Itävallan kansleri Sebastian Kurz Libyan ulkoministerin Mohamed Taher Siyalan kanssa Tripolissa keväällä 2017. Kuva: Bundesministerium für Europa, Integration und Äußeres, julkaistu CC-BY 2.0 linsenssillä

Sebastian Kurzin poliittinen ura on ollut yhtä nousukiitoa: päästyään maailman nuorimmaksi ulkoministeriksi 26-vuotiaana ja nuorimmaksi pääministeriksi 31-vuotiaana hän luotsaa tänä syksynä koko Euroopan Unionia. Vaikka kiertävän EU-puheenjohtajuuden painoarvo on Lissabonin sopimuksessa luotujen pysyvien poliittisten virkojen myötä vähentynyt, on puheenjohtajamaalla edelleen erityisasema Unionin agendan muotoilussa ja poliittisessa profiloitumisessa Unionin ulkopuolisille maille. Nyt tätä työtä tekee hallitusvastuussa ensi kertaa äärioikeistolainen puolue, joka vielä hiljattain flirttaili “Öxitillä” eli kansanäänestyksellä Itävallan EU-jäsenyydestä.

Vuosi sitten pidetyissä Itävallan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa kävi kuten muuallakin: kansallismielinen, maahanmuutto- ja EU-kriittinen Itävallan vapauspuolue (FPÖ, Freiheitliche Partei Österreichs) otti vaalivoiton, perinteisesti vahvat sosiaalidemokraatit jäivät nuolemaan näppejään hallitusneuvotteluissa ja erikoisessa episodissa Itävallan vihreät hajaantui kahtia ja putosi sen seurauksena kokonaan parlamentista. Tuloksena oli nuoren ulkoministerin ja tuoreen Itävallan kansanpuolue ÖVP:n puheenjohtajan, Sebastian Kurzin, johdolla koottu oikeistokonservatiivinen enemmistöhallitus, jossa äärioikeistoksi laskettava puolue istuu ensimmäistä kertaa läntisen maan hallituksessa.

Äärioikeistolainen FPÖ jakaa monien populistipuolueiden tavoin kansallismielisen ja maahanmuuttovastaisen agendan, mutta sen historiallinen taakka on monia sisarpuolueitaan raskaampi. Puolueen johto koostui perustamishetkellään muun muassa entisistä SS-upseereista, mikä ei ymmärrettävästi anna puolueesta  mairittelevaa kuvaa varsinkaan saksankielisissä maissa. Kun FPÖ sai edellisen suuren vaalivoittonsa ja muodosti ÖVP:n kanssa ensimmäisen yhteishallituksen vuonna 2000, oli seurauksena viikkoja kestänyt kotimainen protestiliikehdintä ja kansainvälisen yhteisön Itävaltaa vastaan asettamat sanktiot. Tuolloin kaikki 14 muuta EU-maata jäädyttivät tilapäisesti kahdenväliset suhteensa Itävallan kanssa, eikä itävaltalaisia valittu EU:n merkittäviin virkoihin. Koko Euroopan tasolla muuttuneesta poliittisesta ilmapiiristä kertoo se, että vuonna 2017 saman hallituspohjan virkaanastujaiset vastaanotettiin Brysselissä vain vähäisin kommentein.

Kohut eivät hidasta hallituskumppaneita

ÖVP ja FPÖ löysivät yhteisen sävelen taloudellisesta liberalismista, sääntelyn purkamisesta ja yksilönvapauden korostamisesta. Koalitioneuvotteluissa FPÖ asetti ehdoksi muun muassa jo sovitun tupakointikiellon kumoamisen ravintoloissa ja baareissa, vaikka muualla Euroopassa sauhuttelu on suurilta osin loppunut jo kauan sitten. Samoin hallitus on demareiden ja ammattiyhdistysliikkeen vastustuksesta huolimatta nostanut työpäivän enimmäiskestoa kymmenestä kahteentoista tuntiin ja viikkotyöajan ylärajaa viidestäkymmenestä kuuteenkymmeneen tuntiin, mitä uudistuksen vastustajat pitävät merkittävänä heikennyksenä työntekijän asemaan. Maahanmuuttoa ja uskonnonvapautta halutaan kuitenkin kontrolloida tiukemmin, kansallisen arvopohjan säilyttämisen nimissä.

