Kirjoittaja Yasmeen Al-Eryani on valmistunut Helsingin yliopistolta politiikan tutkimuksen maisteriksi. Hän suoritti yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon Georgetownin yliopistossa. Pro-gradu tutkielmassaan Al-Eryani tarkasteli Jemenin kansalaisyhteiskuntaa kehitysyhteistyön näkökulmasta. Taustaltaan Al-Eryani on jemeniläinen mutta hän on vuodesta 2010 asunut Helsingissä. Ennen muuttoaan Suomeen, hän työskenteli kansainvälisen kehitysavun parissa.  Al-Eryani työstää parhaillaan tutkielmaa koulutuksessa Jemenissä, konfliktin ja konfliktinjälkeisen ajan näkökulmasta.

Arabikevät alkoi vuonna 2011, ja kolme vuotta myöhemmin Jemenissä syttyi moniulotteinen konflikti ja humanitaarinen katastrofi. Tässä analyysissa ääneen pääsevät neljä nuorta, jotka osallistuivat Jemenin kansannousuun pääkaupunki Saanassa. Moni heistä joutui pakenemaan kotimaastaan, mutta vallankumous jatkuu yhä – monessa eri muodossa.

Jemenissä, niin kuin monessa muussa arabikevään maassa, vallankumous eli ja hengitti tietyssä paikoissa, esimerkiksi pääkaupunki Sanaan yliopiston kampuksen läheisyydessä. Yksi näistä oli  ”Muutoksen aukio”, jossa nähtiin suurimmat mielenosoitukset kansannousun alussa. Ei tosin kestänyt kauaa, ennen kuin jemeniläiset ympäri maata valtasivat aukioita vastustaakseen presidentti Salehin hallintoa.

Ennen arabikevättä vuonna 2011, jemeniläiset olivat osoittaneet mieltään useiden vuosien ajan eri puolilla maata. Mielenosoituksissa vastustettiin muun muassa nousevia ruuan hintoja, työttömyyttä sekä perustuslain muutosta, joka antoi  vuodesta 1978 hallinneen presidentti Ali Abdullah Salehille oikeuden pyrkiä ehdolle uudelleen. Lisäksi maan eteläosissa rauhanomaiset itsenäisyysliikkeet olivat osoittaneet mieltään vuodesta 2007. 

Tosin kaikki muuttui vuonna 2011, kun puoluepoliittisesti sitoutumattomat opiskelijat kokoontuivat Sanaan yliopistolle keskustelemaan tunisialaisen Mohammed Bouazizin polttoitsemurhasta. Bouazizin tapausta pidetään arabikevään lähtölaukauksena erityisesti Jemenissä, jossa moni riensi Tunisian Sanaan suurlähetystölle juhlimaan tunisialaisten kanssa diktaattori Zine el-Abidine Ben Alin syöksemistä vallasta.

Jemenissä mielenosoittajat huusivat samoja iskulauseita kuin arabikevään mielenosoittajat Tunisiassa ja Egyptissä: “Kansa haluaa syöstä hallituksen vallasta”, “Valtaa, valtaa, kunnes hallitus kaatuu”, “Kansa haluaa syöstä hallituksen vallasta!” ja ”Vapaus, vapaus, haluamme siviilihallinnon!” Samoja iskulauseita huudetaan tänäkin päivänä Sudanissa ja Algeriassa.

Jemeniläiset kehittivät myös omia iskulauseita, joissa parjattiin Saudi-Arabiaa sekä presidentin vanhinta poikaa Ahmed Salehia ja lempitytärtä Bilquis Salehia. Mielenosoittajat anelivat presidentin lapsilta: Kertokaa isällenne, ettemme halua nähdä häntä enää! Iltaisin mielenosoitusten henkeä nostattivat poliittiset näytelmät ja komediat. Moni muusikko esiintyi myös mielenosoituksissa.

