Kiinan jäänmurtaja Xuelong (Wikimedia)

Vieraskynän ovat kirjoittaneet Sanna Kopra ja Liisa Kauppila. Sanna Kopra (YTT) toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. Liisa Kauppila (VTM) on tohtorikoulutettava Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa.

Kiinan intressit ulottuvat nykyään maailman jokaiseen kolkkaan, myös päivä päivältä enemmän avautuvalle Arktiselle alueelle. Nouseva suurvalta pyrkii vaikuttamaan Arktisen aluen kehitykseen monimuotoisella keinovalikoimalla, jonka sisällöstä myös Suomen kannattaa olla tietoinen.

Kiinan katse on viime vuosina kääntynyt Arktiksen – ja laajemmin pohjoisen – tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kiinaa kiinnostaa pohjoisessa paitsi jäätiköiden sulamisen myötä vapautuvat luonnonvarat ja merireitit, myös laajemmin taloudellinen vuorovaikutus: arktinen yhteistyö tarjoaa paitsi teknologiaoppia, myös mahdollisuuksia tiedeyhteistyöhön maan talouskehityksen kannalta keskeisillä aloilla. Poliittinen yhteistyö puolestaan vankentaa Kiinan asemaa kansainvälisessä hallinnossa sekä sen nousevaa statusta globaalina (ilmasto)johtajana. Samalla Kiinan kiinnostus arktisia alueita kohtaan tuo aivan uudenlaisia ulottuvuuksia Suomen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.

Kiinan kiinnostus arktisia alueita kohtaan tuo aivan uudenlaisia ulottuvuuksia Suomen #turpo-keskusteluun

Klikkaa twiitataksesi.

Arktisena korkean teknologian huippumaana Suomi kytkeytyy tiiviisti Kiinan pohjoisiin visioihin. Tämä myös tarkoittaa, että Suomi ja suomalaiset ovat monenlaisen vallankäytön kohteena. On välttämätöntä ymmärtää Kiinan arktisessa kontekstissa harjoittaman vallan anatomiaa, jotta arktiset maat pysyvät vetovastuussa alueellisen tulevaisuuden rakentamisesta myös tulevaisuudessa. Perinteisten pehmeän ja kovan vallan lisäksi Kiina käyttää myös terävää valtaa.

Kohti Jääsilkkitietä

Edistääkseen pohjoisen ulottuvuuden kytkeytymistä presidentti Xi Jinpingin nimikkohankkeeseen, Uuteen Silkkitiehen, Siperian pohjoispuolelle avautuva Koillisväylä nimettiin Kiinassa viime vuonna virallisesti “Jääsilkkitieksi”. Kiinan Uusi Silkkitie -hanke pyrkii avaamaan perinteiset kauppaväylät Kiinan ja Euroopan välillä, joten se investoi eritoten infrastruktuurihankkeisiin. Toistaiseksi sijoituksia on tehty lähinnä Venäjän arktisille alueille, kuten Jamalin maakaasuhankkeeseen. Kiinan arktisten infrastruktuurisijoitusten uskotaan kuitenkin lisääntyvän, sillä Kiinan hallitus linjasi viime vuonna suosivansa Silkkitie-hankkeeseen liittyviä investointeja.

Suomesta on hyvää vauhtia muotoutumassa Silkkitien risteyspaikka Euroopan ja Aasian välillä. Kouvolaan on suunnitteilla merkittävä tavaraliikenteen terminaali, minkä lisäksi kiinalaiset ovat ilmaisseet erityisesti tutkijoiden kanssa käydyissä epävirallisissa keskusteluissa kiinnostustaan osallistua Rovaniemen ja Kirkkoniemen välisen Jäämeren junaradan rahoittamiseen.

Infrastruktuuri-investoinnit kasvattavat vääjäämättä Kiinan taloudellista valtaa. Lienee selvää, että huoltovarmuuden kannalta tärkeiden rautatie-, laiva- ja lentoliikenteen terminaalien osittainen kiinalaisomistus vaikuttaa kohdevaltioiden kansalliseen turvallisuuteen. Strategisesti tärkeiden maa-alueiden siirtyminen kiinalaisomistukseen voisi myös aiheuttaa turvallisuusvaikutuksia, minkä vuoksi Norja esti kiinalaista sijoittajaa ostamasta suurta maapalaa Huippuvuorilta, ja Islanti suunnittelee ulkomaalaisten maakauppojen rajoittamista.

Kiinan investoinnit voivat myös välillisesti vaikuttaa valtioiden sisäpolitiikkaan. Esimerkiksi Grönlannin maametallien kaivoshankkeiden yhteydessä on korostettu, että kiinalaissijoitukset voivat vähentää Grönlannin taloudellista riippuvuutta Tanskasta ja siten edistää sen itsenäisyyttä ajavien tahojen pyrkimyksiä.

Pehmeästä vallasta terävään valtaan

Taloudellisen vallan lisäksi pehmeä valta (soft power) kuuluu Kiinan arktisen vallan anatomiaan. Osana tavoitettaan nousta globaaliksi suurvallaksi Kiina on investoinut paljon kansainvälisen imagonsa parantamiseen ja pehmeän vallan lisäämiseen esimerkiksi kulttuurin kautta. Niin sanottu pandadiplomatia on tässä tärkeässä roolissa. Lisäksi arktinen tiedeyhteistyö Kiinan ja Pohjoismaiden välillä on aktiivista, eikä se ole kärsinyt Xi Jinpingin kauden aikana asetetuista rajoituksista koskien vuorovaikutusta ulkomaalaisten tutkijoiden kanssa. Vuonna 2013 perustettiin Kiinan ja Pohjoismaiden välinen arktinen tutkimuskeskus The China-Nordic Research Center, joka rahoittaa kiinalaisten ja pohjoismaisten tutkijoiden välistä liikkuvuutta. Keskus myös järjestää vuorovuosin Kiinassa ja Pohjoismaissa pidettävän tieteellisen symposiumin, joka toimii epävirallisena alustana poliitikkojen, tutkijoiden ja yritysten edustajien kohtaamiselle.

Kaikkia Kiinan keinoja parantaa kansainvälistä imagoaan ei voida kuitenkaan kuvata pehmeän vallan käsitteellä. Yhä merkittävämmässä roolissa imagonparantamiskampanjassa vaikuttaa olevan myös yleisen mielipiteen muokkaus vääristelemällä informaatiota, lahjomalla ja sensuroimalla – sekä kannustamalla itsesensuuriin. Tätä autoritaarisille valtioille tyypillistä vallankäytön muotoa voidaan kutsua teräväksi vallaksi (sharp power), kuten Christopher Walker ja Jessica Ludwig ovat esittäneet joulukuussa 2017 julkaistussa National Endowment for Democracy- ajatushautomon raportissa.

Siinä missä pehmeä valta saa toiset valtiot vapaaehtoisesti toimimaan halutulla tavalla valtion arvojen ja ideologioiden houkuttavuuden tähden, terävä valta keskittyy manipulointiin ja harhautukseen. Vaikka toiminta ei siis perustu vapaaehtoisuuteen, se ei silti suoranaisesti ole perinteistä kovaa valtaa (hard power), sillä se ei pakota muita valtioita sotilaallisin tai taloudellisin keinoin toimimaan tietyllä tavoin. Terävä valta on jotain pehmeän ja kovan vallan väliltä: sen tavoitteet ovat samat kuin pehmeällä vallalla, mutta keinot ovat lähempänä kovaa valtaa.

Kiinan terävä valta keskittyy manipulointiin ja harhautukseen.

Klikkaa twiitataksesi.

Ero terävän ja pehmeän vallan välillä on häilyvä. Esimerkiksi Konfutse-instituutit ovat tärkeitä Kiinan pehmeän vallan edistämiseksi, mutta mikäli ne ryhtyvät rajoittamaan akateemista vapautta tai muutoin selkeästi ohjaamaan Kiinasta käytävää keskustelua, siirtyvät ne terävän vallan välineiksi. Samasta ilmiöstä on kyse, kun ulkomaalainen tutkija alkaa sensuroida tieteellisen artikkelinsa tai Kiinassa pidettävän esityksensä sisältöä, koska tiedostaa tiettyjen teemojen arkaluontoisuuden. Terävästä vallasta on kyse myös silloin, kun kiinalaisia tutkijoita kehotetaan tuottamaan “kiinalaista” arktista tutkimusta kopioimalla olemassa olevia löydöksiä. Tällainen tiedevilppi pyrkii pönkittämään Kiinan asemaa arktisessa tiedeyhteisössä, mutta sen seuraukset ovat usein täysin päinvastaiset.

Vallankäyttöä ei myöskään voi pitää pelkästään “pehmeänä”, kun kiinalaiset kestitsevät suurieleisesti arktisista maista tulevia tutkijoita ja yrityksiä ja odottavat vastavuoroisesti tutkimustoiminnassa näkyvää ja yritysyhteistyössä manifestoituvaa myötämielisyyttä Kiinan arktisia tavoitteita kohtaan – tai tiettyjen aiheiden välttämistä. Samanlaista myötämielisyyttä kosiskellaan myös Uuden Silkkitien infrastruktuuri-investoinneilla eri puolin maailmaa.

Terävän vallankäytön lisääntymistä selittää osaltaan kiinalainen opportunismi. Hyvät suhteet hallitukseen ja puolueeseen ovat keskeisiä kiinalaisten urakehitykselle. Joukosta erottautuminen on kuitenkin haastava tehtävä: kilpailu on äärimmäisen kovaa maassa, jossa on lähes 1,4 miljardia ihmistä. Moni onkin valmis pönkittämään asemiaan hallituksen silmissä keinolla millä hyvänsä: esimerkiksi tarjoamalla hallitusta kiinnostavaa tietoa, vaikka se tarkoittaisi opiskelutoverin maineen tahraamista tai muutoin moraalisesti arveluttavaa käytöstä kuten tiedevilppiä. Myös kansallismielisyyden vahvistuminen 1990-luvun alusta asti selittää yksittäisten kiinalaisten pyrkimyksiä ilmiantaa maan politiikkaa kritisoivia ääniä.

