Kiinaa yksinvaltaisesti hallitseva kommunistinen puolue pyrkii näyttäytymään yhtenäisenä ja vakaana voimana, jolla on selkeä visio Kiinan suunnasta. Kuluneen kesän aikana puolueen politiikkaan on kuitenkin kohdistunut yllättävää epäluottamusta sekä puolueen sisä- että ulkopuolelta.

Pekingissä kesä on tyypillisesti hyvin kuuma, mutta tänä vuonna myös pääkaupungin poliittiset lämpötilat kohosivat ennätyslukemiin. Tällaisen kuvan saattoi muodostaa Kiinaa koskevan kansainvälisen uutisvirran perusteella: lähes kaikki ei-kiinalaiset mediat arvioivat, että Kiinaa yksinvaltaisesti johtavan kommunistisen puolueen sisälle olisi kehittynyt vakavanlaatuisia erimielisyyksiä ja että kovaa linjaa ajanut presidentti Xi Jinping olisi ajettu jopa puolustuskannalle.

Huomiot olivat mielenkiintoisia, sillä presidentti Xitä on pidetty Kiinan kenties voimakkaimpana johtajana sitten itsensä ”ruorimies” Mao Zedongin. Autoritaarisen mutta poliittiselta järjestelmältään institutionalisoituneen ja vakiintuneen kansantasavallan on pelätty olevan Xin rautaisessa otteessa matkalla kohti totalitarismia, jossa presidentti vie ja kansa vikisee. Joitain huomattavia askelia tähän suuntaan onkin otettu: esimerkiksi Kiinan korkeimmaksi valtioideologiaksi on kohotettu ”Xi Jinpingin ajattelu”. Lisäksi Kiinan valtion perustuslaista poistettiin presidenttien valtakausien määrää rajoittava asetus, minkä myötä Xi voi periaatteessa istua valtaistuimellaan vaikka lopun elämänsä.

Kesän kuluessa Kiinasta on alkanut kuitenkin kantautua huhuja monenlaisista vastalauseista ja soraäänistä liittyen Xin johtotapaan. Xin ympärille rakennettu henkilökultti yhdistettynä ennennäkemättömän kovaan korruption vastaiseen kampanjaan on herättänyt yleistä tyytymättömyyttä ja suoranaista vihaa. Raivoa nostatti myös kesällä paljastunut uusi rokoteskandaali, jonka yhteydessä sadat tuhannet lasten rokotteet paljastuivat tehottomiksi ja joka ajoi useat kiinalaisvanhemmat protestoimaan avoimesti vastuunalaisten ministeriöiden eteen.

Kenties tärkeimpänä yksittäisenä huolena on kuitenkin ollut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin aloittama, yhä kuumemmaksi käyvä kauppasota ja molempien osapuolien vuoron perään asettamat tariffit. Monet pelkäävät, että Xin ”kova kovaa vastaan” -strategia syöksee Kiinan jo muutenkin hidastuvan talouden suoranaisen romahduksen partaalle. Toisella äärilaidalla Xitä pidetään sen sijaan liian pehmona.

Länsimaiset Kiinan-seuraajat uskovat, että monenlaiset intressiryhmät ja useat merkittävät vanhan kaartin puoluejohtajat ovat saaneet tarpeekseen Xi Jinpingin ajattelusta. Esimerkiksi Kiinan tilannetta tiiviisti seuraava toimittaja Richard McGregor pohdiskeli, onko Xin valta-asema nyt saapunut lakipisteeseensä (”peak Xi Jinping”), josta suunta voi olla ainoastaan alaspäin? Useat lehdet nostivat esiin maineikkaan Tsinghuan yliopiston oikeustieteen professorin, Xu Zhangrunin kirjoittaman esseen, jossa Kiinan suuntaa kritisoitiin varsin rohkealla äänensävyllä. Nuori toisinajattelija Dong Yaoqiong julkaisi puolestaan Twitterissä huomattavasti suorapuheisemman videon, jossa hän heittää mustetta Xi Jinpingiä esittävän julisteen päälle ja julistaa vastustavansa puolueen tyranniaa.

Arviot osoittautuivat osittain ennenaikaisiksi, sillä jo elokuussa, mystisen ja perinteikkään Beidaihen puoluetapaamisen jälkeen Xi alkoi iskeä takaisin. Hän esiintyi ensin kättelemässä Kiinan asevoimien kenraaleita ja muistuttamassa heitä ehdottomasta uskollisuudesta puolueen valitsemaa linjaa (so. Xin linjaa) kohtaan. Pian tämän jälkeen järjestetyssä korkean tason propagandakokouksessa Xi puolusti puolueen ideologisia ja propagandistisia aloitteita sekä erityisesti maan ”hovi-ideologina” tunnettua Wang Huningia, jonka on arveltu ottaneen vastaan ison lastin epäsuorasti Xihin kohdistettua kritiikkiä. Wang, joka kuuluu kommunistisen puolueen ylimpään johtoryhmään, politbyroon pysyväiskomiteaan, on laatinut useamman aiemman presidentin ideologiset ydinkäsitteet ja teoriat – myös Xi Jinpingin ”Kiinan unelman”, mikä tekee hänestä luontevan kohteen poliittiselle turhautumiselle.

Ulostuloillaan Xi antoi kuitenkin ymmärtää, että hän on ajatuksineen edelleen niskan päällä ja ettei vaihtoehtoisille näkemyksille ole sijaa puolueessa saati sen ulkopuolella. Tästä huolimatta Kiinan retorista ulosantia on säädetty vaivihkaa varovaisempaan suuntaan. Yhdysvaltain suoranaisesta provosoimisesta on alettu pitäytyä, ja Kiinan massiivisella Made in China 2025 -hankkeella ja ylipäätään Kiinan tulevalla suurvalta-asemalla mahtailu ovat väistyneet taka-alalle. Vaikuttaa siltä, että Kiina on ottanut askeleen kohti perinteistä ”matalan profiilin strategiaansa”, jossa se välttelee uhkarohkeita ja radikaaleja ulkopoliittisia manöövereitä ja korostaa retoriikassaan olevansa lähinnä vaatimaton kehitysmaa.

Kesän tapahtumia vasten näyttää siis siltä, että vaikka Xi säilyttänee vahvan asemansa, on Trumpin kova linja alkanut tehota ja Zhongnanhain muurien sisällä on alettu tuntea tariffien ikävät seuraukset. Kesällä esiintynyt niskurointi osoittaa myös sen, ettei Xin asema kenties ole alun alkaenkaan ollut niin vahva kuin lännessä on ajateltu. Tilanne maan sisällä on Xin kaudella jännittynyt huomattavasti, ja esimerkiksi ihmisoikeuksia ja sananvapauden rajoja on kerta toisensa jälkeen kiristetty. Pienimmillekään yhteiskunnallisen epävakauden siemenille ei ole annettu tilaa itää.

Trumpin heittämän haasteen edessä myös poliittisen johdon sisällä on alkanut ilmetä orastavaa erimielisyyttä siitä, mihin ja miten maata tulisi viedä. Vaikka Xi pysyy vastaisuudessakin tiukasti vallan kahvassa, on Kiinan monoliittiseen ulkokuoreen ilmestynyt särö. Yhdysvalloille ja länsimaille se tarkoittaa, että näennäisestä lujuudestaan huolimatta Kiinaan voidaan kyllä vaikuttaa – Kiinan johto voinee tulkita kesän tapahtumat puolestaan niin, että ”maailmanpolitiikan näyttämön keskukseen” kohoaminen saattaa joutua vielä odottamaan.