Poliittiset konfliktit Euroopan unionin tulevaisuudesta lisäävät epävarmuutta integraation kehityksestä ja rajoittavat jäsenmaiden liikkumatilaa EU-politiikassa. Samalla kamppailut EU:n suunnasta tuovat esiin jäsenmaiden välisiä ja sisäisiä poliittisia jakolinjoja.

EU-politiikassa jäsenmaiden väliset jännitteet ovat ensisijaisia suhteessa jäsenmaiden sisäisiin jakolinjoihin. Toisaalta sisäpolitiikka vaikuttaa kasvavissa määrin siihen, millaista EU-politiikkaa kansalliset hallitukset ovat valmiita ajamaan. Nämä kehityskulut näkyvät sekä Suomen valtion virallisen EU-politiikan että suomalaisten puolueiden välisten jakolinjojen muotoutumisessa. Juha Sipilän johtama hallitus on suhtautunut varautuneesti EU-politiikkaan, erityisesti EMU:n kehittämiseen ja turvapaikkapolitiikkaan. Sisäpolitiikan jännitteet näyttävät heijastuvan aiempaa enemmän myös Suomen EU-politiikkaan.

EU:n tärkeimmät jakolinjat ovat jäsenmaiden välisiä

Tärkeimmät poliittiset jakolinjat Euroopan unionissa ovat edelleen jäsenmaiden välisiä. Tässä suhteessa politiikka EU-tasolla poikkeaa jäsenmaiden sisäpolitiikasta, joka rakentuu ensisijaisesti perinteisen vasemmisto-oikeisto-jakolinjan varaan. Demokratiaa Euroopan unionissa käsittelevissä esityksissä on pohdittu myös Euroopan laajuisen vasemmisto-oikeisto-jakolinjan mahdollisuuksia. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että vaikka Euroopan parlamentilla ja siihen kytkeytyvällä puoluejärjestelmällä on tärkeä rooli, ovat keskeisimmät EU-politiikan toimijat edelleen EU:n jäsenmaita.

Käytännössä nämä jäsenmaiden väliset jakolinjat ovat näkyneet viime vuosina erityisesti suhteessa Euroopan talouskriisiin ja turvapaikkapolitiikkaan. Molemmat kriisit kohdistuvat eri tavoin EU:n jäsenmaihin. Tämä vaikeuttaa koordinoitua vastausta näihin tilanteisiin ja johtaa usein toimintaan pienimmän yhteisen nimittäjän mukaisesti.

Euroopan talouskriisin aikana Saksan ajamaa talouskuria kannattavat pohjoisen euroalueen jäsenmaat ovat asettuneet vastakkain Etelä-Euroopan vahvempaa keskinäistä solidaarisuutta ja euroalueen sisäisiä tulonsiirtoja kannattavien jäsenmaiden kanssa. Euroalueen ja EU:n pohjoiset jäsenmaat ovat suhtautuneet varauksellisesti esimerkiksi euroalueen yhteisen budjetin luomiseen tai toimivallan siirtoon uusille ylikansallisille toimielimille, kuten euroalueen valtiovarainministerille. Vastaavasti eteläisissä euroalueen jäsenmaissa on painotettu tarvetta laajemmalle taloudelliselle solidaarisuudelle ja tätä solidaarisuutta hallinnoiville ylikansallisille instituutioille.

Vaikka näiden näkemysten välillä saatetaankin saavuttaa kompromisseja, on jakolinja eri jäsenmaaryhmien välillä edelleen nähtävissä. Tunnusomaista tälle konfliktille on ollut, että pohjoisten jäsenmaiden keskustavasemmistolaiset puolueet ovat pääosin kannattaneet talouskurilinjaa. Vastaavasti Etelä-Euroopan jäsenmaissa myös osa oikeistopuolueista on vaatinut pohjoisilta jäsenmailta solidaarisuutta.

