Antti Tarvainen tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa tietotalouden ja mielikuvituksen politiikasta Israel/Palestiinan ja Piilaakson välillä. Antti työstää väitöskirjaansa Fulbright-stipendiaattina New Yorkissa ja San Franciscossa 2019–2020. Antin kirjoituksia voit lukea myös Kastalia-blogista.

Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia kuvataan usein sanoilla monimutkainen, vaikea, sotku. Israelin maaliskuun vaalien jälkeen on selvää, että Benjamin Netanjahu jatkaa maan johdossa, ja mahdollisuudet konfliktin ratkaisuun näyttävät yhä ohuemmilta. Israelin valmistautuessa uuteen hallitukseen on kuitenkin jälleen aika kysyä, onko rauhaa etsivillä tahoilla mitään syytä toivoon?

Israel heräsi 10. huhtikuuta todellisuuteen, jossa nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu aloitti maan tulevan hallituksen muodostamisen. Vaalit olivat poikkeuksellisen tiukat ja kokonaisuudessaan kasvavan oikeistolaisuuden sävyttämät. Palestiinalaisten demonisointi, Netanjahun lupaukset miehitetyn Länsirannan liittämisestä osaksi Israelia, puheet siirtokuntien laajentamisesta sekä yltyvä messiaaninen retoriikka Jerusalemista eivät lupaa hyvää demokratiaa ja rauhaa ajaville tahoille.

Epävarmuus hallituksen kokoonpanosta on kuitenkin pientä niiden epävarmuutta aiheuttavien alueellisten ja globaalien trendien rinnalla, jotka vaikuttavat ratkaisevasti alueen tulevaisuuteen.

Vaikka lopullinen, rauhanomainen ratkaisu konfliktiin on kaukana, neljä aluetta määrittävää trendiä tarjoavat mahdollisuuden tarkastella rauhan toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Näiden trendien taustalla vaikuttaa myös vääjäämättömästi etenevä voima, jonka vaikutusta konfliktiin ei vielä tunneta.

1. Israelin poliittinen johto pyrkii hävittämään juutalaisen modernisaation juuria

Vaalitulos jää osaksi sitä pitkää historiaa, jossa Israelin moderni poliittinen johto jatkaa juutalaisen aatehistorian demokratiaa ja kosmopolitanismia eli maailmankansalaisuutta korostavan perinteen tukahduttamista. Historioitsija Enzo Traverson mukaan holokausti katkaisi vuosina 1750–1950 vaikuttaneen Euroopan juutalaisen modernisaation, jossa juutalaistaustaiset, antisemitismiä kohdanneet ajattelijat loivat kansainvälistä sosialismia, kosmopolitanismia ja monimuotoisuutta korostavia radikaaleja tulevaisuusvisioita Euroopassa. Nämä visiot käännettiin Euroopan juutalaisia vastaan mitä julmimmalla tavalla, mikä onkin osaltaan estänyt niiden uudelleenheräämistä Israelin valtion harjoittamassa politiikassa. Tämän perinnön tukahduttaminen on yksi Israelin ja Palestiinan nykyisiä asukkaita yhdistävistä tragedioista﹣tragedia, jonka palestiinalaiset tuntevat ihollaan päivittäin.

Israelin poliittinen johto on on maan itsenäistymisestä lähtien pyrkinyt muokkaamaan ja kehystämään juutalaisen historian tulkintaa oikeuttaakseen jyrkän militaristisen ja etnisen järjestelmän (etnokratian) olemassaolon demokratian tai kosmopolitanismin sijaan. Israelin pitkälti ashkenazi- eli Euroopan juutalaisista koostunut poliittinen johto on valtion ensimmäisten vuosikymmenten aikana pyrkinyt institutionalisoimaan holokaustin trauman osaksi kaikkien, myös Lähi-Idän ja Afrikan, juutalaisten kärsimyshistoriaa. Samalla kansojen ja kulttuurien rauhaisan yhteiselon historiaa on siivottu menneisyydestä.

