Suomi on lähdössä mukaan Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ajamaan Euroopan interventioaloitteeseen. Päätös on oikea, joskaan ei täysin ongelmaton. Syyt Ranskan kelkkaan hyppäämiselle löytyvät muualta kuin itse hankkeesta.

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ilmoittivat viime viikon perjantaina, että Suomi on kiinnostunut osallistumaan Ranskan niin kutsuttuun Euroopan interventioaloitteeseen (European Intervention Initiative, EI2). Niinistö vahvisti Suomen kiinnostuksen Macron kanssa käydyssä tiedotustilaisuudessa torstaina. Samalla hän kehui Ranskan presidentin tarmoa eurooppalaisen puolustuksen edistämisessä.

EI2:n pääasiallinen tavoite on jaetun eurooppalaisen strategisen kulttuurin luominen. Macronin aloite on siis eräänlainen sotilaiden Erasmus-ohjelma, jonka päämääränä on tuoda sen osallistujien toimintatapoja ja uhkakuvastoa lähemmäksi toisiaan. Ranskan aloitteessa on isäntämaan lisäksi tällä hetkellä mukana kahdeksan muuta maata, lähialueiden maista muun muassa Tanska ja Viro.

Käytännössä EI2-maat jakavat keskenään tiedustelutietoa, pohtivat ja suunnittelevat erilaisia skenaarioita sekä kehittävät yhteistä doktriinia. Tämän tulisi johtaa siihen, että eurooppalaisilla toimijoilla olisi tarvittaessa yhä suurempi valmius toimia yhdessä sotilaallisesti Euroopan turvallisuutta uhkaavassa kriisissä. Tavoite on hyvä.  

Macron esitteli aloitteensa viime marraskuussa merkittävässä Sorbonnen puheessaan. EI2 palvelee useita Ranskan intressejä. Maa operoi tällä hetkellä sotilaallisten resurssiensa ylärajoilla: iso osa joukoista on sidottu Ranskaan turvaamaan kansallista turvallisuutta, ja maalla on jo Sahelin alueella yksinään 3 000 sotilaan vahvuinen joukko. Tulevaisuudessa Ranska toivoo, että vastaavaan operaatioon olisi vaivattomampi koota ”halukkaiden koalitio”, joka Pariisin näkökulmasta helpottaisi taakan jakoa.

Toiseksi Ranska tietysti toivoo, että eurooppalainen strateginen kulttuuri kehittyy kohti ”strategista autonomiaa” korostavaa kulttuuria, joka tasapainottaisi transatlanttista painotusta. Ranskan omassa strategisessa kulttuurissa prioriteetit ovat kansallisia ja eurooppalaisia, ja merkittävänä uhkakuvana on erityisesti Euroopan eteläpuolisten alueiden epävakaus ja siitä kumpuavat uhkat, kuten terrorismi. Kulttuuri on myös interventionistinen – Ranska on ollut halukas käyttämään sotilaallista voimaa etenkin entisissä siirtomaissaan. Pariisissa toivotaan, että eurooppalaiset olisivat entistä kykeneväisempiä suorittamaan sotilaallisia operaatioita ilman Yhdysvaltain tukea.

Kolmantena tavoitteena on Euroopan unionin jättävän Ison-Britannian pitäminen mukana eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä.

Suomessa hanketta on viime kuukausina kommentoitu pääasiassa positiiviseen sävyyn, eikä Suomen todennäköiseltä näyttävä mukaan lähtö ole herättänyt poliittisia intohimoja. Aloitteesta on tosin esitetty myös perusteltuja kriittisiä mielipiteitä.

Suomi on viime vuosina solminut uusia puolustuskumppanuuksia ja syventänyt jo olemassa olevia yhteistyömuotoja. EI2 kuitenkin poikkeaa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan viimeaikaisista prioriteeteista, sillä sen on tarkoitus keskittyä eurooppalaiseen yhteistyöhön nimenomaan Euroopan ulkopuolella. Suomen kumppanuuksissa Naton, Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa on ennen kaikkea kyse maan kansallisen puolustuksen vahvistamisesta.