Bouazizin tapauksen jälkeen, Jemeniin rantautui toinen mielenosoitusten aalto Egyptistä, missä kansa vaati presidentti Hosni Mubarakia eroamaan. Egyptiläisten innoittamina, jemeniläiset mielenosoittajat valloittivat pääkaupunki Sanaan yliopiston lähellä sijaitsevan aukion yhdeksitoista kuukaudeksi.  Lopulta mielenosoitukset tuottivat tulosta ja Jemenin presidentti Saleh myöntyi Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvoston välittämään rauhansopimukseen ja erosi virastaan 25. helmikuuta 2012.

Sisällissodasta kehittyi siten moniulotteinen konflikti, jossa soditaan edelleen niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Klikkaa twiitataksesi.

Väliaikaishallitus takasi presidentti Salehille koskemattomuuden, ja siirsi vallan varapresidentti Abdrabbuh Mansur Hadille kahdeksi vuodeksi. Uutta perustuslakia laadittiin laajan kansallisen dialogin voimin, samaan aikaan kuin aseelliset huthikapinallisten joukot lähestyivät maan pääkaupunkia Jemenin pohjoisosista.

Kaksi vuotta Salehin eroilmoituksen jälkeen dialogiin osallistuneet huthit torjuivat perustuslain valmistelun, valloittivat pääkaupunki Saanan ja pakottivat väliaikaisena presidenttinä toimineen Hadin maanpakoon Saudi-Arabiaan. Huthit olivat liittoutuneet syrjäytetyn presidentti Salehn kanssa, jolla oli vankka tuki armeijassa. huthien eteneminen ensin pääkaupunkiin ja sen jälkeen maan eteläosiin synnytti myös vastarintaa ja sisällissodan alkaessa maanpaossa oleva presidentti Hadi aneli Saudi-Arabialta apua vallan palauttamiseksi itselleen. Sisällissodasta kehittyi siten moniulotteinen konflikti, jossa soditaan edelleen niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Itsenäiset nuoret muutoksen aukiolla

Jemenin vallankumouksesta on kulunut kahdeksan vuotta, mutta siirtymä uuteen aikakauteen ei ole toteutunut. Sen sijaan arabikevät jatkuu, ei vain Jemenissä, vaan myös Algeriassa ja Sudanissa. Tätä artikkelia varten on haastateltu neljää ihmistä: Rim Alsalehia (33), Rana Jarhumia (36), Rahman Tahaa (29) and Khaled Shanoonia (43). He lähtivät mukaan Jemenin vallankumoukseen kansannousun vasta kerätessään tuulta allensa ja ensimmäisten mielenosoitusten kokoontuessa Muutoksen aukiolla.

Valitsin haastateltavat koska he eivät olleet puoluepoliittisesti aktiivisia ennen vallankumousta. He eivät myöskään edustaneet tiettyä kansalaisyhteiskunnan osaa, kuten ammattiliittoja. Sen sijaan Alsaleh, Jarhum, Taha ja Shannoon olivat niitä itsenäisiä nuoria, joihin kansainvälinen media, asiantuntijat ja muut puhuvat päät viittasivat.

Tapasin Jarhumin vuonna 2008 työpaikallani Sanaassa. Emme olleet pitäneet yhteyttä vuosiin, mutta kun Jarhum kirjoitti Facebookissa katuvansa osallistumistaan vallankumoukseen, päätin lähestyä häntä. Halusin tietää, miksi hän katui.

Jarhum oli ennen vallankumousta hiljattain palannut Jemeniin Iso-Britanniasta, jossa hän oli suorittanut vuoden mittaisen maisteriohjelman Yorkin yliopistossa. Ennen vallankumousta hän oli työskennellyt eri kansainvälisissä järjestöissä. Hänen siskonsa ja äitinsä olivat aktiivisia feministisissä liikkeissä.  Palattuaan Jemeniin Jarhum oli enenvissä määrin turhautunut rehottavaan korruptioon ja koki ahdistusta siitä, ettei yhteiskunta hyväksynyt häntä naisena, joka uhmasi käyttäytymisen, pukeutumiseen ja sosiaalisen kanssakäymiseen liittyviä normeja.

