Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Patohankkeet yläjuoksuilla ovat säännöllinen kiistanaihe Intian ja Pakistanin välillä. Kuva: ICIMOD Kathmandu


Veden niukkuuden on osoitettu olevan yksi tekijä kärjistyneiden konfliktien ja muuttoliikkeiden taustalla. Tekniset, sosiaaliset ja käytännön työkalut vesiongelmien ratkaisemiseen ovat jo olemassa, mutta pullonkaulana on tiedon muuttaminen poliittiseksi tahdoksi, resursseiksi ja toiminnaksi. Vedenjaon haasteet ovat siis pääasiassa poliittisia ongelmia.

Kosteilla alueilla veteen ei ole totuttu suhtautumaan niukkana ja arvokkaana luonnonvarana. Kraanasta tulee juomakelpoista vettä helposti ja loputtomasti. Suhtaudumme veteen eri tavalla kuin esimerkiksi öljyyn, jonka maailmanmarkkinahinnan kehitystä seurataan pörsseissä päivittäin.

Kasvanut tietoisuus ilmastonmuutoksen vaikutuksista, ympäri maailmaa uutiskuvissa näkyvät laajat metsäpalot sekä kesien korkeat lämpötilat ja kuivuusjaksot ovat kuitenkin saaneet ihmiset myös kosteilla alueilla sijaitsevissa länsimaissa havahtumaan makean veden varantojen vähenemiseen.

Makean veden varannot ovat jakautuneet maapallolla hyvin epätasaisesti. Vettä riittäisi kaikkien perustarpeiden täyttämiseen, mutta ongelmat aiheutuvat vesivarojen maantieteellisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti epätasaisesta jaosta. Vesivarantojen jakautuminen ei myöskään noudata valtioiden rajoja, mikä luo epäsymmetrisiä valta-asetelmia maiden välille.

Ongelmat aiheutuvat vesivarojen maantieteellisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti epätasaisesta jaosta.

Vesi nimittäin luo valtaa. Makean veden saatavuudella on suoria yhteyksiä ainakin ruokaturvaan ja energiaturvallisuuteen sekä niiden kautta talouteen. Esimerkiksi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan globaalisti noin 70 prosenttia makean veden varannoista menee maatalouden tarpeisiin. Toisaalta vesistöjen tilan huonontuminen ja kuivuusjaksot heikentävät vesivoiman saatavuutta – esimerkiksi Suomessa vesivoimalla tuotetaan vuosittain 12–25 prosenttia sähköstä.

Konfliktien taustalla vesivarojen epätasainen jakautuminen

Veteen liittyvät valta-asetelmat ja konfliktiriskit korostuvat erityisesti veden hallintakysymyksissä jokien ylä- ja alajuoksuilla sijaitsevien valtioiden välillä ja yhteisten vesivarojen niukentuessa.

Veden niukentuminen ilmenee sekä makean veden määrällisenä vähenemisenä että sen laadun heikkenemisenä. YK:n määritelmän mukaan vesiturvallisuus tarkoittaakin väestön kykyä taata kestävästi riittävä määrä hyväksyttävän laatuista vettä elinkeinojen, ihmisten hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen kehityksen tarpeisiin.

Tällä hetkellä noin kaksi kolmannesta maailman väestöstä kärsii veden niukkuudesta ainakin osan vuodesta. Noin kahdella miljardilla ihmisellä ei ole turvallisesti ja helposti saatavaa talousvettä, ja saman verran ihmisiä elää alueilla, joissa veden käyttö ei ole kestävää eli ylittää vesivarojen saatavuuden ja uusiutumiskyvyn. Vesipula ja kilpailu rajallisista vesiresursseista vaikuttaa pahenevan tulevina vuosina erityisesti kehittyvillä alueilla. Myös ilmastonmuutos, väestönkasvu ja kaupungistuminen aiheuttavat lisää vedenjaon ongelmia haavoittuvimmilla alueilla.

Globaalit vesiongelmat eivät sitä paitsi liity vain veden niukkuuteen, vaan erityisesti sen kestämättömään käyttöön, epäoikeudenmukaiseen jakautumiseen, laatuongelmiin ja huonokuntoiseen infrastruktuuriin. Voidaan siis ajatella, että laadukas ja riittävä vesi virtaa kohti rahaa ja valtaa.

Laadukas ja riittävä vesi virtaa kohti rahaa ja valtaa.

Kun vedenjaon konteksti muuttuu esimerkiksi vesivarojen niukentumisen takia, se muuttaa samalla poliittisten toimijoiden valta-asemia. Suurin ongelma ei ole itse vesi, vaan olemassa olevat instituutiot, kuten vedenjakosopimukset, joita ei pystytä tarpeeksi nopeasti sopeuttamaan muuttuneeseen tilanteeseen.

