Savun peittämää maisemaa Canberran pohjoispuolella tammikuussa 2020. Kuva: Steve Shattuck, Wikimedia Commons

Sampo Seppä on vapaa kirjoittaja, mediasta ja taiteista kiinnostunut yhteiskuntatieteiden maisteri, joka asuu parhaillaan Australiassa. 

Australian yhteiskunta toimii katastrofien muokkaamalla mantereella. Tämän kesän poikkeuksellisen laajat tulipalot ovat kuitenkin vieneet niistä käydyn keskustelun osaksi laajempaa ilmastonmuutoksen diskurssia: monien mielestä on aiheellista kysyä, onko maa tyytynyt vuosien aikana hoitamaan vain tulipaloista aiheutuneita seurauksia jättäen niiden voimistumisen taustalla vaikuttavat syyt huomiotta. Australian sisäpolitiikassa väitellään nyt siitä, onko ilmastonmuutos luonut otolliset olosuhteet ennennäkemättömän laajoille, tuhoisille ja pitkäkestoisille maastopaloille Australiassa.

Historiallisesti vain muutama tapaus vetää vertoja viime kuukausien katastrofille, ja maastopalojen trendi onkin ollut pahempaan päin: yksi vakava merkki on se, että äärimmäisen tuhovoimaisia tulipaloja on ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden sisällä huomattavan paljon. Vuosien 2000 ja 2010 välillä on koettu merkittävä määrä suuren kokoluokan paloja, jotka ovat aiheuttaneet myös lukuisia kuolonuhreja. 

Australiassa ilmastopolitiikkaan on erityisesti keskittynyt Australian vihreät, joka aloitti toimintansa 90-luvulla. Tällä hetkellä vihreillä on kaikkiaan yhdeksän paikkaa senaatissa, joka on parlamentin ylähuone, ja yksi kansanedustaja parlamentin alahuoneessa, eikä se kannatusluvuillaan pysty vielä haastamaan kahta suurta, Australian liberaalipuoluetta ja Australian työväenpuoluetta. Australiassa pienten puolueiden on ollut aiemminkin helppoa saada kannatuksensa 10–15 prosentin tasolle, mutta sitä korkeammalle ei useinkaan päästä. Vihreät ovat kuitenkin olleet mukana joissakin koalitiohallituksissa, joissa puolue on pitänyt yllä ilmastopoliittisia kysymyksiä.

Vihreän puolueen alkutaipaletta sävyttää pitkä liberaalipuolueen valtakausi, kun pääministeri John Howard johti maata vuosina 1996–2007. Tuolloin Australia keskittyi pääasiassa viennin edistämiseen, eivätkä ilmastoasiat nousseet merkittävään rooliin hallituksen politiikassa. Howardin hallinto loi kuitenkin maahan sen ensimmäisen ympäristönsuojelua ja biodiversiteetin säilyttämistä koskevan lainsäädännön, EpBc:n, jossa ilmastonmuutosta ei kuitenkaan mainittu. 

Hiilidioksidivero – sähellys ja pettymys

Howardin kaudella viennin moottoreina toimivat hiili- ja kaivosteollisuus, jotka ovat edelleen Australian talouden tukipilareita, joita syytetään voimakkaasta lobbaamisesta ilmastolainsäädäntöä vastaan liiketoimintansa kasvattamiseksi.  Vuoden 2007 vaalien jälkeen Australian ilmastopolitiikan suunta oli kuitenkin jo kääntymässä. Työväenpuolue voitti vaalit ja alkoi ajaa merkittäville hiilidioksidipäästöjen tuottajille päästömaksujärjestelmää, jossa merkittävät saastuttajat sitoutettiin ostamaan hiilidioksidipäästöyksiköitä, joille määrättiin tietty hinta. Järjestelmässä yrityksillä oli lisäksi mahdollisuus hankkia itselleen ilmaisia päästöyksiköitä sijoittamalla vihreään energiaan. 

Lain voimaantulo oli kovien poliittisten kamppailujen takana. Sen toi neuvottelupöytään ensin Kevin Rudd, joka toimi työväenpuolueen johdossa vuoteen 2011 asti. Rudd pyrki saamaan kannatusta laille vihreiltä, mutta lain tavoitteet eivät olleet puolueelle riittäviä. Rudd lähestyi seuraavaksi liberaaleja, joille tavoitteet taas olivat liian radikaaleja, jolloin Rudd myöntyi lieventämään niitä. Työväenpuolueen sisäisessä äänestyksessä Ruddin syrjäytti lopulta kuitenkin Australian ensimmäiseksi naispääministeriksi noussut Julia Gillard, joka sai vihreät puolelleen tekemällä lain tavoitteista merkittävästi Ruddin alkuperäistä suunnitelmaa kunnianhimoisemmat. 