Juutalaisen kosmopolitanismin historian tarkasteleminen on tärkeää, sillä se avaa vaihtoehtoisia tulevaisuuden visioita juutalaisesta aatehistoriasta. Netanjahun hallituksissa tästä aatehistoriasta on johdettu ennemmin vastakkainasettelun kuin yhteiselon aineksia.

Samalla kun korostetaan juutalaisen kosmopolitanismin historiaa, on tietysti hyvä lisätä, että myös palestiinalaisen modernin nationalismin piiristä voidaan erottaa niin jyrkän hierarkkiseen kategorisointiin perustuvia traditioita, kuin moninaisuutta ja yhteiseloa tukevia perinteitä. Siltoja yli vastakkainasettelun on siis olemassa.

2. Palestiina fragmentoituu ja on talouskriisin partaalla

Toinen aluetta ja konfliktia määrittävä trendi on Palestiinan fragmentoituminen, jonka myötä palestiinalaiset etääntyvät niin fyysisesti kuin poliittisesti kauemmaksi toisistaan. Tämä fragmentoituminen on ennen kaikkea seurausta Oslon rauhansopimuksesta, joka loi pohjan palestiinalaisalueiden eristämiselle, pilkkomiselle sekä taloudelliselle ja poliittiselle kontrollille.

Palestiinalaishallinto on Oslon sopimuksen myötä ajautunut toimijaksi, jolle miehityksen likaiset tehtävät ulkoistetaan. Viimeisen vuoden aikana yleinen tyytymättömyys palestiinalaishallintoon on johtanut lukuisiin protesteihin Länsirannalla. Myös eristetyssä, sähkön ja veden puutteesta kärsivässä Gazassa on tänä keväänä nähty laajoja Hamasin vastaisia protesteja. Useat Oslon sopimuksen jälkeiset tutkimukset ovatkin viitanneet siihen, että palestiinalaisten poliittisen ja taloudellisen eliitin, kansainvälisten kehitysapurahoittajien sekä Israelin valtion yhteistyö Oslon sopimuksen jälkeen syntyneen status quon ylläpitämiseksi on laajaa ja taloudellisesti tuottoisaa.

Yksi konfliktin unohdetuista osapuolista sijaitsee Israelin nykyisten rajojen sisällä. Niin sanotut Israelin palestiinalaiset (Israelin virallisessa terminologiassa Israelin arabit) ovat vuoden 1948 sodan jälkeen Israelin sisälle jääneitä, Israelin kansalaisuuden omaavia palestiinalaisia. He muodostavat noin viidenneksen Israelin kansalaisista. Samalla kun konflikti on erottanut Israelin palestiinalaiset muista palestiinalaisista, Israelin hallinto on estänyt Israelin palestiinalaisen täysivaltaisen kuulumisen Israelin poliittiseen yhteisöön. Israelin palestiinalaisten asema toisen luokan kansalaisina Israelissa on systemaattisen politiikan tulosta, joka kulminoitui vuonna 2018 hyväksyttyyn Israelin valtion juutalaista luonnetta koskevaan peruslakiin. Uusi peruslaki painotti Israelin juutalaista luonnetta demokraattisen luonteen kustannuksella ja täten vahvisti jo yli 60 olemassa olevaa Israelin palestiinalaisten taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia oikeuksia syrjivää lakia.

Silmiinpistävintä fragmentoituminen on kurjistuvassa Itä-Jerusalemissa. Itä-Jerusalemia halkova ja eristävä muuri on heikentänyt asukkaiden poliittisia yhteyksiä Ramallahiin ja Länsirannalle ja tehnyt Itä-Jerusalemista oman kuihtuvan saarensa. Tämä näkyy myös alueen taloudessa: muurin rakentamista seuranneina vuosina yli 5000 pientä ja keskisuurta yritystä lopetti toimintansa, ja köyhyydessä elävien osuus on kasvanut noin 60 prosentista 80 prosenttiin.

