Äänestyspaikalla on hiljaista. Äänestäjiä ei näy, mutta vaaliuurna täyttyy äänestyslipuista, kun vaalivirkailija survoo paperinivaskaa läpinäkyvään vaaliuurnaan. Vaalipaikoille asennetut valvontakamerat tallensivat kymmeniä vastaavia tapauksia ympäri Venäjää maaliskuun presidentinvaaleissa.

Venäjällä ei ole vielä vapaita vaaleja nähty. Rituaalinomaisessa yhteisponnistuksessa hallinnon kaikki tasot osoittavat uskollisuuttaan ylemmilleen. Vaalivirkailijat tietävät, että palkanmaksu saattaa takkuilla, jos juuri heidän äänestyspaikallaan valtaapitävien kannatus tai äänestysprosentti jäävät kiusallisen alhaisiksi. Piiriviranomaiset pälyilevät hermostuneesti tuloslistoja. Kaivattua ylennystä ei varmasti tule, jos aluejohto on tyytymätön suoritustasoon, eikä aluejohdollakaan ole varaa rauhallisuuteen, jos Moskova ärähtää heikkoja tuloksia.

Selvää käsikirjoitusta ei ole, mutta pelin henki on kuitenkin selvä: tyytymättömyys keskushallintoa kohtaan ei saa kanavoitua sellaisiksi vaalituloksiksi, jotka murentavat vallan vertikaalia, jossa Putinin hallinnolle kuuliaisten politiikkojen ketju ulottuu Kremlin kullatuista saleista peräkylien kunnanvaltuustoihin.

Tyytymättömyys keskushallintoa kohtaan ei saa kanavoitua sellaisiksi vaalituloksiksi, jotka murentavat vallan vertikaalia Klikkaa twiitataksesi!

Syyskuussa järjestetty kuvernöörinvaalien kierros oli harvinainen kömmähdys. Siinä peräti neljä Kremlin tukemaa kuvernööriehdokasta kahdestakymmenestä kahdesta epäonnistui voittamaan vaalinsa. Suuri osa Kremlin ehdokkaista oli kuvernöörin virkaan nimitettyjä teknokraatteja, jotka korvasivat alueidensa epäsuositut kuvernöörit vaalien edellä.

Vaalikampanjointi kuvernöörin paikalta, televisioidut tapaamiset Putinin kanssa ja vastaehdokkaiden rajoittaminen Kremlille siedettäviin ns. parlamentaarisen opposition edustajiin eivät riittäneet takamaan toivottua tulosta. Tyynenmeren rannalla sijaitsevalla Primorskin alueella kuvernöörinvaalit muuttuivat harvinaislaatuiseksi farssiksi, jossa Yhtenäisen Venäjän kuvernööriehdokas Andrei Tarasenko oli häviämässä vaalit Kommunistisen puolueen vastaehdokkaalle ennen kuin ääntenlaskennan viime metreillä käytännössä kaikki laskemattomat äänet valuivat Tarasenkon laariin. Vilppiyritys oli niin kömpelön räikeä, että Venäjän keskusvaalilautakunta päätyi harvinaiseen ratkaisuun, jossa vaalit päätettiin uusittavaksi joulukuussa.

Pääsyy Kremlin ehdokkaiden kompurointiin löytyy vihatusta eläkeuudistuksesta. Duuman oppositiopuolueet tasapainoilevat valtaapitävien tukemisen ja laimean kritiikin välillä. Politiikan tärkeissä kysymyksissä ne ovat perinteisesti kuuliaisia Kremlille ja lähinnä näyttelevät oikeaa oppositiota, mutta eläkeuudistus toi uutta eloa väljähtyneeseen puoluepolitiikkaan.

Kommunistit ja räyhänationalisti Vladimir Zhirinovskin liberaalidemokraatit ovat kritisoineet eläkeuudistusta harvinaisen kovasanaisesti. Habarovskissa kuvernöörinvaalit voittanut liberaalidemokraattien Sergei Furgal kuvaa uudistusta “todelliseksi iskuksi yhteiskunnalle.”

Kaikki oli paremmin Krimin valloituksen jälkeen

Krimin valtausta ei seurannut pelkästään Putinin huippusuosio. Kansan luottamus kaikkia poliittisia instituutiota kohtaan ampaisi kovaan nousuun: pääministeri Medvedevin kannatus kipusi kaksikymmentä prosenttia kuten myös hänen hallituksensa ja duuman. Jopa luotto kuvernööreihin parani lähes viisitoista prosenttia. Pakotteet iskivät, rupla romahti ja, kiitos Venäjän omien vastapakotteiden, ruokakauppojen tuontielintarvikkeet vaihtuivat kalliisiin korvikkeisiin.

Mutta Krim-huumassa kotirintama pysyi suorana ja palautettu kunnia oli uhrausten arvoinen: ennen Ukrainan kriisiä neljäkymmentä prosenttia venäläisistä uskoi maansa kehityksen suunnan olevan myönteinen. Elokuussa 2014, kun Itä-Ukrainan taistelut olivat kiivaimmillaan ja malesialaisen matkustajakoneen alasampumisesta oli kulunut kuukausi, 64 prosenttia venäläisistä uskoi maansa kehityksen olevan oikeilla urilla, ja vain 22 prosenttia oli eri mieltä.

Yhä korkeat kannatuslukemat siivittivät kevään presidentinvaaleissa Putinin neljännelle kaudelle ilman vaikeuksia, mutta heikko taloustilanne ja korruptiosyytökset nakersivat Medvedevin hallituksen suosiota tasaisesti Krimin valloitusta seuranneesta huipusta. Jo vuonna 2016 pääministeri Medvedevin ja hänen hallituksensa kannattajat olivat jääneet vähemmistöön.

Televisiojuontajat paasaavat yhä illasta toiseen, kuinka länsivallat yrittävät kampittaa Venäjää polvilleen, eikä kansa ole eri mieltä. PEW-tutkimuskeskuksen kyselyssä venäläisistä 80 prosenttia pitää Natoa uhkana maalleen ja yhtä moni kokee lännen pakotteiden vahingoittaneen Venäjän taloutta. Mutta samassa PEW:n kyselyssä seitsemän kymmenestä pitää nousevaa hintatasoa tärkeimpänä Venäjän kohtaamista ongelmista. Television kommentaattorit voivat hehkuttaa Venäjän voimapolitiikan saavutuksia ja Venäjän palautettua kunniaa, mutta kauppalaskua kaunopuheet eivät kevennä.

Tyytymättömyys taloustilanteeseen nivoutuu yhteen huoleen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta. Poliittisen johdon korruptio nousee huolista toiseksi suurimmaksi ohi köyhien ja rikkaiden välisen kuilun sekä työttömyyden. Silti vielä tämän vuoden keväällä kuusi kymmenestä piti Venäjän kehityksen suuntaa myönteisenä.

Carnegie-ajatushautomon tutkija Konstantin Gaaze alleviivaa ns. Krim-konsensuksen merkitystä: “Krimin valtauksen jälkeistä aikaa voi kutsua Venäjän autoritarismin kultakaudeksi. Koskaan ennen presidentti ei ollut nauttinut yhtä laajaa suosiota. Koskaan aiemmin hänellä ei ollut ollut samaa mahdollisuutta mobilisoida tarvittavia resursseja asevoimien uudistamiseksi, infrastruktuurin rakentamiseksi, ja kovan linjan ulkopolitiikan tarpeisiin.”

Valtaoikeudet oli tiukasti keskitetty presidentin käsiin, haastajat jyrätty ja kansansuosio lähellä yhdeksääkymmentä prosenttia — Putin oli valtansa huipulla 2014/2015. Ulkopolitiikassa Putin pelasi kovilla panoksilla: Venäjä pelasti Assadin hallinnon ja yritti röyhkeästi vaikuttaa länsimaiden sisäpolitiikkaan disinformaatiolla ja hakkeroinneilla, mutta sisäpolitiikassa suuria avauksia ei nähty. Kunnianhimoiset talouden uudistusohjelmat ovat jääneet konferenssipuheiksi ja strategiapapereiksi.

Kunnianhimoiset talouden uudistusohjelmat ovat jääneet konferenssipuheiksi ja strategiapapereiksi. Klikkaa twiitataksesi!

Kahdeksan kymmenestä vastustaa eläkeiän nostoa

Venäjän alhaisen eläkeiän (naisilla 55 ja miehillä 60 vuotta) nosto on kummitellut taloustieteilijöiden puheissa jo 1990-luvun alusta lähtien, mutta eläkeläisten ja Venäjän alueiden vankkaan tukeen nojaava Putinin hallinto ei ole aiemmin tohtinut ryhtyä neuvostoaikaisen järjestelmän remonttiin. Mateleva puolentoista prosentin talouskasvu, vuosia jatkunut budjettivaje ja vanheneva väestö pakottavat uudistuksiin.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen venäläisten keskimääräinen elinajanodote romahti muutamassa vuodessa viidellä vuodella. Vuoden 2005 jälkeen elinajanodote on kohonnut kuudella vuodella yli seitsemänkymmenen rajapyykin. Sekä lasku että nousu ovat nopeudella mitattuna Euroopan historiassa ainutlaatuisia, eikä niille löydy kunnollista vertailukohtaa toisen maailmansodan jälkeen. Venäläisten miesten elinajanodote, 66 vuotta, on kuitenkin yhä yksi teollisuusmaiden alhaisimmista. Yli neljäkymmentä prosenttia venäläismiehistä ei selviä 65-vuotiaiksi — osuus on pienempi kuin sodan repimässä Afganistanissa. Alkoholi, tupakka ja epäterveellinen ruokavalio kaatavat monet ennenaikaiseen hautaan, ja nyt hallitus on monen mielestä pakottamassa miehet raatamaan kuolemaansa saakka.

