Surullinen poika syö leipää kairolaisessa graffitissa. Kuva: Sanna Raita-aho.

Egypti on vakautettu kovin ottein vuoden 2011 kansannousun jälkeen. Vakaus on kuitenkin pintapuolista, sillä maan talousongelmiin ei ole löytynyt ratkaisua. Heikko taloustilanne voi johtaa levottomuuksien lisääntymiseen tai kasvavaan muuttoliikkeeseen kohti Eurooppaa.

Egyptin taloustilanne ja nuorten kokema turhautuminen työttömyyteen ja korruptioon olivat merkittäviä vuoden 2011 kansannousun laukaisijoita. Monet toivoivat, että erityisesti maata riivaavaa nuorisotyöttömyyttä olisi saatu vähennettyä.

Talouden uudistaminen on kuitenkin jäänyt Egyptin poliittisen epävakauden jalkoihin. Kansannousujen jälkeen maassa nousi valtaan poliittista islamia ajava Muslimiveljeskunta, jonka lyhyt valtakausi päättyi suuriin protesteihin ja sitä seuranneeseen sotilasvallankaappaukseen. Vuonna 2014 presidentiksi valittiin armeijataustainen Abdel Fattah al-Sisi. Hän nousi valtaan maan lehdistön ja eliitin tukemana, suuren mediahypetyksen saatteessa.

Sisi lupasi poliittisiin levottomuuksiin väsyneille kansalaisille ennen kaikkea vakautta. Kahden vallankumouksen koettelema turismi luvattiin saada takaisin nousuun, kuten muukin talous. Myös Egyptin turvallisuustilanne luvattiin laittaa kuntoon. Vaikka näennäisesti maan tilanne on vakautunut, pinnan alla muhii ongelmia, jotka ovat johtaneet negatiivisiin kehityskulkuihin.

Työttömyyden sukupolvi etsii mahdollisuuksia

Talousongelmien ja nuorisotyöttömyyden ensimmäiset seuraukset voivat näkyä lisääntyneenä muuttoliikkeenä Eurooppaan ja muihin länsimaihin. Nuorisotyöttömyydestä kärsivät etenkin korkeakoulutetut ja naiset. Egyptin väestöstä noin 20 miljoonaa on 18–29-vuotiaita. Nuorisotyöttömyys on jo 30 prosentin luokkaa. “Vallankumouksen sukupolven” sanotaankin muuttuneen ”työttömyyden sukupolveksi”. Nuorisotyöttömyys vaikuttaa monien arkipäivään; esimerkiksi avioituminen on Egyptissä kallista puuhaa. Miehen odotetaan kustantavan morsiamelleen monia kalliita lahjoja osana avioliittoa, mikä taas ei ilman vakituista työpaikkaa onnistu.

Egyptin tilastokeskuksen muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan peräti 60 prosenttia egyptiläisnuorista haluaisi muuttaa ulkomaille. Egyptistä on jo vuosikymmeniä lähdetty töihin Persianlahden maihin, mutta viime vuosina Eurooppaan paremman elämän perässä lähtevien määrä on kasvanut. Taloudelliset vaikeudet ovat saaneet egyptiläiset turvautumaan riskialttiiseen merimatkaan Välimeren yli. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Välimeren yli Eurooppaan lähtevien egyptiläisten määrä oli vuonna 2016 kasvussa. Suuri osa heistä on elämäänsä pettyneitä nuoria miehiä.

Toiseksi seuraukset voivat olla ulkopoliittisia. Egypti on entistä riippuvaisempi Persianlahden maiden rahallisesta tuesta. Muun muassa Saudi-Arabia on halunnut tukea Egyptin hallintoa, sillä se on halunnut varmistaa, että sen uhkaksi kokema Muslimiveljeskunta ei nouse takaisin valtaan. Samalla taloudellinen tuki antaa sille enemmän vaikutusvaltaa Egyptin politiikassa. Sisi päätti muun muassa myydä kaksi Punaisella merellä sijaitsevaa saarta Saudi-Arabialle kansalaisten laajasta vastuksesta huolimatta. Päätöstä lykättiin oikeuden kielteisen päätöksen vuoksi, mutta Sisin on arvioitu vievän maan parlamentissa jo hyväksytyn kaupan loppuun.

Egyptin hallintoa ja Saudi-Arabiaa yhdistää myös epäluulo Qatarin tukemaa Muslimiveljeskuntaa kohtaan, mikä on saanut Egyptin liittymään Saudi-Arabian kesällä 2017 aloittamaan Qatarin saartoon. Saudi-Arabia toivonee, että taloudellinen riippuvuus saisi Egyptin seuraamaan sen toiveita Lähi-idän valtataisteluissa. Egyptiä itseään kuitenkin häirinnee taloudellinen riippuvuus Saudi-Arabiasta. Egypti on tottunut näkemään itsensä yhtenä arabimaailman johtajista, mutta taloudellinen ja poliittinen sekasorto on johtanut sen aseman heikentymiseen. 

