustusvoimien tehtävien muuttaminen käytössä olevilla resursseilla mahdolliseksi.

Yleisesti ajatellaan Ruotsin demareilla olevan käsissään avaimet maan Nato-jäsenyyteen, sillä porvaripuolueilla tuskin olisi kiinnostusta kävellä vasemmiston yli laajaa konsensusta vaativassa päätöksessä. Perinteisesti Natoa vastustanut ja oman puolustuksen puolesta puhunut ruotsidemokraatit saattaa kuitenkin nousta yllättävään isoon asemaan Nato-kysymyksessä. Puolueen kannattajista lähes puolet on Nato-jäsenyyden puolesta, ja vain vajaa neljännes vastustaa sitä. Mitä suuremmin turvallisuuspolitiikka on esillä eduskuntavaalien alla syksyllä 2018, sitä suuremman osan kannattajakunnasta siirtymisen allianssin äänestäjäksi ruotsidemokraatit riskeeraa.

Mikäli Nato nousee merkittäväksi vaaliteemaksi, voi olla että ruotsidemokraattien johto muuttaa puolueen linjaa äänestäjiensä kannan mukaiseksi. Tällöin Nato-vastaisella vihervasemmistolla olisi nykyisten kannatuslukujen mukaan 38,2 prosentin kannatus. Tämä tuskin johtaisi vasemmiston sivuuttamiseen, mutta antaisi mahdollisesti muodostettavalle porvarihallitukselle vahvan mandaatin edistää maan jäsenyyspyrkimyksiä.

Suomen Nato-selvityksen keskeinen johtopäätös oli, että Suomen ja Ruotsin kannattaa tehdä ratkaisunsa yhdessä. Mikäli ohjetta halutaan noudattaa, on syytä seurata tapahtumia länsinaapurissa.