Löysin Tahaan verkosta viime vuonna kun yritin järjestää valokuvanäyttelyä Jemenin sodasta Helsingissä. Taha oli 21-vuotias, kun vallankumous alkoi. Hän haaveili valokuvaajan urasta ja oli teinivuosina kuvannut mielenosoituksia, joissa vastustettiin polttoaineen hintojen korotuksia. Jemeniläinen media vääristeli jo silloin tapahtumia kutsumalla mielenosoittajia mellakoitsijoiksi, hän muistelee.

Löysin Alsalehin Facebookissa. Hänellä oli tapana kirjoittaa esseitä vallankumouksesta, sodasta ja pakolaisuudesta. Ne ovat kauniita, jopa runollisia ja niitä julkaistiin lehdissä ja netissä

Alsalehi oli juuri ennen vallankumouksen alkamista vuonna 2011 valmistunut Sanaan yliopistosta pääaineenaan sosiologia. Hän on kotoisin vaatimattomista oloista ja kasvoi kylässä, jossa oli puute yhteiskunnan peruspalveluista. Alsalehin isä oli opettaja ja omisti suuren kirjakokoelman, johon Alsalehi oli syventynyt nuoresta pitäen.

Hän muistaa istuneensa kylänsä nuotiopaikan vieressä kuullessaan Tunisian mielenosoituksista. Ehkä jotain suurta olisi tulossa, hän pohti surkuhupaisasti. Mutta Alsalehi ei halunnut kuvitella liikoja, sillä hän oli pitkään kokenut pettymystä siitä, ettei yliopistollakaan osattu unelmoida muutoksesta. Alsalehi ei siksi uskonut ihmisten nousevan barrikaadeille nytkään.  

Shanoon oli ennen vallankumousta opiskellut kirjanpitoa, mutta ei löytänyt töitä omalta alaltaan ja päätyi siksi valokuvaamaan. Häntä kiinnosti myös aktivismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ennen vuoden 2011 vallankumousta hän yritti perustaa ryhmän, joka edistäisi afrikkalaistaustaisten jemeniläisten oikeuksia. Shanoon on itsekin afrikkalaistaustainen ja on taustansa takia kohdannut paljon syrjintää. Afrikkalaistaustaisia on Jemenissä noin kolme miljoonaa. Kuulin Shannonin aktivismista ja paosta Jemenistä ystävältäni, joka oli mukana Muutoksen aukiolla vallankumouksen aikana. Lähestyin Shannonia Instagramissa ja hän vastasi.  

Euforinen hetki

Kaikki neljä haastateltavaa kuvailevat vallankumouksen eufoorisena tunteena, jota on vaikea pukea sanoiksi. Ensimmäisinä viikkoina jokainen haastateltava löysi Muutoksen aukiolta jotain uutta itsestään ja ympäröivistä yhteisöistä.

Aukiolla haastateltavat kohtasivat ihmisiä Jemenin jokaisesta kolkasta. Tunnelma oli vapautunut ja moni aukiolle kokoontunut kertoi kokemuksistaan. Kävi nopeasti ilmi, että hallinto oli pyrkinyt kasvattamaan ihmisten välisiä eroja ja pitämään heidät tietämättöminä toistensa todellisuuksista, Alsalehi kertoo. Aukiolla selvisi myös, ettei yksikään provinssi Jemenissä ollut säästynyt köyhyydeltä tai keskushallinnon laiminlyönneiltä.

Alsalehiin mukaan kaupunkilaiset, maalaiset, islamistit ja maallistuneet tekivät aukiolla yhteistyötä eivätkä tuominneet toisiaan eroavaisuuksista huolimatta. He jakoivat aukion, ainakin hetken aikaa  ja valmistivat yhdessä tapahtumia ja banderolleja.

Taha muistaa aukiolla vietetyn ajan myös opettaneen hänelle, kuinka yhteiskuntaa jakavan vastakkainasettelun takana hallitus oli lukuisten ja jatkuvien sotien aikana luonut alueellisia, sosiaalisia ja poliittisia eroja. Kyse oli strategia väestön hallitsemiseksi, pelolla ja keskinäisellä epäluottamuksella.  Ihmiset eivät uskaltaneet olla aitoja ja läpinäkyviä keskenään. Siksi ihmiset  tutustuivat toisiinsa ennakkoluulottomasti. Matka aukiolle ja sieltä pois, merkitsi siirtymistä kahden aikakauden välillä, Taha muistelee.

Mielenosoittajat pitivät aukion puhtaampana kuin muut kaupungin kadut. Eikä aukiolla ollut naisiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää, Alsalehi ja Jarhum muistelevat. Shanoon taas kertoo jättäneensä tietokoneensa ja puhelimensa aukiolle huoletta. Mielenosoitusten alkuvaiheessa, aukiolle tulleet kokoontuivat Sanaan yliopiston opiskelijoiden pystyttämiin telttoihin, joissa järjestettiin poliittisia ja taiteellisia työpajoja.

Alsalehi muisteli lämmöllä aukion lumoavia keskusteluja, joihin osallistui sekä akateemikoita ja maalaisia.

Klikkaa twiitataksesi.

Poliittiset työpajat teltoilla koostuivat muun muassa kansalaisopetuksesta, manifestien kirjoittamisesta sekä valokuvauksesta ja mediatyöstä. Yliopiston professorit luennoivat politiikasta, perustuslaista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Toisin kuin yliopiston luennot nämä olivat kuitenkin avoimia keskusteluja. Videopuheluiden avulla aukiolla vaihdettiin kokemuksia muiden arabimaiden vallankumouksellisten aukioiden kanssa.

Alsalehi muisteli lämmöllä aukion lumoavia keskusteluja, joihin osallistui sekä akateemikoita ja maalaisia. Shanoon koki luentojen aikana poliittista heräämisen ja luki kirjoja Jemenin historiasta ja 60-luvun tasavaltalaisesta vallankumouksesta.

Vallankumouksen monet taistelut – Muutoksen aukiolla ja sen ulkopuolella

Lyhyen euforian ja kasvaneen luottamuksen jälkeen Muutoksen aukio muuttui kun vakiintuneet oppositiopuolueet, ihmisoikeusrikkomuksiin osallistuneet kenraalit ja vähemmistöjä vastaan vihaa lietsoneet uskonnolliset johtajat liittyivät julkisesti vallankumoukseen. Tämä aiheutti vastustusta, mutta moni mielenosoittaja Muutoksen aukiolla piti sitä ainoana ainoa tapana suojautua hallitukselta. Tarve suojautua taas korostui erityisesti sen jälkeen, kun siviiliasuiset hallituksen asemiehet ja tarkka-ampujat tappoivat 45 aseistamatonta mielenosoittajaa Karama perjantain joukkomurhassa.

Tämän artikkelin haastateltavat kertoivat taistelleensa jatkuvasti sen puolesta, ettei Muutoksen aukio muuttuisi oppositiopuolueiden ja kenraalien vaikutusväyläksi. Siksi vallankumoukselliset kamppailivat kahdella rintamalla samanaikaisesti. Ensinnäkin  aukion sisällä armeijan kenraalien konservatiivisen Islah-puolueen ja muiden oppositiopuolueiden itsevaltaisuutta vastaan ja toiseksi aukion ulkopuolella hallitusta vastaan.

Suurin oppositiopuolue aukiolla oli vanhollinen Islah, jonka aktiiveihin kuuluu  vaikutusvaltaisia heimojohtajia, elinkeinoelämää, salafisteja ja muslimiveljeskuntaa. Aukiolla Islah osoitti nopeasti kykynsä hallita ja organisoida: puolue hyödynsi vuosikymmenien kokemusta sekä peitellyistä että avoimista sosiaalisista ja poliittisista mobilisaatioista. Se perusti nopeasti organisaatiokomitean ja turvallisuuskomitean sensuroimaan muutoksen aukion yleistä puhujalavaa. Ei kestänyt kauaa ennen kuin komiteoista tuli aukion uusi diktatuuri, Jarhum kertoo.

