Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) esitteli Puolustusselonteon yhdessä Petteri Orpon (kok) ja Kimmo Tiilikaisen (kesk) kanssa. Kuva: Sakari Piippo / Valtioneuvosto.

Tänään torstaina julkaistu Valtioneuvoston puolustusselonteko on kiinteä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjaa. Yllätyksiä asiakirja ei tarjoa, mutta sen ulkomaille välittämä strateginen viesti on selvä: Suomi huolehtii omasta puolustuksestaan. Selonteko on keskeisessä asemassa maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikan määrittäjänä jopa vuosikymmenen eteenpäin. Sen tärkeintä antia on yksimielisyys Suomen puolustuspolitiikan tilasta ja vaadittavista kehityskohteista.

Yksimielisyys kasvavista puolustusmenoista

Puolustusselonteko korostaa sitä, että Suomi varautuu uudenlaisiin uhkiin sekä parantaa sotilaallista suorituskykyään. Konkreettisesti tämä tarkoittaa Hornetien korvaamista ja merivoimien Laivue 2020 -hanketta. Vanhentuvan kaluston korvaaminen olisi tullut joka tapauksessa eteen, mutta selonteko luo pohjan seuraavan vuosikymmenen suurhankinnoille. Ilma- ja merivoimien hankintojen alustavat kustannusarviot liikkuvat 8,2 ja 11,2 miljardin välillä. Vaikka hinnasta on odotettavissa poliittista vääntöä, on näistä luvuista kuitenkin selonteon myötä laaja parlamentaarinen yksimielisyys.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi tiedotustilaisuudessa Suomen puolustusbudjetin osuuden BKT:stä nousevan 2020-luvulla 1,5–1,6 prosentin paikkeille. Luku on varsin kelvollinen eurooppalaiseen keskitasoon verrattuna. Kasvu johtuu kuitenkin pitkälti ilma- ja merivoimien suurhankkeista – ilman “korjausliikettä” Suomen sotilaallisen puolustuskyvyn arvioidaan selonteossa jopa heikkenevän. Turvallisuusympäristön muutoksen edellyttämän lisäresurssoinin tarpeen valmiuden parantamiseksi arvioidaan olevan vuosittain 55 miljoonaa 2018 alkaen. Materiaalin päivittäminen vaatii vuosittain 150 miljoonaa lisää vuodesta 2021 lähtien.

“Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut. Sotilaallinen toiminta ja sotilaalliset jännitteet Itämeren alueella ovat lisääntyneet. Sotilaallisten kriisien ennakkovaroitusaika on lyhentynyt ja kynnys voimankäyttöön on alentunut.“

Materiaalihankintojen ja resurssien turvaamisen lisäksi tiedustelun, kybertoiminnan ja kaukovaikuttamisen kehittämisen todetaan nousevan painopisteeksi. Tämän sisältöä ei kuitenkaan tarkemmin avata, mainitaan vain tiedustelulainsäädännön olevan keskeinen hanke. Muutenkin puolustusvoimien suorituskykyä selostettaessa liikutaan melko liturgisella tasolla.

Selonteon takana on ainakin teoriassa laaja parlamentaarinen konsensus, mikä myös ilmenee tietyissä korostuksissa ja sanankäänteissä. Tähän on vaikuttanut erityisesti se, että selontekoprosessissa oli tuttuun tapaan mukana parlamentaarinen seurantaryhmä, jota kuultiin säännöllisesti ja joka sai ajantasaista informaatiota selvityksen etenemisestä.  Perussuomalaisten kädenjälki näkyy koko maan puolustamisen painottamisessa sekä sodanajan vahvuuden nostamisessa. Maininta siitä, ettei Suomi anna aluettaan käytettäväksi hyökkäyksiin muita valtioita vastaan miellyttää erityisesti vasemmistoliittoa.

Muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne

Itämeren alueen turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos ilmaistaan selväsanaisesti, mikä ei aikaisempien selvitysten valossa ole varsinaisesti yllätys. Venäjän todetaan avoimesti pyrkivän suurvalta-aseman vahvistamiseen ja etupiirijakoon. Sisäpoliittisesti helpompaa Euroopan unionin yhteistä puolustusta käsitellään Nato-yhteistyötä enemmän. Pohjoismainen sekä Pohjoismaiden ja Baltian välinen yhteistyö nostetaan myös esille. Suomen puolustusyhteistyössä ei kuitenkaan ole selonteon myötä odotettavissa muutoksia. Yhdysvallat ja Ruotsi säilyvät jatkossakin tärkeimpinä kumppanimaina, niistä jälkimmäistä tosin korostetaan kumppanina huomattavasti enemmän.

Sotilaallisen voimankäytön kynnyksen alentuminen ja Venäjän kyky nopeisiin operaatioihin ovat keskeisesti esillä. Meri- ja ilmavoimien kyky tehtävänsä toteuttamiseen todetaan olevan tällä hetkellä hyvä. Tyydyttävällä tasolla olevien maavoimien kalustohankinnat nähdään riittämättöminä. Kyber nousee selonteossa lähes maa-, meri- ja ilmatoimitaympäristöjen tasolle, joskaan mitään uutta konkreettista aiheesta ei kerrota. Samaan aikaan kun selonteko julkaistiin, puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti oli allekirjoittamassa Suomen ja Naton välistä yhteistyösopimusta kyberpuolustuksesta.

Puolustusministeri Niinistön useaan otteeseen korostama sodanajan vahvuuden nosto 280 000 sotilaaseen vaikuttaa selonteon perusteella ennen kaikkea laskennalliselta kikkailulta. Mukaan on laskettu varusmiehiä ja esimerkiksi rajavartiolaitoksen henkilökuntaa. Vahvuuden lisääminen ei ilmeisesti tule vaatimaan uusia materiaalihankintoja, joskin tästä on jo esitetty poikkeavia näkemyksiä. Joka tapauksessa yli 20 prosentin kasvu Suomen sodanajan vahvuudessa on selvä signaali ulkomaille.

Selonteossa todetaan, ettei Suomen EU:n jäsenenä ole mahdollista olla ulkopuolinen, jos jonkun eurooppalaisen valtion turvallisuus on uhattuna. Melko suorasanaiseen dokumenttiin on jäänyt muutamia liturgianomaisia ilmauksia, kuten “aktiivinen vakauspolitiikka” sekä epämääräinen ulkoasianvaliokunnan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon antamaan mietintöön perustuva maininta siitä, ettei Suomi annan aluettaan käytettäväksi vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. Kylmän sodan ajalta tuttu retoriikka vakiintui aikanaan käyttöön siksi, että Suomi halusi välttää sotilaallisen yhteistyön Neuvostoliiton kanssa painottamalla kykyä puolustaa omaa aluettaan. Tämä takasi sen, ettei Neuvostoliitolla ollut tekosyytä ottaa vastuulleen esimerkiksi Pohjois-Suomen puolustusta. Jää epäselväksi, miksi sama retoriikka elää ja voi hyvin 25 vuotta YYA-sopimuksen raukeamisen jälkeen. Kuten puolustusministeri Niinistö lehdistötilaisuudessa totesi, Suomi on EU:n jäsenenä velvoitettu auttamaan esimerkiksi Baltiaa ja Ruotsia.

Yhteenvetona voidaan todeta yllätyksettömän puolustusselonteon vahvistavan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan Krimin miehityksen jälkeisen ajan linjaa. Suhtautuminen Venäjän voimapolitiikkaan sekä asemaan osana EU:ta on yksiselitteisiä. Omasta puolustuksesta huolehtiminen on selonteossa keskeisessä roolissa, mikä kertoo myös aiheessa vallitsevasta poliittisesta konsensuksesta. Konkreettiset, joskin käytännössä vaatimattomat, toimet puolustuskyvyn ylläpitämiseksi luovat kansainvälisesti kuvaa Suomesta alueensa turvallisuuden tuottajana.