Jaa

Lukuaika: 7 minuuttia

YK:n MINUSMA-operaatio on toiminut Malissa vuodesta 2013. Suomi punnitsee vaihtoehtojaan lisätä läsnäoloaan Malissa. Kuva: Wikimedia Commons.

Suomi tasapainoilee kansainvälisen vastuunkannon, kansallisten etujen ja tuloksellisen ulkopolitiikan harjoittamisen kanssa. Afrikka-politiikan korostunut merkitys ja EU:n syventyvä puolustusyhteistyö saattavat johtaa uusiin panostuksiin Afrikan kriisinhallintaoperaatioissa. Sahelin alueen turvallisuustilanteen kehittymistä seurataan tarkasti Suomessakin kriisinhallintatarpeiden ja Suomen osallistumisen näkökulmasta.

Kriisinhallintaan osallistumista pidetään merkittävänä osana kansainvälistä vastuunkantoa, minkä vuoksi se säilyi myös pääministeri Antti Rinteen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa työkalupakissa. Silti Suomen osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan kumpuaa pohjimmiltaan kansallisista eduista ja Suomen ulkopolitiikan tavoitteista. Kyse on auttamisen halusta ja tarpeesta, mutta kriisinhallinnalla on yhteys myös Suomen kansalliseen turvallisuuteen, johon epävakaus muualla voi epäsuorasti vaikuttaa.

Afrikkaa ei Rinteen hallitusohjelman linjauksissa unohdettu. Maanosan myös Suomelle kasvaneesta merkityksestä kertoo hallitusohjelmaan kirjattu tavoite johdonmukaistaa Afrikka-politiikkaa uuden Afrikka-strategian avulla. Strategian laatimisen taustalla vaikuttavat sekä halu toimia aktiivisesti konfliktineston ja rauhanvälityksen hyväksi että huoli ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun vaikutuksista uuden pakolaiskriisin uhkaan.

Hallitusohjelman linjaukset globaalista vastuunkannosta rauhan ja turvallisuuden eteen eivät merkittävästi eroa edeltäjistään. Muutokset kriisinhallinnan osalta ovatkin varsin hienojakoisia. Kriisinhallintapolitiikka on kuitenkin pyritty nostamaan hallitusohjelmassa omaksi kokonaisuudekseen, jonka sisällön tarkempi määritteleminen jätetään vaalikaudet ylittävään kriisinhallinnan tavoitelinjaukseen.

Sotilaallisen kriisinhallinnan osalta Suomi on mukana Afrikassa kolmessa operaatiossa: YK:n MINUSMA-operaatiossa Malissa ja EU:n koulutusoperaatioissa Malissa sekä Somaliassa. Osallistuminen on kuitenkin henkilömäärältään varsin pientä ja jää tällä hetkellä yhteensä 21 sotilaaseen. Afrikka-strategian perusteella olisi kuitenkin odotettavissa, että Suomi siirtäisi kriisinhallinnan painopistettään asteen verran Lähi-idästä Afrikkaan.

Hallitusohjelman suurpiirteisyys jättää toisaalta liikkumatilaa toteutukseen. Liikkumatila on tarpeen, sillä kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen voi edellyttää suunnitelmallisuuden lisäksi myös valmiuksia nopeisiin ratkaisuihin, kuten syksyllä 2015 Pariisin terrori-iskujen jälkeinen Ranskan avunpyyntö osoitti. Suomi keräsi tapauksessa ulkopoliittiset tyylipisteet vastaamalla pyyntöön EU-maista ensimmäisenä ja lähettämällä 160 rauhanturvaajaa Libanonin UNIFIL-operaatioon. Tämä mahdollisti ranskalaisten sotilaiden siirtämisen Libanonista kotimaan suojaksi perustetun Sentinelle-operaation käyttöön.

Ranska kerää tuekseen läntisiä ystäviään

Ranska on presidentti Macronin johdolla ottanut aktiivisen roolin EU:n puolustuksen kehittämisessä. Yhteistyökuviot eivät rajoitu vain keskinäiseen harjoitustoimintaan tai puheisiin EU-armeijasta, vaan Ranska haluaa jakaa vastuuta myös afrikkalaisen takapihansa vakauttamisesta ja perustelee sen hyödyttävän koko Euroopan turvallisuutta. Jalansijan vahvistamisella halutaan myös vastata Kiinan ja Venäjän kasvaneisiin intresseihin Afrikan maanosaa kohtaan. 

