Atte Kalevan kirja Jihad ja terrori (Otava) lähestyy terrorismia hyödyllisestä näkökulmasta. Kaleva pyrkii avaamaan lukijalle selkokielellä sitä, mikä ajaa ja motivoi jihadistijärjestöjen toimintaa. Kaleva nostaa tässä islaminuskon esiin tärkeimpänä motivaation lähteenä radikaali-islamistisille terroristijärjestöille. Samalla, joskin sivuroolissa, Kaleva korostaa uskonnon merkitystä tärkeänä radikalisoitumisen edistäjänä yksittäisille jihadisteille. Näihin kuuluu moni Euroopassa iskun tehnyt henkilö, jolla ei ole välttämättä ollut vahvaa tai konkreettista yhteyttä järjestöihin muuten.

Jihadistien toimintaa ei voi ymmärtää perehtymättä siihen, miten uskontoa käytetään motivaation lähteenä iskuissa.

Klikkaa twiitataksesi.

Tämä lähestymistapa on terrorismin ymmärtämisen ja tutkimuksen näkökulmasta erittäin tärkeä. Sitä, miten ja miksi organisoitunut terroristisolu tai yksittäinen taistelija päätyy tekemään Euroopan kaduilla iskun, ei voi ymmärtää perehtymättä siihen, miten väkivalta hyväksytään soveltaen salafi-jihadistin Koraanin ja hadithien tulkintaan perustuvaa maailmankuvaa. Riippumatta suuren muslimienemmistön tuomitsevista mielipiteistä, esimerkiksi Islamilaisen valtion — Suomessa yleisesti Isisinä tunnetun järjestön — jäsenet kokevat olevansa hurskaita muslimeita. Islamilaisen lain äärimmäisen tulkinnan soveltaminen järjestön hallinnoimilla alueilla perustui tähän vankkaan uskoon. Tällaisella islaminuskon tulkinnalla Irakissa ja Syyriassa päätettiin monen ihmisen kohtalo, ja Isisin “islamilainen valtio” kontrolloi parhaimmillaan miljoonia ihmisiä oman uskontotulkintansa mukaan. Tämän ymmärtämiseen Kalevan kirja antaa oivat valmiudet avaamalla niin islaminuskon historiaa kuin sen tulkintaa pienen, väkivaltaista jihadismia kannattavan salafi-jihadistisen vähemmistön näkökulmasta.

Keskustelu terrorimista vain yksi osa islam-keskustelua

Kaleva pyrkii avaamaan terrorismin taustoja ja historiaa keskittyen Lähi-itään, jossa jihadismin painopiste toki on ja on tulevaisuudessakin. Kalevaa on kritisoitu historiallisen kontekstin puutteesta analyysissä. Hän jättääkin kirjassa vähemmälle huomiolle ne rakenteelliset tekijät, jotka ovat vaikuttaneet salafismin muotoutumiseen. Vaikka nämä tekijät ovatkin tärkeitä, kun yritämme selvittää miten yksittäiset taistelijat ja järjestöt toimivat ja mikä rooli islamilla on heidän toiminnassaan, on heidän tulkinnalleen uskonnosta kuitenkin annettava huomattavasti painoarvoa. Tämä logiikka on todennäköisesti osaltaan ohjannut kirjan ajatusprosessia.

Yksi kirjan tavoitteista on Kalevan mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuvan terrorismiin ja islamiin liittyvän keskustelun muuttaminen terveempään, “tolkullisempaan” suuntaan. Tavoite on hyvä ja kirja luo sen saavuttamiselle pohjaa, mutta terrorismi on kuitenkin vain yksi osa tätä keskustelua. Siksi tavoite on ehkä turhan suuri kirjalle, joka lähtökohtaisesti käsittelee pääosin radikaali-islamistista terrorismia ja sen historiaa Lähi-idässä.

Kalevan tavoite tolkullistaa keskustelua islamista on ehkä liian suuri kirjalle, joka käsittelee terrorismia.

Klikkaa twiitataksesi.

Karismaattiset henkilöt hyväksikäyttävät toivottomia nuoria

Keskustelun laadun parantamisen kannalta hieman vähemmälle kirjassa jäi pohdinta siitä, miten jihadistinen liikehdintä on levinnyt Eurooppaan viime vuosina. Miltä esimerkiksi näyttävät radikaali-islamistiset yhteisöt, joista Isisin kaltaiset järjestöt pyrkivät värväämään henkilöitä tätä nykyä? Uskonto ja sen tulkinta on keskeinen osa islamistiterroristien ajattelua, mutta on myös tärkeä käsitellä sitä, miten tämän miljöön karismaattiset aktivistit Euroopassa ovat kaikesta tästä huolimatta myös äärettömän taitavia käyttämään ihmisiä hyväksi.

Ei ole sattumaa, että jihadistisoluihin on rekrytoitu muslimiyhteisöistä nuoria pikkurikollisia, joiden tulevaisuudennäkymät heidän kotialueillaan esimerkiksi Ranskan isojen kaupunkien ghettoutuneissa esikaupungeissa ovat toivottomat. Kaleva sivuaa kysymystä ja keskittyy tässä propagandan tehokkuuteen ja tapaan, jolla se luo merkityksellisyyden ja joukkoon kuulumisen tunnetta kohderyhmälleen. Propaganda näyttää, että “nobodystä” saattoi jihadiin liittymällä tulla nopeasti “somebody”.

