Kirjoittaja (vas.) osallistui FINCENT:n järjestämälle UN Military Experts on Mission -kurssille elokuussa 2018. Enemmistö YK:n rauhanturvatehtäviin valmentavan kurssin osallistujista oli poikkeuksellisesti naisia. Kuva: FINCENT, Puolustusvoimat.

Suomessa naissotilaiden osuus on poikkeuksellisen vähäinen verrattuna muihin Pohjoismaihin ja länsimaihin. Puolustusjärjestelmää olisi kehitettävä osallistavammaksi ja paremmin kokonaisturvallisuutta tukevaksi. Tämä edellyttää ennen kaikkea naisten parempaa intergraatiota osaksi maanpuolustusta ja kriisinhallintaa.

Naisten määrää ja roolia aktiivisina toimijoina konfliktin ja vastakkainasettelun lieventämisessä on edistettävä, sillä nykypäivän sodankäynti kohdistuu aiempaa enemmän siviilimaailmaan. Uhrit ovat kasvavassa määrin naisia ja lapsia. Seksuaalinen väkivalta on yleinen sotataktiikan väline, jolta naisten ja tyttöjen on vaikea suojautua. Naisten on myös miehiä haastavampaa päästä oikeussuojan piiriin. Tutkimukset osoittavat, että naisten osallistuminen rauhanprosesseihin johtaa kestävämpään rauhaan. Valtiot, jotka asettavat sukupuolten tasa-arvon etusijalle, ovat vähemmän haavoittuvia väkivallan puhjetessa tai ääriliikkeiden uhatessa.

Naisten osallistuminen kriisinhallintaan on kuitenkin vähäistä. YK:n yhtenä päätavoitteena on lisätä naisten määrää YK:n rauhanturvaoperaatioissa, mukaan lukien sotilaat, poliisit, oikeusviranomaiset ja muu siviilihenkilöstö. Määrällisesti tavoite on 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja jopa 35 prosenttia vuoteen 2028 mennessä. Tästä ollaan vielä kaukana etenkin naissotilaiden osalta, sillä heitä on YK-operaatioissa vain noin viisi prosenttia.

Tavoite on osa YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2000 hyväksymää päätöslauselmaa 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus”, joka on myöhemmin täydentynyt jo kahdeksan päätöslauselman perheeksi. Päätöslauselmat sitovat kaikkia YK:n jäsenmaita – myös Suomea. Niiden tarkoituksena on suojata naisia ja tyttöjä aseellisissa konflikteissa, ehkäistä sukupuolen perusteella tapahtuvaa väkivaltaa ja edistää naisten tasavertaista osallistumista rauhanneuvotteluihin ja jälleenrakennukseen. Myös Nato, EU ja Etyj ovat tehneet 1325-päätöslauselman pohjalta omat ohjeistuksensa.

Sotilaallisessa kriisinhallinnassa YK:n 1325-tavoitteet on liitetty osaksi gender-strategiaa. Sen tarkoituksena on vahvistaa tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja naisten aseman edistämisen kautta myös sotilasorganisaation tehokkuutta ja joukon suorituskykyä. Tasa-arvoisen rauhanturvajoukon, jossa on sekä miehiä että naisia, onkin havaittu olevan paitsi oikeudenmukainen myös hyödyllinen. Naisrauhanturvaajilla on todettu olevan mieskollegoitaan paremmat edellytykset tavoittaa paikallisia naisia ja tukea seksuaalisen väkivallan uhreja.  Siten he voivat edistää ymmärrystä ympäröivästä kulttuurista, lisätä vuorovaikutusta paikallisen väestön kanssa ja laajentaa tiedustelutietoa. Sekä naisista että miehistä koostuvat tiimit on havaittu operaatioissa toimivammiksi kuin ainoastaan yhtä sukupuolta edustavat tiimit. Esimerkiksi Afganistanissa sukupuolineutraalien tiimien on havaittu saavan monipuolisemmin tietoa turvallisuusuhkista ja tilannekuvasta sekä kohtaavan vähemmän vihamielisyyttä.

Suomessa naisia armeijassa poikkeuksellisen vähän

Suomen puolustusvoimat on velvoitettu edistämään 1325-päätöslauselman tavoitteita. YK:n 1325-päätöslauselmaan perustuvan uusimman kansallisen toimintaohjelman (2018–2021) keskeisenä tavoitteena on tehostaa sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista turvallisuussektorilla ja kriisinhallinnassa. Toimintaohjelmassa todetaan, että naissotilaiden määrää tulee kasvattaa tehostamalla naisten rekrytointia vapaaehtoiseen asepalvelukseen ja sotilasuralle. Lisäksi puolustusvoimat pyrkii toteuttamaan Risto Siilasmaan työryhmältä tilaamansa asevelvollisuusraportin kehitysehdotuksia. Raportin mukaan naissotilaiden määrän lisääminen tuo myönteisiä vaikutuksia puolustusvoimien kulttuuriin, muun muassa siistimällä miesten kielenkäyttöä ja lisäämällä heidän yrittämisen haluaan.