Länsirannan ja Gazan välistä, miehitettyjen alueiden sisäistä juopaa kasvattaa joulukuussa 2018 alkanut rahoituskriisi. Rahoituskriisi laukesi Israelin valtion takavarikoitua 138 miljoonaa dollaria palestiinalaisten verorahoista, jotka Länsirannalla poliittista valtaa pitävä palestiinalaishallinto oli puolestaan pidättänyt Gazalle allokoidusta budjetistaan. Rahoituskriisin myötä palestiinalaisalueiden julkisella sektorilla työskentelevien palestiinalaisten palkoista maksetaan nyt vain 50-60 prosenttia.

Muurin rakentamista seuranneina vuosina köyhyydessä elävien osuus kasvoi 60 prosentista 80 prosenttiin.

Klikkaa twiitataksesi.

Palestiinalasalueen rahoitus on kärsinyt myös valtavan kolauksen Yhdysvaltojen yli 500 miljoonan dollarin kehitysavun leikkauksista. Ennusteet ovat synkät. Lähes puolet Länsirannan ja Gazan työssäkäyvistä toimii julkisella sektorilla ja pahasti velkaantuessaan he eivät pystyisi maksamaan muun muassa asuntolainojaan, mikä voi johtaa talouskriisiin.

Nämä palestiinalaisten välille kasvaneet maantieteelliset ja poliittiset välimatkat nähdään usein seurauksena Israelin hajoita ja hallitse -strategiasta, jonka Oslon sopimus mahdollisti. Palestiinalaisalueiden valtatyhjiö on myös Israelin hallinnon näkökulmasta huolestuttava, sillä alueen poliittinen ja taloudellinen vakaus voi olla uhattuna, mikäli protestit palestiinalaisalueilla johtavat todelliseen vallanvaihtoon.

Globaalit trendit

Jotta Israel-Palestiina-konfliktia todella voisi ymmärtää, on sitä katsottava globaalista näkökulmasta. Konflikti on alusta alkaen liittynyt eurooppalaisen nationalismin ja kolonialismin pimeimpään historiaan, joka tuotti niin kuuden miljoonan Euroopan juutalaisten joukkotuhon kuin palestiinalaisten jatkuvan tragedian. Tästä nationalistisen messianismin, etnisen luokkarakenteen ja hegemonisen resurssipolitiikan historiasta on kirjoitettu kirjahyllyittäin. Kahteen viimeisimpään trendiin, Trumpin hallinnon ja Israelin teknologiateollisuuden rooliin, on kuitenkin syytä paneutua.

3. Yhdysvaltain ajama pyhän maan maantiede

Trumpin hallinnon voimakas tuki Jerusalemin ja Golanin kukkuloiden liittämiseksi osaksi Israelia ja palestiinalaisalueiden kehitysavun lakkauttaminen vaikuttavat voimakkaasti alueen tulevaisuuteen. Yhdysvaltojen hallinto on viimeaikaisessa alueen ihmisoikeuksia käsittelevässä policy briiffissä lakannut käyttämässä palestiinalaisalueiden yhteydessä kansainvälisen oikeuden mukaista termiä “miehitetyt alueet”. Tämän termin poistumisen on arvioitu luovan poliittista pohjaa palestiinalaisalueiden tai vähintäänkin Oslon sopimuksen määrittelemien Länsirannan C-alueiden kokonaisvaltaiselle liittämiselle osaksi Israelia.

Yhdysvaltain jyrkentyneen politiikan taustalla on ollut erityisesti Trumpin pyrkimys ylläpitää sionististen kristittyjen liikkeiden kannatusta kotimaassa. Yhdysvaltojen nykyisen hallinnon selkeä, julkinen asettuminen Israelin puolelle Jerusalemin kysymyksessä ja palestiinalaisalueille kohdennettujen kehitysapurahojen radikaali leikkaus saattaa kuitenkin käytännössä vähentää Yhdysvaltain kykyä ohjailla niin muiden kehitysapurahoittajien kuin Palestiinankin politiikkaa.

Yhdysvaltojen hallinto on lakannut käyttämässä kansainvälisen oikeuden mukaista termiä “miehitetyt alueet”.

Klikkaa twiitataksesi.

