Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen Zapad 2017-sotaharjoitus herätti kohua jo ennakkoon. Arviot harjoituksen koosta vaihtelivat ilmoitetusta 12 700 sotilaasta aina 100 000 sotilaaseen. Itse harjoitus ei sisältänyt yllätyksiä. Tälläkin kertaa harjoiteltiin alueellisen konfliktin eskaloitumista suursodaksi terrorismin vastaisen operaation varjolla. Jännittyneessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa harjoitus muistutti Valko-Venäjän kapeasta liikkumatilasta Venäjän vieressä.

”Zapad 2017 terrorisminvastainen harjoitus on puhtaasti puolustuksellinen,” kerrottiin Venäjän puolustusministeriön sivuilla harjoituksen edellä. Kohutussa sotaharjoituksessa kuvitteellisen Veishnorian separatistit yrittivät kaataa Valko-Venäjän raa’alla voimalla. Puolassa ja Liettuassa sijaitsevien kuvitteellisten ulkovaltojen tukemat separatistit eivät olleet mitään heppoisesti aseistettuja metsäveljiä, vaan maalla, merellä ja ilmassa suorituskykyinen Nato-ryhmityksiä käyttävä armeija. Risteilyohjukset ja tykistö moukaroivat skenaariossa apuun rientäneitä venäläisjoukkoja, mutta voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä. Yhteistyössä Valko-Venäjän kanssa Venäjän joukot puristivat separatistit pihtiotteeseensa ja murskasivat vastarinnan jopa Jäämerellä. Vihollisen sukellusveneet eivät onnistuneet estämään Venäjän laivastoa suorittamasta maihinnousua Kaliningradiin, josta pakenemaan pyrkineet terroristit saatiin pysäytettyä.

Venäjä on jaettu neljään eri sotilaspiiriin, jossa kussakin järjestetään vuorollaan Venäjän tärkein vuosittainen sotaharjoitus. Valko-Venäjä osallistui nyt vuorossa olleen läntisen sotilaspiirin pääharjoitukseen myös vuosina 2013 ja 2009, jolloin harjoituksessa simuloitiin myös ydiniskua Varsovaan. Edellisenkin Zapad-harjoituksen vastustajana toimivat erehdyttävästi Nato-joukkoja muistuttavat lännestä Valko-Venäjälle hyökänneet ”terroristit”. Mutta tällä kertaa terroristit eivät hyökänneet ulkopuolelta, vaan olivat ulkovaltojen avustuksella toimivia separatisteja. Muokattu skenaario heijastelee toisaalta Venäjän omaa toimintaa Itä-Ukrainassa mutta myös Naton uhkakuvaskenaariota pelätystä Venäjän aggressiosta Baltiassa sekä Venäjän propagandan maalaamaa kuvaa Ukrainan tapahtumista. Sotaharjoituksissa harjoitellaan aina pahimman varalta, ja kuten edellisilläkin kerroilla Venäjä varautuu alueellisen konfliktin eskaloitumiseen suursodaksi Naton kanssa. Itse harjoitus ei ollut sisällöltään yllättävä, mutta Krimin valloituksen ja Itä-Ukrainan konfliktin myötä jännittyneessä turvallisuustilanteessa se herätti huolta länsimaissa ja etenkin Baltiassa sekä Ukrainassa.

Huoli Zapadista alkoi jo viime vuonna

Tiedotusvälineissä mielenkiinto Zapadia kohtaan heräsi jo viime vuonna, kun Venäjän puolustusministeriö ilmoitti varanneensa täksi vuodeksi yli 4000 junavaunua asevoimiensa tarpeisiin Valko-Venäjällä, mikä on yli kolmekymmentä kertaa enemmän kuin vuonna 2016. Venäjän mukaan 7700 valko-venäläisen sotilaan lisäksi Venäjän omia joukkoja osallistui harjoitukseen 5500, joista 3300 harjoitteli Valko-Venäjällä. Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen arvioi todellisen määrän olevan lähempänä 100 000:ta. Yhdysvaltalaisen Wilson-keskuksen tutkija Michael Kofman pitää arviota yliampuvana, mutta koska Venäjä kutsui ulkomaisia tarkkailijoita ja median edustajia seuraamaan harjoitusta vain yhtenä päivänä, on tarkkoja arvioita vaikea esittää. Wienin asiakirjan mukaan, johon myös Venäjä on sitoutunut, sotaharjoituksiin, joihin osallistuu yli 13 000 sotilasta, pitää kutsua sotilastarkkailijat kaikista Etyj-maista. Venäjän vakuutteluilla joukkojen määrästä tai harjoituksen puolustuksellisesta luonteesta ei ollut katetta etenkään Ukrainassa, jossa maan asevoimien esikuntapäällikkö Viktor Muženko ilmoitti syyskuun alussa Ukrainan armeijan harjoittavan sodanjohdon valmiutta Zapadista johtuvien turvallisuusuhkien takia.

