Europolitist podcast – Brexiteerien kujanjuoksu
Annastina Haapasaari | 12.12.2019
Kuinka yli kolme vuotta kestänyt Brexit-prosessi on muuttanut Eurooppaa?
Kesällä 2016 järjestetyssä kansanäänestyksessä britit äänestivät maansa eroon Euroopan unionista prosentein 52-48. Siitä lähtien Brexit on ollut uutisissa lakkaamatta. Paitsi että prosessi on sopimuksellisesti monimutkainen, herättää ero edelleen vähintään yhtä kiihkeitä tunteita kuin ennen äänestystä.
Eron voimaantuloa on lykätty jo useita kertoja. Heinäkuussa virkaan astunut pääministeri Boris Johnson on luvannut hoitaa eron nopeasti ja kunnialla loppuun. Podcastin julkaisupäivänä 12. joulukuuta 2019 Britanniassa pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit, joiden tulos tulee kertomaan paljon kansan tämänhetkisestä suhtautumisesta EU-eroon.
Europolitist-podcastin seitsemännessä jaksossa käsitellään Britannian EU-eron vaikutuksia, sekä analysoidaan niitä pinnan alla kuohuvia tyytymättömyyden tunteita, jotka suorasti ja epäsuorasti ovat vaikuttaneet Brexitiin.
Studiossa Brexitiä puimassa:
Ilona Lahdelma on väitöskirjatutkija Oxfordin yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella. Hän on erityisen kiinnostunut eurooppalaisesta äärioikeistosta ja nationalistisista liikkeistä, minkä lisäksi hän on erikoistunut Euroopan unioniin. Ilona on myös kirjoittaja The Ulkopolitistin Eurooppa-toimituksessa.
Janne Soisalon-Soininen on Kauppalehden uutispäällikkö. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri, ja käsitellyt gradussaan EU:n taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden yhteensovittamisen problematiikkaa ja poliittiseen ongelmanasetteluun liittyvää vallankäyttöä. Janne työskentelee myös The Ulkopolitistin viestintäpäällikkönä.
Europolitist-podcastista:
Europolitist on toteutettu yhteistyönä The Ulkopolitistin ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston kanssa. Jaksojen aiheina ovat Euroopan unionin syksyn 2019 polttavimmat kysymykset. Niitä ovat muun muassa brexit, ilmastonmuutos, maahanmuutto ja EU:n rooli suurvaltojen puristuksissa.
Kahdeksanosaisessa ohjelmassa vierailee yhteiskunnallisia vaikuttajia, asiantuntijoita, kansalaisia sekä europarlamentaarikkoja. Jaksoja toimittavat Tuomas Lähteenmäki, Annastina Haapasaari ja Anna Saraste. Taustatoimittajina ja leikkauspöydällä työskentelevät Tapio Pellinen, Veera Pennanen sekä Petri Vanhanen.
–
Äänitys: 24.11.2019
Juontajat: Annastina Haapasaari ja Tuomas Lähteenmäki
Editointi: Petri Vanhanen
Jingle: Petri Vanhanen
Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.