Tiananmenin mielenosoitusten muistomerkki Puolan Wroclawissa. Kiinasta moisia muistomerkkejä on turha etsiä. (Kuva: Wikimedia)

Keväällä 1989 demokratiaa kaipaavat mielenosoittajat olivat lähellä kaataa Kiinan hallituksen. Kiinan asevoimat kukistivat mielenosoituksen lopulta verisesti Tiananmenin aukiolla, ja sen jälkeen tapahtuma on pyritty hävittämään historian lehdiltä. Vuosipäivän aattona Tiananmenin aaveet palaavat kuitenkin piinaamaan puoluejohtoa.

Tasan 30 vuotta sitten Kiina oli lähellä romahtaa. 1980-luvun lopulla demokraattiset liikkeet olivat alkaneet nostaa päätään kaikissa kommunistisissa maissa, myös Kiinassa, jossa varovaiset uudistukset oli aloitettu Deng Xiaopingin johdolla jo vuonna 1978.

Uudistusten kaudella Kiinaa yksinvaltaisesti hallinneen kommunistisen puolueen johto oli jakautunut liberaaliin ja konservatiiviseen siipeen. Puolueen liberaalit (kuten Zhao Ziyang) olisivat halunneet viedä poliittisia uudistuksia varovaisesti kohti demokratiaa, kun taas konservatiivien (kuten Li Peng) mukaan maan kurssi olisi pikaisesti käännettävä ja kommunistinen järjestelmä pelastettava kapitalismin leviämiseltä.

Puolueen liberaalin siiven kärkiedustajan, Hu Yaobangin kuolema huhtikuussa 1989 käynnisti laajat opiskelijamielenosoitukset Kiinan suurkaupungeissa. Pekingissä kymmenettuhannet mielenosoittajat kokoontuivat symbolisesti merkittävälle Tiananmenin, eli Taivaallisen rauhan aukiolle, aivan pääkaupungin ytimeen ja kommunistisen puolueen päämajan Zhongnanhain kupeeseen. Pian opiskelijoiden rinnalle alkoi valua myös työläisiä ja toimittajia, ja kovimman linjan edustajat ryhtyivät nälkälakkoon. Mielenosoitusten laajetessa kommunistisella puolueella ei ollut yhtenäistä ja tarkkaa näkemystä siitä, mitä olisi tehtävä, ja niinpä mielenosoitusten annettiin jatkua useita viikkoja.

Vasta toukokuun 20. päivänä puoluejohto ryhtyi tositoimiin julistamalla pääkaupunkiin poikkeustilan. Kesäkuun alussa, pitkien keskustelujen jälkeen, puolueen sotilasasioiden komitea antoi Kiinan asevoimille käskyn ajaa mielenosoittajat pois aukiolta. Keinojen tulisi olla mahdollisimman rauhanomaisia, mutta tarpeen vaatiessa myös tappavaa voimaa tulisi käyttää. Aikataulu oli tiukka: aukion tyhjentäminen aloitettaisiin kesäkuun kolmannen päivän iltana ja aukion oli määrä olla tyhjä viimeistään neljännen päivän aamuna kello kuusi.

Uusien tietojen valossa asevoimien komentajat yrittivät ilmeisesti pitkään taivutella puoluejohtoa voimatoimien käyttöä vastaan, mutta käsky oli käsky, ja kesäkuun kolmannen päivän iltana armeija lähti etenemään kohti Pekingin keskustaa. Se kohtasi välittömästi laajaa ja sitkeää vastarintaa, ja kaupunginosat Tiananmenin aukiosta länteen olivat pian lähes sisällissodan tilassa, kun kaupunkilaiset kamppailivat armeijaa vastaan esimerkiksi autobarrikadien avulla. Itse aukiolla opiskelijat ymmärsivät pelin olevan pelattu ja poistuivat alueelta vapaaehtoisesti. Yön kuolonuhrien tarkasta määrästä ei ole tietoa, mutta arviot liikkuvat sadoista noin tuhanteen. Wikileaksin paljastaman brittiläisen diplomaattisähkeen mukaan kuolonuhreja olisi ollut jopa 10 000.