Propaganda onkin tässä mielessä keskeinen tekijä, mutta radikalisointiin ja rekrytointiin liittyy kuitenkin myös paljon järjestöjen suoraa ja erittäin tarkoituksenmukaista toimintaa.

Tämä on tärkeä huomio Isisin Eurooppaan kohdistaman viime vuosien terroriaallon ymmärtämiseksi. Jihadismi valjastetaan antamaan ratkaisu tiettyä kohderyhmää koskeviin ongelmiin, ja tiettyjen henkilöiden rekrytointi järjestön tarkoituksiin ei lopulta tapahdu vahingossa. Karismaattiset, hurskaat radikaali-islamistiset johtohahmot ovat pystyneet systemaattisesti käyttämään hyväksi haavoittuvassa tilassa olevia nuoria. Isisin jäsenet ovat esimerkiksi viestintäsovellusten kautta ohjanneet, neuvoneet ja saattaneet näin monia radikalisaatioprosesseja loppuun. Näin he edistävät järjestön työtä omalta uskonnolliselta pohjaltaan, mutta myös tietoisesti ja pragmaattisesti kohdistavat sanomansa niille, joiden he uskovat helpoiten lankeavan omien tarkoitusperien läheteiksi.

Jihadismi yhä sirpaloituneempaa 

Atte Kalevan kirja on hyvä perusteos jihadismin historiasta ja kertoo esimerkillisesti tarinan salafi-jihadismin uskonnollisesta pohjasta ja siitä, miten se on vuosien varrella jalkautunut pienen eliitin vallankumouksellisesta toiminnasta globaaliksi jihadiksi, jonka pyrkimys on velvoittaa muslimit maailmanlaajuisesti taisteluun milloin minkäkin aikakauden vihollisia vastaan.

Atte Kalevan kirja on hyvä perusteos jihadimista. Kirja osoittaa, miten sirpaloitunutta nykyinen jihadismi on.

Klikkaa twiitataksesi.

Kirjasta käy myös ilmi, miten jihadismi on siitä edelleen sirpaloitunut Isisin nousun ja tuhon myötä monimuotoisemmaksi liikkeeksi, jolle on entistä vaikeampi asettaa tarkkoja maantieteellisiä tai alueellisia rajoja. Isis otti esimerkiksi al-Qaidaan verrattuna pragmaattisemman lähestymistavan globaaliin jihadismiin perustaessaan kalifaatin, pyrkien siis rakentamaan konkreettisen ‘valtion’ sekä käymään sotaa ympäri maailmaa terrori-iskuin. Tämä jakoi jihadisteja kautta maailman al-Qaidan ja Isisin välillä, aiheuttaen eräänlaisen heiluriliikkeen, jossa al-Qaida osittain heikkeni ja Isis vahvistui. Samalla se jätti jälkeensä eri tulkintoja ja eripuraa aiheesta. Kummatkin lähestymistavat globaaliin jihadismiin todennäköisesti pulpahtelevat esiin maailmalla tulevaisuudessa niin Isisiin liittyvien ryhmien kuin edelleen useilla alueilla toimivien al-Qaida-ryhmittymien toimina.

Kalevan kirja on aiheuttanut kuohuvaa keskustelua Lähi-idän tutkijoiden piirissä. Kalevan pyrkimys tuoda niin sanottu ‘tolkullinen’ keskitie hänen sanojensa mukaan ääripäiden värittämään keskusteluun ‘islamofiilien’ ja ‘islamofoobikoiden’ välillä islaminuskon perustan ymmärtämisen kautta on sinänsä hyvä. Laajempi ja tasapainoinen keskustelun avaus islaminuskosta nimenomaan terrorismia käsittelevässä kirjassa on kuitenkin haastavaa.

Pitää muistaa, että keskustelua islamista pitää käydä myös turvallisuuskysymysten ulkopuolella.

Klikkaa twiitataksesi.

Pitää silti muistaa, että tätä keskustelua voi ja pitää käydä myös turvallisuuskysymysten ulkopuolella. Vaikka integraation puute, huonot sosioekonomiset mahdollisuudet ja muslimimaista tuleva maahanmuutto ovatkin osaltaan oleellisia kysymyksiä radikaali-islamistisessa terrorismissa, se on lopulta vain yksi osa keskustelusta muslimien asemasta länsimaisissa yhteiskunnissa, riippumatta sen suuresta mediahuomiosta ja asemasta nykypäivän politiikassa. Tämä saattaa kirjan terrorismifokuksen myötä unohtua lukijalta, kun puhutaan esimerkiksi muslimeita koskevasta uskonnonvapaudesta, integraatiosta ja maahanmuutosta. Toisin sanoen islaminuskon ymmärtäminen on kriittistä salafi-jihadistisen ideologian ja tarkoitusperien avaamiseksi, mutta kirja nimenomaan terrorismista ei automaattisesti ole paras keino tuoda Kalevan kuvaamia ääripäitä lähemmäksi toisiaan ja tasata keskustelua islaminuskosta ja muslimiyhteisöistä laajemmin.