Lain todellisesta vaikutuksesta hiilidioksidipäästöihin kiistellään edelleen, mutta puoli vuotta niiden voimaantulon jälkeen uutiskanava ABC uutisoi, että voimaloista syntyneiden päästöjen määrä oli tippunut 9 prosenttia. Näidenkin päästöjen vähenemiseen saattoi vaikuttaa useampi kuin yksi tekijä, ja onkin mahdotonta sanoa, mitkä lain vaikutukset olisivat olleet pidemmällä tähtäimellä. Pidemmän aikavälin arviointeihin  ei koskaan saatu mahdollisuutta, sillä vuonna 2013 liberaalit voittivat vaalit ja uudeksi pääministeriksi nousi Tony Abbott, jonka johtama uusi hallitus piti vaalilupauksistaan kiinni kumoamalla lain vuotta myöhemmin.

Liberaalien sanotaan voittaneen vaalit muuttamalla tavoiteltujen ympäristövaikutusten retoriikka koskemaan kuluttajan asemaa.

Klikkaa twiitataksesi.

Liberaalien sanotaankin voittaneen vaalit muuttamalla tavoiteltujen ympäristövaikutusten retoriikka koskemaan kuluttajan asemaa. Energialakeja alettiin nimittää opposition toimesta ”hiilidioksidiveroksi”, jonka uhattiin nostavan energian, polttoaineen ja elintarvikkeiden hintoja ilman merkittäviä ympäristövaikutuksia. Pelottelutaktiikka toimi ja liberaalit voittivat vaalit, kun taas työväenpuolue menetti paljon kannatustaan. Vain kaksi vuotta voimassa olleet asetukset kumottiin ja hiiliteollisuus jatkoi kasvuaan.

Poliittinen kenttä nyt

Australian nykyhallitusta on kritisoitu voimakkaasti tämän vuoden kriisin hoitamisesta, ja paine on kohdistunut erityisesti nykyiseen pääministeriin, Scott Morrisoniin. Liberaalipuolue suhtautuu itse ilmastonmuutokseen hajanaisesti, mutta Morrisonin johtamien liberaalien konservatiiviset koalitiokumppanit Nationals-puolueesta ovat kieltäneet ilmastonmuutoksen olevan yhteydessä metsäpaloihin ja korostaneet niiden luonnollista osaa Australian luonnolle.

Australia noudattaa globaalia trendiä, jossa poliittinen kenttä polarisoituu ja pirstaloituu, ja konservatiivisen liberaalipuolueen äärilaidan linjaa tukee joukko uusia, pieniä puolueita. Näihin lukeutuu voimakkaasti uusien hiilivoimaloiden rakentamista kannattava OneNation. Puolueen mukaan Australian tulisi myös irtautua Pariisin ilmastosopimuksen noudattamisesta, ja se suhtautuu äärimmäisen skeptisesti tutkimustuloksiin ilmastonmuutoksesta.

Maastopaloihin liittyvän keskusteludiskurssin hallinnasta käydäänkin kovaa kamppailua

Klikkaa twiitataksesi.

Omista mediankulutustottumuksista sekä puoluekannasta riippuen paloista välittyykin varsin erilainen mielikuva. Australialaisen mediamoguli Rupert Murdochin omistamissa konservatiivisissa julkaisuissa (The Australian, Daily Telegraph) keskitytään käsittelemään yksilöiden menetyksiä, kärsimyksiä sekä sankari- ja hirmutekoja. Tunteikkaat raportit kertovat usein siitä, kuinka huomattava osa maastopaloista on tahallisten tuhopolttojen seurausta, minkä lisäksi vielä noin 35 prosenttia paloista on ihmisten vahingossa sytyttämiä. Toiset mediayhtiöt puolestaan sättivät hallitusta ja kulutusyhteiskuntaa vaatien toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, ja esimerkiksi Sydney Morning Heraldin toimittaja liitti palojen kasvavan voimakkuuden kiistattomasti ilmastonmuutokseen ja Australian hiiliteollisuuteen. Maastopaloihin liittyvän keskusteludiskurssin hallinnasta käydäänkin kovaa kamppailua, ja hyväksytyt sanavalinnat ja puhetavat vaihtelevat arvojen mukaan.