Vielä tässä vaiheessa Macronin hanke on paperitiikeri, eikä sillä todennäköisesti ole suurta vaikutusta eurooppalaiseen puolustuspolitiikkaan. Teoriassa, jos upseerien välinen yhteydenpito todella johtaa johonkin merkittävään kehitykseen, pidemmällä aikavälillä EI2 voi nakertaa erityisesti EU:n pysyvän rakenteellisen yhteistyön uskottavuutta, hajauttaa eurooppalaista puolustusyhteistyötä entisestään sekä luoda turhia päällekkäisyyksiä EU:n ja Naton kanssa.

Ottaen huomioon, että hanke on tällä hetkellä kustannusneutraali, eikä sitä varten luoda uusia osastoja, yllä mainitut riskit ovat kuitenkin pieniä. Hankkeessa mukana oleva Saksa pitää etäisyyttä Ranskan visioihin. Iso-Britannia taas varmasti vahtii, ettei Naton kanssa synny päällekkäisyyksiä.

EI2 kieltämättä nivoutuu Ranskan intressien ympärille, mutta se palvelee myös Suomen etua – sillä varauksella, että hanke ei nakerra vaan täydentää eurooppalaisen puolustusyhteistyön kokonaisuutta.

Suomi voisi periaatteessa osallistua tulevaisuudessa johonkin Ranskan johtamaan operaatioon Afrikassa, joka on Ranskan ja täten EI2:n keskeinen alueellinen painopiste. Ulkopoliittinen johto painotti yhteen ääneen Afrikan tärkeyttä Suomelle juuri päättyneillä suurlähettiläspäivillä. Afrikka-kysymys on toki suurelta osin taloudellinen ja kehityspoliittinen. Sotilaallista ulottuvuutta ei tule sulkea pois. Lisäksi EI2:n kolmas tavoite – Britannian pitäminen mukana eurooppalaisen puolustuksen kehittämisessä – on Suomellekin tärkeä.

Hankkeen päätavoite, yhteisen strategisen kulttuurin luominen, on Suomen kannalta monimutkaisempi kysymys. Meillä kyllä painotetaan eurooppalaisen puolustuksen tärkeyttä, mutta puhetta siitä, miten Suomi suhtautuu strategiseen autonomiaan tai millainen olisi Suomen näkökulmasta ihanteellinen eurooppalainen strateginen kulttuuri, ei ole ollut juuri lainkaan. Selvää on, että Ranskan tavoittelema kulttuuri poikkeaa Suomessa vallitsevasta perinteestä, jossa korostuu aluepuolustus ja pelotteen luominen Venäjän uhkaa vastaan.

Pääsyy sille, että Suomi päätti lähteä mukaan EI2:een, on tuskin hanke itse. Päätöksessä on vaihtokaupan piirteitä. Katseet onkin syytä kääntää Itämerelle ja Suomen muuttuneeseen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen linjaan, jossa tavoitellaan yhteistyötä, siis sotilaallisen avun antamista ja vastaanottamista, myös mahdollisen kriisin aikana. Ranska on eurooppalaisittain kyvykäs sotilaallinen toimija, joka kykenisi tarpeen tullen lähettämään apuvoimia Itämeren alueelle. Tälläkin hetkellä Liettuassa palvelee lähes 300 ranskalaista sotilasta osana Naton Enhanced Forward Presence -operaatiota.

EI2-aktiivisuuden vastineeksi Suomi mielellään näkisi esimerkiksi merkittävän määrän ranskalaisia vuodelle 2021 suunnitellussa kansainvälisessä sotaharjoituksessa. Myöhemmin syksyllä todennäköisesti kuulemme Suomen ja Ranskan puolustusyhteistyöstä tarkemmin, kun Niinistön torstain tiedotustilaisuudessa mainitsema aiejulistus valmistuu.