Turvapaikkapolitiikassa ne EU:n jäsenmaat, joihin on saapunut suurin määrä turvapaikanhakijoita, erityisesti Saksa ja Ruotsi sekä Kreikka ja Italia, ovat vaatineet muilta mailta solidaarisuutta turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Etenkin Visegrad-maat (Unkari, Puola, Tsekki, Slovakia) ovat suhtautuneet hyvin kielteisesti varsinkin turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin. Myös useat muut jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, ovat suhtautuneet varauksella pakollisiin turvapaikanhakijoiden siirtoihin.

Myös turvapaikkapolitiikassa on nähtävissä, että kansalliset puolueet kannattavat pääosin oman jäsenmaansa virallista linjaa, olipa kyse sitten solidaarisuuden osoittamisesta tai sen kieltämisestä. Molemmista trendeistä on toki poikkeuksia, mutta toistaiseksi kapeasti määriteltyjen kansallisten etujen vartiointi on vienyt voiton ylikansallisesta solidaarisuudesta. EU-politiikassa jäsenmaiden välinen vastakkainasettelu asettaa oikeisto-vasemmisto -jaottelun toissijaiseksi. Tämä vaikeuttaa jäsenmaiden rajat ylittävien poliittisten liittoumien muodostumista.

 

EU:n jakolinjat jäsenmaiden sisällä

Toinen keskeinen poliittinen jakolinja Euroopan unionissa kulkee jäsenmaiden sisällä. Sen selkein ilmentymä on erilaisten euroskeptisten puolueiden menestys vaaleissa. Tuorein esimerkki tästä ovat Italian parlamenttivaaleissa menestyneet euroskeptiset puolueet ja Saksan parlamenttivaaleissa ääniä kerännyt Vaihtoehto Saksalle -puolue.

Puolueiden väliset jakolinjat EU-maissa eivät ole yhtä selvärajaisia kuin jäsenmaiden väliset jaottelut. Lisäksi ne ovat alttiimpia sisäpoliittisille heilahteluille kuin kansallinen EU-politiikka. Tästä huolimatta eri jäsenmaiden puoluekentästä voidaan tunnistaa vasemmisto-oikeisto -jakolinjan ohella jaottelu Euroopan integraatioon myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvien puolueiden välillä.

Suhtautuminen Euroopan integraatioon ja siihen kytkeytyvään kansainvälistymiseen on vasemmisto-oikeisto-jaottelun ohella keskeisimpiä eurooppalaista politiikkaa muokkaavia jakolinjoja. Euroopan integraatio jakaa puolueita pitkälti samalla tavoin kuin suhtautuminen maahanmuuttoon. Nämä kaksi teemaa ovat vahvasti rinnakkaisia, ja maahanmuuttoa avoimesti vastustavat puolueet suhtautuvat usein kaikista kriittisimmin myös Euroopan unioniin.

Suomessa ennen kaikkea perussuomalaisten eduskuntavaalimenestys vuosina 2011 ja 2015 toi EU-politiikan kansalliset jakolinjat näkyviin. Myös vuoden 2018 presidentinvaaleissa avoimen kriittisesti Euroopan integraatioon suhtautuvat ehdokkaat Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen menestyivät verrattain hyvin.

Myös Suomen puoluekentässä on havaittavissa jaottelu yhtäältä integraatiomyönteisiin tai -kielteisiin ja toisaalta vasemmistolaisiin ja oikeistolaisiin puolueisiin. Tosin useat puolueet ovat jakautuneita integraation suhteen ja niistä löytyy sekä vasemmisto- että oikeistosiipi.

Suomalaisista puolueista vasemmistolaisesti tai keskustavasemmistolaisesti orientoituneita, pääosin integraatiomyönteisiä ovat nykyisin vihreät sekä suuri osa vasemmistoliitosta ja sosiaalidemokraattisesta puolueesta. Näille puolueille on tunnusomaista kansainvälisen solidaarisuuden korostaminen, ja niiden virallinen linja on arvoliberaali.

Erityisesti vihreät on muuttunut huomattavasti Suomen EU-jäsenyyden alkuajoista, jolloin puolue suhtautui varsin varauksellisesti Euroopan unioniin. Sittemmin puolueesta on muovautunut eräs Suomen integraatiomyönteisimmistä puolueista.