Taakkaa keventääkseen Ranska on säännöllisesti kosiskellut Suomea Euroopan interventioaloitteen innoittamilla pyynnöillä asettaa joukkoja Sahelin alueelle. Ranska on valmistellut Maliin sijoitettavaa monikansallista erikoisoperaatio-osastoa, jonka tarkoituksena on torjua terrorismia Malissa kouluttamalla ja tukemalla maan omia erikoisjoukkoja.

Syventyvä EU:n puolustusyhteistyö luo painetta suurempaan vastuunkantoon myös Afrikassa.

Ajatus Suomen sotilaallisesta osallistumisesta ei ole lainkaan utopistinen. Ranskan tueksi Maliin on hiljattain lähtenyt Viro, ja myös Tanska valmistelee omaa osallistumistaan. Virolle ja Tanskalle päätökset näyttäytyvät Nato-maina toki suoraviivaisempina kuin Suomelle. Suomi saattaa kuitenkin seurata perässä, sillä syventyvä EU:n puolustusyhteistyö luo painetta suurempaan vastuunkantoon myös Afrikassa. Osallistumispäätökseen vaikuttanee myös EU-maiden ryhmäpaine.

Valtiosta riippumatta kansalliset intressit ovat kuitenkin yksi merkittävimmistä kriisinhallintaoperaatiohin osallistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Terrorismin torjunta jossa Ranska toimii Sahelin alueella Barkhane-operaatiossaan ja hallitsemattoman muuttoliikkeen ehkäiseminen ovat eurooppalaisille yhteisiä motivaattoreita osallistua Sahelin alueen operaatioihin.

Malissa rauhansopimuksen toimeenpano antaa odottaa

YK on toivonut eurooppalaisten maiden vahvempaa osallistumista Malin MINUSMA-operaatioon, jonka tehtävänä on tukea Malin hallintoa turvallisen toimintaympäristön luomisessa. YK:n mukaan Malin epävakaana jatkunut turvallisuustilanne vaikuttaa merkittävästi koko Sahelin alueen vakauteen. Sahelin alueella väestönkasvu, ilmastonmuutos ja köyhyys luovat osaltaan kasvualustaa radikalisoitumiselle ja toisaalta hallitsemattomalle muuttoliikkeelle.

Tehtävä ei kuitenkaan houkuttele maita osallistumaan. MINUSMA-operaatio kamppailee epäsymmetristä sodankäyntiä vastaan, jonka hallitsemiseksi sillä ei ole riittävästi kykyä saati resursseja. Operaatiolla on Malissa vastuullaan laaja alue hyvin haastavissa ja vihamielisessä olosuhteissa. Maan pohjois- ja itäosissa aseelliset ryhmät ja terroristinen toiminta ovat vallanneet alaa. Keski-Malissa jatkuvana huolena on puolestaan siviileihin kohdistuva heimoväkivalta. Turvallisuusriskeiltään operaatio onkin ylivoimaisesti YK:n vaarallisin, mistä synkkää kuvaa kertovat veriset hyökkäykset rauhanturvaajia vastaan. Rauhanturvaajien oman toiminnan suojaamista on viime vuosien aikana opeteltu valitettavasti myös kantapään kautta.

Sotilaallinen kriisinhallinta tarvitsee tuekseen myös sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja.

Sotilaallinen kriisinhallinta tarvitsee tuekseen myös sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja. Sotilaallisten toimien hallitsevuudesta huolimatta Malissakin haetaan loppujen lopuksi poliittista ratkaisua, jolle länsimaiden on sotilaallisten ratkaisujen rinnalla luotava tilaa. Lukkiutuminen ”urakkahenkisiin” ja muutamia kuukausia kestäviin lyhyisiin erikoisosastojen rotaatioihin ei yksinään riitä ratkaisun saavuttamiseksi. Suurimman haasteen rauhansopimuksen toimeenpanolle asettavat kuitenkin Malin valtavalla alueella edelleen toimivat lukuisat aseelliset ryhmittymät, jotka eivät ole osapuolina rauhansopimuksessa.

Suomi pyrkii sotilaallisen kriisinhallinnan aallonharjalle

Kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen painotukset ovat viime vuosina hilanneet Suomea sotilaallisesti kyvykkäiden maiden rinnalle. Marraskuussa 2018 Suomi keskitti Libanonin UNIFIL-operaation osallistumisensa lähes kokonaan Ranskan johtamaan ja tehtäviltään aikaisempaa haastavampaan FCR-pataljoonaan. Kyseinen joukko toimii koko UNIFIL:n korkean valmiuden reservinä ja vastaa esimerkiksi partioiden evakuoinnista ja joukkojenhallinnasta.

