Siihen nähden, että punaiset khmerit veivät Kambodžan vuoteen nolla lähes 40 vuotta sitten, maa on rakennettu uudelleen hämmästyttävän nopeasti – joskin huterahkolle perustalle. The Ulkopolitist tapasi kaksi Khmer Rougen ajoista selvinnyttä, jotka auttavat maataan eteenpäin. Punakhmerien valtakautta dokumentoivan DC-Camin johtaja Youk Chhang halusi syylliset oikeuden eteen, pakolaisleirillä kasvanut Khuon Det perusti sirkuksen.

Lattiaan jää hikijälki, kun pitkähiuksinen akrobaatti pyörähtää siinä selällään. Kahden muusikon, yhden kuvataiteilijan ja seitsemän sirkustaiteilijan ryhmä vie yleisön keskelle Kambodžan verisiä vuosikymmeniä: sotaan, pakkotyöhön ja kansanmurhaan.

Sokha-niminen tarina on Khuon Detin, yhden sirkuksen perustajista. Hän pakeni 7-vuotiaana perheensä kanssa lähellä Thaimaan rajaa sijaitsevalle pakolaisleirille vuonna 1979. Tuolloin Vietnamin joukot marssivat maahan ja lopettivat kolmen vuoden, kahdeksan kuukauden ja 20 päivän mittaisen Khmer Rougen eli punakhmerien katastrofiksi muuttuneen sosialistisen kokeilun. Seurauksena oli sisällissota.

– Taide tuottaa iloa ja voi auttaa kipeiden asioiden käsittelyssä. Se myös auttaa näkemään, kuka on, Det kertoo Battambangissa, noin kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Angkorin ihmeellisistä temppeleistä tunnetusta Siem Reapista.

Det itse hyötyi pakolaisleirillä järjestetyistä piirustustunneista. Vuonna 1994, taisteluiden rauhoituttua, hän perusti piirustuskoulun yhdessä kahdeksan ystävänsä kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin mukaan tuli sirkus, ja nykyään Phare Ponleu Selpak -nimellä toimiva järjestö tarjoaa koulutusta monille köyhistä oloista tuleville lapsille. Detin mukaan olennaista on myös khmer-kulttuurin elvyttäminen sotien rikkomassa maassa.

Sirkuskoulusta valmistuneiden parhaimmisto esiintyy Siem Reapiin vuonna 2013 avatussa teltassa. Sokhan puitteet ovat yksinkertaiset: rekvisiittana on pahvilaatikoita ja siirrettävä lava. Lavasteilla ei ole väliä, sillä huomio kiinnittyy esiintyjiin.

Polkupyöristä mopoihin, mopoista Landrovereihin

Siem Reapissa ja pääkaupunki Phnom Penhissä aistii kuumeisen sykkeen. Skootterit, tuktukit, polkupyörät ja kuorma-autot kirittävät toisen toisiaan. Varakkaimmat ajavat Porscheilla ja jättimäisillä Landrovereilla. Uutta rakennetaan kiivaasti vanhan tilalle.

Maan talous on kasvanut voimakkaasti parin edellisen vuosikymmenen aikana. Maailmanpankin mukaan henkeä kohden mitattu bruttokansantulo vuonna 2015 oli 1 070 Yhdysvaltain dollaria, kun kymmenen vuotta aiemmin luku oli 300 dollaria. Vaikka punakhmerit veivät maan todella vuoteen nolla, Kambodža on toipunut hämmästyttävän nopeasti.

Khmer Rougen valtakaudella vähintään 1,7 miljoonaa kambodžalaista kuoli nälkään, tauteihin, nääntymykseen ja väkivaltaan, sanoo Kambodžan erityistuomioistuin (Extraordinary Chambers in the Courts of Cambodia, ECCC). Arviot kuolleiden määrästä vaihtelevat, mutta esimerkiksi kansanmurhia tutkinut professori Ben Kiernan on arvioinut määrän olevan noin 21–24 prosenttia maan vuoden 1975 väestöstä.