Suomessa naissotilaiden osuus on poikkeuksellisen vähäinen verrattuna muihin Pohjoismaihin ja länsimaihin. Suomessa naisten osuus asepalveukseen astuvista on vain muutama prosentti. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vuosittain palvelukseen tulevista on naisia jo noin 20 prosenttia. Nato-maiden asevoimissakin naissotilaita on keskimäärin 10,8 prosenttia. Tämä on kiusallista Suomelle, joka on profiloitunut tasa-arvon, rauhanvälityksen ja maanpuolustustahdon mallimaana. Muissa Pohjoismaissa asepalvelusta myös kehitetään aktiivisesti tasa-arvoisemmaksi. Norja ja Ruotsi ovat siirtyneet sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen. Tanskassakin naisia kutsutaan vapaaehtoisille maanpuolustuspäiville.

Eri maiden naissotilaiden prosentuaaliset osuudet eivät ole kuitenkaan täysin vertailukelpoisia johtuen maiden erilaisista puolustusratkaisuista ja geopoliittisesta asemasta. Suomessa koulutettavien varusmiesten määrä on moninkertainen verrattuna muihin Pohjoismaihin. Jos naisten määrä kasvatettaisiin muiden Pohjoismaiden lailla 20 prosenttiin, tulisi naisia saada palvelukseen vuosittain yli 4 000, joka vastaa Ruotsin vuosittain kouluttamien varusmiesten koko määrää. Naissotilaiden määrän kasvattaminen onkin Suomessa haaste johtuen nykyisestä, vain miehiä koskevasta asevelvollisuusjärjestelmästä. Naisten määrän lisäämiseen ja rekrytoinnin tehostamiseen ei ole nähty tarvetta, koska nykyisen järjestelmän kautta saadaan riittävästi varusmiehiä palvelukseen.

Naissotilaiden vähäinen määrä on ongelma

Naissotilaiden osuuden vähäisyys on ongelma, sillä marginaalisessa asemassa naiset kokevat miehiä enemmän eriarvoisuutta ja epäasiallista kohtelua. Suomessa naisiin kohdistuva syrjintä, kiusaaminen ja seksuaalinen häirintä on varusmiespalveluksessa hälyttävän yleistä. Naisista jopa puolet kokee varusmiespalveluksessa kiusaamista ja yli neljännes seksuaalista häirintää. Vastaavasti miehistä kiusaamista kokee noin 14 prosenttia ja häirintää alle seitsemän prosenttia. Suomi ei ole poikkeus naissotilaisiin kohdistuvassa syrjinnässä ja häirinnässä, vaan kyse on globaalista ilmiöstä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa naissotilaiden on todennäköisempää traumatisoitua sisäisen väkivallan kuin taisteluiden seurauksena.

Naisten vähäinen määrä armeijassa on yhteydessä myös maanpuolustustahtoon. Nykyinen vain miehiä koskeva asevelvollisuusjärjestelmämme ei vastaa nyky-yhteiskuntamme tasa-arvoistuvaa arvomaailmaa ja muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimuksia. Olisi koko maan etu, että nuoret osallistuisivat kansallisen turvallisuuden edistämiseen sukupuolen sijaan motivaation, osaamisen ja kykyjen perusteella. Siinä missä sotilaallinen kriisinhallinta, siviilikriisinhallinta ja rauhanprosessien tuki tulisi kansainvälisessä kriisinhallinnassa nivoa paremmin yhteen, tulisi samoin toimia myös kansallisella tasolla maanpuolustuksessa ja siviilivarautumisessa.

Naisten poissulkemista sodankäynnistä on perusteltu kautta aikojen ja ympäri maailmaa etenkin sodankäynnin fyysisillä vaatimuksilla ja sukupuolten erilaisilla ominaisuuksilla. Naissotilaat on koettu turvallisuusriskinä heikompien fyysisten ominaisuuksiensa takia ja myös siksi, että heidät on mielletty miehiä emotionaalisemmiksi ja stressialttiimmiksi. Lisäksi naissotilaiden on nähty heikentävän joukon suorituskykyä, koska on uskottu, että he lisäävät seksuaalista väkivaltaa ja miehet ryhtyvät taistelutilanteessa suojelemaan heitä. Mikään näistä perusteluista ei kuitenkaan enää vakuuta.

Ensinnäkin, sodankäynnin luonne on muuttunut ratkaisevasti. Vaikka sotaa käydään yhä pitkälti perinteisen sodankäynnin keinoin ja yksittäisen taistelijan varustus on aiempaa raskaampi, yleistyvät automatisoidut, robotisoidut ja kybersodankäynnin menetelmät perinteisten asejärjestelmien rinnalla. Niiden hallitsemisessa ei tarvita enää samanlaista fyysistä kestävyyttä kuin aiemmin. Yhdenvertaisista fyysisistä vaatimuksista ei ole syytä luopua, mutta vaatimukset on arvioitava tehtäväkohtaisesti. Toiseksi, riittävää tutkimustietoa siitä, että naiset heikentäisivät joukon suorituskykyä, ei ole. Päinvastoin, naissotilaiden on osoitettu sietävän taistelustressiä yhtä hyvin kuin miestenkin.