Valko-Venäjälle naapurien huolet ovat kiusallisia. Spekulointeihin Zapadista jalustana Ukrainan konfliktin eskaloimiselle tai Valko-Venäjän valtaukselle sisältyy olettamus, että Valko-Venäjä on täysin Venäjän otteessa oleva heittopussi, jonka omilla toimilla ei juuri ole merkitystä maan kohtalosta päätettäessä. Välttääkseen tätä vaikutelmaa, toisin kuin nuivasti länsimaisiin tarkkailijoihin suhtautunut Venäjä, Valko-Venäjä kutsui Naton tarkkailijat maahan koko harjoituksen ajaksi. Päätös tarkkailijoiden kutsumisesta on osa maan itsevaltaisen presidentti Aleksandr Lukašenkan viime vuosien ulkopolitiikkaa, joka on pyrkinyt korostamaan maan suvereniteettia mutta joka välttänyt ärsyttämästä Moskovaa.

Valko-Venäjä yrittää hivuttautua pois karhun kainalosta, mutta Venäjän puristusote on vahva

Valko-Venäjä ei ole Venäjän painostuksesta huolimatta tunnustanut Krimiä osaksi Venäjää, vaan on pyrkinyt pysymään korostetun puolueettomana Ukrainan ja Venäjän välisessä konfliktissa. Vastaavana esimerkkinä Lukašenkan nuorallakävelystä Valko-Venäjä onnistui kaksi vuotta sitten torjumaan Venäjän ehdotukset perustaa maahan venäläinen lentotukikohta. Hyvitykseksi Valko-Venäjä kuitenkin päätti ostaa venäläisiä hävittäjiä uudistakseen ilmavoimiaan, joita Venäjä oli kritisoinut suorituskyvyn puutteesta ja maiden välisen valtioliittosopimuksen puolustusvelvoitteiden laiminlyömisestä. Myös Euroopan unioni on pyrkinyt tukemaan Valko-Venäjän pyrkimyksiä vähentää riippuvuuttaan Moskovasta.

Ennen Ukrainan kriisiä Valko-Venäjän rooli EU:n itäisen kumppanuuden ohjelmassa oli lähes pelkästään symbolinen, mutta viimeisen parin vuoden aikana kumppanuusohjelmaan on pyritty tuomaan uutta eloa. Valko-Venäjän vuoden 2010 presidentinvaaleja seuranneiden väkivaltaisuuksien ja mielivaltaisten pidätysten takia asetetuista pakotteista suurin osa poistettiin kaksi vuotta sitten. Silti Valko-Venäjän mahdollisuudet lähentyä Euroopan kanssa ovat rajalliset. Maassa ei ole käyty vapaita presidentinvaaleja vuoden 1994 jälkeen, ihmisoikeusrikkomukset ovat systemaattisia ja talouden uudistukset on laiminlyöty. Toisin kuin useimmissa muissa entisissä kommunistimaissa Valko-Venäjällä vanhentuneita tehtaita pidettiin pystyssä valtiontuilla. Massatyöttömyys ja köyhyys eivät iskeneet yhtä pahasti kuin esimerkiksi Ukrainassa, mutta talouden rakenne on kestämättömällä pohjalla. Venäjä myy Valko-Venäjälle öljyä alle markkinahinnan, jota Valko-Venäjä sitten jalostaa öljynjalostamoissaan ja myy ulkomaille hyvällä voittomarginaalilla.