Punakhmerit ”evakuoivat”, toisin sanoen pakottivat, suurten kaupunkien asukkaat siirtymään kaupungeista maaseudulle. Phnom Penhistä ja muista kaupungeista matkaan lähti arviolta jopa kaksi miljoonaa ihmistä. Heistä osa nääntyi jo matkalle.

Sirkusteltassa mustavalkoiseen naamioon, mustaan paitaan ja housuihin sekä punaiseen huiviin pukeutunut pahan ruumiillistuma lyö kepillä lavan lattiaan, ja nuoret miehet tipahtavat kohti hautaa. Yleisössä istuva vakavailmeinen pikkupoika kiipeää isänsä syliin.

Entiset haudat houkuttavat turisteja

Liikenne hiljenee huomattavasti ja talot muuttuvat hökkeleiksi muutama kilometri Phnom Penhin keskustasta eteenpäin. Vähän myöhemmin ojat lemuavat jätteiltä, mutta lapset vilkuttavat turisteille iloisesti.

Noin 15 kilometriä Phnom Penhistä etelään sijaitsevilla kuoleman kentillä on Khmer Rougen uhreille omistettu muistomerkki, jossa on yhteensä 17 kerrosta. Kerrokset ovat täynnä luita, surmavälineitä, vaatteita ja pääkalloja. Suurin osa kuoli päähän kohdistuneisiin iskuihin, joiden jäljet näkyvät kalloissa edelleen.

Neljä vuosikymmentä sitten tänne päätyivät tuhannet naiset, miehet ja lapset, jotka kuljetettiin Choeung Ekiin yön pimeydessä. Khmer Rouge -vuosia dokumentoiva, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö Documentation Center of Cambodia (DC-Cam) arvioi luvuksi 20 000.

Nyt entisten joukkohautojen päällä kasvaa ruohoa ja kukkia, jotka houkuttelevat perhosia. Säännöllisin väliajoin paikan työntekijät keräävät talteen maan pinnalle yhä kulkeutuvat pienet luun sirpaleet, hampaat ja vaatteiden riekaleet. Osa haudoista on jätetty omaan rauhaansa pienen lammen pinnan alle.

Monet näille kuolemankentille joutuneista lähetettiin matkaan Phnom Penhin keskustassa sijaitsevasta, punakhmerien koulusta kidutuskeskukseksi muuttamasta S-21-vankilasta (Tuol Sleng).

Tuol Slengissä vierailija tapaa vangit, tosin valokuvien kautta. Ja valokuvia, niitä riittää. Huone toisensa jälkeen. On nuoria, lapsia, jopa taaperoita. Keski-ikäisiä ja vielä vanhempia. Naisia ja miehiä. Siviileitä ja punakhmereihin kuuluneita, yhtä lailla vihollisiksi koettuja. Osa hymyilee. Suurin osa katsoo kameraan vakavana. He ovat jo tajunneet oman kohtalonsa.

Kuulustelu- ja kidutushuoneiden ilmanvaihtoaukot muurattiin umpeen, jotta huudot eivät olisi kuuluneet naapurustoon. Nyt pihalla ja rakennuksissa käyskentelee vieraita kaikkialta maailmasta.

Pääministeri Hun Sen ja rikastumisen taito

Jälleenrakennuksesta huolimatta sotien ja kansanmurhan jäljet näkyvät edelleen kambodžalaisten arjessa.

– Nykytilanne on suoraa seurausta Khmer Rougen hallinnosta, vuonna 1995 perustetun DC-Camin johtaja Youk Chhang sanoo. Chhangin työtä on varmistaa, että historia ei unohtuisi.

Kambodža on edelleen köyhä, yksi Kaakkois-Aasian köyhimmistä maista. Väestöstä noin 14 prosenttia elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella, Aasian kehityspankki (Asian Development Bank) kertoo.

Maailman terveysjärjestö WHO:n ja YK:n lastenjärjestö Unicefin mukaan maan väestöstä vain noin 21 prosentilla on kotona käytössään juomakelpoinen juokseva vesi (tuorein tieto on vuodelta 2015; vuonna 1990 luku oli kaksi prosenttia). Koko väestöstä hieman yli 40 prosentilla on käytössään hygieeniset wc-tilat – sentään lähes 80 prosentilla on pääsy kelvolliseen juomaveteen, Maailmanpankin tiedoista selviää.

