Suomen entinen pääministeri ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen kommentoi kaksi vuotta sitten Kreikan lainaohjelmiin kriittisesti suhtautuvan Syriza -puolueen vaalivoittoa seuraavasti:  ”The real economy has not changed after the elections. The situation stays the same and the European Commission must treat all governments similarly. We don’t change our policy according to elections”.

Varsinkin Kataisen viimeinen lause herätti paljon huomiota EU:n kriittisten tarkkailijoiden joukossa. Olipa kyseessä sitten harkitsematon lausunto tai aito näkemys vaalien merkityksestä Euroopan unionissa, Kataisen kommentti antaa aihetta pohtia Euroopan unionin ja kansallisten vaalien keskinäistä suhdetta. Lausunnossa tiivistyy paljon siitä problematiikasta, joka liittyy Euroopan integraation ja kansallisen demokratian välisiin jännitteisiin.

Viime vuosina EU:ssa on nähty toistuvasti vaaleja, joissa avoimen euroskeptiset puolueet ovat olleet merkittävässä roolissa. Alankomaiden parlamenttivaalit sekä Ranskan presidentti- ja parlamenttivaalit ovat viimeisimpiä esimerkkejä tällaisista vaaleista. Tämä ei kuitenkaan välittömästi tarkoita, että EU-teemat olisivat keskeinen osa näitä vaaleja.

Lähempi tarkastelu osoittaa, että EU:n näkyvyys kansallisissa vaaleissa vaihtelee. Erilaiset euroskeptiset puolueet kampanjoivat EU-teemoilla vaihtelevasti ja niiden vaalitaktiikkaan vaikuttavat monet tekijät. Politiikan tutkija Hanspeter Kriesin mukaan, kokonaisuudessa näyttää kuitenkin siltä, että EU-teemojen depolitisoiminen – eli avoimen EU-politiikkaa koskevan väittelyn välttäminen, on yhä hankalampaa kansallisella tasolla.

Tästä huolimatta suurin osa kansallisista vaaleista käydään edelleen ensisijaisesti kansallisilla teemoilla. EU-politiikan ja kansallisten vaalien osalta on syytä kiinnittää huomiota siihen, miten ja missä olosuhteissa Euroopan integraatio nousee vaaliteemaksi ja mitä vaikutuksia tällä on.

Mikä sitten selittää EU-teemojen politisoitumista ja näkymistä kansallisissa vaaleissa? Entä kuka EU:sta puhuu ja miten? Politisoitumiseen voi liittyä ongelmia, mikäli se heikentää mahdollisuuksia yhteistyöhön tai nostaa esiin esimerkiksi rasistisia poliittisia linjauksia. Demokratian näkökulmasta politisoituminen ja avoimempi debatti ovat kuitenkin pidemmällä aikavälillä myönteisiä kehityskulkuja.

Moni-ilmeinen politisoituminen ja euroskeptisyyden monet muodot

Keskeinen tekijä EU-politiikan politisoitumisen taustalla ovat ne olosuhteet ja äänestäjien joukossa ilmenevät jakolinjat, joiden mobilisoitumista EU-politiikan politisoituminen ilmentää. Britannian EU-kansanäänestyksen jälkeen keskustelu jakolinjoista ja äänestyksen taustatekijöistä on kiihtynyt. Brittiläisen politiikan tutkijan Sarah Hoboltin mukaan Britannian EU-kansanäänestyksen taustalla vaikuttavat tekijät ovat havaittavissa useissa EU:n jäsenvaltioissa, vaikka ovatkin poikkeuksellisen vahvoja juuri Iso-Britanniassa.

Euroopan integraatioon suhtautuvat myönteisesti pääosin koulutetumpi, kaupunkilainen ja nuori väestö. Kriittisesti unioniin suhtautuu puolestaan haja-asutusalueilla asuva, vähemmän koulutettu ja vanhempi väestö. Yhtäällä ovat ne EU:n kansalaiset, jotka kokevat hyötyvänsä integraation tarjoamista mahdollisuuksista kuten vapaasta liikkuvuudesta. Toisaalta merkittävä osa EU:n kansalaisista kokee taloudellisen integraation ja tähän liittyvän taloudellisen haavoittuvuuden sekä rajojen avaamiseen liittyvän siirtolaisuuden uhkana.