Osallistumisen painopistettä on muokattu myös Afganistanissa, jossa suomalaisten vastuuta koulutustoimintaa turvaavissa suojausosastoissa kasvatettiin Saksan johtamalla komentoalueella. Lisäksi päätös osallistumisen jatkamisesta Yhdysvaltain johtamassa ISIL:n vastaisen koalition operaatiossa Irakissa kertoo Suomen halusta vaalia yhteistyösuhteitaan sotilasmaailman isojen poikien ja tyttöjen kanssa.

Suomi ottanee mallia läntisiltä kumppaneiltaan myös kriisinhallintaosallistumisen muodoissa. Kasvavana trendinä on viime vuosina ollut niin kutsuttu high-end low-risk -mentaliteetti, jossa pienillä erikoistuneilla joukoilla osallistutaan tarkasti rajattuihin tehtäviin. Etenkin Afrikan operaatioihin on tarjottu pääosin pieniä, korkeasti koulutettuja ja varustettuja erikoisjoukkoja, tiettyyn suorituskykyyn erikoistuneita yksikköjä tai neuvonantajia. Ranskan Maliin valmistelema erikoisoperaatio-osasto liittyy selkeästi tähän samaan kehitykseen.

Suomi tarkastelee mahdollisuuksiaan lisätä läsnäoloaan Malissa, mutta on toinen asia, milloin ja miten se mahdollisesti konkretisoituu. Asia on ollut esillä viimeksi 27. marraskuuta presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa, jossa linjattiin Suomen selvittävän osallistumisen vahvistamista sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa Afrikassa. Luontevinta lisäpanostukset olisi kohdentaa YK:n tai EU:n operaatioihin, mikä hillitsisi Suomen osallistumisen pirstaloitumista. 

Itsensä kokoinen maailmalla

Hallitusohjelman kauniit tavoitteet ja ylevät julistukset eivät vielä tee rauhaa. Siviilikriisinhallintaan suunnitellut lisäykset ovat toki tervetulleita, mutta sotilaallisen kriisinhallintaosallistumisen osalta Suomi pysyttelee maailmalla varsin itsensä kokoisena. Toisaalta operaatioiden kehittyminen kohti koulutus- ja neuvonantotoimintaa on lisännyt pienten erikoistuneiden yksiköiden osallistumista. Tällaisten yksiköiden painoarvo on operaatioille usein kokoaan merkittävästi suurempi.

Eurooppaan on ilmaantunut viime vuosina runsaasti eri puolustusyhteistyöhankkeita, ja liikkeellä ovat Ranskan lisäksi niin Iso-Britannia kuin Saksakin. On kuitenkin epätodennäköistä, että kaikki yhteistyökuviot olisivat samanaikaisesti Suomen osalta toteutettavissa. Ranska kuitenkin näyttää yrittävän tosissaan. Yhteistyöintoa selittää suuresti se, että Ranska näyttäytyy Afrikka-aloitteissaan niiden suoraviivaisimpana hyötyjänä.

Sotilaallisen kriisinhallintaosallistumisen osalta Suomi pysyttelee maailmalla varsin itsensä kokoisena.

Vaikka Ranska tarjoaa tilaisuutta syventää yhteistyötä, Suomen on joka tapauksessa tarkasti punnittava, mitä todellisia hyötyjä juuri Ranskan erikoisoperaatio-osastoon liittyminen tarjoaisi. Ylipäänsä lisäyksiä harkittaessa on otettava huomioon Sahelin alueen korkeat riskit ja olosuhteiden nostama kustannustaso. Riskien vuoksi on poliittisesti haastavaa perustella Suomen osallistumisen kasvattamista.

Jos Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan suunta on muuttumassa, uusi suunta saattaa hyvinkin osoittaa Afrikkaan. Osallistumista voidaan kasvattaa Ranskan kanssa Libanonissa luodun yhteistyön pohjalta, mutta vaihtoehtoisia polkuja löytyisi jo valmiiksi YK:n ja EU:n Afrikan-operaatioista. Tarkoituksenmukaisuutta osallistumiseen haetaan lopulta kuitenkin Suomen ulkopolitiikan omien tavoitteiden kautta. Haluamme saada joko jotain hyvää ja konkreettista myös kotiinpäin tai edes kansainvälistä tunnustusta satsauksistamme. Näin tulisi olla myös silloin, jos Suomi päättäisi osallistua Ranskan terrorisminvastaiseen operaatioon Malissa.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa