Ruandan ja Kongon demokraattisen tasavallan välisen rajan yli käydään päivittäin sekä virallista että epävirallista kauppaa. Kuva: Simone D. McCourtie / World Bank, Flickr.

Tänä vuonna Afrikassa tuli voimaan koko mantereen kattava vapaakauppasopimus. Sen tavoitteena on lisätä Afrikan sisäistä kauppaa, jota käydään edelleen hyvin vähän. Sopimuksen toimeenpano on kuitenkin mutkikasta, koska kansalliset ja alueelliset intressit menevät usein koko mannerta koskevan politiikan edelle. Politiikasta huolimatta pienyrittäjät käyvät jo nyt paljon rajat ylittävää kauppaa – se vain ei näy tilastoissa.

Afrikassa on viime vuosina hyväksytty useita kunnianhimoisia integraatiota edistäviä politiikkalinjauksia, kuten Afrikan oma kehitysvisio Agenda 2063 sekä sopimus Afrikan vapaakauppa-alueesta. Mantereen integraatiota on perusteltu panafrikkalaisuuden ideologialla, joka on viime vuosina vahvistunut reaktiona lännen johtaman maailmanjärjestyksen heikentymiseen. Alueellista yhdentymistä edistetään itsemääräämisoikeuden saavuttamiseksi, dekolonisaation edistämiseksi ja Afrikan marginaalisen aseman vahvistamiseksi globaalissa taloudessa.

Maaliskuussa 2018 Afrikan unioni hyväksyi sopimuksen Afrikan vapaakauppa-alueesta (African Continental Free Trade Area, AfCFTA). Jos kaikki Afrikan unionin jäsenmaat ratifioivat sen, on AfCFTA maiden lukumäärällä (55) laskettuna maailman suurin alueellinen kauppasopimus. Sen tavoitteena on luoda koko maanosan laajuinen tavaroiden ja palveluiden sisämarkkina, jossa yritykset, ihmiset ja investoinnit voivat liikkua vapaasti. Sopimuksen avulla on tarkoitus saada Afrikan maat vihdoinkin käymään kauppaa keskenään ulkovaltojen sijaan.

Vapaakauppasopimuksen avulla on tarkoitus saada Afrikan maat vihdoinkin käymään kauppaa keskenään ulkovaltojen sijaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Vapaakauppasopimus tuli virallisesti voimaan tämän vuoden toukokuussa, kun 22 eli puolet sopimuksen liittyneistä maista oli ratifioinut sen. Eritrea on enää ainoa Afrikan maa, joka ei ole liittynyt sopimukseen. Vapaakauppa-alueen on määrä olla kokonaan toiminnassa vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteeksi on asetettu, että Afrikan sisäinen kaupankäynti tuplaantuisi jo kolmen vuoden päästä, vuonna 2022. 

Sopimuksen toimeenpano ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Keskeinen kysymys on, onko aika kypsä lopettamaan vuosikymmeniä kestäneet ristiriidat panafrikkalaisen integraation ja kansallisten intressien välillä? Lisäksi virallisen ja epävirallisen kaupankäynnin välillä on monilla raja-alueilla kuilu, joka tulisi kuroa umpeen.

Sopimuksen ennustetaan lisäävän teollistumista ja talouskasvua

Sopimuksella on paljon potentiaalia muuttaa kaupankäyntiä, koska Afrikan sisäinen kauppa on tällä hetkellä niin vähäistä. Virallisten tilastojen valossa vain noin 17 prosenttia Afrikan maiden kokonaisviennistä suuntautui toiseen Afrikan maahan (2017). Muihin maanosiin verrattuna mantereen sisäisen kaupan osuus on Afrikassa erittäin pieni. Euroopassa vastaava osuus on 69 prosenttia, Aasiassa 59 prosenttia ja Pohjois-Amerikassa 31 prosenttia.

YK:n Afrikan talouskomission UNECAn arvion mukaan vapaakauppa-alueen perustaminen ja pelkkien tullitariffien poistaminen voisi kasvattaa Afrikan sisäisen viennin arvoa 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Vapaakauppa-alue voisi parhaimmillaan kasvattaa kaupan arvoa 40–50 prosentilla vuosien 2020 ja 2040 välillä sen mukaan, kuinka paljon erilaisia kaupan esteitä pystytään purkamaan.

Sopimuksen potentiaali liittyy sisäisen kaupan lisääntymisen lisäksi siihen, että Afrikan maat kävisivät tulevaisuudessa keskenään aiempaa enemmän kauppaa teollisuus- ja jalostetuilla tuotteilla. Afrikan ulkopuolelle suuntautuva vienti koostuu nimittäin edelleen suurimmaksi osaksi raaka-aineista. Afrikan sisäisen kaupan kasvattaminen voisi siten vauhdittaa viennin monipuolistumista ja edistää teollistumista. Eniten sopimuksesta hyötyisi tekstiilien, vaatteiden, nahan, puun, paperin, ajoneuvojen ja kuljetusvälineiden, elektroniikan ja metallien kauppa.

Kaupankäynnin tiellä on esteitä

Vapaata kauppaa eivät rajoita vaan tullimaksut, vaan monet muut kauppaa estävät tekijät.Tällä hetkellä rajamuodollisuuksien hoitaminen Afrikassa on maailman vaivalloisinta. Myös erilaiset tuotteiden alkuperään ja laatuun liittyvät säännökset ovat vapaan kaupan esteinä. Esimerkiksi Etelä-Afrikan tiukat alkuperäsäännökset vaikeuttavat kauppaa eteläisen Afrikan alueella.

Kenties suurin ongelma on tuotannollisen kapasiteetin puute.Teollisuus kattaa vain noin 10 prosenttia Afrikan yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Mantereella on vähemmän tuotantoteollisuutta kuin muissa maanosissa, ja suurin osa viennistä on muualle maailmaan meneviä raaka-aineita. Kaupankäyntiä varten tarvitaan paitsi teollisuutta tuottamaan tuotteita myös toimivaa infrastruktuuria, rahoitusta ja tietotaitoa. Yhtenä ratkaisuna Afrikan kehityspankki on aloittanut ohjelman, jonka tavoitteena on rakentaa neljä pohjoinen–etelä-suuntaista ja kuusi itä–länsi-suuntaista rautatieverkostoa 50 vuoden kuluessa.

Alueellisten talousyhteisöjen ja koko mantereen kattavan yhdentymisen välillä on jännitteitä. Tällä hetkellä Afrikassa on noin 19 alueellista järjestöä. Niiden tavoitteissa, kapasiteetissa ja toiminnan tasossa on suuria eroja. Jäsenyydet ovat usein päällekkäisiä. Vuonna 2006 Afrikan unioni päätti virallisesti tunnustaa vain kahdeksan alueellista talousyhteisöä ja kielsi uusien perustamisen. 

Nämä kahdeksan yhteisöä ovat Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS, itäisen ja eteläisen Afrikan COMESA, Itä-Afrikan yhteisö EAC, Keski-Afrikan talousyhteisö ECCAS, Eteläisen Afrikan talousyhteisö SADC, Afrikan sarven alueellinen yhteistyöjärjestö IGAD, Maghrebin arabimaiden unioni UMA ja Sahelin ja Saharan alueiden valtioiden yhteisö CEN-SAD. Näistä neljä on vapaakauppa-alueita ja kaksi on tulliliittoja. Afrikan unionin tunnustamien alueellisten talousyhteisöjen lisäksi arabimaiden vapaakauppa-alue Pan-Arab FTA, Keski-Afrikan valtioiden talous- ja rahayhteisö CEMAC sekä Eteläisen Afrikan tulliliitto SACU edistävät tahoillaan kaupan esteiden purkamista.

Afrikan unionin hyväksymät talousyhteisöt. Kartta: Petri Vanhanen, Pohjakartta: Mangwanani, lisenssi: CC BY-SA 4.0.

Alueellisten talousyhteisöjen sisällä on jännitteitä, jotka johtuvat maiden välisistä historiallisista suhteista tai poliittisen ja taloudellisen eliitin halusta suojata tiettyjä tuotteita vapaalta kaupalta. Hyvä esimerkki ovat Kenia ja Tansania, jotka asettavat jatkuvasti erilaisia tullitariffeja toisilleen sen sijaan, että ne syventäisivät itäisen Afrikan integraatiota. Viime vuonna Tansania asetti tuontitullin kenialaisille makeisille, koska se syytti Keniaa talousyhteisöjen yhteisten sokeritariffien rikkomisesta. Vastaiskuna Kenia kielsi tansanialaisten turistiajoneuvojen pääsyn Masai Maran luonnonpuistoon Keniaan. Tansania jatkoi kauppasotaa uudistamalla kenialaisia tuotteita koskevat laadunvarmennusstandardit. Maat ovat harjoittaneet talouspoliittista kisailua keskenään maiden itsenäistymisestä lähtien.

Kansalliset intressit menevät usein panafrikkalaisuuden edelle

Vapaakauppa-alueen toimeenpano edellyttää merkittävää poliittista tahtoa, ja toistaiseksi on epäselvää, löytyykö sitä riittävästi. Historia on osoittanut, että viralliset, alueelliset integraatiopyrkimykset ovat Afrikassa useasti epäonnistuneet. Juhlapuheissa kuuluvan panafrikkalaisuuden ja omia tai kansallisia etuja ajavien poliitikkojen tekojen välillä vallitsee ristiriita. Monet Afrikan hallitukset etsivät kansallisia vastauksia ongelmiin, jotka vaatisivat alueellisia tai koko maanosan kattavia ratkaisuja. 

