Kiina ajaa Iranissa omia intressejään. Pääkaupunki Teheranin siluettia. Kuva: Mariette Häglund.

Sen jälkeen kun Yhdysvallat vetäytyi Iranin kanssa solmitusta ydinsovusta ja asetti yksipuoliset pakotteet Irania vastaan, on kaupankäynti Iranin kanssa ollut lähes mahdotonta. Kiina on kuitenkin uhmannut Yhdysvaltoja ja suunnitellut kunnianhimoisia investointeja Iraniin. Lähi-idässä se pyrkii rakentamaan rauhaa talouden kautta. 

Kansainvälisellä tasolla Kiina on lisännyt läsnäoloaan monenvälisissä järjestöissä, kuten YK:ssa, ja pitää itseään kansainvälisiä sopimuksia kunnioittavana valtiona. Toukokuussa Kiina ilmoitti jatkavansa vuonna 2015 solmitun ydinsovun (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA) tukemista sekä öljyn tuontia Iranista Yhdysvaltain pakotteista huolimatta.

Kiinan ja Yhdysvaltain vastakkainasettelu on osoittautunut hyödylliseksi Iranille, jonka talous kangertelee pakotteiden takia. Iso-Britannia, Ranska ja Saksa ovat perustaneet INSTEX-kauppamekanismin, joka mahdollistaisi kaupankäynnin eurooppalaisten ja iranilaisten yritysten välillä ilman, että rahaa liikkuisi rajojen yli. Sitä ei kuitenkaan ole saatu vielä kunnolla käyntiin. Toteutuessaan kauppa kohdistettaisiin alussa sektoreille, jotka eivät ole Yhdysvaltain pakotteiden alla, kuten lääkkeet ja ruokatarvikkeet, mikä olisi Iranille laiha lohtu. Kiinan päätös on siis ollut Iranille tärkeä. Kiina on sen merkittävin kauppakumppani, ja Iranin öljystä 50–70 prosenttia menee Kiinaan. Syyt Kiinan Iran-kantaan ovat kuitenkin moninaisemmat.

Maiden ideologinen yhtenäisyys löytyy muutaman vuosikymmenen takaisista iskulauseista. Kiinan kommunistisen puolueen puuttumattomuuspolitiikka on leimannut sen ulkopolitiikkaa 1950-luvulta lähtien. Vastaavasti Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeinen “ei länttä eikä itää vaan islamilainen tasavalta” -hokema on yhä enemmän korvattu “katse itään” -politiikalla. Kiinan ja Iranin yhteistyötä edesauttanee yhteisymmärrys siitä, että niiden muista maista poikkeava poliittinen järjestelmä, ihmisoikeusrikkomukset ja sananvapauden rajoittaminen eivät kuulu muille. Yhdysvaltain hegemonian ja sen ajaman maailmanjärjestyksen vastustaminen tuovat Kiinan ja Iranin lähemmäs toisiaan.

Kiinan yhteistyössä Iranin kanssa ei kuitenkaan ole niinkään kyse ideologiasta vaan käytännöllisyydestä.

Mitä vakaampi Lähi-itä, sen parempi Kiinalle

Lähi-itä, mukaan lukien Iran, kuuluu Kiinan naapurustoalueen vaikutuspiiriin, mikä tekee Lähi-idästä sen ensisijaisen kumppanin. Viime vuosina Kiina on lisännyt yhteistyötä Lähi-idässä solmimalla kokonaisvaltaisia strategisia kumppanuuksia, ensin Saudi-Arabian ja pian sen jälkeen Iranin kanssa. Syyskuun 14. päivän lennokkihyökkäykset Saudi-Arabian isoimmille öljyntuotantolaitoksille osoittivat, miksi Lähi-idän vakaus on Kiinalle tärkeää. Iskun myötä Saudi-Arabian öljyntuotantokapasiteetti puolittui, mikä saattaa näkyä öljyn hinnassa. Syyttäviä sormia osoitellaan puolin ja toisin, eikä kiristynyt ilmapiiri edesauta Kiinan pitkän aikavälin suunnitelmia alueella.

Kiina on torjunut Yhdysvaltain asettamat jakolinjat Lähi-idässä ja seurannut omaa liittoutumattomuusperiaatettaan. Monet Kiinan suurimmista kauppakumppaneista Lähi-idässä – Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Egypti, Israel ja Iran – ovat alueellisia kilpailijoita keskenään. Maailman toiseksi suurimpana taloutena Kiinalla on varaa valita ja olla huomioimatta maiden välisiä jännitteitä. Kiina on tarpeen vaatiessa kuitenkin pelannut korttinsa oikein oman kansallisen hyötynsä saavuttamiseksi. Esimerkiksi yhteistyö Israelin kanssa on nimitetty strategiseksi innovatiiviseksi kumppanuudeksi. Tämä perustuu siihen, että Kiinalla on kumppanuuksia muiden Lähi-idän maiden kanssa, joilla on ongelmallinen suhde Israeliin. Lisäksi Israel on Yhdysvaltain liittolainen. Lähi-idän valtioista Iran on kuitenkin sijainniltaan Kiinalle monella tapaa kaikkein olennaisin yhteistyökumppani Kiinan hankkeiden takia.

Kiinan mahtipontinen Vyö ja tie -infrastruktuurihanke (Belt and Road Initiative, BRI) tulee nimittäin valmistuessaan kulkemaan Iranin läpi ja yhdistämään Kiinan Eurooppaan asti. Hankkeen toteuttaminen on tosin osoittautunut hankalaksi muissa maissa. Malesian uusi hallitus perui kaksi aikaisemmin solmittua sopimusta velkaloukun pelossa, ja Pakistanissa hankkeiden täytäntöönpanon sanotaan hidastuneen pääministeri Imran Khanin valinnan myötä. Vyö ja tie -hankkeen kannalta on siis ratkaisevaa, että Iran pysyy poliittisesti vakaana. Vakaus turvaa investoinnit, ja investoinnit edesauttavat vakautta. Iranin kärvistellessä talousahdingossa Kiina on tarjonnut sille auttavan käden.

Vyö ja tie -hankkeen reitit. (Kuva: Wikimedia Commons)

Kiina ja Iran ovat huhujen mukaan tehneet 25-vuotisen sopimuksen, jonka arvo on 400 miljardia dollaria. Elokuun lopussa käydyistä Iranin ulkoministeri Javad Zarifin ja hänen kiinalaisen vastapuolensa Wang Lin välisistä keskusteluista ei ole tullut paljon tietoa julki. Nimettömään viranomaistietoon viitaten Petroleum Economist -verkkojulkaisu tiedotti, että tapaamisen yhteydessä olisi sovittu 280 miljardin dollarin investoinneista Iranin öljy-, kaasu- ja petrokemian sektoreiden kehittämiseen. 120 miljardia menisi vastaavasti liikenne- ja teollisuuden infrastruktuurin kehittämiseen.

Kiina ei kuitenkaan investoi pelkkää hyvää hyvyyttään, vaan taustalla on kansallinen etu. Kiinan energiankulutuksen nousevan 22 prosenttiin koko maailman energiakulutuksesta vuoteen 2040 mennessä. Suurvallan energiankulutuksesta tuodaan 15 prosenttia maan rajojen ulkopuolelta ja vuonna 2030 arviolta 60 prosenttia. Iranilla taas on maailman neljänneksi suurimmat raakaöljyvarat ja toiseksi suurimmat kaasuvarat, joita hyödyntääkseen se tarvitsee apua, koska sen oma jalostusinfrastruktuuri on riittämätön vuosien pakotteiden ja liian vähäisten investointien seurauksena. Zarifin ja Lin tapaamisen yhteydessä päivitetyn sopimuksen raportoidut reunaehdot antavat Kiinalle varsin oivan lähtökohdan tulevaisuutta ajatellen. Sopimus mahdollistaisi sen, että Kiina saisi ostaa öljyä, kaasua ja petrokemian tuotteita alhaisemmilla hinnoilla. Lisäksi se antaisi Kiinalle etusijan saman alan uusien, jäädytettyjen ja keskeneräisten hankkeiden tarjouskilpailuissa.

Onko puuttumattomuusperiaate muuttumassa? 

Kiinan on pohdittava, miten kasvavat investoinnit voivat vaikuttaa sen noudattamaan puuttumattomuuspolitiikkaan. Kiinan puolustuksen valkoisessa kirjassa mainitaan, että yksi Kiinan asevoimien tehtävistä on suojella ulkomailla olevien Kiinan kansalaisten ja kiinalaisten organisaatioiden turvallisuutta, oikeuksia ja intressejä. Talouskasvun tuoma keskiluokan vaurastuminen on lisännyt muuttoliikettä ulkomaille parin viime vuosikymmenen aikana. Sisällissota Libyassa osoitti, ettei Kiina jätä kansalaisiaan omilleen, kun se lähetti sotilaslaivan evakuoimaan maassa olevat 35 000 kiinalaista.

Investointeihin liittyy suoranaisesti niiden turvallistuminen. Päivitetyn sopimuksen mukaan Kiina saisi sijoittaa jopa 5000 hengen turvallisuushenkilöstön valvomaan energia- ja petrokemian toimintaansa Iranissa yhtenä riskienhallintatoimenpiteenä. Lisäksi osana turvallisuuspolitiikkaansa Kiina haluaa lisätä sotilaallista yhteistyötä strategisten kumppaneidensa kanssa. On spekuloitu, että logistisia keskuksia – vastaavanlaisia kuin Kiina on kehittänyt Djiboutissa – voitaisiin käyttää sotilaalliseen tarkoitukseen myös muualla.

Kiinan etujen suojeleminen ulkomailla luokitellaan myös osaksi sen kansallista etua. Samalla Kiina katsoo, että sillä voi olla rakentava rooli poliittisten ratkaisujen löytämisessä kriisialueiden kysymyksissä. Kiina on väittänyt haluavansa rakentaa rauhaa kehityksen kautta, ja presidentti Xi Jinpingin mukaan Lähi-idän ongelmien ydin on juuri kehityksen puute.

Poliittista vaikutusvaltaansa Kiina on käyttänyt esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostossa. Elokuussa Kiina tuki Pakistanin pyyntöä turvallisuusneuvostolle käsitellä Intian päätöstä, joka peruutti Jammun ja Kashmirin erityisaseman. Päätös vaikeuttaa Kiinan hankkeita sillä Kiinan ja Pakistanin välinen CPEC-hanke kulkee Kashmirin läpi. Syyskuussa Kiina ensin uhkasi käyttää veto-oikeuttaan Afganistan-päätöslauselmassa, jos siihen ei tule mainintaa Kiinan Vyö ja tie -hankkeesta. Samaa vaikutusvaltaansa Kiina voisi tulevaisuudessa käyttää Iranin suhteen esimerkiksi äänestämällä YK:n päätöslauselmaa vastaan Iraniin liittyvissä asioissa.

Koska Lähi-idän ongelmiin kytkeytyvät vahvasti politiikka, historia ja jakolinjat, on vaikea nähdä miten Kiina voisi tulevaisuudessa pysyä neutraalina. Kiina on jo ottanut kantaa kansainvälisissä kiistanaiheissa ja pyrkinyt hyödyntämään poliittista vaikutusvaltaansa edesauttaakseen hankkeitaan. Investoinnit tuovat mukanansa sekä valtaa että vastuuta, ja jos jännitteet lisääntyvät sen kumppanuusmaiden välillä, Kiina joutuu miettimään omaa asennoitumistaan. Miten Kiina reagoisi, jos Iranin ja Israelin sijaissota eskaloituisi vakavampiin yhteenottoihin tai jos lennokki-iskuja kohdistettaisiinkin Iraniin ja siellä mahdollisesti Kiinan hankkeisiin? Satojen miljardien hankkeet ovat Kiinalle myös haavoittuvuus, eivätkä 5000 hengen turvajoukotkaan voi niitä välttämättä suojata.

Kiinan toiminnan taustalla voi olla halu investoida, lisätä poliittista vaikutusvaltaa tai edistää sotilaallisia päämääriä. Selvää kuitenkin on, että mitä enemmän Kiinalla on rahaa ja henkilökuntaa Iranissa, sitä enemmän sillä on omia intressejä pelissä. Sen sijaan että kysytään, miksi Kiina on kiinnostunut Iranista, kysymys kuuluu pikemminkin, miksi Kiina ei olisi kiinnostunut? Kiinan ja Iranin pitkäjänteisen suhteen puolesta puhuvat muun muassa Iranin maantieteellinen sijainti Vyö- ja tie -hankkeen kauttakulku- ja kohdemaana, miljardien investoinnit, öljy- ja kaasuvarat sekä liittoutumattomuus minkään läntisen vallan kanssa (vrt. Saudi-Arabia ja Israel, jotka molemmat ovat liittolaisia Yhdysvaltain kanssa). Iranin avulla Kiina pystyy mustamaalaamaan Yhdysvaltoja ja hankaloittaa maan suunnitelmia samalla, kun se kirkastaa omaa imagoaan kansainvälisten sopimusten ylläpitäjänä. Sopii toivoa, etteivät konfliktit vesitä Kiinan (rauhan)rakennushankkeita.