Saudi-Arabia ja Egypti eivät myöskään jaa kaikissa alueen kysymyksissä samoja näkemyksiä. Vuonna 2016 Egypti äänesti YK:n turvallisuusneuvoston Syyria-kokouksessa saudien ehdotusta vastaan, minkä jälkeen Saudi-Arabia jäädytti joksikin aikaa öljyn kuljetuksen Egyptiin. Tulevaisuudessa maiden väliset suhteet voivat olla yhteistyöstä huolimatta jännitteiset, ja saudit voivat käyttää taloutta Egyptin painostukseen.

Kolmas ja riskialttein talousongelmien seuraus ovat paikalliset levottomuudet, joiden mahdollisuudesta eri asiantuntijat ovat varoittaneet. Elintarvikkeiden ja bensan hinnan nousu vaikuttavat jo nyt kaikkein heikoimmissa asemissa oleviin. Erityisesti maaseudulla ja Kairon lähiöissä elää monia köyhyysrajalla olevia ihmisiä.

Erityinen ongelma Egyptille on Siinain niemimaa, jossa se on käynyt pitkään sotaa äärijärjestö Isisiin linkittyviä militanttiryhmiä vastaan. Ainakin tuhat Egyptin turvallisuusjoukkojen jäsentä on kuollut taisteluissa heinäkuun 2013 jälkeen. Egyptin armeija on suhtautunut Siinain alueeseen ensisijaisesti turvallisuuskysymyksenä. Alueen levottomuuksien taustalla on kuitenkin sosiaalisia ja taloudellisia syitä, joiden korjaamiseen hallitus ei ole panostanut. Alue on Egyptin kehittymättömimpiä, nuorisotyöttömyys on maan suurinta ja asukkailla on vaikeuksia päästä koulutuksen ja terveydenhuollon piiriin. 1990-luvulla Egyptin hallinto investoi Siinain eteläosaan rakentamalla sinne Sharm El-Sheikhin kaupungin kaltaisia turistikohteita. Suurin osa turistialueiden työpaikoista ja menestyksestä valui kuitenkin muualla asuvien egyptiläisten ja ulkomaisten sijoittajien käsiin. Siinailla toimivat militanttiryhmät ovatkin onnistuneet motivoimaan toimintaansa ja houkuttelemaan nuoria riveihinsä tämän epätoivon takia. Alueen asukkaat ovat myös turvautuneet elannon hankkimiseksi rikollisuuteen, kuten salakuljetukseen.

Talousuudistukset tehottomia

Sisi lupasi parannuksia, mutta tavallisen kansalaisen arjessa ne eivät ole näkyneet. Maa on hakenut lainaa selvitäkseen vaikeuksistaan. Egypti elää pitkälti lainarahalla, jota se on saanut muun muassa Persianlahden maista ja kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:lta.

IMF:n lainan myötä Egyptin on tehnyt järjestön vaatimia muutoksia talouteensa. Lainan myötä talous on saatu pieneen kasvuun ja budjettivajetta vähennettyä, mutta samalla osa muutoksista on lisännyt heikommassa asemassa olevien ahdinkoa. Egypti on leikannut valtion avustuksia esimerkiksi niin leivän kuin bensiinin jakelussa. Tämä on jo aiheuttanut protesteja. Niiden tunnuslauseena on ollut ”Haluamme leipää!”. Egyptin punta taas päästettiin kellumaan vapaasti, jotta maahan saataisiin houkuteltua lisää dollareita. Tämä nosti tavallisten tuontitavaroiden hintaa. Kysymys onkin, miten taloutta voidaan parantaa suojaamalla samalla köyhimpien asemaa.

Taloutta parantaakseen hallitus on käynnistänyt massiivisia rakennusprojekteja, kuten Suezin kanaalin laajennuksen. Projekti maksoi kahdeksan miljardia dollaria ja sai osakseen suurta hehkutusta maan lehdistössä. Sen hyötyihin on kuitenkin suhtauduttu skeptisesti. Laajennuksen luvattiin tuovan lisää laivaliikennettä, vaikka kanaalin laajennusta enemmän liikenteen määrään vaikuttaa yleinen maailmantalouden tilanne.

Egyptin taloutta varjostavat lisäksi yhä pitkäaikaiset ongelmat, kuten korruptio ja klientelismi, jossa etuja jaetaan maan eliitin ja sen liittolaisten välillä. Poliittinen tilanne, terrori-iskut ja levottomuudet eivät houkuttele investointeja maahan. Egyptille elintärkeä turismi on kärsinyt niiden myötä.

Liikaa yliopistosta valmistuneita nuoria

Egyptin talousongelmien ratkominen ei ole helppoa, sillä ne ulottuvat vuosikymmenten taakse. Maassa käynnistettiin 1970-luvulla presidentti Anwar al-Sadatin aloittama infitah eli talouden yksityistämispolitiikka. Politiikan tarkoituksena oli houkutella maahan ulkomaisia investointeja. Osana politiikkaa valtion yrityksiä yksityistettiin ja julkisen sektorin kokoa sekä palveluita leikattiin.

Talouden vapauttaminen tuotti jonkin verran kasvua, mutta käytännössä uudistukset jäivät vaisuiksi. Vapaiden markkinoiden luomiseen ei juurikaan panostettu. Taloudessa suosittiin hallituksen liittolaisia ja järjestelmä kehittyi klientelistiseksi. Samalla talousuudistukset tuottivat epätasa-arvoa. Etenkin julkisella sektorilla työskennelleiden egyptiläisten palkkaus sekä kansalaisten valtiolta saamat tuet ja edut heikkenivät. Egyptiin syntyi eräänlainen ”köyhä keskiluokka”, jonka lapset eivät enää onnistuneet nousemaan yhtä hyviin asemiin kuin vanhempansa.

Suuren nuorisotyöttömyyden merkittävä taustasyy on taas yliopistojärjestelmä, joka hyväksyy vuosittain sisään tuhansia nuoria liikaa. Taustalla on Sadatia edeltäneen presidentin Gamal Abdel Nasserin hallinto, joka alensi yliopistomaksujen määrää ja laajensi julkisen sektorin palveluita. Sadat jatkoi politiikkaa, jossa yliopistossa opiskelevien nuorten määrää lisättiin esimerkiksi pääsyvaatimuksia alentamalla. Seurauksena Egyptin yliopistosta alkoi valmistua tuhansia nuoria, joille ei ole ollut tarjolla varmoja työpaikkoja. Ongelma on yhä läsnä. Asiantuntijat ovatkin suositelleet, että julkista rahoitusta tulisi ohjata enemmän esimerkiksi ammattikoulutuksen ja kurssimuotoisen opiskelun lisäämiseen, jotta nuoret saataisiin työllistymään nopeammin.

Presidentti Hosni Mubarakin aikana talouden yksityistämistä jatkettiin ERSAP-ohjelman kautta. Ohjelma auttoikin talouden kasvussa ja inflaation laskussa 1990-luvulla. Maan työttömyys kuitenkin syveni, klientelismi ja korruptio pysyivät maan ongelmina. Moni kansalainen koki, että hallinto välitti enemmän omista eduistaan kuin maan kansalaisista.

Ruoka-avulla pikaratkaisuja

Talouteen olisi tärkeää löytää kestäviä ratkaisuja. Asiantuntijoiden mukaan talouden muutokset vaatisivat ammattikoulutuksen suosion lisäämistä ja laadun parantamista, vientiin myytävien tuotteiden laadun parantamista, naisten työllistymisen lisäämistä sekä yliopistojen rahoitusrakenteen muuttamista. Myös korruption kitkemiseksi olisi tehtävä töitä. Ylipäätään hallituksen tulisi laatia pitkäaikainen suunnitelma talouden uudistamiseksi nopeiden ratkaisujen ja luotolla elämisen sijasta.

Egyptin hallinto on pyrkinyt hillitsemään kansalaisten tyytymättömyyttä pikaratkaisuilla.  Tänä vuonna ramadanin aikaan armeija jakoi miljoonia laatikoita ruoka-apua ympäri maata. Apua annettiin erityisesti niille alueille, joista vuoden 2011 kansannousua edeltäneet työläisten lakot ja protestit saivat alkunsa.

Ruoka-apu ja hyväntekeväisyys eivät kuitenkaan ole kestäviä ratkaisuja. Siksi vakauden säilyttämiseksi maan tulisi tehdä pikaisia parannuksia niin taloudessaan kuin politiikassaan. Hallituksen politiikka, jossa se on tukahduttanut lähes kaikki mahdollisuudet lailliseen oppositiotoimintaan, saattaa pitkällä tähtäyksellä jopa lietsoa levottomuuksia. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että hallitus aikoo jatkaa “vakauden nimissä” tehtävää politiikkaansa, jossa toisinajattelijoille ei anneta tilaa. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan maassa on peräti 60 000 poliittista vankia, mikä on enemmän kuin Mubarakin aikojen lukema.