80 prosenttia kanadalaisesta öljystä tuotetaan Albertassa. Kuva: Kris Krug / Flickr

Voitettuaan vaalit syksyllä 2015 Kanadan liberaalit lupasivat käydä toden teolla taistoon ilmastonmuutosta vastaan. Tuore hallitus osallistui näkyvästi Pariisissa käytyihin ilmastoneuvotteluihin ja alkoi ajaa läpi koko maassa toimeenpantavaa hiilimaksua. Kolme vuotta myöhemmin Kanada laahaa pahasti jäljessä Pariisissa sovituista tavoitteista. Tämän lisäksi liittovaltio on  päätynyt kyseenalaisen öljyputkihankkeen omistajaksi.

Loppuvuodesta 2015 tuore pääministeri Justin Trudeau lupasi nostaa ilmastonmuutoksen yhdeksi hallituksensa pääteemaksi. Samalla Kanada pyrki profiloitumaan kansainvälisesti ilmastonmuutosta vastaan taistelevien maiden kärkijoukkoon. Lupailtu hiilimaksu tuleekin asteittain voimaan vuoden 2019 aikana.

Kanadan liberaalien ympäristöpolitiikan uskottavuutta syö kuitenkin Brittiläisen Kolumbian ja Albertan provinssien välinen Trans Mountain -öljyputken laajennushanke, jonka omistajaksi liittovaltio yllättäen päätyi viime kesänä. Amerikkalaisen Kinder Morgan -yrityksen hanke oli pitkään ongelmissa muun muassa Brittiläisen Kolumbian hallituksen vastustuksen vuoksi. Kinder Morgan sai keväällä tarpeekseen kasvavista kuluista ja epävarmasta tulevaisuudesta. Liberaalihallitus päätti ostaa Kanadan talouden kannalta merkittävän hankkeen tavoitteenaan sen myyminen eteenpäin. Syksyllä pidettävissä parlamenttivaaleissa nähdään, miten liberaalien ristiriitainen ilmastopolitiikka vetoaa äänestäjiin.

Hallituksen visioiden yhteensopimattomuus muistuttaa Norjan mallia, jossa mustaa kultaa myydään kovaan hintaan ulkomaille ja kotimaassa pärjätään vihreämmällä energialla. Vaikka ympäristöministeri Catherine McKenna puhuu äänekkäästi ilmaston puolesta ja hallituksen vuonna 2016 julkaisema kestävää kasvua ja ilmastonmuutosta käsittelevä suunnitelma (Pan-Canadian Framework on Clean Growth and Climate Change) listaa keinot päästöjen vähentämiseksi, öljynvienti näyttää silti kutkuttavan luonnonvaroiltaan rikkaan valtion päättäjiä. Sähköstä jo kaksi kolmasosaa tuotetaan uusiutuvalla energialla ja hiilestä Kanada on sitoutunut luopumaan vuoteen 2030 mennessä. Norjan mallista ollaan siitä huolimatta vielä varsin kaukana.

Suomessa ja Euroopassa kuluttajia on herätelty kantamaan kortensa kekoon ilmastotalkoissa. Kanadassa IPCC:n ilmastoraportti herätti  huomattavasti vähemmän keskustelua, eikä kansa marssinut kaduilla. Suurin osa kanadalaisista uskoo ilmastonmuutokseen, mutta kuluttajia ei kovin aktiivisesti ohjata vihreämpiin valintoihin.

Hyvänä esimerkkinä hallituksen epäjohdonmukaisuudesta voidaan pitää kanadalaisia ravintoloita ja kahviloita, jotka luopuvat kilpaa muovipilleistä, vaikka juomat tarjoillaan edelleen muovimukeista. Yhtäältä liikenteeseen halutaan lisää sähköautoja, mutta toisaalta nykyisten bensalla kulkevien autojen päästöjä ei tietoisesti pyritä vähentämään. Bensiinin edullisen hinnan vuoksi kuluttajalla ei ole kannustinta hankkia ympäristöystävällisempää autoa. Lohkolämmittimiä ei Kanadassa käytetä, vaan pakkasilla autot lämmitetään tyhjäkäynnillä – vieläpä kauko-ohjatusti kotisohvalta. Toistaiseksi Kanadan kaukojunaverkosta metriäkään ei ole sähköistetty, vaan veturit puksuttavat eteenpäin dieselin voimalla.

