Kuva: Denis Bocquet, Flickr

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Barack Obama aloitti virkakautensa viimeisen Euroopan matkan Ateenasta. Kreikan hallituksen näkökulmasta Obaman vierailun asialistalla korostuu yksi teema ylitse muiden – Kreikan julkisen velan helpottaminen. Obama on arvostellut euroalueen lähestymistapaa Kreikan talouskriisiin ja painottanut, ettei yksipuolinen elvyttävä budjettikuri (austerity) tule takaamaan maan taloudellista toipumista. Kreikan valtiojohdon toiveista ja Obaman kritiikistä huolimatta, ei euroalueen tavassa hoitaa Kreikan kriisiä ole nähtävissä merkittäviä muutoksia.  

Pääministeri Alexis Tsipraksen johtama Kreikka on joutunut sitoutumaan jo kolmanteen finanssipoliittisia sopeutustoimia, valtionomaisuuden yksityistämistä ja rakenteellisia uudistuksia edellyttävään talouden sopeutusohjelmaan. Kreikan velkojien entistäkin tiukemmassa valvonnassa Tsipraksen johtaman Syriza-puolueen alkuperäistä uudistusohjelmaa on käytännössä hyvin vaikeaa toteuttaa. Tsiprakselle on tarjolla vain vähän liittolaisia sekä Kreikan sisä- että ulkopuolella.

Iso-Britannian päätettyä erota Euroopan unionista euroalueen yhtenäisyyden merkitys korostuu EU:ssa ja Kreikka halutaan pitää edelleen mukana yhteisvaluutassa. Kolmas sopeutusohjelma jatkaa kahden ensimmäisen ohjelman mallia, siitä huolimatta, että tämä lähestymistapa näyttää epäonnistuneen toistuvasti kriisin ratkaisemisessa. Kreikassa on akuutti tarve vahvistaa talouden tuottavuutta, kamppailla veronkiertoa vastaan ja uudistaa eriarvoisia ja tehottomia sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiä. Vaaditut uudistukset ovat kuitenkin ensisijaisesti lisänneet taloudellista ja sosiaalista kurjistumista. Kreikalla on edessään karkeasti ottaen kolme mahdollista tietä: ero euroalueesta (Grexit), sopeutusohjelman ehtojen merkittävä helpottaminen ja velkajärjestelyt tai pitäytyminen tähänastisessa toimintamallissa.

Kaksi ensimmäistä skenaariota näyttävät varsin epätodennäköisiltä. Kreikan euroerolle ei löydy laajaa tukea sen enempää maan sisä- kuin ulkopuoleltakaan. Myöskään euroalueen ja ennen kaikkea Saksan talouspoliittisessa linjassa ei ole nähtävissä muutoksia lähitulevaisuudessa, varsinkaan vuoden 2017 vaalien alla. Näyttääkin siltä, että Kreikan kriisi kytee nyt säästöliekillä. Kriisin kärjistymistä ei haluta sen enempää Kreikan kuin sen eurooppalaisten kumppaneidenkaan taholta. Kriisi saattaa kuitenkin leimahtaa uudelleen, mikäli euroalueen taloudessa piilevät epävarmuustekijät erityisesti pankkisektorilla luovat talouteen uutta epävakautta.

Syrizasta on tullut radikaalin uudistajan sijaan valtionhoitajapuolue

Kaksi vuotta sitten Kreikassa elettiin poliittisen epävarmuuden tunnelmissa. Ilmassa oli kuitenkin toiveikkuutta pitkittyneen talouskriisin ja ennätyksellisen syvän taantuman ratkaisemisesta. Kreikan sopeutusohjelmia kritisoineella ohjelmallaan poliittiseen suosioon noussut vasemmistolainen Syriza-puolue oli julkaissut syyskuussa 2014 niin sanotun Thessalonikin ohjelman. Ohjelman keskeisenä sisältönä olivat Kreikan velkojien edellyttämien leikkausten peruminen ja erityisesti talouskriisin sosiaalisten vaikutusten vastaiset toimenpiteet. Tammikuussa 2015 Syriza voitti Kreikan parlamenttivaalit 35,5 % ääniosuudella. Toiseksi tullut keskustaoikeistolainen Uusi demokratia sai 28,8 % äänistä. Syrizan ensisijaisena tavoitteena oli neuvotella uudelleen Kreikan sopeutusohjelmien ehdot ja lopettaa rahoituksen ehtona vaadittu elvyttävä budjettikuri.

