Mielenosoittajat halusivat IMF:n ulos Argentiinasta. Kuva: CPERS/Flickr.

Mauricio Macrin hallitukseen kohdistuvat protestilaulut raikuvat Argentiinan jalkapallostadioneilla ja kongressin edessä. Presidentin nimeä kantava talouslama macrisis on hionut argentiinalaisten luovuuden huippuunsa. Samanaikaisesti hallitus kuitenkin nauttii laajaa kansainvälistä tukea, ja presidentin uudelleenvalinta vuoden 2019 vaaleissa nähdään mahdollisena. G20-huippukokouksen kahtia jakautunut vastaanotto kuvastaakin maan poliittista ilmapiiriä. Osa väestöstä näkee nykyhallituksen linjausten olevan ainoa tie maan pitkäaikaisen poliittisen ja taloudellisen turbulenssin vakauttamiseksi. Toisaalta oppositio pelkää vallitsevan laman olevan ainoastaan suuremman kriisin alkusoittoa.

Mauricio Macri ja Argentiinan paluu maailmaan

G20-maiden presidenttiys ja huippukokouksen isännöinti symboloivat presidentti Mauricio Macrin uutta Argentiinaa. Maan poliittinen muutos alkoi hallituksen vaihduttua vuonna 2015, mistä lähtien Argentiina on navigoinut yhä kauemmaksi vuonna 2003 alkaneesta protektionistisesta politiikasta. Macrin johdolla Argentiina on palannut aktiiviseksi toimijaksi kansainväliseen yhteisöön. Muutokset ovat koskeneet sekä perinteistä ulkopolitiikkaa että talouspoliittisia linjauksia, joiden tavoitteena on houkutella suoria ulkomaisia investointeja maahan. Suunnanvaihdos myötäilee Latinalaisessa Amerikassa laajemmalti tapahtunutta muutosta;  maanosa on monin paikoin kääntynyt poliittisesti oikealle vuosikymmenen puolivälistä lähtien.

”Argentiinan paluu maailmaan” vastaanotettiin iloisesti kansainvälisellä kentällä, ja toiveet erityisesti taloudellisten mahdollisuuksien osalta olivat suuret. Käytännössä uusi avaus johti useisiin korkean tason vierailuihin ja aktiiviseen yhteydenpitoon kansainvälisten johtajien kanssa. Macrin aikakautena tukijoukot ovat löytyneet erityisesti Yhdysvalloista, Euroopasta sekä kansainvälisistä järjestöistä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat osoittaneet suoran tukensa nykyhallitukselle useampaan otteeseen. Myös Argentiinan pitkä suhde Kiinaan on lämmennyt entisestään esimerkiksi argentiinalaisen lihan vapaakauppasopimuksen kautta. Macri tunnetaan multilateraalipolitiikan vannoutuneena kannattajana, joka rakentaa ulkosuhteita pragmaattisesti maapallon joka nurkkaan.

Ulkopoliittisen suunnanmuutoksen lisäksi Macrin hallituksen tavoitteena on normalisoida maan poliittinen ja taloudellinen tila, joka on tunnettu jatkuvista kriiseistään, ja toteuttaa rakenteellisia uudistuksia. Vaalikampanjan aikana tärkeiksi teemoiksi nousivat esimerkiksi köyhyyden vähentäminen, usein 20–30 % vuosittaista vauhtia laukkaavan inflaation hillitseminen sekä uusien työpaikkojen luominen. Kampanja korosti yhdessä tekemistä Argentiinan uudistusten perustana.

Huhtikuussa 2018 Argentiinan talous sukelsi kuitenkin lamaan, eivätkä useat Macrin Cambiemos-koalition tavoitteista ole kantaneet hedelmää. Paikallisen tilastokeskus INDEC:n mukaan 27,3 % argentiinalaisista elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella, ja määrän arvioidaan nousevan. Vuoden 2018 alussa määritelty 15 % inflaatiotavoite osoittautui täysin mahdottomaksi. Nyt inflaatio on 45–50 %:n luokkaa. Lukema on korkein sitten vuoden 1991. Maata ovat ravistelleet erinäiset irtisanomisten aallot, ja työpaikkansa on menettänyt jo 106 000 argentiinalaista. Reaalipalkkojen ostovoiman arvioidaan tippuneen vuoden 2018 loppuun mennessä keskimäärin 11 %. Rakenteelliset uudistukset on toteutettu korkein kustannuksin: energiatukien poistaminen on johtanut siihen, että sähkön hinnat ovat pompanneet paikoin jopa 500 prosenttia.

Heikon taloustilanteen pelastajaksi saapui Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, joka myönsi Argentiinalle 57 miljardin dollarin lainan. Hallitus on toistaiseksi vakauttanut maan taloudellisen tilanteen. Ehdot lainapaketille olivat kuitenkin tiukat. Vuoden 2019 budjetti leikkaa mittavasti muun muassa koulutuksesta. Kansainvälisten järjestöjen arviot maan tulevaisuudesta eivät myöskään ole valoisia, ja niitä tarkistetaan usein Argentiinan talouden epävakaudesta johtuen. Maailmanpankin mukaan Argentiinan BKT supistuu 2,6 % vuonna 2018 ja 1,6 % vuonna 2019. Makrotaloudellisten mittarien painuessa pakkasen puolelle ja elintason laskiessa ei ole ihme, että argentiinalaiset ovat tyytymättömiä nykyhallintoon.

Argentiinalaisilta loppuu usko globaaliin talousjärjestelmään – taustalla hyperinflaatio ja kriisivuodet

IMF:ltä saatu lainapaketti ei ole Argentiinan historian ensimmäinen. Tuorein muisto järjestöstä on kriisinkatkuinen vuosituhannen alku, jolloin sen kanssa 1990-luvulla muovattu talouspolitiikka päättyi katastrofiin. Kriisivuosien päätteeksi Argentiinan pesosta, joka oli vuoden 2001 lopussa sidottu Yhdysvaltain dollarin arvoon, devalvoitiin muutamassa päivässä noin 30 prosenttia. Käytännössä argentiinalaiset menettivät lähes yhdessä yössä kolmasosan säästöistään.

Vaikeudet polarisoivat maan poliittista ja sosiaalista ilmapiiriä. Kun väkivaltaisiksi äityneet mielenosoitukset johtivat ihmishenkien menetyksiin, Argentiinaan julistettiin poikkeustila vuoden 2001 joulukuussa. Ulospääsy hätätilasta näytti kuitenkin mahdottomalta, eikä johtajuutta sen etsimiseksi löytynyt. Presidentti vaihtui maassa kahden viikon sisällä viisi kertaa valtiomiesten hylätessä uppoavan laivan vuoron perään. Lopulta väliaikaiseksi presidentiksi valittu Eduardo Duhalde otti ohjat käsiinsä ja päästi peson kellumaan, jolloin valuutan arvosta devalvoitui lähes 400 %. Vuonna 2002 Argentiinan väestöst 52,2 % eli suhteellisessa ja 21 % äärimmäisessä köyhyydessä.

Vuonna 2003 peronistipuolueen Néstor Kirchner onnistui vakauttamaan Argentiinan taloudellista, poliittista ja sosiaalista sekasortoa. Hänen hallituksensa liittyi osaksi 2000-luvun alun uutta Latinalaisen Amerikan poliittista rintamaa, jota kuvaillaan sekä vasemmistolaiseksi, populistiseksi että progressiiviseksi näkökulmasta riippuen. Uusi presidentti vaihtoi maan poliittista suuntaa ottaen pesäeroa 1990-luvulla uusliberalistista talouspolitiikkaa ajaneeseen Carlos Menemin hallitukseen, joka oli johtanut maan lamaan ja akuuttiin hätätilaan.

Néstor Kirchnerin hallintokaudella Argentiina pääsikin budjetissaan plussan puolelle, mikä on toteutunut viimeisen 117 vuoden aikana vain kymmenen kertaa. Kriitikot pitävät tätä lähinnä raaka-aineiden ja erityisesti soijapapujen hinnan nousun ansiona. Argentiinan maatalouteen painottuva vienti saikin kansainvälisiltä markkinoilta oivan tuen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi. Presidentti Kirchnerin johdolla Argentiina maksoi IMF:lle lainansa kokonaisuudessaan pois vuonna 2006. Kirchner vannoi, ettei maa koskaan enää koskaan turvautuisi IMF:n apuun.

Néstor Kirchneriä seurasi virkaan vuonna 2007 hänen puolisonsa Cristina Fernández de Kirchner, joka jatkoi maan protektionistista linjaa. Talouspoliittisten näkemysten rinnalle nousi pian koveneva kritiikki kansainvälistä yhteisöä kohtaan. Cristina Fernández de Kirchnerin autoritäärinen hallintatyyli tuntui erityisesti hänen toisella presidenttikaudellaan 2011–2015. Lopulta Kirchnerien hallituskaudet jättivät jälkeensä tyhjän valtionkassan, Argentiinan historian suurimman korruptioskandaalin ja tulehtuneet ulkosuhteet erityisesti länsimaihin. Toisaalta kircherismin aikana köyhyys väheni, työllisyys lisääntyi ja maa otti huomattavia harppauksia tasa-arvo- ja ihmisoikeuspolitiikassa.

Cristina Fernández de Kirchner nauttiikin argentiinalaisten keskuudessa samanaikaisesti 30 % kannatusta ja noin 50 % epäsuosiota. Jakautunut ilmapiiri heijastuu myös poliittisen tilanteen tulkintaan, ja opposition tunnettu lausahdus kuuluukin: ”Kirchnerit hallitsivat meille, Macri ulkomaalaisille”. G20-kokousten sarja on merkinnyt kriitikoille juuri tätä – politiikkaa, jota tehdään muille kuin argentiinalaisille.

G20-huippukokous mielipiteiden ja argentiinalaisten jakajana

G20-huippukokous sujui kuitenkin rauhallisesti, ja Macri nauttii edelleen kansainvälisestä suosiosta. Ranska osoitti hallitukselle taloudellista apua ja antoi tuen Argentiinan himoitsemalle OECD-jäsenyydelle. Myös Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja Japani sitoutuivat sijoittamaan Argentiinaan, ja luvassa on erityisesti infrastruktuuriin ja energiaan liittyviä hankkeita yhteensä 6 500 miljoonan USD:n edestä. Vaikka yhteistyötä tehdään jokaiseen ilmansuuntaan, kääntyy Argentiinan taloudellinen intressi  yhä selkeämmin Aasiaan. Kiinan delegaatio jäi Buenos Airesiin ylimääräiseksi päiväksi, minkä lopputuloksena Macri ja Xi Jinping allekirjoittivat yhteensä 37 kahdenvälistä sopimusta.

Mittavien turvatoimien ansiosta protestit eivät aiheuttaneet kokoukselle huomattavia häiriöitä. Mielenosoittajat arvostelivat Macrin talouspolitiikkaa, IMF:n velkajärjestelyä ja G20-maiden johtamaa ”imperialismia”. Protestilaulut kritisoivat terävästi hallituksen vuoden 2019 budjettia, ja kyltit julistivat: ”Ulos G20/IMF”. Kokouksen osallistujista kritisoitiin eniten itse presidentti Macrin lisäksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia ja naapurimaa Brasilian epädemokraattisena pidettyä presidentti Jair Bolsonaroa.

Globalisaation vastaiset mielenosoitukset peilasivatkin Argentiinan vuonna 2018 kokemia vaikeuksia ja erityisesti tyytymättömyyttä IMF:n paluuseen. Oppositio arvioi nykytilanteen olevan ennakkonäytös vuosituhannen alun tapahtumista, jolloin kansainväliset toimijat, kuten IMF, pahensivat entisestään Argentiinan kriisiä. Tästä syystä monet kriitikot syyttävät G20-maiden toteuttavan neoliberaalia politiikkaa, joka on osasyyllinen myös Argentiinan tämänhetkiseen talouslamaan. IMF:n lainapaketin nähdään heikentävän Argentiinan suvereniteettia, koska se saa maan velkaantumaan.

Macrin poliittisten avausten pitkäjänteisyyttä ja niiden merkitystä Argentiinalle voidaan arvioida vasta vuoden 2019 elokuussa järjestettävien vaalien jälkeen. Presidentin uudelleenvalinta takaisi jatkuvuuden nykyisille linjauksille, mutta kannatus laahaa tällä hetkellä pohjalukemissa. Macria tukee noin 35 % ja vastustaa lähes 60 % väestöstä. Luvut ovat hyvin samansuuntaisia kuin korruptioskandaalin riepottelemalla Cristina Fernández de Kircherillä. Opposition voitto kääntäisi luultavasti poliittisen kompassin neulaa jälleen kerran 180 astetta.

Ennen vaaleja Argentiinan täytyy kuitenkin selvitä vallitsevasta talouslamasta. Vaikka IMF:n puoleen kääntymiseen viitataan maassa “epäsuosituimpana poliittisena keinona” menneisyyden huonoista kokemuksista johtuen, ovat Argentiinan vaihtoehdot vähissä. Jos talouspolitiikka epäonnistuu, tiedossa ei ole hätäuloskäyntiä.