Yhdysvaltalainen L-ATV-ajoneuvo esillä Lontoossa Defence and Security Equipment International -messuilla vuonna 2017. Kuva: Gray Robson-Parker Wikimedia Commons

Globaalin asekaupan arvoksi on arvioitu jopa yli 88 miljardia dollaria. Yhdysvallat johtaa tilastoa maailman suurimpana aseviejänä, mutta myös Suomen harjoittaman taisteluvälinekaupan arvo lasketaan vuosittain parhaimmillaan sadoissa miljoonissa euroissa. Loppukäyttöön liittyy laittomuuden riski, vaikka siihen kiinnitettäisiinkin runsaasti huomiota vientilupaprosessissa.

Globaalia ase- ja taisteluvälinekauppaa säännellään lukuisten sopimusten avulla. Aseiden vientiä ja siirtoa rajoittavat muun muassa ydinaseiden leviämisen estävä sopimus, kemiallisten aseiden kieltosopimus, Ottawan jalkaväkimiinat kieltävä sopimus sekä YK:n niin sanottu tuliasepöytäkirja, joka liittyy järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen yleissopimukseen. Tarkoituksena on, että aseet eivät leviäisi hallitsemattomasti – näin pyritään suojelemaan siviilien ja sotilaiden humanitaarisia oikeuksia konflikteissa. Sopimusten lisäksi asekauppaa säännellään niin sanotuilla ase-embargoilla eli kieltämällä aseiden vienti sodan oikeussääntöjen kannalta ongelmallisiin maihin, kuten tällä hetkellä esimerkiksi Etelä-Sudaniin.

Näistä seikoista huolimatta asekauppa on maailmantaloudessa merkittävä sektori, jossa liikkuu vähintäänkin kymmeniä miljardeja dollareita. Yhdysvaltojen vuosittainen taisteluvälinevienti on jopa yli kolmanneksen kaikesta viennistä, ja maa onkin kirkkaasti suurin aseviejä. Sen perässä tilastoissa seuraavat Venäjä, Ranska, Saksa ja Kiina. Yhdessä nämä viisi muodostavat joidenkin arvioiden mukaan kolme neljännestä kaikesta maailman aseviennistä. Pienestä koostaan huolimatta Suomikin pääsee yleensä vertailussa kohtalaisen korkealle, tavallisesti tosin siitä syystä, että Suomessa valmistetaan erilaisia ajoneuvoja, aluksia ja asejärjestelmiä, jotka  ovat lähtökohtaisesti pienaseita kalliimpia. Suomalaisten tuotteiden hintaa selittää myös keskittyminen laadukkaisiin tuotteisiin, joille on kysyntää maailmalla. Valtiot sääntelevät ja valvovat vientiä, ja sen oikeellisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden varmistamiseksi vientiprosessit ovat luvanvaraisia.

Vientilupien käsittely on tasapainottelua viennin edistämisen ja turvallisuusriskien välillä

Suomi myöntää vuosittain merkittävän määrän aseiden siirto- ja vientilupia. Luvat myöntää Puolustusministeriö tapauskohtaista harkintaa käyttäen. Harkinnassa otetaan huomioon esimerkiksi viejän luotettavuus, ostajamaan sisäisen turvallisuuden tilanne ja alueellinen vakaus sekä tuotteiden riski päätyä sopimusten vastaisesti kolmannelle osapuolelle. Jälleenvienti vaatii luvan Suomen valtiolta. Monia vientihankkeita on julkisuudessa kritisoitu erityisesti siitä, että ne kohdistuvat alueille, joiden vakauden voi katsoa olevan hataralla pohjalla; esimerkiksi kohdemaita on tai on ollut osapuolina konflikteissa. Vientilupia on kuitenkin perusteltu sillä, että kyseisiin maihin on viety esimerkiksi ajoneuvoja ilman aseistusta tai suojavälineitä, kuten kypäriä, eikä varsinaisia aseita.

