Kuva: Kaj Stenvall.

”Suomi esittää unionille realistista keskitien linjaa”, kirjoitti pääministeri Juha Sipilä Helsingin Sanomien vieraskynässään 3. maaliskuuta. Sipilän huoli tienristeyksessä olevasta EU:sta on helppo jakaa, samoin kuin näkemys siitä, että EU:n demokratiavajetta ja suuntaa on korjattava. Keskustelu on nyt ajankohtaista Euroopan komission julkaistua EU:n tulevaisuutta käsittelevän valkoisen kirjan, jossa esitetään viisi mahdollista skenaariota Euroopan kehitykselle. Valkoisen kirjan mukaan EU voi joko yrittää jatkaa nykyisellään, asettaa sisämarkkinat etusijalle, karsia unionin valtaa, hajautua selkeämmin eritahtisen integraatiokehityksen ryhmiin tai tavoitella integraation syventämistä 27 jäsenmaan kesken.

Sipilän ”realistinen keskitien linja” toimii tärkeänä avauksena keskustelulle Suomen EU-politiikan suunnasta mutta ei kuitenkaan tarjoa selkeitä keinoja tai avauksia sen suhteen, mitä Suomi EU:n tulevaisuudelta tahtoo. Esitetty ratkaisu muistuttaakin enemmän vaisua “odota ja seuraa”-mallia, jossa Suomen oma ääni ei kuulu tarpeeksi selvästi.

Valkoisen kirjan julkistamisen jälkeen Saksan ja Ranskan ulkoministerit antoivat yhteislausunnon, jossa painotettiin nykyisten järjestelyjen pääsääntöistä säilyttämistä, syvenevää yhteistyötä unionin turvallisuuden vahvistamiseksi sekä jäsenmaiden ”erilaisten ambitiotasojen” tehokkaampaa huomiointia. Eritahtisen integraation vahvistuessa ”keskitien” hakemisen sijaan Suomessa voitaisiin yhtä lailla pyrkiä hahmottamaan sille mieluisia tulevaisuuden vaihtoehtoja.

Suomalaisen pohdinnan lähtökohdaksi tulisi omaksua ajatus siitä, että heikko unioni viime kädessä kaventaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa.  Tällöin ratkaisuissa tulisi keskittyä vahvistamaan EU:n sekä globaalin toimijuuden asemaa että integraation laatua. Näitä tavoitteita puolestaan edistetään parhaiten unionin taloudellisia rakenteita, turvallisuutta ja siviilikriisinhallintaa vahvistamalla sekä jäsenmaiden joustavaa politiikkaa lisäämällä. Tämä tarkoittaa neljän politiikan aihealueen painottamista: talous, globaali vastuu, joustava integraatio ja turvallisuus.

Ensinnäkin Suomen tulee ajaa EU:n sisämarkkinoiden kehittämistä, yhteisvaluutan voimistamista sekä pääomamarkkinaunionin ja rahaliiton vahvistamista yhteisten instituutioiden puitteissa. Ajatus EMU-pankkiunionista ei ole uusi ja saattaa kuulostaa kenties nykyisissä olosuhteissa kaukaiselta. Toisaalta talouspolitiikka on ollut aina EU:n toiminnan ytimessä, mikä on osoittautunut pidemmällä tähtäimellä laajalti jäsenmaita hyödyttäväksi integraation muodoksi.

Toiseksi siviilikriisinhallintaan ja kehitysapuun tulee kiinnittää aiempaa enemmän yhteisiä resursseja. Hauraiden valtioiden demokratiakehitys ja maailman köyhimpien valtioiden ennustettu räjähdysmäinen väestönkasvu yhdistettynä ilmastonmuutoksesta mahdollisesti aiheutuviin elinkeinoharjoittamisen haasteisiin tulisi ottaa vakavasti, mikäli uusien massiivisten pakolaisaaltojen syntyminen halutaan lähitulevaisuudessa estää. Onnistuminen nykyisen pakolaiskriisin hoitamisessa ja yhteisen turvapaikka- sekä rajapolitiikan koordinoinnissa on tässä mielessä myös äärimmäisen tärkeää.