Myös vasemmistoliitto on muuttanut kantaansa suhteessa Euroopan unioniin. Nykyisin puolueen kritiikki kohdistuu ennen kaikkea euroalueen talouspolitiikkaan ja integraation markkinavetoisuuteen. Sen sijaan puolue kannattaa kansainvälistä solidaarisuutta ja yhteistyötä myös EU:n piirissä.

Sosiaalidemokraatit ovat perinteisesti viralliselta kannaltaan yksi Suomen EU-myönteisimmistä puolueista. Tosin puolueen sisällä on nähtävissä painotuseroja Paavo Lipposen pääministeriajan oikeistolaisemman integraatiopolitiikan ja puolueen vasemmistosiiven välillä. Lisäksi on syytä huomata, että osa SDP:n konservatiivisista ja euroskeptisistä kannattajista on saattanut suunnata tukensa perussuomalaisille vuosien 2011 ja 2015 vaalien aikana.

Suomessa oikeistolaisia tai keskustaoikeistolaisia integraatiomyönteisiä puolueita ovat kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue (RKP) ja osa keskustapuoluetta. Kokoomus ja RKP ovat suhtautuneet koko Suomen EU-jäsenyyden ajan varsin myönteisesti Euroopan integraatioon. Oikeistolaisina markkinaliberaaleina puolueina EU:n markkinavetoisuus tai euroalueen talouspolitiikka ovat olleet pitkälti niiden tavoitteiden mukaista. Näitä puolueita yhdistää myös arvoliberaali suhtautuminen kansainväliseen yhteistyöhön.

Myös keskustapuolue on virallisesti kannattanut Suomen EU-jäsenyyttä sen alusta alkaen, vaikkakin EU-politiikka on jakanut puoluetta vahvasti. Kansanäänestyksessä Suomen EU-jäsenyydestä enemmistö keskustalaisista vastusti jäsenyyttä puoluejohdon kannasta huolimatta. Nykyisin keskustan liberaalisiipi kannattaa Suomen EU-jäsenyyttä, joskin  suhtautuminen on varauksellista.

Suomesta puuttui pitkään avoimen EU-kriittinen oikeistopuolue, vaikkakin kristillisdemokraattinen puolue on suhtautunut varautuneesti integraation syventämiseen. Tältä osin Suomi oli poikkeus EU:ssa. Perussuomalaisten nousu vuonna 2011 muutti tilanteen. Timo Soinin johtama perussuomalaiset suhtautui kriittisesti Euroopan integraatioon, mutta ei ajanut Suomen eroa EU:sta. Jussi Halla-ahon johtamana puolue suhtautuu vieläkin kielteisemmin Euroopan unioniin, mutta tämäkään puolue ei ole virallisesti esittänyt Suomen eroa EU:sta.

Suomessa ei ole merkittävää vasemmistolaista EU-vastaista puoluetta. Vasemmistoliiton piirissä oli varsin EU-kriittisiä toimijoita vielä 1990-luvulla, mutta puolueen uudistumisen myötä nämä äänet ovat jääneet marginaaliin.

 

Epävarmuus jatkuu EU-politiikassa

EU-maiden väliset ja sisäiset jakolinjat tuovat epävarmuutta Euroopan integraation tulevaisuuteen. Jäsenmaiden sisäisten poliittisten voimasuhteiden muutokset saattavat vaikuttaa EU-politiikan jatkuvuuteen, ja uudet hallituskoalitiot voivat tuoda radikaalejakin murroksia EU-politiikkaan. Tämä tarkoittaa, että EU-politiikan ennakoitavuus vaikeutuu. Näin on ennen kaikkea paljon julkisuutta saavissa EU-kysymyksissä, kuten EMU:n kehittämisessä ja turvapaikkapolitiikassa. Nämä teemat tarjoavat erityisesti euroskeptisille puolueille mahdollisuuksia mobilisoitua poliittisesti ja politisoida EU-kysymyksiä.