Taustaolosuhteet ja erilaisten kansalaisten välisten jakolinjojen syventyminen ei vielä selitä EU-politiikan politisoitumista. Euroopan integraatioon kriittisesti suhtautuva kansalaismielipide voi enemminkin olla rajoittava tekijä EU-teemojen näkyvyyden osalta. Mikko Mattila ja Tapio Raunio ovat havainneet, että kansalliset puolueet suhtautuvat Euroopan integraatioon keskimäärin kansalaisten enemmistöä myönteisemmin. Tämä tarkoittaa, että perinteiset valtavirtapuoleet eivät välttämättä halua kampanjoida EU-teemoilla, koska ne eivät tuo vaaleissa ääniä.

Liesbet Hooghe ja Gary Marks ovat huomauttaneet, että EU-teemojen kansallisen näkyvyyden osalta on tärkeää huomioida, että politisoituminen edellyttää aina aktiivista mobilisoimista poliittisten puolueiden tai liikkeiden toimesta. Politisoitumista tarkastelevissa tutkimuksissa on havaittu, että politisoitumisella on kolme tärkeää ulottuvuutta. Ensinnäkin tietyn kysymyksen politisoituminen edellyttää, että sen julkinen näkyvyys kasvaa. Toiseksi tähän kysymykseen tarttuu kasvava määrä poliittisia ryhmittymiä. Kolmanneksi erot erilaisten poliittisten puolueiden tai ryhmien näkemysten välillä kärjistyvät eli keskustelu polarisoituu.   

Keskeinen tekijä EU-politiikan politisoitumisen osalta ovat niin sanotut euroskeptiset puolueet. Euroskeptisyyden määritelmistä on olemassa useita eri näkemyksiä ja euroskeptisyydelle on löydettävissä monia ulottuvuuksia. Aleks Szczerbiak ja Paul Taggart katsovat, että euroskeptisyys voidaan jakaa karkeasti kahteen pääryhmään: kovaan ja pehmeään euroskeptisyyteen.

Kova euroskeptisyys tarkoittaa periaatteellista vastarintaa koko Euroopan integraatioprojektille. Tällaiset puolueet ajavat usein omien jäsenvaltioidensa eroa Euroopan unionista tai niiden EU-politiikka on niin selkeästi vastakkaista integraation tavoitteille, että sen voidaan katsoa ilmentävän periaatteellista vastarintaa. Monet eurooppalaista äärioikeistoa edustavat puolueet, kuten Ranskan kansallinen rintama ilmaisevat tällaista periaatteellista vastustusta EU:lle.

Pehmeä euroskeptisyys tarkoittaa sellaista poliittista näkemystä, jossa Euroopan integraatiota ei sinällään vastusteta periaatteellisella tasolla, vaan kritiikki kohdistetaan yhteen tai useampaan EU-politiikan osa-alueeseen. Esimerkiksi Etelä-Euroopan vasemmistopuolueet, kuten kreikkalainen Syriza ja espanjalainen Podemos edustavat tällaista pehmeää euroskeptisyyttä. Ne kritisoivat euroalueen talouspolitiikkaa ohjaavaa markkinaliberalismia, mutta eivät vastusta Euroopan integraatiota periaatteellisella tasolla.

Missä olosuhteissa EU nousee vaaliteemaksi ja miten EU:sta puhutaan?

Vaikka kansalaisten keskinäiset jakolinjat näyttäisivätkin tukevan EU-politiikan politisoitumista ja euroskeptiset puolueet osallistuisivat vaaleihin, ei tämä vielä välittömästi tarkoita, että EU-teemat muodostaisivat olennaisen osan kansallisista vaalikamppailuista. Esimerkiksi Alankomaiden vaaleissa keväällä 2017 Geert Wildersin johtama euroskeptinen vapauspuolue kampanjoi ensisijaisesti kansallisilla teemoilla ja maahanmuuttovastaisuudella. Tämä poikkesi puolueen vuoden 2012 vaalikampanjasta, jossa EU-kritiikki oli keskeinen osa puolueen strategiaa.