Tunnelma tasa-arvosta mureni, Alsaleh sanoo.

Klikkaa twiitataksesi.

Aukio ei sen jälkeen ollut enää entisellään ja Alsalehi kävi siellä harvemmin. Viimeisinä kertoina hän piti aukiolla puheen, jossa hän kertoi vastustavansa kenraalien ja uskonnollisten johtajien liittymistä vallankumoukseen. Puhe päättyi pyytämättä kun Islahn aktiivi keskeytti Alsalehin,  takavarikoi hänen muistiinpanot ja saattoi hänet pois aukiolta. Tunnelma tasa-arvosta mureni, Alsalehi sanoo.

 

Shanoon arvioi Islah-puolueen varmistaneen omia etujaan neuvottelemalla hallituksen kanssa samaan aikaan, kun se järjestäytyi aukiolla. Tahan mukaan Islah yllytti muita vallankumouksellisia lieventämään kantojaan vallanvaihdoksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden suhteen. Sen sijaan Islah halusi keskittyä vain presidentti Salehin syöksemiseen vallasta. Kun Saleh suostui väistymään, Islah ja sen kannattajat olivat valmiita lopettamaan vallankumouksen.

Islahin valta-asema ja taipumus määräillä aukion henkeä muun muassa rajoittamalla ilmaisunvapautta sai monen aktivistin pettymään. Heidän vallankumouksensa oli kaapattu ja nyt aukiota käytettiin vain vahvistamaan Islahin legitimiteettiä.  

Vastareaktiona Islahin hegemonialle, jotkut mielenosoittajat liittoutuivat huthi-kapinallisten kanssa. Huthit käyvät jo vallankumouksen alussa aseellisia keinoja ja hallitsevat tälläkin hetkellä pääkaupunkia ja suurta osaa maasta. He huijasivat, Shanoon toteaa. “Olimme naiiveja kun ajattelimme, että kaikki olivat avoimia ja jakoivat yhteisen tavoitteen.”

Vallankumous jatkuu – vaikka moni joutui pakenemaan

Sodasta ja maan pirstoutumisesta huolimatta jutun haastateltavat kokevat vallankumouksen jatkuvan muissa muodoissa. Mutta kahdeksan vuoden jälkeen, he eivät enää olleet sinisilmäisiä unelmoijia.

Moni haastateltava kertoi jälkikäteen kokeneensa vaikutusvaltaisten alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden rankaisseen jemeniläisiä siitä, että he uskalsivat unelmoida muutoksesta. Näytti siltä, että Saudi-Arabia halusi yhdessä muiden yksinvaltaisten arabivaltioiden kanssa varmistaa, ettei Jemenin vallankumous ilmestyisi heidän omille takapihoilleen.

Jarhumia lukuun ottamatta kukaan haastateltavista ei kerro katuvansa osallistumista Muutoksen aukion mielenosoituksiin. Aukiolla vallitsi Tahan mukaan kilometrin mittainen vapaa tila, jossa inhimillisyys kukoisti.

Alsalehiille, osallistuminen Muutoksen aukion mielenosoituksiin, merkitsi konkreettista kokemusta politiikasta. “Se opetti minulle enemmän kuin, mitä olisin voinut vuosikausien ajan oppia seuraamalla politiikkaa etäältä”, hän kertoo.  

Jarhum puolestaan kokee valtavaa syyllisyyttä vallankumoukseen liittymisestä. Hän tuntee olevansa epäsuorasti vastuussa tapahtuneesta tuhosta, eikä kykene kohtaamaan ihmisiä, jotka edelleen kärsivät sodasta ja nälästä – toisin kuin hän itse. Vallankumous olisi voinut olla asteittainen, se olisi voinut olla kulttuurinen ja alhaalta ylöspäin tapahtuva, sota kumosi kaiken ja teki politiikasta mahdotonta, hän sanoo.

