Syracuse on yksi Ranskan aseistettavista satelliiteista. Kuva: Tiraden

Avaruus on kansainvälisen oikeuden näkökulmasta valtioiden suvereniteettiin liittyvistä kiistoista vapaa terra nullius, ei-kenenkään maa, jossa satelliitit ja tutkimusasemat kiertävät maapalloa kansallisten kiistojen yläpuolella. Viime vuosina tämä näkemys on asettunut kyseenalaisemmaksi, kun sotilasmahdit ovat järjestelleet asevoimiensa rakennetta avaruudessa käytävää sodankäyntiä ajatellen. Ranska on presidentti Emmanuel Macronin johdolla pyrkinyt johtavaksi eurooppalaiseksi sotilasmahdiksi, mikä tarkoittaa myös aktiivisemman roolin omaksumista avaruudessa.

Kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen suurvaltojen asevarustelukilpailu on palannut avaruuteen. Useat maat ovat järjestäneet avaruusjoukkojaan uudelleen tulevaisuuden varalle: Venäjä yhdisti avaruusjoukkonsa ilmavoimiin vuonna 2015, kun se perusti ilma- ja avaruusvoimat. Yhdysvaltojen puolustusministeriö antoi alkuvuodesta 2019 kongressille esityksen avaruusvoimien perustamisesta ilmavoimaministeriön alaisuuteen, ja elokuun lopussa presidentti Donald Trump kertoi puheessaan uudesta avaruusesikunnasta. Viimeisimmän ilmoituksen ilma- ja avaruusjoukkojen yhdistämisestä antoi Ranskan presidentti Emmanuel Macron perinteisessä kansallispäivän aaton puheessaan viime heinäkuussa.

Passiivisesta puolustuksesta aktiiviseen vaikuttamiseen

Perinteisesti avaruudessa sijaitsevat puolustusjärjestelmät on sijoitettu pää- tai yleisesikunnan alaisuuteen, ja niiden on katsottu lähinnä tukevan maa-, ilma- ja merivoimia samalla tavalla kuin elektroninen ja kybersodankäynti. Esimerkiksi Kiinan armeijan rakenne on edellä mainitun kaltainen. Yhdysvaltojen 1980-luvulla luoma, kunnianhimoinen Strategic Defense Initiative kaatui, kun kylmä sota päättyi. 1990-luvun alun jälkeen suurvallat suurvallat eivät ole tosissaan kilpailleet avaruuden herruudesta, vaan satelliitteja on hyödynnetty lähinnä tiedusteluun, valvontaan, paikantamiseen ja tietoliikenneyhteyksiin.

Avaruussodankäynti kuulostaa futuristiselta ja korkealentoiselta, mutta se on jo tätä päivää. Käytännössä se tarkoittaa kuitenkin lähinnä kriittisten satelliittien suojaamista vakoilulta ja tuhoamiselta maasta käsin, eli avaruus ei ole vielä taistelukenttä sanan perinteisessä merkityksessä. Ainakin länsimaisessa sodankäynnin strategiassa avaruus on ymmärretty kansallisten rajojen ulkopuolisena tilana, jossa ei ole konflikteja: valtioiden satelliitit ovat voineet toimia toisistaan huolimatta samaan tapaan kuin meriliikenne kansainvälisillä merialueilla.

Kilpailun oletetaan kiristyvän, ja viime vuosina julkaistuissa strategioissa on korostettu oman toimintavapauden säilyttämistä – myös avaruudessa. Monet maat ovat tuhonneet satelliitteja maasta tai lentokoneesta laukaistavilla ohjuksilla, mutta kohteena olleiden satelliittien kiertoradat ovat olleet vain muutamia satoja kilometrejä maanpinnan yläpuolella. Monet yhteiskunnan ja asevoimien kannalta kriittiset satelliitit, kuten GPS ja GLONASS, kiertävät kuitenkin kymmenien tuhansien kilometrien korkeudella. Etäisyyden vuoksi niihin vaikuttaminen on todennäköisesti tehokkainta kiertoradalta eli uhan muodostavat toiset satelliitit. Julkista tietoa on hyvin niukasti, mutta tällaiseen hyökkäykseen tai puolustukseen voisi käyttää ammuksia ja ohjuksia, laseria tai elektromagneettista häirintää, joka estäisi satelliittien sensorien ja tietoliikenneyhteyksien toiminnan.

