Jaa

Lukuaika: 1 minuuttia

Mitkä olivat Suomen puolustuspolitiikan näkökulmasta keskeisimmät muutokset 2010-luvulla, ja mistä kehityskuluista pitäisi ehdottomasti olla kartalla näin uuden vuosikymmenen alussa?

The Ulkopolitist podcastin uuden kauden aloittaa erittäin mielenkiintoinen katsaus puolustuspolitiikkamme nykytilaan. Jaksossa pohditaan 2010-luvulla tapahtuneita keskeisiä muutoksia, puolustusyhteistyön syventymistä Ruotsin kanssa ja käymme hieman jo perinteikästäkin keskustelua NATO-keskustelusta. 

Jaksossa arvioidaan myös, minkälaisessa tilannekuvassa seuraavaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa sekä puolustusselontekoa laaditaan. Kysymme myös, miltä osin nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää voisi kehittää – vai pitäisikö lainkaan?

Studiossa vieraana:

Jyri Raitasalo on strategian ja turvallisuuspolitiikan dosentti Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän toimii vanhempana osastoesiupseerina Puolustusministeriössä. Hän on työskennellyt aikaisemmin mm. yleisen sotataidon sotilasprofessorina ja strategian pääopettajana Maanpuolustuskorkeakoulussa sekä puolustusvoimain komentajan adjutanttina Pääesikunnassa.


Matti Pesu on vanhempi tutkija  Ulkopoliittisessa instituutissa. Hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä euroatlanttinen turvallisuus.

Äänitys: 16.1.2020
Juontaja: Tuomas Lähteenmäki
Editointi: Petri Vanhanen
Jingle: Anni Mattila
Kuuntele kaikki The Ulkopolitistin podcastit Spotifysta

The Ulkopolitist podcastia tuotettu vuodesta 2018 ja se on saavuttanut jo yli 100 000 kuuntelua. Suuri kiitos kaikille kuuntelijoille, vieraille ja The Ulkopolitistin tukijoille!

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa