Taloushistorian professori Sakari Heikkisen mukaan ajatusta globalisaation häviäjistä on osattu hyödyntää poliittisesti. Kuva: Ilmar Metsalo.

Pitkin kevättä Suomessa on iloittu orastavasta talouskasvusta. Talouden merkitys suomalaiselle hyvinvoinnille on selvä asia. Kansalaisten kokema turvallisuuden tunne on Suomessa korkea. Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteon mukaan syitä tähän ovat muun muassa luottamus instituutioihin, vähäinen korruptio ja vahva sosiaalinen koheesio. Mutta mitkä talouden trendit ovat potentiaalisia riskejä suomalaisen yhteiskunnalle? Voisiko talouden kehitys luoda poliittista epävakautta lähiaikoina?

The Ulkopolitist haastatteli Helsingin yliopiston taloushistorian professori Sakari Heikkistä sekä köyhyystutkija Maria Ohisaloa ja kysyi heidän näkemyksiään Suomea uhkaavista talouden trendeistä.

Globalisaation voima ja vastavoima

Viime vuosina ei ole voinut välttyä kuulemasta arviota, että globalisaatio on luonut voittajia ja häviäjiä. Yhteiskunnallisen vakauden kannalta globalisaation ja teknologian kehityksen tuottojen jakautuminen on Heikkisen mielestä keskeinen kysymys. Köyhien maiden, kuten Kiinan ja Intian, vaurastuminen ja globaalin epätasa-arvon vähentyminen on itsessään positiivista. Samalla kehittyneiden talouksien keskiluokka jää paitsi kehityksen hedelmistä. ”Vaikka globaalisti katsottuna se on vauras kuin mikä!”

Ajatusta globalisaation häviäjistä on Heikkisen mukaan ennen muuta hyödynnetty poliittisesti. ”Se on tietyllä tavalla kansallista dynamiittia”, hän toteaa. Ja se dynamiitti on monesti ollut tehokasta. Heikkinen pitää brexitiä, Donald Trumpin valintaa ja Ranskan presidentinvaaleja esimerkkeinä globalisaation kehityksen luomasta sisäisestä epävakaudesta. Globalisaation vastareaktiot ovat syntyneet ennen muuta kansallisesti, mutta niiden vaikutukset heijastuvat myös kansainväliseen järjestelmään.

Ohisalo liittää globalisaation ja teknologian kehityksen laajemmin työn muutokseen. Nämä trendit muokkaavat sitä, miten ihmiset Suomessa ansaitsevat elantonsa. Globalisaatio on syönyt työpaikkoja etenkin perinteisiltä keskipalkkaisilta aloilta. Samalla digitalisaatio ja automatisaatio muuttavat työn kuvaa tehden joistakin ammateista tarpeettomia.

Köyhyystutkija Maria Ohisalo (vihr) on tutkinut väitöskirjassaan leipäjonoja. Kuva: Ilmar Metsalo.

1980-luvun lopussa Suomessa oli noin miljoona työpaikkaa, joihin edellytettiin vain peruskoulun käymistä. Nyt määrä on vähentynyt kolmannekseen. Samalla väestön lukumäärä on kasvanut yli puolella miljoonalla. Perinteisten duunariammattien katoaminen kehittyneissä talouksissa polarisoi työmarkkinoita. Tämä luo sisäpoliittista tyytymättömyyttä. ”Äärisanoma ja populistinen sanoma löytävät maaperää. Se saattaa synnyttää reaktioita, jotka voivat vaikuttaa valtioiden asennoitumisessa”, Heikkinen kiteyttää.

Nimenomaan työn muutos on Ohisalon mielestä potentiaalinen epävakautta suomalaisessa yhteiskunnassa luova kehityskulku. Hän arvioi muutoksen tuovan tulo- ja varallisuuserot vahvemmin keskusteluun. Jo nyt osa suomalaisista palaa loppuun työtaakan alla ja osa on täysin työelämän ulkopuolella.