Ranska haluaa aseistaa satelliittinsa

Ranska perusti avaruusyleisesikuntansa (Commandement interarmées de l’espace) alun perin pääesikuntansa alaisuuteen tukemaan maa-, meri- ja ilmavoimiensa toimintaa. Organisaatiomuutos sai alkunsa vuonna 2018, sen jälkeen kun Ranskan puolustusministeri Florence Parly ilmoitti, että venäläinen satelliitti oli yrittänyt vakoilla ranskalais-italialaista sotilassatelliittia. Samalla presidentti Emmanuel Macron kertoi, että hän oli määrännyt työryhmän kehittämään Ranskalle avaruuspuolustuksen strategian.

Työryhmän selvityksen perusteella Ranskan avaruuspuolustusta kehitetään kolmella painopistealueella. Ensimmäiseksi kaikki avaruudelliset toiminnot keskitetään uuteen avaruusesikuntaan (Commandement de l’espace), joka toimii uuden ilma- ja avaruusvoimien (l’Armée de l’Air et de l’Espace) alaisuudessa. Esikunnassa työskentelee aluksi 220 ihmistä ja se sijoitetaan Lounais-Ranskan Toulouseen. Toiseksi Ranska kehittää lainsäädäntöään, jotta se kattaisi myös avaruudessa tapahtuvan aseellisen voiman. Kolmanneksi Ranska kehittää nykyisiä satelliittejaan ja hankkii uusia puolustamaan satelliittiverkostoaan. Kaikkiaan Ranskan avaruuspuolustuksen kehittämisen hintalappu seuraavien seitsemän vuoden aikana on noin neljä miljardia euroa.

Ranskan mukaan sen strategia – avaruusdoktriini – on ”aktiivista, muttei hyökkäyksellistä”. Toisin sanoen Ranska puolustaa omia satelliittejaan, mutta ei hyökkää yksipuolisesti. Ranskan ydinasepelote perustuu samantapaiseen käytäntöön. Muista maista poiketen Ranska on ilmoittanut konkreettiset kehitysaskeleet siitä, kuinka se puolustaa suvereniteettiään myös avaruudessa. Ranskan tavoite on varustaa vuoteen 2030 mennessä nykyisiä sotilassatelliitteja, kuten Syracuse-satelliitteja, korkeatehoisilla lasereilla sekä ”konekivääreillä”, jotka häiritsevät tai tuhoavat uhkaavien satelliittien sensoreita ja aurinkopaneeleja.

Juuri nämä konkreettiset toimet avaruuden aseistamiseksi selittävät suurvaltojen asevoimien organisaatiomuutoksia. Sotilassatelliitit ovat leijailleet avaruuden rauhassa yli puoli vuosisataa, koska avaruus on palvellut puolustushaaroja ja siviilitiedustelua, minkä vuoksi avaruustoiminnan johtaminen on ollut luontevaa sijoittaa organisaation ylätasolle. Strategiset, puolustushaaroista erillään olevat joukot käyvät ikään kuin erillistä sotaansa, koska ne eivät osallistu muiden puolustushaarojen toiminnan suunnitteluun. Kun painopiste siirtyy kohti avaruushyökkäyksiä tai -puolustusta, avaruusvoimat on organisoitava niin, että ne kykenevät järjestämään joukkonsa tehokkaasti yhteiseen puolustukseen. On luontevaa sijoittaa avaruusjoukot joko osaksi ilmapuolustusta tai sen rinnalle itsenäiseksi puolustushaaraksi, koska aseteknologian kehitys hämärtää avaruuden ja ilmatilan rajaa.