Perinteisten keskustaoikeistolaisten ja keskustavasemmistolaisten puolueiden osalta EU-teemojen välttelemiselle vaaleissa on nähty kaksi keskeistä selittävää tekijää. Yhtäältä monet keskustaoikeiston ja -vasemmiston puolueet ovat sisäisesti jakautuneita EU-politiikan suhteen. Euroopan integraatio jakaa puolueita enemmän, kuin perinteiset sosioekonomiset kysymykset. Ne eivät halua tuoda näitä jakolinjoja esiin omissa vaalikampanjoissaan ja välttävät tämän vuoksi EU-teemoilla kampanjointia. Toinen keskeinen tekijä on se, että valtavirtapuolueet kannattavat Euroopan integraatiota enemmän kuin kansalaisten enemmistö. Tämä tarkoittaa, ettei EU-teemojen korostaminen ole hyvää vaalitaktiikkaa.

Johan Hellström ja Magnus Blomgren ovat esittäneet tarkempia arvioita niistä olosuhteista, joissa EU-teemat nousevat esiin kansallisissa vaaleissa. Heidän mukaansa keskeinen vaikuttava tekijä ovat yhtäältä puolueiden sisäinen jakautuneisuus ja toisaalta äänestäjien jakautuneisuus. He tekevät jaottelun neljään eri ryhmään näiden jakolinjojen perusteella.

Ensimmäisessä ryhmässä ovat yhtenäiset puolueet, joiden äänestäjäkunta on myös yhtenäistä. Tällaiset puolueet saattavat kampanjoida EU-teemoilla, mikäli ne tulkitsevat tämän tuovan niille ääniä. Ei kuitenkaan ole selvää, että tällaiset puolueet toimivat aina näin. Yhtenäinen puolue, jolla on yhtenäinen kannattajakunta ei välttämättä häviä ääniä EU-teemojen myötä, mutta ei välttämättä voitakaan ääniä. Tällaisten puolueiden osalta on olennaista, onko vaalien aikana hyödynnettävissä selkeitä EU-teemoja, kuten perussuomalaisilla vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Toisessa ryhmässä ovat yhtenäiset puolueet, joiden äänestäjäkunta on jakautunut. Tällaiset puolueet todennäköisesti välttelevät EU-politiikkaa kansallisissa vaaleissa, koska tällä tavoin ei ole saavutettavissa ääniä.

Kolmannessa ryhmässä ovat jossain määrin jakautuneet puolueet, joiden kannattajat ovat melko yhtenäisiä. Nämä puolueet kampanjoivat harvoin EU-teemoilla. On todennäköistä, että puoluejohto pystyy pitämään EU-politiikkaa koskevat puolueen sisäiset erimielisyydet poissa julkisuudesta, jolloin EU-teemat eivät nouse pinnalle. Tämä on mahdollista, mikäli paine puolueen kannattajien taholta ei kasva liian suureksi.

Neljännessä ryhmässä ovat hajanaiset puolueet, joiden kannattajat ovat myös jakautuneita. Mikäli puolueiden sisäiset jakolinjat ovat riittävän syviä, ei puoluejohto pysty pitämään EU-teemoja poissa julkisuudesta. Mikäli jakautuneisuuteen yhdistyy äänestäjien taholta puolueeseen kohdistuva paine, tämä vahvistaa todennäköisyyttä sille, että EU-teemoista tulee osa kansallista vaalikamppailua.

Niissäkin olosuhteissa, joissa EU-teemat nousevat keskiöön kansallisissa vaaleissa, on havaittavissa eroja sen suhteen, miten EU:sta puhutaan ja kuka EU-teemoja käsittelee. Jos julkisuudessa on esillä jokin akuutti Euroopan unionia kohdannut kriisi, se saattaa hyvinkin muodostua osaksi kansallista vaalikamppailua. Näin tapahtui esimerkiksi Suomen vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, joissa oppositiossa olleet vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja sosialidemokraatit kampanjoivat eurokriisin hoitoon liittyvillä teemoilla.