Tulonjako ja oikeudenmukaisuuden tunne

Globalisaatio ja teknologinen kehitys linkittyvät Heikkisen mielestä vahvasti tulonjakoon. Eriarvoistuva tulonjako luo suuremman jakolinjan yhteiskuntien keskelle. Ohisalo muistuttaa, että eriarvoistuminen näkyy useilla mittareilla, joista talous on vain yksi. Huono-osaisuus näkyy tuloerojen lisäksi muun muassa terveydessä ja sosiaalisessa asemassa. Henkilökohtaisella tragedialla on kansantaloudellisia seurauksia, kun pieni osa väestöä aiheuttaa suurimman osan esimerkiksi terveydenhuollon kustannuksista. Tätä ei Ohisalon mukaan ole käsitelty riittävästi sote-keskustelussa.

Ohisalo puhuu paljon huono-osaisuuden notkelmista, eli kasautuvasta ja kumuloituvasta huono-osaisuudesta. Kansantalouden näkökulmasta suomalaisten tilanne paranee työpaikkojen lisääntymisen ja talouskasvun avulla. Notkelmaan jumahtaneet eivät nouse näillä keinoilla – osaaminen ja koulutus eivät vastaa talouskasvun synnyttämiä työpaikkoja. Toimeentulotuki on monille pitkäaikainen ratkaisu, vaikka sen tulisi olla vain väliaikainen helpotus.

Talouden näkökulmasta tulojen epätasainen jakautuminen on Heikkisen mukaan selvästi tärkein yhteiskunnallista epävakautta luova trendi. Eriarvoistuva tulojen ja varallisuuden jakautuminen luo syvempiä jakolinjoja yhteiskuntien keskelle. Heikkinen muistuttaa, että tuloeroissa ratkaisevaa on myös kehityksen suunta. Nykyisellään hyvinvointivaltio tasoittaa tuloeroja.

Selvästi nykytilannetta suuremmat elintasoerot Suomessa voisivat Heikkisen mielestä olla käyttövoimaa protesteille. Hänen mukaansa yhteiskuntarauhan järkkyminen vaatisi myös tyytymättömyyttä hyödyntävän liikkeen. Professori ei usko osattomuuden tai köyhyyden itsessään laukaisevan yhteiskunnallista levottomuutta ilman järjestäytynyttä ryhmää. Poliittisen liikkeen ei tarvitse välttämättä olla missään suhteessa todellisiin ongelmiin – pelkkä niiden poliittinen hyödyntäminen riittää:
”Sehän on koko populismin idea: on oikea ongelma, johon tarjotaan lääkettä, jonka ei välttämättä tarvitse olla oikea ratkaisu siihen ongelmaan.”

Hyvinvointivaltion romuttajat

Sisäministeriö nosti vuosi sitten sisäisen turvallisuuden selonteossa taloudellisen tilanteen ja suunnitellut leikkaukset kasvavaksi tyytymättömyyden aiheuttajaksi. Yksi skenaario laajamittaiselle yhteiskunnalliselle levottomuudelle Suomessa olisi selvästi nykyistä heikompi taloudellinen kehitys.

Talouspoliittinen käänne sekä hyvinvointivaltion purkaminen ja sen synnyttämä eriarvoisuus olisivat Heikkisen mukaan yhteiskunnallisen levottomuuden polttoainetta. Jos talouden ja tuottavuuden kasvu selvästi hidastuvat siitä, mihin kuluneen 50 vuoden aikana on totuttu, jaettavaa on vähemmän. Tämä muuttaisi väkisinkin sitä, miten hyvinvointivaltio Suomessa toimii. ”Mitä vähemmän talous kasvaa, sitä isompi paine kohdistuu kasvun hedelmien jakamiseen. Ja sitä vaikeampaa se on”, Heikkinen pohtii.

Suomalaisten väestönosien todellisuudet ovat etääntyneet toisistaan. Tätä kutsutaan eri ryhmien väliseksi sosiaaliseksi etäisyydeksi. Etäisyyteen liittyy Ohisalon mielestä uhka siitä, ettei toisten ryhmien tilannetta ymmärretä. Ansaitsevuuskeskustelu ei perinteisesti ole kuulunut hyvinvointivaltioon, sillä jokaisen on katsottu olevan oikeutettu tietynlaiseen toimeentuloon. Hyvinvointivaltion heikkeneminen lisää keskustelua siitä, kuinka paljon tietty ryhmä todellisuudessa ansaitsee tukea. Ohisalo käyttää esimerkkinä leipäjonoista käytävää verkkokeskustelua.