Aseiden ja puolustustarvikkeiden kauppa on kannattavaa bisnestä etenkin suurille yrityksille, jotka pystyvät toimimaan sääntelyn puitteissa. Kauppahinnat ovat usein korkeita ja voitot suuria – etenkin, kun puhutaan arvoltaan suurista tuotteista, kuten maa-ajoneuvoista tai ilma-aluksista. Ei olekaan mikään ihme, että valmistajat haluavat kaupata tuotteitaan mahdollisimman monelle. Yrityksillä on omia tulos- ja tuotto-odotuksiaan, ja niiden ohjaamina ne saattavat olla valmiita toimimaan harmaalla alueella, minkä seurauksena niiden tuotteita päätyy arveluttaville tahoille.Vientiluvat ovatkin monimutkainen kokonaisuus: valtiot saattavat epäröidä kielteisten lupapäätösten tekemistä, mikäli vientiprosessiin liittyy kauttakulkumaa, joka on itsekin viejämaan asetuotteiden ostaja. Kielteisen päätöksen voidaan pelätä vaikuttavan negatiivisesti myös kauttakulkumaan kanssa tehtävään kauppaan ja poliittiseen suhteeseen.

Taisteluvälineviennin ainoa, tai edes suurin, ongelma ei ole se, että laillinen ostaja käyttäisi tuotteita viejän näkökulmasta “väärin” – esimerkiksi suomalaisia aseita aktiivisiin sotatoimiin eikä vain tuomaan suojaa, kuten Suomi toivoisi. Suurin ongelma on tuotteiden jälleenvienti ja niiden kulkeutuminen ei-toivottuihin käsiin. Esimerkiksi Jemenin sisällissodan yhteydessä Yhdysvaltojen laillisesti Arabiemiirikunnille ja Saudi-Arabialle myymiä aseita ja ajoneuvoja on päätynyt Iranille ja aseellisille ryhmittymille laittoman jälleenviennin seurauksena. Taisteluvälineiden ja aseiden viennin läpinäkyvä raportoiminen voi ehkäistä niiden päätymistä laittomille markkinoille, mutta se ei riitä estämään aseilla käytävää laitonta kauppaa.

Taisteluvälineiden ja aseiden viennin läpinäkyvä raportoiminen voi ehkäistä niiden päätymistä laittomille markkinoille

Klikkaa twiitataksesi.

Laillisesti viedyt aseet voivat päätyä väärille tahoille tahattomasti

Laitonta asekauppaa käydään joka puolella maailmaa. Se on keskittynyt alueille, joilla käydään aseellisia konflikteja tai joissa on paljon järjestäytynyttä rikollisuutta. Kuten laillisessakin kaupassa, liikkeellä olevat rahat ovat suuria ja houkuttelevia, ja ostajia löytyy helposti. Esimerkiksi erilaisille ei-valtiollisille toimijoille, kuten terroristeille ja aseellisille ryhmittymille, laiton kauppa on merkittävä, vaikkakaan ei ainoa, keino hankkia aseita ja muuta kalustoa. Tarkoituksena on, että epävakaille alueille ei vietäisi taisteluvälineitä, jotta ehkäistäisiin niiden päätymistä vääriin käsiin – vietyjä aseita kun ei voi oikein hakea poiskaan.

Monet maat tarkastelevat alueellista tilannetta vientilupia harkitessaan, mutta se ei ratkaise ongelmaa yksinään. Vaikka lupaharkintaan liittäisi jälleenviennin riskiarvion, voi tuotteen loppukäyttäjää silti olla mahdoton arvioida. Taisteluvälineiden käyttöikä on parhaimmillaan kymmeniä vuosia, ja se vaikeuttaa arviointia entisestään. Eteen voi myös tulla täysin ennakoimattomia tilanteita vallankumouksista kansainvälisiin konflikteihin – tulevaisuutta ylipäätään on mahdoton ennustaa vuosikymmenten päähän. Lisäksi vientiluvat myönnetään arvioimalla vallitsevia olosuhteita, jotka saattavat muuttua nopeastikin, jopa jo viennin aikana. Näin esimerkiksi suomalaisia tarkkuuskivääreitä on viety Kazakstaniin ja Patrian AMV-ajoneuvoja Saudi-Arabiaan ja Arabiemiirikuntiin. Lupien myöntämisen jälkeen poliittisen tilanteen muuttuminen ja ihmisoikeusrikkomukset näissä maissa ovat osoittautuneet kiusallisiksi Suomen kannalta.