Kehitysavun vaikutuksia Palestiinassa tutkineen Toufic Haddadin mukaan Palestiinaan on Oslon sopimuksen jälkeen Yhdysvaltojen johdolla sovellettu niin sanottua neoliberaalia rauhanrakentamista ja kehityspolitiikkaa, jonka tavoitteena on ollut status quon ylläpito kiihdytetyn finansialisaation avulla. Esimerkiksi kulutusluottomarkkinoita on kehitetty tilanteessa, jossa kuluttaminen ei lisää tuottavien sektoreiden kasvua, vaan kohdistuu Israelin kautta tuleviin luksustuontituotteisiin ja korkean tulotason eliittiä palveleviin asuntomarkkinoihin. Kehitysrahoittajat ovat myös edistäneet kansainvälisille yhtiöille suunnattujen verohelpotusten lanseerausta ja nähneet palestiinalaisten työntekijöiden organisoitumisen alhaisen asteen olennaisena kilpailuetuna ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi alueelle.

Yhdysvaltojen irrottautuminen avustusjärjestelmästä saattaa, yllä esitetyistä piirteistä johtuen, avata yllättäviä mahdollisuuksia Palestiinan neuvotteluaseman vahvistamiseen ja vapauttaa tai pakottaa esimerkiksi EU:n kytkemään kehitys-, kauppa- ja ulkopolitiikan osaksi selkeää ja radikaaliakin poliittisen ratkaisun hakua. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi todellista kahden valtion tai tasa-arvoisen ja demokraattisen yhden (liitto)valtion mallia.

On kuitenkin mahdollista että Trump ilmoittautuu pian halukkaaksi pelastamaan Palestiinan rahoituskriisistä. Vastineeksi palestiinalaishallinnolta vaaditaan silloin ’vuosisadan diilin’ eli Trumpin rauhansopimukseen allekirjoittamista. Ennakkoarvioiden mukaan, tuo sopimus edistäisi voimakkaasti Israelin intressejä alueella.

4. Teknologinen globalisaatio vahvistaa Israelin asemaa

Neljäs merkittävä trendi liittyy Israelin kytkeytymiseen osaksi globaalia innovaatiotaloutta. Israelista on verrattain lyhyessä ajassa kasvanut maailman johtavien teknologiayhtiöiden (kuten Googlen ja Facebookin) ja teknologia-alan startup-yrityksiin suuntautuvan riskipääoman tärkein investointikohde. Startup-taloutensa avulla Israel on pystynyt laajentamaan amerikkalaista tukiverkostoaan evankelisilta kristityiltä ja konservatiivisilta diasporan osilta itä- ja länsirannikon liberaaleihin piireihin ja maailman suurimpiin teknologiayhtiöihin.

Rakentamalla itsestään poikkeuksellisen houkuttelevaa sijoituskohdetta ja erikoistumalla erityisesti turvallisuus- ja kyberteknologiaan Israel on onnistunut myös vahvistamaan suhteitaan Persianlahden maihin sekä Intiaan, Brasiliaan, Kiinaan ja Venäjään. Näillä suhteilla, jotka perustuvat paitsi valvonta- ja aseteknologian myös ruoka- ja vesiteknologian vientiin, on mahdollisesti tulevaisuudessa suuri poliittinen merkitys.

Historiallisesti Palestiina on esimerkiksi YK:ssa pystynyt luottamaan niin sanotun kolmannen maailman ja liittoutumattomien maiden johtajien tukeen. Yksi selkeä esimerkki tämän pohjan murentumisesta on Intia. Intian hindunationalistista järjetestelmää rakentava pääministeri Modi ja Israelin Netanjahu ovat lähentyneet niin politiikassa kuin kaupassa, ja asekauppa maiden välillä kukoistaa. Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman ja Egyptin Sisi ovat puolestaan lukuisten lähteiden mukaan kehottaneet arabimaita kaupalliseen yhteistyöhön Israelin kanssa. Tämä on diskurssin tasolla merkittävä kurssinmuutos ottaen huomioon, että arabimaat ovat asettaneet Israelin taloudelliseen boikottiin Palestiinan kysymyksen takia. Autoritääristen maiden ja israelilaisen teknologiateollisuuden välille kehittynyt hedelmällinen suhde siis rikkoo Palestiinan vanhoja liittolaissuhteita globaalissa etelässä.