Vastaavasti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa perussuomalaiset ei enää kampanjoinut ensisijaisesti EU-teemoilla, vaikka puolue edelleen suhtautui kriittisesti EU-politiikkaan. Puolueella ei ollut ajankohtaista EU-kriisiä, johon tarttua ja toisaalta se valmistautui osallistumaan hallitukseen. Samalla tavoin Geert Wildersin vapauspuolue kampanjoi ensisijaisesti kansallisilla teemoilla vuoden 2017 parlamenttivaaleissa. Puolue ei nostanut edes eroa EU:sta ja BREXIT-teemaa kampanjansa eturintamaan, vaikka Britannian EU-kansanäänestyksestä oli kulunut alle vuosi.

EU:n olisi syytä näkyä vaaleissa ja vaalien EU:ssa

EU-politiikan politisoitumiseen ja erilaisten euroskeptisten puolueiden nousuun on suhtauduttu monessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa huolestuneesti. Toinen tulkinta on, että nämä ilmiöt voivat olla eurooppalaisen demokratian ja myös Euroopan integraation näkökulmasta pidemmällä aikavälillä myönteisiä kehityskulkuja. Jos kovien euroskeptisten puolueiden tarjoama haaste pakottaa myös muut puolueet kertomaan avoimesti, millaista integraatiota ne haluavat edistää, muutos on demokraattisen ja avoimen väittelyn näkökulmasta myönteinen.

Avoimempi keskustelu Euroopan integraatiosta, euroskeptisten puolueiden nousu ja niiden osallistuminen kansallisiin hallituksiin voi vaikuttaa jarruttavasti Euroopan integraatioon. Toisaalta hallitusvastuussa tällaiset puolueet joutuvat myös tekemään kompromisseja ja mukauttamaan linjaansa.

Huolestuttavampaa sen sijaan on, että sekä vaalikampanjoidensa että hallitusvastuun kautta kovan linjan euroskeptiset puolueet saattavat ajaa varsin kyseenalaisia linjauksia. Nämä puolueet vastustavat Euroopan integraation ohella usein myös esimerkiksi pakolaisten yhdenvertaisia ihmisoikeuksia.

Lisäksi näiden puolueiden nousu saattaa vaikuttaa siihen, että perinteiset keskustaoikeiston ja keskustavasemmiston puolueet saattavat omaksua niiden esillä pitämiä teemoja osaksi omia vaalikampanjoitaan. Esimerkiksi Alankomaiden parlamenttivaaleissa ja Ranskan presidentinvaaleissa keskustaoikeistolaiset puolueet omaksuivat omiin vaalikampanjoihinsa maahanmuuttovastaisia teemoja.

Joka tapauksessa avoin ja kärjekäskin keskustelu on keskeinen osa toimivaa demokratiaa. Tähän asti merkittävä ongelma Euroopan integraation demokraattisen legitimiteetin osalta on ollut jäsenvaltiotasolla käytävän kansallisen keskustelun puute EU:n kehityksen suunnasta. Politisoituminen voi tarjota tilaa tällaiselle keskustelulle. Brexitin jälkeisen EU:n tulevaisuuspohdinnat, Euroopan komission viimeisimmät esitykset integraation kehittämisestä ja Saksan ja Ranskan välisen akselin mahdollinen uudelleen löytyminen tekevät tästä keskustelusta erityisen ajankohtaista.

EU-teemojen näkyminen kansallisissa vaaleissa ei kuitenkaan riitä. On tärkeää, että vaalien lopputulokset myös näkyvät Euroopan integraation kehityksessä. Avainasemaan nousee se, miten kansallisella tasolla ilmenevät puolueiden väliset jännitteet ja kansainvälisellä tasolla ilmenevät jäsenvaltioiden väliset jännitteet vaikuttavat toisiinsa. EU:n monitasoinen ja monella tavoin keskinäisriippuvainen poliittinen järjestelmä on tästä näkökulmasta varsin haastava. Silti vaalien tulosten tulisi näkyä myös toteutettavan politiikan suunnassa.

Jyrki Katainen herätti huomiota lausuessaan: ”We don’t change policies depending on elections”. Lausunnosta tuohtunut brittihistorioitsija Timothy Garton Ash totesi The Guardian -lehdessä: “Oh yes you bloody well do. It’s called democracy and it’s Europe’s greatest political invention.”