Kaikesta huolimatta vallankumous mursi pelon ilmapiirin ja toi normit ja vanhat näkökannat uudelleen neuvottelun kohteiksi. Jemenissä vallitsee tunne valtavasta uudelleenjärjestelystä. Auktoriteetteja voi kyseenalaistaa esimerkiksi satiirin ja häpäisyn keinoin. Lisäksi uskonnollisten ja maallisten johtohahmot eivät enää ole koskemattomia. Kriittinen ajattelu on siis mahdollista – toisin kuin ennen vuotta 2011.

Muutoksen aukion mielenosoitusten jälkeen Jarhum lähti Jemenistä työskennelläkseen kansainvälisessä järjestössä. Tällä hetkellä hän etsii uutta työpaikkaa. Ensimmäisten aukiolla vietettyjen kuukausien jälkeen Jarhumn into alkoi hiipua. Hän ei enää uskonut parempaan tulevaisuuteen, siihen että maa aidosti muuttuisi. Jarhum pettyi ja masentui kuukausiksi.

Vallankumouksen jälkeen Alsalehi on kirjoittanut kaunokirjallisuutta, josta osa on julkaistu. Kun Saudi-Arabia pommitti Sanaan lentokenttää vuonna 2015,  Alsalehi oli tuhansien muiden jemeniläisten tavoin jumissa kansainvälisillä lentokentillä, koska lennot Sanaan oli peruttu.

Alsalehi päätyi lopulta asumaan setänsä luo Tšekkiin. Hän on hitaasti mutta varmasti asettumassa aloilleen. Hän ei usko sodan loppuvan lähitulevaisuudessa, mutta hän uskoo, että sodan loputtua hän ja moni muu palaa Jemeniin rakentamaan sellaista maata, josta hän ja muut mielenosoittajat olivat unelmoineet.

Vallankumouksen jälkeen Shanoon jatkoi elämäänsä Sanaassa, jossa hän pyrkii edistämään afrikkalaistaustaisten jemeniläisten oikeuksia. Vuonna 2014 huthit valtasivat pääkaupungin ja yrittivät värvätä Shanoonia valokuvaajaksi heidän mediaosastolleen. Shanoon ei kuitenkaan halunnut liittyä yhteenkään sotaa käyvään ryhmään. Lopuksi hän  sai tarpeekseen ja pakeni Jemenistä punaisen meren yli Somalian, mistä hän jatkoi eteenpäin Sudanin kautta Libyaan ja lopulta Saksaan, missä hän asuu tälläkin hetkellä.

Tahasta on kehittynyt taitava valokuvaaja. Hänen kuviaan on ollut esimerkiksi Sanaassa, Madridissa, Beirutissa ja New Yorkissa. Jos en olisi osallistunut vallankumoukseen, en olisi myöskään ottanut riskiä ja päätynyt valokuvaajaksi, Taha sanoo. Vallankumous näkyy vieläkin Tahan taiteessa. Helmikuussa 2019 Taha alkoi pelätä turvallisuutensa puolesta pääkaupunki Sanaassa ja matkasi Kairoon. Hänen paluunsa Jemeniin näyttää epävarmalta.

 

Jemenin rauhanomaiset vallankumoukselliset vetosivat kansaan perustavanlaatuisella tavalla, koska he eivät edustaneet eturyhmiä ja poliittisia liikkeitä. Tästä syystä myös moni vakiintunut oppositioryhmä halusi todennäköisesti liittyä mukaan kansannousuun.

Jemenin itsenäisten aktivistien ainutlaatuinen, itsenäinen asema oli myös heidän heikkoutensa. Aktivistit eivät järjestäytyneet yhtä tehokkaasti ja määrätietoisesti kuin muut vakiintuneet ryhmät eikä heillä ollut aseita. Tästä huolimatta Jemenin vallankumous johti moniin pienikokoisiin vallankumouksiin politiikassa, sosiaalisessa kanssakäymisessä ja taiteessa. Jemenin tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Muutosta on kuitenkin ilmassa, mutta aktivistit ja kansalaiset maksavat siitä korkean hinnan.