Yhä pahenevat maastopalot 

Niin politiikassa kuin mediassakin maastopalot nähdään joko ilmastonmuutoksen välittömänä seurauksena tai erottamattomana osana Australian luontoa. Tilastojen valossa asiasta on kuitenkin vaikea tehdä varmaa päätelmää, ja myös aikaisempina vuosina on koettu laajempia paloalueita sekä enemmän kuolonuhreja vaatineita maastopaloja. Ilmastodenialistit perustelevat kantojaan vedoten historiallisiin tilastoihin: skeptikoiden mukaan yhteyttä maapallon ilmatilan lämpenemisen ja tuhoisten palojen välillä ei ole, sillä niillä on roolinsa osana mantereen ekosysteemiä, mikä mediassa on skeptikoiden mukaan jätetty huomiotta.

Ilmastotutkimusten perusteella viime vuosien kehitys on kuitenkin ollut pahenemaan päin.

Klikkaa twiitataksesi.

Ilmastotutkimusten perusteella viime vuosien kehitys on kuitenkin ollut pahenemaan päin. Kuivuusaallot ovat toistuvasti kuumempia, pidempiä ja kuivempia, mikä on luonut otolliset olosuhteet aiempaa voimakkaammille paloille. Luonnonkatastrofien kuolettavuutta tarkastellessa maastopalot ja kuumat aallot ovat nousseet myös tilastojen kärkeen. Vuodesta 1967 vuoteen 1999 mennessä maastopaloissa kuoli 223 henkeä, mikä kattaa kaksi kolmasosaa tuon ajanjakson luonnonkatastrofien uhrien lukumäärästä. Samassa ajassa myös maastopaloista aiheutuneet taloudelliset kustannukset ovat kaksinkertaistuneet. 

On samalla hieman ongelmallista verrata maastopalojen ja muiden luonnonkatastrofien menneinä vuosikymmeninä aiheuttamia tuhoja tämän päivän tilanteeseen. Tietoisuus luonnonilmiöistä on lisääntynyt, ja väestö on niihin kaiken kaikkiaan paremmin varautunut. Myös valtionhallinnon tasolla niihin on opittu reagoimaan paremmin. Australialaiset ovat oppineet elämään arvaamattomien ja voimakkaiden sääilmiöiden keskellä, joista maastopalot ovat vain yksi ilmiö kuivuuden, hirmumyrskyjen ja tulvien joukossa. Erityisesti harvaan asuttujen alueiden asukkaat ovat luonnonilmiöiden armoilla, kun lähiseudulta ei löydy pelastuslaitosta, jonka tukeen turvata hädän hetkellä. Erämaiden asukkaiden äänet valuivat kuitenkin vuoden 2019 vaaleissa konservatiivisten ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin skeptisesti suhtautuvien puolueiden ehdokkaiden laareihin.

Palaneen alueen pinta-ala ja maastopalojen laajuus ei aina ole suoraan suhteessa uhrimäärään: vuonna 2009 Victorian osavaltiossa riehuneet tulipalot tappoivat 173 ihmistä, vaikka maastopalojen vaikutusalue oli huomattavasti pienempi. Tällä kertaa tuhoutuneet seudut ovat olleet harvemmin asuttuja, minkä lisäksi on toteutettu myös massiivisia pelastusoperaatioita, kun esimerkiksi merivoimien alus evakuoi tammikuun alussa yli tuhat ihmistä meriteitse Mallacoota-nimiseltä paikkakunnalta. Tuho oli paikkakunnalla totaalinen, ja lienee sanomattakin selvää, ettei myöskään ihmisuhreilta olisi vältytty ilman merivoimien väliintuloa. Vastaavaan operaatioon ei kyetty Kinglakessa vuonna 2009, jolloin kylässä 159 ihmistä kuoli liekkeihin. Kaksi vuotta tuhon jälkeen vakuutusyhtiöt arvioivat Mustaksi lauantaiksi nimetyn tapauksen kustannuksiksi noin 1,2 miljardia Australian dollaria, mikä sisältää henkilö- ja irtaimistovahingot, mutta laskusta uupuvat mittaamattomat ympäristövaikutukset.

Yhtä tappavaa asuinalueelle levinnyttä tulipaloa ei Australian historiassa ole sattunut, ja tapausta tutkittiinkin huolellisesti. Sen jälkeen maassa on parannettu paloturvallisuuskäytäntöjä ja kehitystä on tapahtunut erityisesti paloalueiden viestinnässä, kun osavaltioiden omat matkapuhelinsovellukset tarjoavat tilannepäivityksiä, ilmoittavat lähestyvästä uhasta ja neuvovat lähtemään tai suojautumaan tarpeen mukaan. Mustan lauantain vaikutuksia maan ilmastopolitiikkaan on vaikea arvioida, mutta juuri tuolloin politiikassa väännettiin kättä hiilidioksidiverosta. Yleiskuva näyttää kuitenkin siltä, että maastopalojen yhteyttä ilmastonmuutokseen ei tuolloin joko osattu, haluttu tai voitu riittävän näytön puutteessa osoittaa tarpeeksi vakuuttavasti.