Kevään 2015 vaalivoiton jälkeen Syriza haastoi avoimesti euroalueen lähestymistavan Kreikan kriisiin. Näkyvästi julkisuudessa esiintynyt valtionvarainministeri Gianis Varoufakis kyseenalaisti euroalueen elvyttävään budjettikuriin perustuvan talouspoliittisen paradigman ja seurauksena oli kuuden kuukauden mittainen intensiivisten neuvottelujen ja poliittisen kädenväännön jakso. Lopulta heinäkuussa 2015 Kreikka joutui taipumaan velkojiensa vaatimuksiin ja sitoutumaan kolmanteen ohjelmaan entistä tiukemmin ehdoin. Syrizan yritys tarjota vaihtoehto elvyttävälle budjettikurille euroalueella oli nujerrettu.

Lähes kaksi vuotta Syrizan vaalivoiton jälkeen puolueen herättämistä toiveista on hyvin vähän jäljellä. Syriza on edelleen Kreikan hallitseva puolue ja kaksi vuotta sitten uutta alkua maalle julistanut Alexis Tsipras maan pääministeri, mutta puolue ei enää kykene ajamaan tavoittelemaansa uudistusohjelmaa.

Taipuminen Kreikan velkojien edessä aiheutti Syrizan sisällä kapinan, joka johti Tsipraksen järjestämään syyskuussa 2015 uusintavaalit ja hakemaan tällä tavoin uutta mandaattia kolmannen sopeutusohjelman toteuttamiselle. Syriza jakautui ennen vaaleja ja osa puolueesta siirtyi kannattamaan avoimesti Kreikan eroamista euroalueesta. Tsipras onnistui vielä syyskuussa 2015 saavuttamaan enemmistön Kreikan parlamentissa. Syrizan pyrkimykset kolmannen ohjelman hyväksymisen jälkeen eivät kuitenkaan näytä herättäneen toiveikkuutta kreikkalaisten enemmistössä, mistä kertoo matalaksi jäänyt äänestysprosentti.

Osa Syrizaa äänestäneistä kreikkalaisista katsoi todennäköisesti puolueen yrittäneen parhaansa velkojien kanssa käydyissä neuvotteluissa, ja Tsipras itse piti esillä tätä tulkintaa. Lisäksi vanhat valtapuolueet – keskustavasemmistolainen PASOK ja keskustaoikeistolainen Uusi demokratia eivät olleet vielä toipuneet aikaisemmissa vaaleissa kärsimästään tappiosta. Suurelle osalle kreikkalaisia nämä puolueet edustavat vanhaa korruptoitunutta poliittista eliittiä ja radikaalilla ohjelmallaan profiloitunut Syriza oli uusi ja tuore vaihtoehto Kreikan poliittisella kentällä. Viimeisimpien mielipidemittausten mukaan Uusi demokratia näyttää tehneen paluun poliittiselle näyttämölle, ja puolue on Syrizan tärkein kilpailija maan sisäpolitiikassa. Sen sijaan sosialistinen PASOK näyttää romahtaneen lähes pysyvästi.

Kolmannen sopeutusohjelman hyväksymisen jälkeen Tsipras on vähentänyt Kreikan velkojien avointa haastamista ja siirtynyt ajamaan linjaa, joka painottaa leikkausten ja rakenteellisten uudistusten oikeudenmukaista kohdentamista ja haavoittuvien ryhmien suojelemista. Syksyllä 2015 Syriza piti esillä niin sanotun ”rinnakkaisohjelman” toteuttamista yhdessä kolmannen sopeutusohjelman vaatimusten kanssa. Käytännössä kolmannen ohjelman vaatimukset julkisen talouden ylijäämän ja rakenteellisten uudistusten osalta jättävät Syrizalle vain hyvin vähän liikkumatilaa. Kreikan sopeutusohjelmien toimeenpanoon kohdistuvaa valvontaa kiristettiin jo kahden ensimmäisen ohjelman aikana ja kolmas ohjelma on jatkanut tätä trendiä.