FPÖ sai hallitusneuvotteluissa varapääministerin paikan lisäksi itselleen mieleiset sisäministerin ja puolustusministerin salkut, eli se on vastuussa Itävallan sisäisestä turvallisuudesta ja rajapolitiikasta. Ulkoministeriksi puolue rekrytoi sitoutumattoman Karin Kneisslin, entisen diplomaatin, jolla on vahva tausta Lähi-idän osaajana. EU-vastaisesta linjastaan se joutui joustamaan jo ennen vaaleja, sillä Itävallalla oli edessään EU:n neuvoston puheenjohtajuusvuoro syksyllä 2018. Sen verran FPÖ:n vaikutus kuitenkin näkyy, että hallitus on korostanut kansallisen ja alueellisen päätäntävallan tärkeyttä sekä nostanut sen yhdeksi keskeiseksi teemaksi puheenjohtajuuskaudellaan. Konkreettisena toimena esimerkiksi jo Brysseliin sovitut ministerikokoukset siroteltiin ympäri Itävaltaa.

Itävalta joutui joustamaan EU-vastaisesta linjastaan jo ennen vaaleja tulevan EU-puheenjohtajuuden takia.

Klikkaa twiitataksesi.

Muiden oikeistopopulististen puolueiden tavoin FPÖ on ehtinyt ensimmäisen hallitusvuoden aikana nousta julkisuuteen useammankin kerran erilaisissa suuremmissa ja pienemmissä kohuissa. Puolueella on ollut täysi työ pitää varsinkin alueelliset edustajansa ruodussa, ja poliittisesti epäkorrektien lausuntojen jälkiä on siivottu myös näyttämällä ovea. FPÖn mukaan rasistisina ja antisemitistisinä pidetyissä lipsahduksissa on kuitenkin kyse yksittäistapauksista. Pääkaupungissa tulilinjalle on joutunut Itävallan yleisradioyhtiö ORF, jonka linjaa FPÖ on väittänyt puolueelliseksi ja tarkoituksella FPÖ:lle epäsuosiolliseksi. Lisäksi oppositio on syyttänyt sisäministeriötä johtavaa FPÖ:tä yrityksistä vaikuttaa Itävallan tiedustelupalvelun johdon kokoonpanoon, koska tiedustelupalvelu tutkii äärioikeistoryhmittymiä, joilla on väitettyjä yhteyksiä puolueeseen. Hallitus on kuitenkin pitänyt lujasti kiinni yhtenäisyydestään skandaalienkin keskellä.

Maahanmuuttovastaisella populismilla valtaan – kuten muuallakin Euroopassa

Itävallan vaalien alla toistui hyvin samankaltainen ilmiö kuin muuallakin Euroopassa: FPÖ ratsasti näkyvästi maahanmuuton vastaisella teemalla, ja perinteiset puolueet siirsivät kannatuksen menetyksen pelossa asemiaan keskeltä oikealle omaksuen samalla maahanmuuttopopulisteille tyypillistä retoriikkaa. FPÖn vaalivideosarja ei jätä epäselväksi, mitä maahanmuuton salliva linja Itävallalle tarkoittaisi.

Itävalta on ollut otollista maaperää maahanmuuttovastaisuudelle erityisesti siitä lähtien, kun kuvat Unkarin rajan yli vaeltavista ihmisjoukoista levisivät uutisvälineisiin ympäri Eurooppaa. Surullisin ja järkyttävin tapaus tuli julkisuuteen elokuussa 2015, kun Parndorfin kaupungin läheltä löydettiin hylätty rekka-auto, jonka tavaratilaan ihmissalakuljettajien jättämät 71 ihmistä olivat tukehtuneet.

Klikkaa twiitataksesi.

Sinänsä maahanmuuttoteemat eivät ole uusia Itävallassa, ja FPÖ teki ensimmäisen kovan vaalituloksensa maahanmuuttovastaisella kampanjalla jo 90-luvun alussa. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi köyhemmistä lähialueen maista on jo pitkään tultu Itävaltaan ansaitsemaan korkeamman tulotason töissä rahaa kotialueelle. Näitä alueellisia “Gastarbeitereita” eli vierastyöläisiä oli Itävallassa paljon jo 1980-luvulla, mutta Jugoslavian hajoamissodat saivat aikaan suuremman liikehdinnän kohti pohjoista. Monilla vierastyöläisillä oli valmiita kontakteja muihin Balkanilta tulleisiin. Nämä maahanmuuttajasukupolvet onkin saatu verrattain hyvin integroitua, mutta uusien tulijoiden kohdalla ei uskota samaan.

Balkanilta tulleiden joukossa on luonnollisesti ollut niin ikään muslimeja, mutta nykyisenkaltainen islamin pelko on saanut vallan vasta myöhemmin. Ensitöikseen Kurzin uusi hallitus muun muassa määräsi seitsemän moskeijaa suljettavaksi ja hyllytti joukon imaameja estääkseen poliittisen islamin luomien “rinnakkaisyhteiskuntien” syntymisen. Se myös määräsi alle 10-vuotiaille tytöille huivikiellon Itävallan päiväkodeissa ja kouluissa. Lisäksi tietyt sosiaalietuudet alenevat niille, joiden perhe asuu Itävallan rajojen ulkopuolella, jotta tulonsiirtoa köyhempiin naapurimaihin ei tapahtuisi.