Sinänsä terävän vallan kaltainen toisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttuminen ei ole lainkaan uutta tai tavatonta kansainvälisessä politiikassa. Esimerkiksi kylmän sodan aikana Yhdysvallat ja Neuvostoliitto harjoittivat laajamittaista vakoilua ja informaatiovaikuttamista. Aiemmin tämän kaltainen manipulointi on kuitenkin yleensä kohdistunut vihollisena pidettyyn valtioon, ei keskeiseen yhteistyökumppaniin. Koska Kiina on monelle tärkein kauppakumppani, sitä ei haluta suututtaa vaan pyyntöihin esimerkiksi sensuroida Kiinalle epämieluista informaatiota ihmisoikeuksista tai kieltäytyä Dalai Laman valtiovierailusta suhtaudutaan myönteisesti. Jopa monet kansainvälisesti arvostetut kustantamot, kuten Springer Nature, ovat poistaneet Tiibetiä ja kulttuurivallankumousta käsitteleviä akateemisia artikkeleita kiinalaisesta verkkopalvelimeltaan.

Erona aiempaan on myös nopeus, millä tieto globaalina aikakautena tietoverkkoja pitkin liikkuu. Sosiaalisen median kautta terävän vallan käyttäjien perättömät uutiset leviävät kulovalkean tavoin, ja niitä on vaikeaa oikaista jälkikäteen. Lisäksi informaatioyhteiskunnat ovat merkittävästi aiempaa riippuvaisempia tietoverkoista esimerkiksi vaalien siirtyessä internetiin. Autoritaaristen valtioiden kansainvälisen vallan lisäämisen keinovalikoimaan kuuluukin myös hybridivaikuttaminen, jossa yhdistellään sekä perinteisiä että uusia vallankäytön muotoja. Venäjän harjoittama Yhdysvaltain presidentinvaalien häiritseminen on tästä selkeä esimerkki. Kiinalaisten sekaantuminen Australian sisäisiin asioihin nousi otsikoihin viime vuonna useasti – räikeimpänä kansanedustajan lahjominen edistämään Kiinan intressejä Etelä-Kiinan meren aluekiistassa.

Terävää valtaa Suomessa?

Suomessa kiinalaiset eivät ainakaan toistaiseksi ole tehneet merkittäviä maakauppoja tai energiahankkeita, joilla olisi nähtävissä merkittäviä turvallisuusvaikutuksia. Ilmiö on kuitenkin Suomen kannalta hyvin tuttu, sillä toinen keskeinen terävän vallan käyttäjä, Venäjä, käyttää hybridivaikuttamista strategisten tavoitteidensa edistämiseen Suomessa. Venäjä on avainroolissa Suomen energiapolitiikan kannalta, minkä lisäksi venäläiset ovat tehneet maahankintoja strategisesti merkittävissä paikoissa.

Toisaalta Kiinaa ja Venäjää ei voi suoraan verrata toisiinsa, koska Kiina on huomattavasti Venäjää kiinnostuneempi kansainvälisestä imagostaan. Siinä missä Venäjä haastaa Yhdysvaltoja ja muita länsimaita varsin avoimesti, Kiina ei halua näyttäytyä kansainvälisenä uhkana. Arktisessa politiikassa luottamuksen rakentaminen on Kiinalle tärkeää, mikä rajoittaa osaltaan terävän vallan käyttöä. Sitä paitsi Yhdysvallat on Kiinan tärkeimpiä kauppakumppaneita, eikä Kiina ole halukas turmelemaan näitä suhteita muodostamalla Venäjän kanssa amerikkalaisvastaisen ryhmittymän kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa.

On selvää, että Kiinan kasvava kiinnostus Arktista kohtaan voi poikia monenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Pandojen tulo Ähtäriin oli selvä viesti kiinalaisille yrityksille, että Suomi on luotettava maa, johon kannattaa sijoittaa. Epäselvempää on, millaisia turvallisuusulottuvuuksia Kiinan kasvavalla roolilla on Suomen huoltovarmuudelle tai laajemmin poliittiselle ilmapiirille. Myös kasvavan arktisen liiketoiminnan vaikutukset ympäristöturvallisuudelle huolettavat monia.

Epäselvää on, millaisia turvallisuusulottuvuuksia Kiinan kasvavalla roolilla on Suomen poliittiselle ilmapiirille

Klikkaa twiitataksesi.

Vallan anatomian analyysi nostaa Suomen ulkopoliittiseen keskusteluun perinteisten turvallisuuskysymysten lisäksi monia muita kysymyksiä: tuovatko kiinalaisinvestoinnit mukanaan paineen painaa ihmisoikeusloukkauksia villaisella tai muutoin mukautua Kiinan pyyntöihin sensuroida sen kannalta epämieluisia tietoja? Oma lukunsa on tietoturvakysymykset: Pääsevätkö kiinalaiset teknologisen yhteistyön nimissä käsiksi tietoon, joka voisi vahingoittaa Suomen tai suomalaisten etuja?