Köyhyys näkyy esimerkiksi Battambangissa. Kun Khuon Detiltä kysyy maan tämän hetken suurimpia ongelmia, vastaus on poliittisesti suhteellisen korrekti: maakiistoihin liittyvät pakkomuutot, piittaamattomuus liikenteessä ja huumeet.

Joku toinen saattaisi sanoa suoremmin. Edellisten lisäksi Kambodžan ongelmia ovat esimerkiksi korruptio, taloudellisen ja poliittisen vallan keskittyminen pienen piirin käsiin, kansalaisyhteiskunnan tiukka kontrolli ja koulujärjestelmän heikko taso. Hallinnon, yhteiskunnan ja infrastruktuurin rakentaminen on tietenkin hidasta. Kehitystä on entisestään viivyttänyt rahan päätyminen poliitikoiden taskuihin.

Kambodžassa työskennellyt toimittaja Sebastian Strangio kuvaa kirjassaan ”Hun Sen’s Cambodia” maan ongelmia. Esimerkiksi kehitysapua on virrannut maahan miljardeja, ja lahjoittajat ovat rahojensa vastineeksi vaatineet muun muassa korruption kitkemistä. Lainsäädäntö on kuitenkin ollut hidasta ja tehotonta, ja osa rahoista on päätynyt pääministeri Hun Senille ja hänen lähipiirilleen.

Odotukset oikeuden suhteen olivat suuremmat

Rahaa on mennyt myös oikeudenkäyntiin kourallista entisiä punakhmer-johtajia vastaan. Oikeudenkäynnit alkoivat, vuosien väännön ja vitkuttelun jälkeen, Kambodžan erityistuomioistuimessa kahdeksan vuotta sitten. Kansanmurha on aina poliittinen teko, mutta poliittista peliä on oikeuskäsittelykin.

Esimerkiksi pääministeri on vastustanut voimakkain äänenpainoin punakhmerien rikosten lisätutkimuksia ja mahdollisia uusia syytteitä. Hun Sen kuului itsekin punakhmereihin ennen loikkaamistaan vietnamilaisten puolelle. YK:n ja Kambodžan muodostamassa hybridituomioistuimessa on puolestaan kiistelty siitä, kuka maksaa, sekä siitä, ovatko oikeudenkäynnit vain ajan ja rahan tuhlausta.

Viidestä syytteeseen asetetusta yksi ehti kuolla ennen oikeuskäsittelyä ja yksi vapautettiin dementian takia. Punakhmer-johtajat ovat iäkästä porukkaa.

– Rehellisesti sanottuna odotukset ennen oikeudenkäyntien alkua olivat suuremmat, mutta uskon, että ne voivat tuoda uhreille jonkinlaisen päätöksen, DC-Camin Chhang toteaa.

Hänen luulisi tietävän, sillä hän on yksi elossa säilyneistä. Kun punakhmerit marssivat Phnom Penhiin ja ottivat vallan käsiinsä, Chhang oli 14. Hän joutui pakkotyöhön, vankilaan ja lopulta pakoon Yhdysvaltoihin.

– Kaikki haluavat oikeutta. Minä haluan oikeutta, koska selvisin Khmer Rougesta. En halua, että kukaan joutuu kokemaan saman kuin minä, hän sanoo.

Sotien jälkeisessä jälleenrakennuksessa olennaista ei pelkästään ole fyysisen ympäristön kunnostaminen, vaan myös yhteisen henkisen painolastin ja trauman tunnustaminen. Kansanmurha on osa Kambodžaa.

”Jokainen kokee olevansa uhri omalla tavallaan”

Sirkusteltassa yleisö pääsee rentoutumaan, kun musta vaihtuu kirkkaisiin väreihin ja musiikki saa lisää svengiä. Pitkään toisistaan erossa olleet ystävykset nauravat jälleen.