Havahtuminen käyttökelpoisen veden vähenemiseen ja epätasaiseen jakautumiseen on kiihdyttänyt keskustelua mahdollisista vesikonflikteista, joissa esimerkiksi valtiot taistelisivat vesivarojen hallinnasta. Tutkimusten mukaan vesikonfliktien riskitekijöitä ovat muun muassa korkea asukastiheys, matala bruttokansantuote, valtioiden huonot suhteet, maiden sisäiset militantit vähemmistöryhmittymät, patohankkeet tai muut suuret rakennusprojektit sekä puuttuva tai vaillinainen vesisopimus.

Mikään yksittäinen tekijä ei aiheuta konfliktia, mutta tekijöiden yhteisvaikutus voi pahimmillaan johtaa siihen, että olemassa olevat instituutiot eivät enää toimi vedenjaon kontekstin muuttuessa. Toisaalta jos riskitekijöitä ei ole tai on vain vähän, riippuvuus yhteisistä vesivaroista voi synnyttää entistä tiiviimpää yhteistyötä varojen hallinnassa niin paikallisesti ja laajemmallakin alueella.

Jännitteinen tilanne Indusjoella Intian ja Pakistanin välillä

Ajankohtainen esimerkki veteen liittyvästä konfliktista on Intian ja Pakistanin välinen kireä tilanne Indusjoella. Indus on yksi maailman suurimmista vesijärjestelmistä, ja sen vesivaroihin tukeutuu noin 300 miljoonaa ihmistä Intiassa, Pakistanissa, Kiinassa ja Afganistanissa.

Intian ja Pakistanin vedenjaon ongelmat juontavat juurensa maiden itsenäistymiseen vuonna 1947, jolloin muodostetut rajat jakoivat Induksen vesivarat epätasaisesti. Joen yläjuoksu on Intian alueella, mikä antaa maalle mahdollisuuden kontrolloida Pakistanin vedensaantia. Molemmat maat ovat edelleen pitkälti maatalousyhteiskuntia, joissa riittävä vedensaanti on talouden kannalta välttämätöntä. Pakistan on kuitenkin Intiaa riippuvaisempi nimenomaan Induksesta, koska Intian alueella on muitakin vesijärjestelmiä.

Joen yläjuoksu on Intian alueella, mikä antaa maalle mahdollisuuden kontrolloida Pakistanin vedensaantia.

Intia ja Pakistan kävivät kaksi sotaa Induksen ydinalueella Kashmirissa 1940- ja 1950-luvuilla. Jälkimmäinen konflikti saatiin Maailmanpankin avulla ratkaistua Induksen vedenjakosopimuksella ja sitä valvomaan perustetulla komissiolla vuonna 1960. Sopimusta on yleisesti pidetty onnistuneena esimerkkinä vesivarojen hallinnasta ylä- ja alajuoksun valtioiden välillä. Se on säilyttänyt vahvan asemansa myös Intian ja Pakistanin välisten sotien aikana 1970-luvulta eteenpäin.

2000- ja 2010-luvuilla Induksen alueen vesitilanteessa on kuitenkin tapahtunut muutoksia. Vesimäärä on niukentunut Intian ja Pakistanin alueilla samaan aikaan, kun vedenkulutus on lisääntynyt väestönkasvun, maatalouden kasvavan kysynnän ja kaupungistumisen takia. Lisäksi hankaluuksia ovat aiheuttaneet huomattavat vaihtelut vesimäärässä vuoden mittaan monsuunikauden ja kuivan kauden välillä.

Intian jatkuva energiapula on lisännyt maan halua rakentaa Indukseen patoja vesivoimaa varten. Pakistan taas on epäillyt, että padoilla säännellään joen virtaamaa eli sen käytettävissä olevia vesivaroja Induksen alajuoksulla. Kiistoja on jouduttu ratkaisemaan Haagin kansainvälisessä välimiestuomioistuimessa asti.

Veden niukkuuden retoriikkaa on käytetty myös Intian ja Pakistanin medioissa viime vuosina. Esimerkiksi Pakistanin vuoden 2014 ennätystulvien aikaan paikallisessa mediassa esitettiin väitteitä siitä, että Intia olisi patojensa avulla aiheuttanut tulvia Pakistanissa. Lisäksi pakistanilaisen terroristiryhmän Lashkar-e-Taiban johtaja Hafiz Saeed on syyttänyt Intian hallitusta vesiterrorismista.

Veden niukkuuden retoriikkaa on käytetty myös Intian ja Pakistanin medioissa viime vuosina.

Intiassakin vesikysymykset ovat vahvasti politisoituneita vuosikymmeniä jatkuneen Kashmirin konfliktin ja Intian huonontuneen vesitilanteen takia. Intian mediassa vedenjakoa on käsitelty pääasiassa Intian näkökulmasta ja käytetty myös Pakistanin kiristämiseen. Intian päätös kumota Kashmirin alueen erityisasema elokuussa 2019 on vedenjaon näkökulmasta vain viimeisin vaihe pitkään jatkuneessa kiistassa. Intian toiminnan voi tulkita olevan yksi oire vedenhallinnan instituutioiden heikosta tilasta maiden välillä.