Samalla Israel on sitonut teknologiainvestoinnit ja maan sotateollisuuden kehittämisen toisiinsa. Armeijapalveluksesta Israel on tehnyt startup-yrittäjien hautomon, jota verrataan maailman parhaimpiin teknologia-alojen yliopistoihin. Suurin osa Israelin uutta teknologiaa hyödyntävistä startupeista syntyy armeijan tiedusteluyksiköissä tapahtuvan teknologisen kehitystyön perusteella. Samalla palestiinalaisalueista on muodostunut yhä tärkeämpi, miehityksen avulla luotu pilottialue ja laboratorio uuden teknologian kehittämiselle ja kokeilulle.

Israel näyttää tällä hetkellä löytäneen globaalin menestysreseptin jyrkän nationalismin ja miehityksen vahvistamiseen alueella. Tämä menestysresepti koostuu

• Piilaaksosta tulvivasta riskipääomasta ja Yhdysvaltain sotilasavusta,
• Vahvasta julkisesta investoinnista tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja armeijan ja tiedustelutoiminnan kytkemiseen osaksi teknologiateollisuutta,
• Hyvistä valtiollisista ja yrityssuhteista nousevien talouksien ja sellaisten maiden kanssa, joilla on perinteisesti ollut vankka lojaliteetti Palestiinaa kohtaan.

Trendi joka rikkoo status quon?

Israelin ja Palestiinan konflikti on ollut jo pitkään jäätyneessä tilassa, ja tosissaan otettavat poliittiset avaukset rauhanprosessista ovat kuihtuneet. Status quo, jossa Israel tosiasiallisesti hallitsee koko Oslon rauhansopimuksen luomaa tilkkutäkkimäistä Palestiinaa näyttää vakiintuneen alueen todellisuudeksi.

Status quo, jossa Israel tosiasiallisesti hallitsee tilkkutäkkimäistä Palestiinaa näyttää vakiintuneen todellisuudeksi.

Klikkaa twiitataksesi.

Mikään yllämainituista trendeistä ei väistämättä vahvista rauhan mahdollisuuksia alueella. Israel on onnistunut taitavasti kytkeytymään osaksi globaalia innovaatiotaloutta, minkä perusteella status quon säilyminen vaikuttaa todennäköisimmältä vaihtoehdolta.  Lisäksi, osa tutkijoista argumentoi, että konfliktia pikemminkin ylläpidetään kuin ratkotaan neoliberaalin kehityspolitiikan avulla.

Eräs globaali trendi saattaa kuitenkin murtaa alueen status quon. Usein unohdetaan, että konfliktin tulevaisuutta säätelevät merkittävästi myös ilmastonmuutoksen vaikutukset alueella.Israel ja Palestiina ovat molemmat YK:n arvion mukaan alueita, jotka tulevat kärsimään erittäin voimakkaasti ilmastonmuutoksesta. Makean veden niukkuuden suhteen alue kuuluu maailman haastavimpiin.

Makean veden puute ja kuivuus tulevat todennäköisesti heikentämään ruokaturvaa, tuhoamaan elinkeinoja ja kiihdyttämään urbanisaatiota entisestään. Ilmastonmuutoksen vaikutukset konfliktiin ovat tietysti vaikeasti ennakoitavia. Selvää on ainoastaan se, että ilmastonmuutos ja status quo sopivat huonosti yhteen.

Ilmastonmuutoksen lisääminen alueen tulevaisuutta koskeviin trendeihin ei tietenkään lisää toivoa rauhasta tai demokratiasta alueella, päinvastoin. Parhaimmillaan sen huomioiminen kuitenkin lisää poliittista painetta ratkaisun löytämiseen globaalisti. Nykyisessä lamaantuneessa tilanteessa tämä olisi ensiarvoisen tärkeää.