Naissotilaiden vähäinen määrä heijastuu suoraan kansainväliseen kriisinhallintaan. Tällä hetkellä naisten osuus kaikista suomalaista kansainvälisissä sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa on vain noin 3–5 prosenttia. Uusimman kansallisen 1325-toimintaohjelman tavoitteena on nostaa naisten määrää seitsemään prosenttiin. Määrä olisi silloinkin vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa, joissa naisrauhanturvaajien määrä on keskimäärin yli kymmenen prosenttia.

Mallia tasa-arvoisemman puolustusjärjestelmän kehittämiseen Norjasta

Norjaa voidaan pitää edelläkävijänä naisten osallistamisessa maanpuolustukseen ja sotilaalliseen kriisinhallintaan. Maa teki vuonna 2014 ensimmäisenä maana Euroopassa päätöksen sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen siirtymisestä. Vuosittain noin 60 000 henkilön kokoinen ikäluokka – samankokoinen kuin Suomessa – velvoitetaan tekemään netissä sähköinen kyselylomake. Kyselyssä kerätään tietoa nuorten terveydestä, koulutuksesta, sosiaalisesta elämästä, motivaatiosta ja palvelustoiveista. Vastanneista noin neljännes kutsutaan kutsuntoihin, joissa osallistujat tekevät teoria- ja kuntotestit. Asepalvelukseen valittavien tavoitevahvuus on noin 8 000 henkilöä. Vuonna 2017 naisten osuus oli peräti lähes 30 prosenttia. Vaikka vain noin 10–15 prosenttia ikäluokasta suorittaa asevelvollisuuden, voivat viranomaiset velvoittaa kriisin aikana kaikki asevelvolliset palvelukseen.

Sukupuolineutraalin asevelvollisuuden on todettu vähentävän naissotilaisiin kohdistuvaa syrjintää ja häirintää. Tutkimustulokset Norjan mallista osoittavat, että naissotilaiden osuuden ylittäessä 15–20 prosenttia, heidän asemansa normalisoituu. Sukupuoli ei näyttäydy enää merkityksellisenä tekijänä joukkoon sopeutumisessa. Norjassa toteutettiin myös vuosina 2014–2016 kokeilu, jossa erääseen ilmavoimien yksikköön sijoitettiin naisia jopa puolet asevelvollisten kokonaisvahvuudesta. Lisäksi naiset ja miehet sijoitettiin yhteistupiin – joka on tätä nykyä yleinen käytäntö kaikkien Pohjoismaiden asevoimissa, pois lukien Suomi. Tulokset Norjan kokeilusta ovat erittäin myönteisiä. Naiset kokivat kuuluvansa joukkoon aiempaa paremmin, ryhmäkiinteys tiivistyi ja häirintäpuhe vähentyi.

Kohti osallistavampaa turvallisuutta

Turvallisuusympäristön muutos ja uusiin uhkiin vastaaminen vaatii yhä moninaisempaa osallistumista ja yhteistyötä. Puolustusjärjestelmää onkin syytä kehittää osallistavammaksi ja paremmin kokonaisturvallisuutta tukevaksi. Ruotsi uudistaa parhaillaan asevelvollisuuttaan Norjan mallin pohjalta. Myös Suomi voisi ottaa siitä oppia. Yleiset kutsunnat voitaisiin toteuttaa Norjan lailla koko ikäluokalle, esimerkiksi toisen asteen opetussuunnitelmaan sisällytettävän turvallisuuspäivän muodossa, jonka toteuttamiseen voisivat osallistua puolustusvoimien ohella muut viranomaiset ja varautumiskoulutusta tarjoavat järjestöt. Osallistujista voitaisiin velvoittaa asepalvelukseen ja mahdollisesti myös siviilipalvelukseen tarvittava määrä motivaatioltaan ja osaamiseltaan sopivaksi katsottu joukko.

Naisten integroitumista sotilasorganisaatioon voitaisiin tukea suhteellisen vaivattomasti ja kustannustehokkaasti siirtymällä yhteistupiin ja keskittämällä enemmän naisia tiettyihin joukko-osastoihin heidän prosenttiosuutensa kasvattamiseksi.

Ilman osallistavampaa puolustusjärjestelmää ja naisten roolin vahvistamista turvallisuus uhkaa siiloutua ja sukupuolittua. Riskinä on, että turvallisuus- ja puolustuspoliittiset kysymykset jäävät monelle kansalaiselle etäisiksi ja vieraiksi. Tästä on jo viitteitä äsken käydyissä eduskuntavaaleissa, joissa turvallisuuspolitiikka loisti poissaolollaan. Vieraantuminen turvallisuuskysymyksistä on erityisen haitallista nykyisessä, ennalta-arvaamattomassa ja nopeasti muuttuvassa digi- ja kyberyhteiskunnassa, jossa yksilön rooli ja kansalaistaidot uhkien torjumisessa vain korostuvat.