(Keskustelu)ilmaston politiikkaa

Mikä on Australian ilmastopolitiikan suunta tämänkertaisen maastopalokauden jälkeen? Liberaalien johtama koalitio pitää valtaa, mutta vielä ei voi sanoa varmaksi, millaista ilmastopolitiikkaa hallitus aikoo harjoittaa nykyisellä kaudellaan. Nykyhallitus on sitoutunut vähentämään maan hiilidioksidipäästöjä 26 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, ja tavoitteena on samalla pitää Australian talous elinvoimaisena. Hallituksen asenteesta kielii ehkä jotain se, että Morrison on haastattelussa myöntänyt tulevista kesistä tulevan yhä kuivempia, kuumempia ja pidempiä.

Julkinen mielipide on tuonut ilmaston lämpenemisen mukaan maastopaloista käytävään keskusteluun. Vaikka eriäviä mielipiteitä on paljon, ei ilmastonmuutoksen vaikutuksia luonnolle voi enää totaalisesti ohittaa. Lopulta kehityskulun voi olettaa alkavan saamaan aikaan myös poliittisia seurauksia: vuoden 2019 vaalien ennustettiinkin ottavan voimakkaasti kantaa ilmastonmuutokseen, mutta niiden tulokset olivat lopulta laihat esimerkiksi vihreiden kannalta. Muodollisen politiikan ulkopuolella kansalaisaktivismi ilmaston puolesta on kuitenkin nousussa. Ympäristöjärjestöillä on tässä aktiivinen rooli, ja ne ovat onnistuneesti tarjonneet ihmisille mahdollisuuksia vaikuttaa maan ilmastopolitiikkaan. Tästä on osoituksena järjestöjen voimakas vastustus massiivisen kokoluokan hiilikaivoksen perustamiselle. Intialaisen Adani-energiayhtiön suunnitellessa uutta kaivosta ja voimalaa lähelle Isoa valliriuttaa, onnistuttiin sen toimintaa vastustamaan menestyksekkäästi. Kaivoksen kokoluokka pieneni merkittävästi julkisen paineen aiheutettua sen, ettei projektille löytynyt vaadittavaa rahoitusta.

Kansalaiset ovat siis valmiita toimimaan, jotta maanosan ainutlaatuinen luonto säilyy elinvoimaisena. Kolikon toisella puolella on kuitenkin jälleen talous: Australian dollarin kurssi on ollut heikoilla jo jonkin aikaa, ja kuten muuallakin, täkäläisessä politiikassa konservatiiviset poliitikot näkevät ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen suunnatut toimet talouden elinvoimaa heikentävinä.

Politiikan kentällä ilmastonmuutos on ehdottomasti raskasta kalustoa, joka herättää voimakkaita tunteita globaalissa mittakaavassa. Australian ja Brasilian sademetsien liekit on otettu ilmastoaktivistien leireissä vastaan varmoina merkkeinä uusimmista konkreettisista vaikutuksista. Tuli on tuntunut herättäneen aiempaa enemmän keskustelijoita mukaan välittömillä vaikutuksillaan, jotka on helpompi nähdä ja havaita kuin vaikkapa merenpinnan nousu ja napajäätiköiden sulaminen.

Pääministeri Morrisonin mukaan Australian ilmastotavoitteet on tarkoitus täyttää, jopa ylittää, minkä lisäksi ne ovat linjassa Pariisin sopimuksen kanssa. Kriitikoiden mukaan hallituksen toimet eivät kuitenkaan riitä. Liberaalien toteuttamat muutokset eivät ole yhtä radikaaleja kuin ne, joita Gillardin hallitus tavoitteli aikoinaan, ja oppositiopuolueet vaativat lisää toimia. Australian kärsimysnäytelmä voi kuitenkin toimia tulevaisuuden suunnannäyttäjänä muulle maailmalle. Kriisin jälkeen ja siitä aiheutuneiden kustannusten yhteenlaskennan seurauksena ilmastonmuutoksen torjuminen aletaan nähdä ehkä entistä houkuttelevampana vaihtoehtona myös taloudellisesti. Torjuminen tulee lopulta halvemmaksi kuin koko ajan voimistuvien katastrofien tuhojen korvaaminen tai riskien ehkäiseminen.