Seuraavana päivänä tuntemattomana kapinallisena tunnettu kauluspaitainen mies asettui vielä uhmakkaasti Pekingin pääkadulla, Chang’an jiellä vyöryvän tankkijonon eteen seisomaan.

Tiananmen Kiinan virallisessa historiassa

Mielenosoitusten tukahduttamisen jälkeen kommunistisen puolueen liberaali siipi puhdistettiin ja esimerkiksi Zhao Ziyang määrättiin kotiarestiin, jossa hän kuoli vuonna 2008. Kaikenlainen toisinajattelu ja kritiikki tehtiin lähes mahdottomaksi, ja liberaalidemokratian istuttamisesta Kiinaan tuli kielletty ja mahdoton puheenaihe. Kovilla otteillaan kommunistinen puolue säilytti valta-asemansa, kun muualla maailmassa sen kollegat romahtivat yksi kerrallaan.

Vaikka poliittisen järjestelmän liberalisointi pysäytettiin, jatkuivat talousuudistukset kiivaana. 1990- ja 2000-lukujen aikana markkinatalouteen siirtyvän Kiinan talous kasvoikin hurjalla, lähes 10 prosentin vuosivauhdilla. Kommunistinen puolue esittää, että Kiinan kehitys on perustunut puolueen kehittämän ”kiinalaistyyppisen sosialismin” teorian soveltamiseen.

Puolueen argumenteissa liberaalidemokratia ei ole kaikkialle universaalisti soveltuva taikamalli, vaan yksi menetelmä muiden joukossa. Kiinan valitsema tie on puolueen mukaan liberaalidemokratiaa huomattavasti edistyneempi ja sen saavutukset puhuvat puolestaan: Kiinan kasvutarina jatkuu, kun taas läntiset demokratiat vaikuttavat kärvistelevän poliittisesta ja taloudellisesta kriisistä toiseen.

Puolueen menestyksekkäässä kertomuksessa ei ole sijaa Tiananmenin tapahtumille, jotka pysyvät edelleen tiukasti vaiettuna tabuna. Puolueen aiemmista kömmähdyksistä, kuten Mao Zedongin tuhoisista massakampanjoista (mm. historian tuhoisin ihmisen aiheuttama nälänhätä, ns. Suuri harppaus), voi jo käydä varovaista keskustelua, mutta Tiananmenin tapahtumat ovat puolueelle niin suuri häpeätahra, että koko episodin ääneen mainitsemista on syytä välttää.

Tiananmenin tapahtumat ovat puolueelle niin suuri häpeätahra, että koko episodin ääneen mainitsemista on syytä välttää.

Klikkaa twiitataksesi.

Kiinalaisilla hakukoneilla onnistuu löytämään lähinnä lyhyitä, kommunistisen puolueen laatimia virallisia kuvauksia ”vuoden 1989 poliittisista häiriöistä”, joissa Tiananmenin tapahtumat kuvataan äärimmäisen pienen vähemmistön järjestäminä mellakoina, jotka puolue joutui yhteiskuntarauhan nimessä rauhoittamaan. Kuolonuhreista ei luonnollisesti ole löydettävissä yhtään mainintaa.

Tiananmen on pyyhitty historiasta hyvin tehokkaasti, eikä moni 1990- ja 2000-luvulla syntynyt kiinalainen ole tapahtumista edes kuullut. Liusista (六四事件，liusi shijian ‘kesäkuun neljännen tapaus’) ei yksinkertaisesti puhuta. Viimeksi tapahtuman suhteen rajojaan kokeilleet kiinalaiset aktivistit ryhtyivät vuonna 2016 valmistamaan humoristissävytteisiä viinapulloja, joiden etiketeissä komeili karikatyyri tankkimiehestä. Aktivistit saivat vitsistään palkkioksi kolme vuotta vankeutta, mikä toimi varoituksena myös muille kriitikoille: puolue ei ole muuttamassa tulkintaansa kesäkuun 1989 tapahtumista.