Sosiaalinen etäisyys voi heikentää suomalaista yhteiskuntaa hyvinvointivaltion näkökulmasta sisältä päin. Rakenteelliset muutokset työelämässä vieritetään yksilön niskoille. Hyväosaiset ja maksukykyiset kansalaiset käyttävät vähenevissä määrin julkisia palveluita. Ohisalo toteaa, että tälle maksavalle väestönosalle voi herätä kysymyksiä siitä, mitä he hyötyvät hyvinvointivaltiosta. Jos tähän yhdistyy ajatus siitä, että köyhyys on omaa syytä eikä huono-osainen ansaitse palveluita, ryhmät erkaantuvat entisestään.

Osattomuus ja ääriliikkeet

Huono-osaisuus on Ohisalon mukaan yksilötasolla inhimillinen uhka ja kansantalouden kannalta taloudellinen uhka. Se voi olla myös konkreettinen turvallisuusuhka, sillä ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunne ruokkii ääriajattelua. Koska ihminen on laumaeläin, oman paikan löytäminen on jokaiselle tärkeää. Jos sitä ei löydy suomalaisesta yhteiskunnasta, se voi löytyä muualta.

Poliittisen väkivallan uhkaan vaikuttaa Ohisalon mielestä vahvasti luottamus. Hän toteaa, että luottamus kanssaihmisiä kohtaan on Pohjoismaissa pääosin korkealla. Huono-osaisuuden notkelmissa luottamus viranomaisia ja muita ihmisiä kohtaan on kuitenkin selvästi matalammalla kuin muissa ryhmissä.

Sisäisen turvallisuuden selonteon mukaan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden väheneminen ja epävakaaksi koettu yhteiskunnallinen tilanne luovat kasvualustan erilaisille ääriliikkeille. Sisäministeriö arvioi, että aikaisempaa näkyvämpi rasismi, viharikokset ja väkivaltaiset ääriliikkeet voivat jopa lähivuosina uhata Suomen yhteiskuntarauhaa.

Heikkinen muistuttaa, että toistaiseksi suomalainen yhteiskunta on vahva: finanssikriisi ei saanut aikaan protesteja. Tuotannon supistumisen suuruutta kymmenen vuotta sitten voidaan verrata 1990-luvun lamaan ja Suomen itsenäistymisen aikojen 1917–1918 kanssa. Yhteiskuntarauhan säilyminen tuntui kuitenkin itsestäänselvältä. Vuonna 2008 alkaneen taantuman erikoisuus on Heikkisen mukaan se, ettei se ollut vuoden 2009 pudotusta lukuunottamatta erityisen syvä mutta se jatkui pitkään. Tämän vuoksi taantuman yhteiskunnalliset vaikutukset ovat olleet lieviä.

“Mittareiden ei pidä mennä tavoitteiden edelle”

Vaikka haastattelun aiheena on taloudesta nousevat uhat Suomen yhteiskuntarauhalle, Heikkinen huomaa löytävänsä niitä huonosti. Toisaalta varsin moni talouden trendi lisää poliittista epävakautta. Talouspolitiikan tavoitteen pitäisi olla kansalaisten hyvinvoinnin maksimointi, hän toteaa. Kaikki muu, kuten talouskasvun mittarit, ovat välineitä sille. Mittareiden ei pitäisi mennä tavoitteen edelle. Heikkisen mukaan talouden lukujen tuijottaminen on jossain määrin mennyt liiallisuuksiin – hyvinvointivaltion näkökulmasta neljännesvuosisata on neljännesvuotta tärkeämpi kvartaali.

Suomen yhteiskunnallinen vakaus liittyy Ohisalon mukaan vahvasti koulutukseen. Medialukutaidon puute ja kyvyttömyys yhteiskunnallisten trendien ymmärtämiseen altistavat sekä ääriajattelulle että informaatiovaikuttamiselle. Suurin riskiryhmä syrjäytymisen näkökulmasta on vain peruskoulun käyneet, jotka eivät jatka opintoja. ”Osattomuus, kouluttamattomuus ja köyhyys linkittyvät toisiinsa”, Ohisalo tiivistää.

Professori Heikkinen on jokseenkin samoilla linjoilla. Jos Suomi aikoo olla korkean elintason maa, tiede ja tutkimus ovat keskeisiä tekijöitä kasvun synnyttämisessä. ”Kyllä kai yleinen käsitys on, ettei koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaaminen voi olla se kasvun moottori”, professori toteaa.