Venäjä voi painostaa Valko-Venäjää taloudellisesti, mutta epävakaus lisää riskejä

Venäjälle jokainen pienikin lähentymisen askel Valko-Venäjän ja länsimaiden välillä on punainen vaate. Viimeisimpänä esimerkkinä Venäjä yrittää taivutella Valko-Venäjän lopettamaan öljykuljetukset maailmalle Liettuan satamien kautta ja siirtämään kuljetukset meneväksi Kaliningradin kautta. Ukrainan konfliktin aikana Venäjä on vähentänyt Valko-Venäjän talouden tukemista, mikä ajoi maan talouden lamaan, kun tuottoisa öljykauppa romahti. Suurimmat kiistakysymykset on nyt ratkaistu, ja maat ovat sopineet öljytuonnin uudelleen kasvattamisesta ja maakaasun alennetusta hinnasta. Osa talouskiistoista on politiikkaa, mutta suuri osa taloutta molempien maiden liike-elämän pyrkiessä turvaamaan etujaan Euraasian talousunionin sitoessa maiden talouksia tiiviimmin yhteen. Taloudesta vastaavien ministeriöiden ja suuryritysten intressit erkanevat usein ulko- ja turvallisuuspolitiikan tarpeista, jolloin nahistelu talouskysymyksissä voi vaikuttaa ulkopuolelta todellisuutta suuremmalta poliittiselta yhteenotolta.  Joka tapauksessa Valko-Venäjän taloudellinen riippuvuus antaa Venäjälle voimakkaan vipuvarren, jolla painostaa naapuriaan, mutta riskitöntä sen käyttö ei ole.

Keväällä eri puolilla Valko-Venäjää tuhannet mielenosoittajat protestoivat kaavailtua työttömiä rokottavaa veroa vastaan. Toisin kuin esimerkiksi vuoden 2010 presidentinvaalien jälkeen mielenosoitukset eivät rajoittuneet vain pääkaupunki Minskiin, vaan kaduilla mieltään osoittivat presidentti Lukašenkan perinteisesti vankimmat tukijat: pienituloiset, työläiset ja myös pienempien kaupunkien asukkaat. Valko-Venäjän ajaminen taloudellisesti liian ahtaalle voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin, jos mielenosoitukset vahvistuvat. Kansalaisyhteiskunnasta Venäjä ei saa luotettavaa tukipilaria estämään Valko-Venäjän lähentymistä lännen kanssa. Viime vuonna Valko-Venäjällä EU:n tukemana suoritetun kyselytutkimuksen mukaan suurin osa valkovenäläisistä suhtautuu Euroopan unioniin neutraalisti 46 prosenttia, positiivisesti 37 prosenttia ja negatiivisesti vain 13 prosenttia. Lukašenka teettää Moskovalle ajoittain päänvaivaa, mutta hänen liikkumatilansa diktaattorina on rajallinen.

Zapad muistutti Valko-Venäjän olevan osa Venäjän sotilaallista etupiiriä

Ukrainan vallankumouksen kaltainen skenaario vaikuttaa Valko-Venäjällä lähitulevaisuudessa hyvin epätodennäköiseltä, mutta keväiset mielenosoitukset osoittavat, että pinnan alla kytee tyytymättömyys maan rakenteellisia ongelmia ja itsevaltaista nykyjohtoa kohtaan. Venäjälle Zapad-sotaharjoitus tarjosi keinon muistuttaa länttä, että Valko-Venäjä on vankasti osa sen sotilaallista etupiiriä. Kremlin vaikuttajia henkilökohtaisesti tunteva tutkija Dmitri Trenin kuvaa Putinin toimineen käytännössä kuin sodanjohtaja Krimin valloituksesta lähtien. Sotamoodissa toimiva Venäjän johto näkee kamppailun lännen kanssa nollasummapelinä: toisen voitto on vastapuolen menetys. Zapad-harjoituksen piiloviesti on, että jos Venäjä pelkää syystä tai toisesta menettävänsä otteensa Valko-Venäjästä, on sillä sekä kyky että valmius käyttää sotilaallista voimaa asemansa turvaamiseksi.