Maailman tiettävästi ainoa Tiananmenin tapahtumia esittelevä museo Hongkongissa on mannerkiinalaisten ”aktivistien” jatkuvan häirinnän, vandalismin ja, ironista kyllä, mielenosoitusten kohteena. Museo, jossa on esitteillä muun muassa luodin lävistämä polkupyöräkypärä, joutui sulkemaan ovensa vuonna 2016 useaksi vuodeksi, ja sen tulevan elinkaaren voi Hongkongin kiristyvässä poliittisessa ilmapiirissä ennakoida jäävän valitettavan lyhyeksi.

Kohti 30-vuotispäivää

Vaikka Tiananmenin mielenosoitukset on pyyhitty pois Kiinan virallisesta historiasta, ei tapahtuma ole hävinnyt minnekään puoluejohdon kollektiivisesta psyykestä, minkä jokainen aukiolle useiden tarkastuspisteiden ja metallinpaljastimien läpi rämpinyt turisti varmasti aistii. Päinvastoin, Tiananmen nousee joka kevät ahdistelemaan puoluejohtoa, ja esimerkiksi toisinajattelijat, kuten jo kotiarestissa elävä Hu Jia, siirretään varmuudeksi pois pääkaupungista jo toukokuussa.

Tiananmenin tapahtumien 30-vuotispäivän lähestyessä Kiinan johto on ollut erityisen hermostunut, sillä maan viime vuosien kehitys ei ole suinkaan ollut kaikkien mieleen. Puolueen legitimiteetin tärkein perusta, talouskasvu, jatkaa hidastumistaan, mutta taloutta piristäviin ja kauan kaivattuihin uudistuksiin ei uskalleta ryhtyä yhteiskunnallisen epävakauden pelossa.

Itsevarmasta, kiinalaistyyppisen sosialismin ylivoimaa huokuvasta retoriikasta huolimatta Kiinan ”vakaudenhallinnan” (维稳, weiwen) resurssit on Xi Jinpingin kaudella nostettu aivan uudelle tasolle. Dystooppinen valvontakoneistojen panoptikon tekoälyineen ja kasvojentunnistuksineen on levittäytynyt kaikkialle, ja minkäänlaisten protestien organisoiminen on tehty hyvin vaikeaksi.

Mielenkiintoisena ja puolueen kannalta pelottavana kehityksenä ovat kiinalaiset yliopisto-opiskelijat alkaneet organisoitua marxilaisiksi opintopiireiksi, jotka tukevat vähätuloisia työläisiä ja auttavat esimerkiksi työtaisteluiden organisoinnissa. Vaikka Xi Jinping on itse suoraan kehottanut opiskelijoita sosialismin ja marxilaisuuden opiskelemiseen, on opiskelijoiden ruohonjuuritason aktivismi tukahdutettu alkuunsa. Toisaalta opiskelijoiden ohella myös toisinajattelevat älymystön edustajat, kuten Kiinan arvostetuimpiin oikeustieteilijöihin lukeutuva Xu Zhangrun, ovat alkaneet jälleen antaa varsin suorasukaisia lausuntoja Kiinan nykytilasta.

Kiinan kommunistisen puolueen arvioissa Kiinan sisäpoliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne ei kaipaa lisää häiriötekijöitä, ja niinpä puolueen johto tekee huomenna kaikkensa, jotta Kiinassa olisi vain aivan tavallinen, ohikiitävä kesäkuun neljäs päivä. Maton alle lakaistuna Tiananmenin aaveet palaavat kuitenkin kummittelemaan puoluejohtoa taas viimeistään vuoden kuluttua.