Samalla politisoituminen saattaa rajoittaa jäsenmaiden liikkumatilaa EU-tason neuvotteluissa. Euroskeptiset puolueet voivat vaikuttaa EU-politiikkaan myös oppositiossa ja tällä tavoin painostaa jäsenmaiden hallituksia vaatimaan tiukempaa talouskuria tai kireämpää turvapaikkapolitiikkaa. Saksan uuden hallituksen muodostamisen vaikeudet ja Vaihtoehto Saksalle -puolueen kristillisdemokraateille ja sosiaalidemokraattiselle puolueelle luoma paine ovat esimerkkejä näistä jännitteistä.

Nämä kehityskulut ovat nähtävissä myös Suomessa. Suomen hallitus olisi todennäköisesti seurannut Saksan linjaa Euroopan talouskriisin aikana ilman perussuomalaisten oppositiopolitiikkaakin. Tästä huolimatta opposition kritiikki loi erityisesti sosiaalidemokraattiselle puolueelle painetta esiintyä tiukan talouskurin puolestapuhujana.

Vastaavasti perussuomalaiset ovat hallituskautensa aikana ajaneet erittäin kireää turvapaikkapolitiikkaa. Tämä on rajoittanut Suomen hallituksen neuvottelumahdollisuuksia erityisesti keskusteltaessa EU:n turvapaikkapolitiikan uudistamisesta. Selkeimmin tämä näkyi Suomen äänestettyä tyhjää EU-neuvoston kokouksessa, joka päätti turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista.

Toisaalta Suomessa vahvin euroskeptinen vaihe saattaa olla jo laantumassa. Perussuomalaiset on Suomen puoluekentän ainoa vahvasti euroskeptinen puolue. Keskustapuolue sen sijaan on mukautunut käytännönläheiseen EU-politiikkaan myös aikaisemmin. Mikäli keskusta osallistuu tulevaisuudessa hallitusyhteistyöhön SDP:n tai kokoomuksen kanssa, muovautuu puolueen EU-politiikka samalla hallituskumppaneiden linjausten mukana.

Nykyisten kannatuslukujen valossa näyttää siltä, että sen enempää perussuomalaisista irtautuneet siniset kuin Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaisetkaan eivät nouse yhtä merkittäviksi tekijöiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa kuin aikaisemmin. Tämä saattaa antaa Suomen tulevalle hallitukselle enemmän liikkumavaraa myös EU-politiikassa.

 

Sisäpolitiikka on pysyvä osa integraation dynamiikkaa

EU:n jäsenmaiden sisäpolitiikan jännitteistä on tullut näkyvä ja pysyvä osa Euroopan integraation dynamiikkaa. Tämä näkyy sekä Suomessa että muissa jäsenmaissa. Ranskan ja Saksan vaalien aikana on puhuttu erityisesti näiden maiden välisen akselin merkityksestä EU:n kehitykselle.

Ranskan presidentti Emmanuel Macronin asema maansa EU-politiikan johdossa on verrattain vahva, ja hän on esittänyt pitkälle meneviä näkemyksiä EU:n kehittämisestä. Toisaalta Saksan uuden hallituskoalition EU-poliittiset linjaukset ovat melko kompromissipainotteisia, joten on avoin kysymys, kuinka pitkälle vietyjä integraatioaskelia maat ovat valmiita ottamaan. Lisäksi on syytä muistaa, että suuretkaan jäsenmaat eivät kykene etenemään EU-politiikassa ilman muiden jäsenmaiden tukea.

Riippuen siitä, millaisia sisäpoliittisia koalitioita muissa Euroopan unionin jäsenmaissa syntyy, maiden väliset konfliktit saattavat kärjistyä tai ne voivat johtaa kompromisseihin.  Yhtäältä tämä tuo integraation tulevaisuuteen epävarmuutta, mutta toisaalta avoin demokraattinen väittely on hyväksi EU:n julkilausuttuihin perusarvoihin kuuluvalle demokratialle.