Eläkeiän nostosta ilmoitettiin vaivihkaa kesken jalkapallon maailmanmestaruuskisojen. Naisten eläkeikää päätettiin nostaa 63 ja miesten 65 ikävuoteen. Epäsuositun uudistuksen lakaiseminen jalkapallohumun alle ei onnistunut. Putin epäröi poliittisen arvovaltansa laittamista koko painollaan uudistuksen tueksi. Kesäisessä lehdistötilaisuudessa hän sanoi, että ei pidä uudistuksesta, mutta että se pitää puskea läpi. Elokuussa Putin ilmoitti, että naisten eläkeikää nostettaisiin vain 60 ikävuoteen.

Symbolisen myönnytyksen jälkeen lakialoite survottiin kiireellä läpi syyskuussa duumassa ja liittoneuvostossa laajasta kritiikistä huolimatta. Kahdeksan kymmenestä venäläisestä vastustaa uudistusta, ja eläkeuudistusta vastustava internet-vetoomus on kerännyt lähes kolme miljoonaa allekirjoitusta. Venäjällä kerätään nyt viranomaisten luvalla allekirjoituksia kolmeen erilliseen vetoomukseen kansanäänestyksen järjestämiseksi eläkeuudistuksesta. Jos äänestys järjestetään, se olisi ensimmäinen vuoden 1993 jälkeen, jolloin äänestettiin uudesta perustuslaista.

Putinin kannatus on laskussa, protestimieliala ennätyskorkealla

Putinin yritykset pitää etäisyyttä eläkeuudistusta seuranneeseen kritiikkiin eivät onnistuneet. Viimeisimmissä kannatusmittauksissa hänen henkilökohtainen suosionsa on pudonnut alimmilleen sitten Krimin valtauksen. Levadan kyselyssä 39 prosenttia vastanneista listasi Putinin politiikoksi, johon he voivat luottaa verrattuna vuoden takaiseen 59 prosenttiin. Jopa valtiollisen FOM:in kyselyssä vain 45 prosenttia kertoi, että he äänestäisivät nyt Putinia presidentinvaaleissa, kun vuoden alussa presidentin kannatus hätyytteli 70 prosenttia.

Tyytymättömyys ei ilmene pelkästään aiempaa nuivempana suhtautumisena vallanpitäjiin, vaan selvästi laajempana intona osallistua mielenosoituksiin. Vielä maaliskuisessa Levadan kyselyssä pelkkä pieni vähemmistö, noin 20 prosenttia, oli valmis osallistumaan poliittisiin protesteihin. Kesällä mielenosoituksiin valmiina olevien osuus oli noussut jo lähelle 60 prosenttia — korkeammalle tasolle kuin missään vaiheessa Putinin valtakaudella.

Ei ole siis suuri ihme, että Putinin hallinnon näkyvintä kriitikkoa Aleksei Navalnia pidetään poissa mielenosoitusten keskiöstä pompottelemalla häntä pidätyssellistä toiseen. Putinin valtakauden suurimmat mielenosoitukset nähtiin 2011/2012 duuman- ja presidentinvaalien vilppisyytösten jälkeen. Jopa yli 100 000 ihmistä kokoontui osoittamaan mieltään Putinin hallintoa vastaan. Nyt protestointi on keskittynyt eläkekysymykseen, eikä ole samalla tavalla henkilöitynyt suoraan Putinin ympärille, mutta toisin kuin Moskovan keskiluokan huutaessa “Venäjä ilman Putinia” vaalivilpin jälkeen, on Kremlin nyt vaikea ohittaa mielenosoittajien vaatimuksia ulkovaltojen tukeman viidennen kolonnan kapinointina.

Eläkeuudistus voi ulkopuolelta näyttää kansantaloudellisesti välttämättömältä, mutta Levadan johtajan Lev Gudkovin mukaan yleistunnelma on, että valtio yrittää ratkaista rahaongelmansa kansan kustannuksella. Putinin valtakauden sanaton sopimus siitä, että kansa pysyy kuuliaisena, kunhan Venäjän mahti ja kansalaisten elintaso nousevat, on vaakalaudalla.

Vielä on liian aikaista arvioida, kuinka pysyvä vaikutus eläkeiän noston aiheuttamalla tyytymättömyydellä on. Lakiuudistus on jo hyväksytty, kuvernöörinvaaleista voidaan taas luopua, ja Venäjän turvallisuusvoimilla riittää resursseja mielenosoitusten hajottamiseen. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että Krimin valtausta seurannut Putinin kultakausi, jolloin presidentti pystyi nojautumaan laajaan ja vankkaan kansansuosioon niin sisä- kuin ulkopolitiikassa, on ohi.

 

Krimin valtausta seurannut Putinin kultakausi on ohi. Klikkaa twiitataksesi!