Vuonna 2016 teollisuus ja liikenne tuottivat 80 prosenttia Kanadan kaikista päästöistä. Öljy- ja kaasutuotannosta syntyi yksin 15 prosenttia päästöistä ja maaliikenteestä 30 prosenttia. Vaikka päästöt ovat vähentyneet viime vuosina, maa ei nykyisellä vauhdilla onnistu saavuttamaan Pariisissa asetettua tavoitetta päästöjen leikkaamisesta 30 prosentilla vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Toisten yritysten valmistautuessa puhtaan energian käyttöön ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin, Albertan öljyteollisuus laittaa toivonsa uusiin öljyhiekkajalostamoihin ja öljyputkiin.

Hiilimaksulla kohti päästöjen vähentämistä

Vuonna 2019 voimaan astuva hiilimaksu on hallituksen ensimmäinen konkreettinen ilmastoteko. Maksu tulee voimaan provinsseissa, jotka eivät ole omatoimisesti panneet toimeen päästöjen vähentämiseen tähtäävää politiikkaa. Hiilimaksun keruu kuluttajilta alkaa 1.4. Saskatchewanissa, Manitobassa, Ontariossa ja New Brunswickissä. Saskatchewan ja Ontario ovat jo ehtineet nostaa aiheesta kanteet liittovaltiota vastaan. Tuomioistuinkäsittelyt käytäneen kevään ja kesän aikana. Liittovaltiolla on oikeus luoda liittovaltion laajuista säätelyä, mutta veronkantokysymys on monimutkaisempi. Siksi hallitus on johdonmukaisesti puhunut hiilimaksusta eikä -verosta. Kävi oikeustaistelussa kuinka tahansa, on varmaa, että se pitää keskustelun hiilimaksuista pinnalla vaalivuonna.

Ympäristöjärjestöt ja poliittisella kentällä liberaaleista vasemmalle sijoittuva New Democratic Party syyttävät hallitusta kunnianhimon puutteesta. Ilmastonmuutoksesta on paljon puhetta, mutta sen estämiseksi ei tehdä tarpeeksi. Ympäristöjärjestöjen yhteenliittymän Climate Transparencyn julkaiseman raportin mukaan Kanada tuottaa G20-maiden keskiarvoon verrattuna kolminkertaisesti kasvihuonepäästöjä. Pariisissa tehty päästövähennyslupaus ei ole lähellekään riittävä, jos tavoitteena on ihmisen aiheuttaman lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan.

Poliittisen kentän toisella laidalla  Kanadan konservatiivit niin liittovaltio- kuin provinssitasolla pitävät liberaalien hiilimaksua kohtuuttomana. Sen nähdään uhkaavan talouskasvua ja rasittavan tavallisten kansalaisten kukkaroa. Konservatiivit eivät ole kuitenkaan vielä esittäneet omaa suunnitelmaansa päästöjen vähentämiseksi. Nykyisen hiilimaksun ideana on, että kuluttajat saavat maksamansa osuuden takaisin veronpalautuksina. Parhaimmillaan veronmaksaja saattaa jopa netota joitakin kymmeniä dollareita hiilimaksusta. Tämä voi kuitenkin jäädä kuluttajalta  huomaamatta bensan kallistuessa ja palautuksen hukkuessa muiden veronpalautusten joukkoon.