Edellä mainitun Jemenin sisällissodan lisäksi esimerkiksi terroristijärjestö Isisin tapauksessa on keskusteltu laittomien aseiden ja laittoman asekaupan merkityksestä nykypäivän konflikteissa. Merkittävä osa sen joukkojen aseistuksesta oli hankittu laittoman jälleenviennin avulla. Monet dokumentoiduista aseista ovat myös sarjanumeroiltaan lähellä toisiaan, eli ne ovat todennäköisesti peräisin samoista, tai vähintään lähekkäisistä, vientieristä. Silti laittoman asekaupan totaalinen kitkeminen ei ratkaise kaikkia laittomaan loppukäyttäjään liittyviä ongelmia: esimerkiksi Isis sai merkittäviä määriä aseita ja kalustoa, kun Yhdysvaltojen varustaman Irakin armeijan sotilaat hylkäsivät ne paetessaan paikalta.

Mobiilityökalu aseiden kulkureittien seurannan avuksi

Euroopan unioni on yhdessä Saksan valtion kanssa rahoittanut iTrace-nimistä työkalua, jonka tarkoituksena on tarjota päättäjille helposti lähestyttävää dataa aseiden ja muiden taisteluvälineiden liikkeistä. Portaalin tarkoituksena on parantaa vientivalvonnan parissa toimivien mahdollisuuksia tunnistaa vientiin liittyviä riskejä ennen vientitapahtumia näyttämällä, missä tuotteiden laittomille poluille hairahtumisen riskit ovat suurimmat ja millaisia reittejä taisteluvälineet kulkevat. Tavoitteena on, että portaalia hyödynnettäisiin jo lupaprosessissa ja että sen tarjoaman tiedon avulla vientiin liittyviä riskejä pystyttäisiin tarkastelemaan aiempaakin läheisemmin ja kriittisemmin.

Reittien raportoiminen auttaa tunnistamaan viennin ongelmia ja riskipisteitä, kuten halutuimpia tuotteita tai mahdollisia maantieteellisiä paikkoja, joissa tuotteiden päätyminen vääriin käsiin on mahdollista tai todennäköistä. Se, tai vientivalvonta yleensä, ei silti muuta sitä, ettei aseita voida käydä hakemassa takaisin kotiin silloin, kun niiden huomataan päätyneen väärille tahoille. On kyse sitten Isisin kaappaamasta panssariajoneuvosta tai Saudi-Arabian laittomasti edelleen myymästä käsiaseesta, tilaajalle ja käyttäjälle toimitetulla taisteluvälineellä on riski päätyä laillisen käytön ulkopuolelle.

Harvan valtion sotateollisuus olisi nykyaikaisessa maailmantaloudessa elinvoimainen ilman vientiä.

Klikkaa twiitataksesi.

Sotatalous on suurta ja sen merkitys valtioiden taloudelle kiistaton. Harvan, jos oikeastaan yhdenkään, valtion sotateollisuus olisi nykyaikaisessa maailmantaloudessa elinvoimainen ilman vientiä. Ei silti ole yhdentekevää, minne viedyt tuotteet lopulta päätyvät. Vientivalvonnan ja lupaprosessien ongelma ei ole niinkään kyvyttömyys tunnistaa vientiin liittyviä riskejä, vaan kyvyttömyys vaikuttaa niihin. Se ei koske pelkästään Suomea vaan mitä tahansa taisteluvälineitä vievää maata. Yksikään prosesseissa mukana oleva toimielin ei kykene ennakoimaan olosuhteiden muutoksia, jotka kuitenkin vaikuttavat olennaisesti siihen, millainen on viedyn tuotteen tulevaisuus. Avoimen raportoinnin ja avointen prosessien myötä sellaista tilaa voidaan kuitenkin paremmin tavoitella.