Kolmanneksi Suomen tulee tukea EU:n joustavan politiikan mahdollisuuksien lisäämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa jäsenvaltioille suurempaa mahdollisuutta poikkeusjärjestelyihin ja siirtymäaikojen eritahtiseen integraatioon, kuitenkin siten, ettei EU:n sisälle syntyisi suhteettomia vinoutumia jäsenmaiden välille. Joustavuuden lisäämisellä ei tule luoda jakoa vahvojen ja heikkojen jäsenmaiden ryhmiin, mikä kasvattaisi unionin sisäisiä jakolinjoja.

Neljänneksi Suomen tulee tukea EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuus- sekä puolustuspolitiikan kehittämistä ja määritellä, mitä se tältä toiminnalta odottaa. Samalla pitäisi täsmentää, minkälaista turvallisuutta EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Suomelle tuovat. Se on ainakin selvää, että yhteiset puolustusmateriaalihankinnat ja EU:n puolustusrahaston kehittäminen ovat Suomen ulkopolitiikan tavoitteiden mukaista. Sen lisäksi EU-sanktiot ovat toimineet tasapainottavana toimenpiteenä Venäjän voimapolitiikalle. Voisiko näitä ulottuvuuksia kuitenkin viedä tarvittaessa pidemmälle? Mikä on esimerkiksi nyt muuttuvan Suomen kansainvälistä avunantoa koskevan lainsäädännön konkreettinen suhde EU:n avunantovelvoitteisiin?

Näiden toimenpiteiden valossa näen Suomella olevan edessään Euroopan komission valkoisen kirjan mukaisesti kolme vaihtoehtoista EU-politiikan suuntaa jotka ovat: 1) halukkaiden syvenevä integraatio, 2) kohdistettu malli, jossa tehdään vähemmän mutta tehokkaammin tai 3) tehostettu malli, jossa tehdään enemmän yhdessä. Yhteistä näille on ajatus integraation syventämisestä jossain muodossa. Perussopimusten puitteissa tapahtuvan integraation lisäämisen tulisikin säilyä joka tapauksessa Suomen EU-politiikan kärkenä. Tätä Sipilän esittämä ratkaisu ei tuo riittävästi esiin.

Mikään näistä suunnista ei tosin ole täysin ongelmaton ja niitä varjostavat Alankomaiden, Saksan ja Ranskan vaalit, jotka pahimmillaan lisäävät EU:n tulevaisuuden epävarmuutta. Näissä vaaleissa EU-kysymykset joutuvat herkästi kansallisen politiikan lyömäaseiksi, mikä näkyy nuivana suhtautumisena integraatioon. Jo nyt tapahtumat muun muassa Unkarissa ja Puolassa ovat koetelleet EU:n perusarvoja. Nykyisissä olosuhteissa integraation kohdistettu malli saattaakin osoittautua Suomeen EU-politiikan lyhyen tähtäimen suunnaksi. Tämän ratkaisun tulisi kuitenkin pyrkiä luomaan lähinnä paremmat puitteet tehostetun mallin mukaiselle integraatiolle, jossa joustavuuden avulla pyritään tekemään enemmän yhdessä.

Suomi on ollut tiiviisti mukana kaikissa Euroopan integraation kylmän sodan jälkeisissä suurissa kehityslinjoissa. Nyt EU on jälleen suuren murroksen kynnyksellä, jossa kehityslinjat ovat vaikeasti ennustettavia ja tapahtuvat yllättäen. Suomi voi kuitenkin joko ajelehtia tapahtumien mukana tai pyrkiä vaikuttamaan niihin, näiden kahden vaihtoehdon välillä ei ole keskitietä. Ytimessä pysyminen jatkossakin edellyttää selkeää visiota Suomen EU-politiikan suunnasta ja tahtotilaa omien tavoitteiden ajamiseksi – niin kutsutun “mallioppilaan” on sallittua olla myös terveen itsekäs.