Kumpi voittaa kilpailun Valkoisesta talosta – Clinton vai Trump? Kuva DonkeyHotey/Flickr.

Yhdysvaltain presidentinvaalien kaartuessa loppusuoralle gallupjohtoa pitää edelleen Hillary Rodham Clinton. Vaikka Clinton sai mittauksissa reilusti etumatkaa sekä vaaliväittelyiden että Trumpin Access Hollywood -nauhoitteen misogynististen tölväisyjen julkistamisen myötä, on johto viimeisen parin viikon aikana kutistunut. Sähköpostiskandaalin uudelleenlämmittelystä huolimatta Clinton on silti yhä selvästi johdossa. Gallupien keskiarvolukemissa Clintonilla on 3–4 prosentin etumatka, jonka sulamista voisi pitää jo melkoisena yllätyksenä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Clintonin presidenttiys olisi jo kirkossa kuulutettu. Syynä tähän on se hyvin tunnettu seikka, että Yhdysvaltojen vaalijärjestelmässä enemmän ääniä saanut ehdokas voi silti hävitä vaalit (lisätietoja voi kysellä esim. herroilta Al Gore ja Samuel Tilden). Se, mikä vaalit ratkaisee, ovat osavaltioiden valitsijamiehet, ja osavaltiopelissä Trumpin tilanne näyttää hivenen valoisammalta, koska hänen potentiaalinen äänestäjäkuntansa on optimaalisemmin jakautunut kuin Clintonin: on itse asiassa miltei todennäköistä, että vajaan prosentin tappio kokonaisäänissä riittäisi Trumpille voittoon valitsijamiehissä.

Sen lisäksi, ettei eniten ääniä saanut aina voita vaaleja, valitsijamiesjärjestelmän kummallisuuksiin kuuluu myös se, että eri osavaltioiden painoarvo on kisan viime metreillä hyvin eri luokkaa. Joidenkin alueiden valitsijamiehet ovat olleet tukevasti demokraattien riveissä jo vuosikymmenet (esim. Minnesota ja Washington DC), toiset taas vähintään yhtä vankasti republikaanien (esim. Kansas tai Oklahoma). Yhdysvaltain poliittisen kentän polarisaatio on vähentänyt osavaltioiden volatiliteettia entisestään, minkä seurauksena ainoastaan viitisentoista osavaltiota on sellaisia, joiden voidaan ajatella epätodennäköisissäkään skenaarioissa vaihtavan leiriä puolelta toiselle. Tästä seuraa, että käytännössä näiden osavaltioiden äänestäjien hallussa on se, kuka vaalit voittaa. George Orwellia mukaillen voisikin todeta kaikkien äänten olevan tasa-arvoisia, mutta toisten äänten olevan tasa-arvoisempia kuin toisten.

Näillä noin viidellätoista osavaltiolla on hallussaan valitsijamieskollegion 538 paikasta kutakuinkin kolmannes. Loput jakaantuvat siten, että varmasti Clintonin takana olevilla osavaltioilla on noin 200 ääntä ja taatusti Trumpia tukevilla muutama kymmenen vähemmän. Clintonilla on siis etumatka paitsi gallupeissa, myös valitsijamiehissä.

Kun ratkaisevia osavaltioita tarkastelee lähemmin, saattaa havaita, että osa niistäkin on lopputuloksen kannalta varsin merkityksettömiä. Teoriassa on aivan mahdollista, että Clinton häviäisi viime vaalikausien aikana vahvasti demokraattien suuntaan kallistuneen Virginian, ja aivan yhtä mahdollista on myös se, että Trump häviäisi pikku hiljaa Virginian tielle pyrkivässä Georgiassa. Käytännössä kuitenkin Clinton on ennakkoasetelmissa niin selvästi edellä Virginiassa ja Trump Georgiassa, että jos he menettävät asemansa näissä osavaltioissa, he ovat menettäneet mahdollisuutensa myös paljon tiukempien osavaltioiden ja sitä myötä koko vaalien voittoon.

Näin ollen ratkaisevien osavaltioiden listaa voidaan rajata entisestään, kunnes päästään lopulta noin kymmeneen osavaltioon, joilla on mahdollisuus asettua lopulliseksi vaa’ankieleksi. Tämä ei tarkoita sitä, että nämä osavaltiot – jotka seuraavassa esitellään tarkemmin – olisivat vaalien tiukimmat. On itse asiassa niin, että Clintonin mahdollisuudet voittaa listan ulkopuolelle jäävät Iowa tai Ohio ovat suuremmat kuin Trumpin mahdollisuudet napata itselleen Michigan tai Wisconsin. Mutta koska Trump on altavastaajan asemassa, skenaario, jossa hän häviäisi itselleen demografisesti varsin suotuisan Iowan (Ohiosta puhumattakaan), tarkoittaisi sitä, että hänen olisi hyvin vaikea löytää itselleen korvaavia osavaltioita muualta. Tästä syystä Iowan ja Ohion voi poistaa listalta, ja jäljelle jäävät seuraavat osavaltiot:

1) Florida: Vuoden 2000 presidentinvaalien uusintaääntenlaskennoista kaikille tuttu osavaltio on perinteisesti onnistunut pitämään vaaleissa voittajan puolta varsin hyvin – viimeisen 90 vuoden aikana se on hypännyt häviäjän vankkureihin ainoastaan kahdesti. Tällä kertaa saattaa hyvinkin olla tulossa kolmas kerta, sillä osavaltion gallupeissa Clinton ja Trump ovat olleet tasoissa aivan ritirinnan, ja Clintonilla voi hyvinkin olla varaa hävitä Florida ilman että se maksaa hänelle vaaleja. Clintonin tilannetta Floridassa edesauttaa kuitenkin jossain määrin se, että ennakkoäänestystilastojen mukaan demokraatit vaikuttavat käyneen republikaaneja aktiivisemmin uurnilla – hyvä merkki myös siksi, että ennakkoäänestyksen alkaessa Clintonin galluplukemat olivat paremmat kuin nyt. Trumpilla ei olisi varaa menettää Floridan 29 valitsijamiestä, ja hän saattaa vain toivoa, että osavaltion perinteisesti republikaaninen kuubalaisväestö ei kanna kaunaa The Donaldin latinokommenteista.

2) Pohjois-Carolina: Pohjois-Carolina sijaitsee maantieteellisesti Virginian ja Georgian välissä ja sitä se on myös poliittisesti. Siinä missä Virginia on viime aikoina siirtynyt republikaanien leiristä demokraattien leiriin ja Georgian ounastellaan aloittavan muutamien vuosien päästä saman matkan, on Tar Heel State paraikaa taipaleella. Obama voitti osavaltion 2008 ensimmäisenä demokraattina sitten Jimmy Carterin, mutta menetti sen Romneylle vuonna 2012. Nyt asetelmien arvioidaan olevan demokraateille suotuisammat kuin 4 vuotta sitten siitä huolimatta, että osavaltion musta äänestäjäkunta ei liene yhtä innoissaan Clintonista kuin Obamasta. Gallupit ovat näyttäneet hyvin tasaisia lukemia, mutta Clintonin kannalta huolestuttavaa on se, että mustien ennakkoäänestysluvut olisivat voineet olla parempiakin. Osavaltion 15 valitsijamiestä eivät tosin ole Clintonille välttämättömyys, mutta ne turvaisivat hänen selustansa siltä varalta, että Trump onnistuisi nappaamaan itselleen jonkin pohjoisen perinteisistä demokraattiosavaltioista.

3) Nevada: Kolmas äärimmäisen tasainen osavaltio, mutta gallupien perusteella Clintonin asemat ovat täällä hivenen paremmat kuin kahdessa edellisessä. Demokraattien asemia edesauttavat myös osavaltion aktiivinen ennakkoäänestys sekä latinojen kohonnut äänestysaktiivisuus. Tilanne on kuitenkin siksi tiukka, että mikäli Trump onnistuu lyömään gallupit, on hänellä hyvät mahdollisuudet napata itselleen osavaltion kuusi valitsijamiestä. Viimeisen sadan vuoden aikana Nevada on äänestänyt vaalien häviäjää vain kerran (1976).

4) Colorado: Toisin kuin kaikki naapuriosavaltionsa (New Mexicoa lukuunottamatta), Colorado ei ole republikaaninen, vaan aito ”swing state”. Näissä vaaleissa osavaltion yhdeksän valitsijamiestä näyttävät olevan menossa Clintonin taakse, sillä Trump on viimeksi saanut johdon edes yhdessä gallupissa syyskuussa. Toisaalta GOP-leirissäkin tiedetään, että jostain puuttuvat valitsijamiehet on kerättävä ja Trumpin mainoksia onkin nähty Coloradossa viime aikoina Clintonia enemmän.

5) Pennsylvania: Siinä missä kaikki edellä käsitellyt osavaltiot ovat jo pitkään olleet vaa’ankielen asemassa, Pennsylvania on viime vuosikymmenina tullut tunnetuksi luotettavan demokraattisena osavaltiona. Trump on pyrkinyt muuttamaan tilannetta, sillä hänen ydinkannattajaryhmänsä, kouluttamattomat valkoiset, on Pennsylvaniassa vahvasti edustettuna. Clinton on silti edelleen gallupien perusteella etulyöntiasemassa, mutta jos hänen perinteisten demokraattiosavaltioiden ”palomuurinsa” jossakin murtuu, niin Pennsylvania on hyvä ehdokas, ja 20 valitsijamiestä kelpo saalis.

6 & 7): Michigan ja Wisconsin: Se, mitä Pennsylvaniasta on sanottu, pätee hyvin pitkälti myös näihin kahteen Suurten järvien osavaltioon. Molemmat ovat äänestäneet presidentinvaaleissa demokraatteja jo neljännesvuosisadan, mutta demografisesti ne ovat varsin otollisia kohteita Trumpille. Helpompi näistä on Michigan, josta tarjolla on myös enemmän valitsijamiehiä, kaikkiaan 16. Clinton on tosin ollut gallupeissa lähes järjestään johdossa, mutta vielä enemmän hän oli niissä edellä Michiganissa kevään esivaaleissa, jotka siitä huolimatta voitti Bernie Sanders. Wisconsinissa Clintonin johto puolestaan on niin turvallisen tuntuinen, että mikäli hän sen kymmenen valitsijamiestä menettää, on Trumpin voitto jo lähestulkoon kirkossa kuulutettu.

8) New Hampshire: Uusi-Englanti on viime aikoina tullut tunnetuksi etupäässä demokraattipoliitikoistaan: Esimerkkeinä mainittakoon Massachusettsista lähtöisin oleva Kennedyn klaani tai Vermontin Bernie Sanders. Maan äärimmäinen koillisnurkka on kuitenkin omassa libertarismia lähentyvässä antiestablishmentarismissaan huomattavasti poliittisesti kiistanalaisempaa aluetta, ja niinpä New Hampshiressa ovat aikanaan voittaneet sekä isä että poika Bush. Myös Trumpilla voi olla mahdollisuudet voittoon, sillä gallupit ovat näyttäneet osavaltiossa varsin tasaisia lukemia. Trumpin kannalta valitettavasti valitsijamiehiä on NH:ssa jaossa vain neljä, joten pelkästään niillä hän ei vielä vaaleja voitokseen käännä.

9) Maine: New Hampshiren rajanaapurissa demokraattien asemat ovat huomattavasti paremmalla tolalla, sillä Clintonilla on gallupien perusteella useamman prosenttiyksikön turvallinen johto osavaltiossa. Yksi ongelma tilanteeseen kuitenkin sisältyy: nimittäin se, että Maine on toinen Yhdysvaltain osavaltioista, jossa valitsijamiehet voivat jakautua ehdokkaiden kesken (toinen on Nebraska). Maine nimittäin jakaa osavaltion voittajalle ainoastaan kaksi neljästä valitsijamiehestään, loput kaksi annetaan osavaltion kahdessa kongressivaalipiirissä enemmän ääniä saaneelle. Toinen Mainen vaalipiireistä on urbaani, toinen maaseutumainen, ja jälkimmäinen Trumpilla on hyvät mahdollisuudet voittaa. Yksi valitsijamies on toki todennäköisesti yhtä tyhjän kanssa, mutta toisaalta on aivan mahdollista löytää tilanne, jossa Trump voittaa vaalit valitsijamiehin 270-268 ja ratkaiseva ääni tulee Mainesta.

10) Utah: Mormoneista ja suola-aavikoista tunnettu osavaltio on listalla lähinnä kuriositeettiarvonsa vuoksi. Se on perinteisesti ollut republikaanien vankimpia tukikohtia, mutta mormonit ovat osoittaneet Trumpia kohtaan poikkeuksellisen voimakasta vastenmielisyyttä. Tilannetta mutkistaa entisestään republikaanitaustainen ex-CIA-agentti Evan McMullin, joka lähti ehdolle jonkinlaisena protestitempauksena Trumpin valintaa republikaanien ehdokkaaksi vastaan. McMullin sattuu olemaan Utahista ja mormoni, ja osavaltion gallupit ovat näyttäneet varsin hämmentäviä lukemia, kun riippumaton ehdokas on niissä keikkunut samoilla prosenttilukemilla kuin Clinton ja päässyt iskuetäisyydelle jopa Trumpiin nähden. Viimeisissä gallupeissa Trump vaikuttaa taas keränneen kaulaa, mutta kolmen eri ehdokkaan keskinäisessä kilvassa taktinen äänestäminen saattaa sekoittaa pakkaa ihan kunnolla. Tästä syystä Trumpin voittoa Utahissa ei vielä voi pitää tabernaakkelikuoron kuuluttamana. Vaalien suurempaan kuvaan asialla tuskin on merkitystä, sillä Utahista on jaossa vain kuusi ääntä, joten hyvin todennäköisesti joko Clinton tai Trump saa vähintään 270 valitsijamiestä taakseen riippumatta siitä, kenelle Utah kallistuu. Mutta mikäli näin ei käy, muuttuu tilanne kiinnostavaksi. Silloin näet valinta siirtyy valitsijamieskollegiolta edustajainhuoneelle, joka tekee valinnan kolmen eniten valitsijamieskollegiossa ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Koska edustajainhuone on ja pysyneekin republikaanien hallussa, voisi Trumpin olettaa olevan tilanteessa vahvoilla. Toisaalta Trumpin ja republikaanien suhde on vähintäänkin jännitteinen, joten teoriassa on täysin mahdollista, että tässä tilanteessa Trumpia vastustavat republikaanit ja demokraatit päättäisivätkin kompromissina valita presidentiksi McMullinin. Joten jos McMullin voittaa Utahin, ja jos sen paremmin Clinton kuin Trumpkaan ei saavuta 270 ääntä, ja jos edustajainhuoneessa on riittävästi Trumpia vastustavia republikaaneja, olisi Yhdysvaltain 45. presidentin nimi Evan McMullin. Toisaalta – jos lehmällä olisi neljä pyörää, se olisi maitoauto.