Mantereen kansantaloudet ovat keskenään hyvin erilaisia. Afrikassa on vähiten kehittyneitä maita (LDC), sisämaavaltioita, pieniä saarivaltioita, keski- ja korkean tulotason maita sekä konflikteista kärsiviä valtioita. Kolme neljäsosaa Afrikan sisäisestä viennistä on peräisin vain 13 valtiosta. Etelä-Afrikka vastaa yksin 45 prosentista. 

Kokoerojen takia Djibouti, Etiopia, Madagaskar, Malawi, Sudan, Sambia ja Zimbabwe ovat muodostaneet seitsemän maan ryhmän, joka vaatii hitaampaa yhdentymistä Afrikan vapaakauppa-alueeseen, jotta ne voisivat suojella talouttaan pidempään. Moni maa on myös ollut huolissaan siitä, että vapaakauppa-alueen myötä tullimaksuista saatavat julkiset tulot tyrehtyvät. Protektionismi on tärkeää myös isoille maille. Vaikutusvaltaisimpien valtioiden Nigerian, Kenian, Egyptin, Angolan ja Etelä-Afrikan harjoittama protektionismi on vaikeuttanut yhdentymistä. Ne pelkäävät, että vapaakauppa toisi naapurimaista halvempia tuotteita ja halvempaa työvoimaa. 

Talousjätti Nigeria viivytti sopimuksen allekirjoittamista heinäkuuhun 2019 saakka, eikä maa ole vieläkään ratifioinut sitä. Nigeriassa pelätään, että kauppasopimus altistaisi paikalliset tuotteet ja yritykset epäedulliselle kilpailulle. Elokuussa maa sulki rajansa naapurimaidensa Beninin, Kamerunin ja Nigerin kanssa. Se haluaa suojella kotimaista tuotantoaan ja torjua rajojen yli tapahtuvaa “salakuljetusta”. Epävirallista kauppaa käyvät pientuottajat tuovat nimittäin rajan yli paljon maataloustuotteita. Rajojen sulkeminen heti allekirjoittamisen jälkeen kertoo siitä, ettei maa ole edelleenkään sitoutunut Afrikan vapaakauppasopimukseen. Eikä Nigeria ole ainoa Afrikan maa, joka on sulkenut rajojaan. Viime aikoina saman ovat tehneet muun muassa Sudan, Kenia, Uganda ja Ruanda. 

Virallisten tilastojen ulkopuolella käydään aktiivisesti kauppaa

Afrikan integraatiota ei voi täysin ymmärtää, jos seuraa vain virallisia tilastoja. Huomattava osa Afrikan valtioiden rajat ylittävästä kaupasta ei nimittäin näy tilastoissa, koska se on epävirallista. Yksi esimerkki on aiemmin mainittu Nigerian ja Beninin välinen raja. Arvioidaan, että epävirallinen kauppa Nigerian kanssa vastaa 20 prosenttia Beninin bruttokansantuotteesta. Nigerian ja Beninin välisen rajan sulkemisella on ollut huomattavia negatiivisia vaikutuksia Beninin talouteen.

Monilla alueilla rajoja ei oikeasti ole olemassa samassa virallisessa mielessä kuin ne Euroopassa tunnetaan, koska esimerkiksi paikallisväestöt ja pakolaiset sivuuttavat ne tai poliittinen eliitti käyttää niitä strategisesti hyväkseen. Nämä epäviralliset integraatioprosessit elävät ja etenevät silloinkin, kun viralliset prosessit saattavat vaikuttaa jämähtäneen paikalleen tai epäonnistuvan. Toimivien virallisten rajahallintorakenteiden puute on ilmeisintä keskisessä ja läntisessä Afrikassa. Eteläisessä Afrikassa viralliset rakenteet ovat puolestaan kaikista selkeimpiä. Siellä virallinen ja epävirallinen alueellinen integraatio ovat sekoittuneet yhteen.

Epävirallisen kaupan määrästä on niin vähän tietoa, että on vaikea arvioida tarkalleen, millaiset vaikutukset vapaakauppasopimuksella on tällaista kauppaa harjoittavien elämään ja toimeentuloon.Vaikutukset voivat olla hyvin sukupuolittuneita, sillä naisten osuus epävirallisista kauppiaista on arvioiden mukaan jopa 70 prosenttia.

Millaiset vaikutukset vapaakauppasopimuksella on epävirallista kauppaa harjoittavien elämään ja toimeentuloon?

Klikkaa twiitataksesi.

Ihmiset käyvät toisin sanoen kauppaa keskenään, mutta politiikka, hallinto ja teollisuus laahaavat perässä. Jotta koko Afrikan kattava vapaakauppa-alue olisi mantereelle hyödyllinen, tarvittaisiin vielä suuria ponnisteluja teollistumisessa, infrastruktuurin rakentamisessa ja kauppa- ja teollisuuspoliittisen säännöstön harmonisoinnissa. Ennen kaikkea tarvittaisiin tahtoa poliittis-taloudellisen eliitin keskuudessa, jotta kansallisista ja lyhytnäköisistä omista intresseistä voitaisiin luopua.