Ranska korostaa asemaansa EU:n suurimpana sotilasmahtina

Venäjä ja Kiina ovat pyrkineet aseistamaan avaruutta jo vuosia. Viime kesäkuussa presidentti Trump puolestaan ilmoitti, että jatkossa Yhdysvallat ei tyydy olemaan vain läsnä avaruudessa, vaan yrittää hallita sitä. Ranska tähyää avaruuteen, koska se haluaa sekä turvata omat satelliittinsa että rakentaa luottamusta kyvyistään puolustaa Eurooppaa kaikilla osa-alueilla, vaikka suhteet suurvaltoihin heikkenisivät oleellisesti.

Presidentti Macron tavoittelee EU:n johtajan asemaa, kun brexit ja Saksan liittokanslerin Angela Merkelin valtakauden loppu lähestyvät. Ranska tukee voimakkaasti mannereurooppalaista puolustusyhteistyötä, kuten Euroopan puolustusrahastoa, koska Ranska ei yksin pysty pitämään Eurooppaa mukana suurvaltojen teknologisessa kilpajuoksussa etenkään ilmailussa ja avaruudessa. Presidentti Macron ajaa järkähtämättömästi puolustuspolitiikkaa osaksi EU-politiikkaa, vaikka on kärsinyt noloja tappioita: lokakuussa EU-parlamentin valiokunnat hylkäsivät sisämarkkinakomissaariksi ehdolla olleen Ranskan entisen puolustusministerin Sylvie Goulardin. Goulardin torppaamista seuranneissa neuvotteluissa Ranska on vastustanut, että ranskalaiskomissaarin salkkuun luvatut puolustusteollisuus ja komission uusi puolustus- ja avaruuspolitiikan pääosasto siirrettäisiin toisille komissaareille. Ranskan uusi komissaariehdokas on ranskalaisen Atos-yhtiön toimitusjohtaja ja Ranskan entinen valtiovarainministeri Thierry Breton, jota EU-parlamentti grillannee lähiviikkoina.

EU-erimielisyyksistään huolimatta Ranska ja Saksa ovat yhtä mieltä monista turvallisuuspolitiikan kysymyksistä. Sotilasliitto Nato on jatkossakin sodankäynnin ja harjoittelun alusta, mutta esimerkiksi tutkimuksessa ja tuotekehityksessä Ranska ja Saksa haluaisivat nykyistä tiiviimpää EU-yhteistyötä. Yhdysvallat ei ole tästä mielissään, koska se haluaa pitää Euroopan mahdollisimman riippuvaisena amerikkalaisesta puolustusteollisuudesta. Pienet Natoon kuuluvat EU-maat taas haluaisivat keskittää kaikki resurssit Natoon, joka antaa niille elintärkeät turvatakuut. Muutenkin pieniä maita huolettaa kehitys, jossa Ranska ja Saksa päättäisivät kahdestaan EU-turvallisuuspolitiikasta.

EU:n ulkopuolella Ranska on perustanut European Intervention Initiativen (EI2), jonka tavoite on luoda Eurooppaan EU:ta joustavampi sotilaallisen yhteistyön malli, joskin konkreettiset toimet ovat olleet toistaiseksi vähäiset.

Ilma- ja avaruusvoimien perustaminen vahvistaa kertomusta, jossa Ranska haluaa olla EU:n johtotähti, myös sotilaallisesti. Vaikka Nato-maa Britannian ydinaseet säilyvät edelleen osana Euroopan puolustusta, Ranska on Britannian mahdollisen EU-eron jälkeen EU:n ainoa ydinasevaltio. Avaruusvoimat ovat luonnollinen kehitysaskel Ranskalle, joka haluaa johtaa eurooppalaista puolustusyhteistyötä aikana, jolloin Yhdysvaltojen turvatakuut eivät ole enää itsestäänselvyys.