EU:n maahanmuuttokeskustelua käydään Itävallan johdolla

Maahanmuutto on yksi keskeisimmistä teemoista myös Itävallan EU-politiikassa. Puheenjohtajuutta viedään läpi otsikolla “Eurooppa, joka suojelee”. Laittoman maahanmuuton estäminen kuuluu kolmen kärjen joukkoon digitalisaation ja Balkanin vakauden ohella. Itävalta lyöttäytyi kesällä välittömästi yhteen Italian uuden populistihallituksen kanssa ja rekrytoi maahanmuuton vastaisiin “akselivaltoihin” mukaan myös Saksan, joka painii maahanmuuttoteemojen kanssa omalla sisäpoliittisella areenallaan. Tukea Kurzin hankkeille on ilmaistu myös Visegrad-maista eli Puolasta, Unkarista, Tšekistä ja Slovakiasta.

Itävalta ei olekaan aikaillut maahanmuuttoa käsittelevien korkean tason keskustelujen käynnistämisessä: heti heinäkuussa sisäministerit kokoontuivat epäviralliseen kokoukseen Innsbruckiin, ja syyskuussa valtionpäämiesten agendalla olivat keskustelut maahanmuuton estämiseksi yhteistyössä Afrikan maiden kanssa. Komission puheenjohtaja Juncker käveli ulos Salzburgin epävirallisesta päämieskokouksesta hymy huulillaan. Hän ilmoitti olevansa nyt “erittäin optimistinen” EU:n ulkoisten rajojen hallinnasta. Kurz puolestaan ilmoitti olevansa samaa mieltä kritiikistä, jonka mukaan pelastuslaivojen toiminta Välimerellä “ei ollut pelastanut ihmishenkiä”. Hän lisäsi samaan hengenvetoon, että vielä kolme vuotta sitten tällaisia ajatuksia “olisi pidetty oikeistolaisina tai radikaalioikeistolaisina”. Kurzin lausunto onkin itsessään taitava näyte siitä, miten omista tavoista puhua maahanmuutosta tehdään poliittista valtavirtaa.

Klikkaa twiitataksesi.

Salzburgin kokouksen alla Kurz ilmoitti yllättäen järjestävänsä Afrikka-huippukokouksen joulukuussa Wienissä yhteistyössä Ruandan presidentin kanssa. Kokouksen teema on “aito kumppanuus”. Afrikka on tänä syksynä noussut nopeasti kansainvälisen politiikan ykkösaiheiden joukkoon, mutta huippukokous oli silti yllätys niin EU:ssa kuin kotimaassakin.

Monitulkintaiset motiivit Afrikka-innostuksen takana

Muuttoliike vaikuttaa vihdoin herättäneen EU-maat pohtimaan kokonaisvaltaisemmin suhtautumistaan Afrikkaan ja suunnittelemaan laaja-alaisempaa yhteistyötä mantereen kanssa. Tavoitteena on samaan aikaan Afrikan kasvavasta väestöstä ja markkinoista hyötyminen sekä muuttoliikkeen niin kutsuttuihin juurisyihin vaikuttaminen – monet EU:ssa vaikuttavat ajattelevan, että työpaikkojen luominen ja esimerkiksi afrikkalaisten maataloustuotteiden reilumpi pääsy eurooppalaisille markkinoille rikastuttaisivat Afrikan yhteiskuntia ja tarjoaisivat riittävästi näköaloja, jotta ihmiset jäisivät aloilleen tai eivät ainakaan suuntaisi Eurooppaan.

Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kasvava elintaso päinvastoin lisää ihmisten liikkuvuutta. Lisäksi etenevä ilmastonmuutos ja odotettavissa olevat resurssikonfliktit tulevat ajamaan ihmisiä liikkeelle moninkertaisesti nykyiseen verrattuna. Tätä silmällä pitäen EU:n jäsenvaltioiden olisikin viisainta keskittää voimansa laajemman tason politiikkatoimiin ja erityisesti ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen sekä valmistaa yhteiskuntiaan muutokseen sen sijaan, että ne kilpailevat alhaisimmasta sosiaaliturvasta tai kinaavat taakanjaosta. Maahanmuutto ei tule katoamaan Euroopan poliittiselta agendalta, eikä se koske ainoastaan Afrikan maita. Välimeren reitin tulppaaminen ostaa Kurzille ja muiden EU-maiden päättäjille korkeintaan vain hippusen lisää aikaa.