Nykypäivän lähes 16 miljoonasta kambodžalaisesta noin kolme miljoonaa on Khmer Rougen ajasta selvinneitä, Chhang arvioi. Esimerkiksi poliittisen ja taloudellisen eliitin joukossa on pääministerin lisäksi muitakin punakhmereihin kuuluneita. Chhangin mukaan punakhmerien ideologia on edelleen elossa, vaikka liike onkin hajonnut.

Uhrit ja väärintekijät elävät yhä rintarinnan. Kuuluminen punakhmereihin ei ollut tae selviytymisestä. Chhang muistuttaa, että hyvän ja pahan roolit eivät ole selvät, vaan kaikki on harmaata.

– Jokainen kokee olevansa uhri omalla tavallaan ja jokainen haluaisi oikeutta omilla ehdoillaan, hän sanoo.

Yksi syyttää punakhmerien noususta Yhdysvaltojen massiivista pommituskampanjaa vuonna 1965–1973, toinen punakhmerejä edeltänyttä hallintoa. Youk Chhangin 89-vuotias äiti on varma, että kurjuus ja väkivalta olivat Buddhan rangaistus.

Väärintekijät vetoavat lopulta aina Angkariin, punakhmerien valtakoneistoon. Esimerkiksi Tuol Sleng -vankilan johtaja, taistelijanimellään Duch tunnettu Kaing Guek Eav pyysi oikeudessa tekojaan anteeksi, mutta vetosi myös puolueen ylempiin tahoihin. Käskyjen noudattamatta jättäminen olisi tiennyt kuolemaa. Phnom Penhin kuolemankentiltä on kaivettu esiin myös punakhmer-sotilaiden joukkohautoja.

Ylimpänä punaisten khmerien hierarkiassa oli Pol Pot, syntymänimeltään Saloth Sar, Ranskassa opiskellut radioinsinööri. Hän kuoli vuonna 1998 joutumatta koskaan oikeuden eteen.

Duch sai elinkautisen tuomionsa viisi vuotta sitten. Hänet tuomittiin muun muassa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Oikeus katsoi, että Duch oli vastuussa vähintään 12 272 ihmisen kuolemasta.

Kiitokseksi kultatähtiomenoita, anteeksipyynnöksi vesimeloneita

Chhang kertoo, että hänen työnsä on melkein tehty. Oikeudenkäynnit olivat ensimmäinen tavoite. Toinen oli koulutus: lukiota vastaavien luokkien opetusohjelmaan kansanmurha tuli vuonna 2009. Ilman koulutusta ei ole ymmärrystä. Kolmas, vielä toteutumaton on kansanmurhan muistomerkki: museo, tutkimuskeskus ja arkisto.

Chhangin mielestä on olennaista, että Kambodža ja sen väestö eivät jää vellomaan menneeseen. Unohtaa ei kuitenkaan saa, ei Kambodžassa eikä muualla maailmassa.

Kambodžassa kansanmurhasta ja sodista selvinneet ovat jatkaneet elämäänsä parhaansa mukaan. Chhangin mukaan kambodžalaiset ovat pyytäneet toisiltaan anteeksi monin tavoin.

Hän ottaa pöydällä olevasta korista kultatähtiomenan, ja pyörittelee sitä käsissään. Kori on Chhangin mukaan lahja punakhmerien julmuuksista selviytyneeltä. Hedelmäkori on kiitos. Kiitoksia on tullut väärintekijöiltäkin.

– Yksi väärintekijöistä kasvatti vesimeloneita lähellä Thaimaan rajaa. Kun vierailin hänen tilallaan, kerroin, että pidän vesimeloneista. Kun hän [myöhemmin] lähetti minulle niitä, hyväksyin hänen anteeksipyyntönsä, Chhang kertoo.

Battambangissa lapsilla ja nuorilla on muitakin murheita kuin 40 vuoden takaiset tapahtumat. Yhdeksän kaveruksen taidekouluna alkanut projekti tuo monille toivon paremmasta tulevaisuudesta. Phare Ponleu Selpakin pihalla kulkee monen ikäisiä lapsia koulupuvuissaan. Detin ohi kulkiessaan he nostavat kätensä korkealle otsalle buddhalaiseen tervehdykseen.

Sirkuksessa yleisö taputtaa seisten.