Intian ja Pakistanin tilanne kuvastaa sitä, kuinka vaikeaa vakiintuneiden instituutioiden on sopeutua vedenjaon olosuhteiden muutoksiin. Vuoden 1960 vedenjakosopimus ei pysty tarjoamaan ratkaisuja muuttuneeseen tilanteeseen. Tällöin yhä useampi vesikonfliktin riskitekijä täyttyy ja konfliktin mahdollisuus kasvaa.

Induksen tapaus ei ole puhtaasti vesikonflikti, mutta vedenjaon kysymykset ovat selvästi yksi tekijä Intian ja Pakistanin ongelmallisessa naapuruussuhteessa. Toisaalta muut poliittiset ristiriidat vaikeuttavat myös vesiyhteistyötä. Muutoksiin sopeutuminen edellyttäisi yhteistyön kehittämistä, mikä on nykyisessä tilanteessa vaikeaa ja vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Vesiyhteistyön mahdollisuudet

Indusjoella on tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen seurauksena yhä enemmän tulvia samanaikaisesti, kun vesimäärä kokonaisuudessaan niukentuu Himalajan vuoriston jäätiköiden sulaessa. Vastaavanlaista kehitystä tapahtuu monilla muillakin jokialueilla ympäri maailman.

Professori Brahma Chellaney New Delhin Policy Research -keskuksesta julkaisi vuonna 2013 kirjan Water: Asia’s New Battleground, jossa hän esittää, että nimenomaan Aasiaan syntyvät yli 10 miljoonan ihmisen megakaupungit ovat tulevaisuuden vesikonfliktien keskuksia. Näissä kaupungeissa veden laatu- ja saatavuusongelmat kärjistyvät, mutta toisaalta niissä täytyy myös kehittää ratkaisut veden uudelleenkäyttöön, sadevesien hyödyntämiseen ja infrastruktuurin ylläpitoon.

On tärkeää korostaa ratkaisujen välttämättömyyttä. Vesikonfliktit nähdään usein nollasummapeleinä, joissa veden niukkeneminen väistämättä johtaa vastakkainasettelujen kärjistymiseen, vaikka tilannetta voisi helpottaa syventämällä yhteistyötä.

Yhteistyön edellytyksiä heikentää tosielämän tapausten valossa kuitenkin se, jos toinen osapuoli hyödyntää yhteisiä vesivaroja enemmän tai toisen kustannuksella. Yhteisten vesivarojen käytön hyötyjen täytyy jakautua tasaisesti osapuolten välillä, jotta yhteistyö kannattaisi. Toisaalta on muistettava, että vesi eroaa öljystä tai muusta helpommin varastoitavasta raaka-aineesta siinä, että konfliktin eskaloituminen ei turvaa vedensaantia, vaan saattaa päin vastoin johtaa kaikkien vesivarojen pilaantumiseen. Lisäksi makea vesi on ainakin tällä hetkellä vielä niin edullista, että kallis sotiminen veden hallinnasta ei ole kannattavaa.

Vesipolitiikka on niin laaja-alaista, että kysymys ei oikeastaan ole pelkästään vedestä. Veden määrän ja tarpeen lisäksi poliittinen ja taloudellinen tilanne, olemassa olevien instituutioiden toiminta ja vakaus, valtioiden väliset suhteet ja historia sekä maantieteellinen sijainti vaikuttavat yhteistyön tai konfliktin dynamiikan kehitykseen. Jokainen tapaus on omanlaisensa, ja tutkijat ovat havainneet, että on vaikeaa tai mahdotonta luoda yleisesti sovellettavissa olevia malleja vesiyhteistyön tai -konfliktien etenemisestä.

On vaikeaa tai mahdotonta luoda yleisesti sovellettavissa olevia malleja vesiyhteistyön tai -konfliktien etenemisestä.

Yksi asia on varma. Maiden välinen jännitteinen suhde tai vaikea poliittinen tilanne heikentää vesitilannetta, ja vastaavasti veden jakamisen vaikeudet aiheuttavat poliittisia ristiriitoja.

Vesipolitiikka ei siis ole muusta politiikasta irrallinen teknisen tai hallinnollisen yhteistyön sektori, joka pysyy vakaana poliittisesta turbulenssista huolimatta. Päin vastoin: vesikysymykset ovat ylä- ja alajuoksun valtioiden välillä tyypillisesti hyvin politisoituneita teemoja ja jopa eksistentiaalisia uhkia, jotka reagoivat ensimmäisten joukossa muilla politiikan osa-alueilla tapahtuviin muutoksiin. Vesiasioita seuraamalla voi näin ennakoida ja saada nopeasti tietoa maiden välisten suhteiden tilasta laajemminkin.

Jaa