Tsipras ei kuitenkaan ole luopunut Syrizan alkuperäisestä tavoitteesta Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestelyjen suhteen. Kreikan hallitus on toistuvasti viitannut Saksalle toisen maailmansodan jälkeen myönnettyihin velkahelpotuksiin, jotka osaltaan tukivat maan taloudellista toipumista. Vaatimukset velkahelpotuksista ovat saaneet tukea Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) taholta. Toukokuussa 2016 julkaisemassaan raportissa IMF totesi Kreikan julkisen velkatason olevan kestämättömän korkea ja ohjelman edellyttämän julkisen talouden ylijäämän (3,5 %) olevan epärealistisen suuri. Euroalueen jäsenvaltioista erityisesti Saksa on kuitenkin ollut haluton myöntämään velkahelpotuksia Kreikalle.

Kreikan tulevaisuudesta ei päätetä Kreikassa

Kolmannen sopeutusohjelman asettamat ehdot tarkoittavat käytännössä, että Kreikan tulevaisuudesta ei enää päätetä Kreikassa. Brexitin jälkeen euroalueen rooli Euroopan unionissa korostuu, kun kaikki neljä suurinta jäsenvaltioita kuuluvat euroalueeseen. Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan keskinäinen dynamiikka euroalueella tulee ratkaisemaan sekä yhteisvaluutan että Kreikan kohtalon. Merkittävimmät vaihtoehdot, jotka voisivat muuttaa Kreikan tilannetta, ovat maan ero euroalueesta tai euroalueen talouspolitiikan suunnan selkeä muutos.

Ensimmäisen vaihtoehdon osalta on huomioitava, että kreikkalaisten enemmistö kannattaa edelleen maansa jäsenyyttä euroalueessa, eikä euroerolle ole Kreikassa laajamittaista poliittista tukea. Vaikka vuosia jatkunut talouskuri on heikentänyt EU:n kannatusta merkittävästi, liitetään Euroopan unioniin ja euroon edelleen myönteisiä mielikuvia. Osittain euroalueen kannatus selittyy sillä, että kreikkalaisten enemmistö luottaa omiin kansallisiin päättäjiinsä ja instituutioihinsa vielä vähemmän kuin Euroopan unioniin. Eurojäsenyyden kannatus on kuitenkin ollut laskussa, joten on mahdollista, että tulevaisuudessa eroa kannattavalle vaihtoehdolle löytyisi poliittista tukea myös Kreikan sisältä.

Vaikka eurosta eroaminen saisikin tukea Kreikassa, näyttää kesän 2015 jälkeen siltä, ettei Kreikkaa päästetä eroamaan euroalueesta. Kesällä 2015 Grexit nousi Kreikan kriisin ratkaisuvaihtoehtojen joukkoon ja Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schauble piti tätä mahdollisuutta avoimesti esillä. Sittemmin puhe Grexitistä on vaimentunut ainakin toistaiseksi. Britannian päätettyä erota Euroopan unionista kesäkuussa 2016, näyttää entistä todennäköisemmältä, etteivät jäljelle jääneet EU:n jäsenvaltiot halua Kreikan tilanteen muodostavan uutta eksistentiaalista kriisiä horjuvalle unionille.

Toinen vaihtoehto eli euroalueen talouspolitiikan muutos merkittävästi elvyttävämpään suuntaan ei sekään näytä todennäköiseltä. Tsipras on kolmannen sopeutusohjelman hyväksymisen jälkeen hakenut liittolaisia muista Etelä-Euroopan valtioista. Kreikka on etsinyt välimerellisistä EU-valtioista kumppaneita aikaisemminkin. Osana Tsipraksen ja Varoufakiksen taktiikkaa kevään 2015 neuvotteluissa oli pyrkiä muodostamaan EU:ssa talouskurin vastainen rintama erityisesti Etelä-Euroopan niin sanotuista kriisimaista. Tämä yritys kuitenkin epäonnistui. Kreikka sai osakseen sympatiaa, mutta käytännössä tuki jäi vähäiseksi. Tuen osoittaminen Kreikalle tarjosi esimerkiksi Ranskan presidentti François Hollandelle mahdollisuuden esiintyä Saksan ajaman elvyttävää budjettikuria ja euroalueen taloussääntöjä korostavan ordoliberalistisen politiikan kriitikkona ja pitää yllä kysymystä Kreikan velkajärjestelyistä. Käytännössä Hollande ei kuitenkaan haastanut Saksan linjaa suhteessa Kreikan sopeutusohjelmiin.

Tsipras on syksyn 2016 aikana pyrkinyt jälleen kokoamaan yhteen talouskurin vastaista liittoumaa, johon kuuluisivat Kreikan ohella Ranska, Italia, Espanja, Portugali, Kypros ja Malta. Toistaiseksi on avoin kysymys, seuraako näistä pyrkimyksistä mitään konkreettista. Vaikka Ranskassa, Italiassa ja Portugalissa on vallassa vasemmistolainen tai keskustavasemmistolainen hallitus, ei tämä takaa tukea Tsipraksen pyrkimyksille. Espanjassa Mariano Rajoyn johtama keskustaoikeisto on palaamassa valtaan pitkään lukkiutuneena olleen sisäpoliittisen tilanteen jälkeen. Sen sijaan Syrizan espanjalainen sisarpuolue Podemos näyttää jäävän ulos maan hallituksesta. Näyttää siltä, että Syrizan ja Podemosin johdolla syntynyt talouskuripolitiikan vastainen uusi vasemmistolainen liikehdintä on kuihtumassa. Euroopassa poliittiset protestit kanavoituvat ensisijaisesti nationalistisen oikeiston kautta, joille keskeisimpiä kysymyksiä ovat maahanmuuton vastustaminen ja kansallisen identiteetin suojeleminen.

Vasemmistopuolueiden vaikeuksien lisäksi kaikilla Kreikan potentiaalisilla liittolaismailla on siinä määrin omia sisäisiä ongelmia, että ne tuskin lähtevät avoimesti haastamaan Saksan ajamaa ordoliberalistista talouspolitiikkaa, ellei tähän ole erittäin painavia syitä. Portugali on edelleen syvissä talousvaikeuksissa, vaikkei maan tilanne olekaan yhtä heikko kuin Kreikan. Italiassa pääministeripuoluetta odottaa vaikea kansanäänestys maan perustuslain muutoksista, maan työttömyysluvut ovat hälyttävän korkeat ja Italian pankkisektori saattaa olla seuraavan euroalueen pankkikriisin lähde. Ranskassa presidentti François Hollanden kannatuslukemat ovat heikot, eikä näytä todennäköiseltä, että sosialistipuolueen ehdokas tulisi valituksi maan presidentinvaaleissa. Keskustaoikeistolainen Espanjan hallitus ei ole alun perinkään ollut halukas tukemaan Tsipraksen talouskurin vastaista linjaa.

Toistaiseksi näyttää siltä, että euroalueen ainakin näennäistä vakautta pidetään yllä ja Kreikalle annetaan joustoja juuri sen verran, että maa ei ajaudu maksukyvyttömyyteen. Brexitin jälkimainingeissa ja kituliaan talouskasvun jatkuessa euroalueen talouden valvonnasta vastaava Euroopan komissio on omaksunut varovaisemman linjan euroalueen taloussääntöjen tulkinnassa. Esimakua tästä saatiin kesällä 2016, kun komissio jätti sanktioimatta Espanjaa ja Portugalia, vaikka maiden julkisen talouden alijäämät rikkoivat EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen rajoja. Tämä saattaa kertoa sekä asteittaisista muutoksista talouspoliittisessa ajattelussa että komission halukkuudesta pitää matalaa profiilia Brexitin jälkeisen EU-kriittisen keskustelun aikana. Osa asiantuntijoista on katsonut komission ja myös EKP:n asteittain lieventävän elvyttävän budjettikurin vaatimuksia, kuitenkaan myöntämättä tätä julkisesti. Lisäviitteitä komission talouspoliittisen ohjauksen suunnanmuutoksista saatiin marraskuun puolivälissä, kun komissio suositti euroalueella aikaisempaa eskpansiivisempaa finanssipolitiikkaa. Jää nähtäväksi, muuttuuko komission suhtautuminen myös Kreikan tilanteeseen ja miten erityisesti Saksa suhtautuu näihin muutoksiin.  

Kreikan kriisi kytee edelleen

Kreikan hallituksen heikko sisäpoliittinen asema ja ulkoisten liittolaisten puute tarkoittaa, että kriisi kytee edelleen. Mitään merkkejä kriisin sammumisesta ei ole havaittavissa ja mahdollisuus uuteen leimahtamiseen on jatkuvasti olemassa. Syrizan kärsimän suhteellisen tappion myötä kriisi ei välttämättä kärjisty Kreikan sisäpoliittisen kehityksen vuoksi. Kreikassa vallitsee tällä hetkellä varsin laajalle levinnyt toivottomuus, eikä poliittisia vaihtoehtoja paremman tulevaisuuden rakentamisesta ole ainakaan tällä hetkellä nähtävissä.

Sen sijaan Kreikan asema saattaa heikentyä jälleen maan ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta. Erityisesti euroalueen – varsinkin Deutsche Bankin ja Italian pankkisektorin – heikko tilanne saattaa uudelleen kärjistää Kreikan taloudellista ahdinkoa. Pitkällä aikavälillä euroalueesta eroaminen saattaa osoittautua Kreikalle houkuttelevimmaksi ratkaisuksi. Tämä edellyttäisi kuitenkin sitä, että Kreikan euroero saisi kasvavaa kannatusta sekä maan sisä- että ulkopuolella.

Vaikka Grexit nousikin avoimeen keskusteluun kesällä 2015, näyttää siltä, ettei tälle vaihtoehdolle löydy juuri nyt kannatusta. Kreikan ero euroalueesta saattaisi olla taloudellisesti kannattava vaihtoehto sekä Kreikan että euroalueen näkökulmasta. Siirtyminen omaan valuuttaan vahvistaisi Kreikan asemaa suhteessa sen kilpailijoihin ja euroalueen uudet taloudelliset hallintainstituutiot todennäköisesti lievittäisivät Kreikan euroeron vaikutuksia euroalueeseen.

Toistaiseksi tämän ratkaisun poliittinen hinta on kuitenkin katsottu euroalueen jäsenvaltioiden enemmistön näkökulmasta liian korkeaksi. Iso-Britannian päätös erota EU:sta nostaa edelleen paineita säilyttää euroalue yhtenäisenä ja välttää toimenpiteitä, jotka saattaisivat vahingoittaa EU:n yhtenäisyyttä. Tämä tarkoittaa, että Grexitin mahdollisista taloudellisista hyödyistä huolimatta Kreikan ero euroalueesta on Brexitin jälkimainingeissa poliittisesti entistä vaikeampi ratkaisu. Tämän vuoksi näyttää todennäköiseltä, että Kreikan kriisin annetaan kyteä, eikä merkittäviä pyrkimyksiä sen sammuttamiseksi ole odotettavissa ainakaan ennen Saksan ja Ranskan vaaleja vuonna 2017.

Obaman vierailu tuo Kreikkaan hetkellistä toiveikkuutta, mutta tuskin muuttaa maan tilannetta olennaisesti. Ennemminkin Obaman virkakauden päättyminen tarkoittanee, että Ateenan vähäisten liittolaisten joukko pienenee entisestään.