Hiilimaksua on syytetty myös siitä, että selkeitä laskelmia sen vaikutuksesta päästöjen vähentämiseen ei ole pystytty esittämään. Kritiikki saattaa vaaleissa sataa sekä vihreämpää linjaa ajavien puolueiden että konservatiivien laariin, jos äänestäjät eivät näe maksun hyötyjä.

Provinssien erot haasteena ilmastopolitiikan toteuttamisessa

Kunnianhimoisen ilmastopolitiikan toteuttaminen Kanadan kokoisessa, hajautetussa liittovaltiossa on erittäin haastavaa. Provinssien lähtökohdat energiantuotannossa vaihtelevat laajasti. Vuonna 2015 liberaalien ollessa vallassa useimmissa provinsseissa ilmapiiri ilmasto- ja ympäristöasioita kohtaan oli yleisesti ottaen myönteisempi.

Sittemmin konservatiivit ovat ottaneet vallan Ontariossa, jossa uusi provinssihallitus irtisanoutui ensitöikseen edellisen hallituksen ilmastopolitiikasta ja leikkasi vihreiden energiaprojektien rahoitusta. Ontarion ilmastopolitiikka oli päästökaupan osalta linkitetty Québecin järjestelmään. Marraskuussa konservatiivit esittelivät oman ilmasto- ja ympäristösuunnitelmansa, joka on tavoitteiltaan edellistä vaatimattomampi eikä täytä liittovaltion vaatimuksia hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Albertassa konservatiivit voittanevat keväällä pidettävät vaalit, mikä saattaa merkitä loppua provinssin omalle päästövähennysjärjestelmälle. Kanadan provinsseista Alberta ja Ontario tuottavat eniten kasvihuonepäästöjä.

Kanadan hallinnollisesti hajautunut rakenne selittää myös liberaalien kaksijakoista ilmastopolitiikkaa ja sitä, miten vihreänä itseään liputtava hallitus päätyi Trans Mountain -öljyputken laajennushankkeen omistajaksi. Brittiläisen Kolumbian hallitus vastusti provinssin rannikolle kulkevaa laajennusta ympäristösyistä, mikä ajoi amerikkalaisen Kinder Morganin myymään epävarman hankkeen. Liittovaltio päätyi pelastamaan sen 4,5 miljardilla, koska se oli ainut keino pitää hanke elinvoimaisena. Trudeau kampanjoi vuonna 2015 laajennuksen puolesta.

Öljyputken laajennuksella on merkittävä vaikutus Albertan provinssin talouteen. Putki edesauttaisi öljynvientiä erityisesti Aasiaan sen sijaan, että öljyä joudutaan nyt myymään alhaiseen hintaan lähinnä Yhdysvaltoihin. Vihreän ilmastopolitiikan uskottavuuden kannalta on varsin ongelmallista, että hallitus omistaa öljyputkihankkeen, joka nojaa vielä osittain öljyhiekasta tuotettuun öljyyn. Tällä hetkellä hanke on kaiken lisäksi jumissa, koska muutoksenhakutuomiostuin totesi syyskuussa antamassaan päätöksessä, ettei alkuperäiskansoja oltu hankkeen alussa kuultu riittävästi. Alkuperäiskansojen oikeuksia ajamaan pyrkinyt liberaalihallitus ei aio valittaa päätöksestä, vaan on aloittamassa uutta kuulemiskierrosta alkuvuodesta. Samalla hallituksen tavoitteena on löytää öljyputkihankkeelle uusi, pysyvä omistaja.

Ilmastonmuutosta ehkäisevät toimet, kuten hiilimaksu, saattavat kuitenkin kääntyä  liberaaleja vastaan ensi syksyn parlamenttivaaleissa. Loppujen lopuksi äänestäjät päättävät, ovatko he valmiita toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kuluvan vuoden aikana selvinnee, nouseeko Kanada hiilimaksujen mallimaaksi vai jääkö Justin Trudeau historiaan yhden kauden pääministerinä, jonka uudistuksille aika ei ollut vielä kypsä.