Israelin lähes vuoden ajan jatkunut parlamentaarinen umpikuja on lopultakin päättymässä koko maan poliittisen järjestelmän kyseenalaistaneiden käänteiden jälkeen. Voittaja on näillä näkymin jälleen kerran poliittisen selviytymisen mestari Benjamin Netanjahu.

Lähes vuoden ajan Israelin sisäpoliittinen tilanne on tuonut mieleen Päiväni murmelina -elokuvan: tapahtumat ovat seuranneet toistaan ennalta määrätyltä vaikuttavassa ketjussa, joka kuljettuaan loppuun alkaa jälleen alusta toistuakseen lähes samanlaisena kuin edelliskerroilla. Maassa on viimeisen vuoden aikaan käyty peräti kolmet parlamenttivaalit, jotka kaikki ovat päätyneet pattitilanteeseen: vuosikymmenen pääministerinä istuneen Benjamin Netanjahun Likud ja haastaja Benny Gantzin Kachol Lavan ovat joka kerta päätyneet kutakuinkin tasatulokseen, eikä kumpikaan ole kyennyt kokoamaan muista puolueista toimivaa enemmistökoalitiota. Muutosta asiaan eivät ole tuoneet edes Netanjahulle marraskuussa rapsahtaneet kolme erillistä rikossyytettä lahjonnasta, petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä.

Elokuvamaailmassa tapahtumien ouroborosmaisen ketjun katkaiseminen edellytti Bill Murrayn esittämältä itsekkäältä uutisankkurilta altruismin oppimista, mutta Israelin politiikassa vastaavaan rooliin asettui huomattavasti raadollisempi tekijä, nimittäin koronavirus. Draamallisilta ansioiltaan koronan tähdittämät viime viikot eivät kuitenkaan jääneet juurikaan jälkeen Hollywoodista, sillä huimia juonenkäänteitä, suuria tunteita, takinkääntöjä ja räväkkää retoriikkaa on nähty jopa Israelin perinteisesti värikkään sisäpolitiikan mittapuulla poikkeukselliset määrät. Muutaman päivän ajan käynnissä oli jopa ihka aito perustuslaillinen kriisi.

Koronakriisi Knessetissä ja korkeimmassa oikeudessa

Tapahtumat alkoivat eskaloitua kaksi viikkoa sitten, kun Netanjahun jo yli vuoden ajan toimitusministeristönä operoineen hallituksen oikeusministeri Amir Ohana ilmoitti maan oikeusistuinten siirtyvän koronavirusepidemian vuoksi ”hätätilaan”. Hätätilan merkittävimpänä seurauksena oli juuri alkamistaan odottaneen Netanjahun korruptio-oikeudenkäyntien siirtyminen toukokuulle. Seuraavana askelena Netanjahun luottomiehiin kuuluva Knessetin puhemies Juli Edelstein sulki Knessetin istunnon välittömästi sen jälkeen, kun kuun alussa käydyissä uusintavaaleissa valitut jäsenet olivat vannoneet virkavalansa. Tämän jälkeen Edelstein kieltäytyi kutsumasta koolle Knessetin täysistuntoa kertoen syyksi sen, että koronaepidemian vuoksi maan tilanne edellytti laajapohjaista ”kansallisen yhtenäisyyden hallitusta”, jonka kokoamiseen pitäisi nyt keskittyä. Samalla Edelstein toki varmisti myös pysyvänsä toistaiseksi itse Knessetin puhemiehenä, sillä Israelissa istuva puhemies jatkaa tehtävässään vaalien jälkeenkin kunnes uusi on valittu.

Edellä kuvatut toimenpiteet saivat luonnollisesti vastaansa täyslaidallisen kritiikkiä oppositiolta, jonka mukaan kyseessä oli oikeistohallituksen sumeilematon yritys pitää valta koronakriisin varjolla itsellään parlamentaarisen enemmistön puutteesta välittämättä. Erityisen räikeää menettelystä teki se, että oppositiojohtaja Gantz oli juuri nimetty hallitustunnustelijaksi hänen kerättyään tuekseen 61 Knessetin 120 edustajasta. Gantzin asemaa tosin heikensi voimakkaasti se, että kyseessä oli äärimmäisen hajanainen tekninen koalitio, johon kuului puolueita tiukan nationalistisesta Israel Beitenusta arabipuolueiden Yhteislistaan, ja jonka ainut yhdistävä tekijä oli Netanjahun vastustaminen. Kaksi Kachol Lavanin omista edustajista jopa ilmoitti, etteivät he tukisi Gantzin valintaa pääministeriksi, mikäli se olisi riippuvainen arabipuolueiden äänistä. Gantzin strategiana arveltiinkin olevan hallituksen muodostaminen Likudin kanssa kunhan Netanjahu saataisin ensin kammetuksi maan ja puolueensa johdosta.

Edelsteinin kieltäydyttyä edelleen kutsumasta Knessetiä koolle oppositio valitti asiasta korkeimpaan oikeuteen. Oikeus antoi ensin kummallisen lausunnon, jossa se vain ”voimakkaasti kehotti” Edelsteinia kutsumaan parlamentin koolle, ja kun tämä edelleen tiukasti kieltäytyi, antoi lopulta määräyksen asiasta. Likud ja muut oikeistopuolueet, jotka ovat retoriikassaan muutenkin tavanneet viljellä vastakkainasettelua edustamansa ”kansan tahdon” ja oikeusistuinten välillä, paheksuivat melkoista chutzpahia osoittaen oikeuden ratkaisua ”demokratiaan kuulumattomaksi”. Koko Israelin poliittinen järjestelmä vaikutti keikkuvan vaa’ankielellä ennennäkemättömän tasoisessa perustuslaillisessa kriisissä (jos moisesta voi puhua maassa, jossa ei ole virallista perustuslakia).

Peruttuja lupauksia ja poltettuja siltoja

Juuri kun tilanne näytti olevan räjähtämässä käsiin, se lopulta ratkesi kahden yllättävän juonenkäänteen kautta. Ensin, keskiviikkona 25. päivä, Edelstein, joka edelleen kieltäytyi Knessetin koollekutsumisesta, ilmoitti eroavansa tehtävästään. Vielä suurempi pommi tapahtui kuitenkin seuraavana päivänä, kun uudeksi puhemiesehdokkaaksi ilmoittautuikin hetki ennen ehdokasasettelun päättymistä itse Benny Gantz, joka syrjäytti Kachol Lavanin aiemman ehdokkaan Meir Cohenin, ja valittiin tehtävään oikeistopuolueiden tuella. Jopa Edelstein äänesti tyynesti Gantzia.

Gantzin ratkaisu, joka osoitti hänen solmineen diilin Netanjahun kanssa, tuli täysin puun takaa hänen koalitiokumppaneilleen Kachol Lavanissa. Kolmesta eri puolueesta koostuneen koalition kaksi muuta puoluejohtajaa, sekulaariliberaalina profiloitunut Jair Lapid ja Likudista Netanjahun kanssa riitaannuttuaan lähtenyt Moshe Ja’alon, ilmoittivat odotetusti etteivät missään tapauksessa suostu hallitukseen Netanjahun kanssa, ja viikonlopun jälkeen koko Kachol Lavan -koalitio oli historiaa. Häviäjiin kuului Lapidin ja Ja’alonin lisäksi Yhteislista, joka oli poikkeuksellisesti ilmoittanut tukevansa Gantzia pääministeriksi (yleensä arabipuolueet ovat olleet niin selkeästi oppositiossa että ne eivät ole tukeneet ketään kandidaateista) vain havaitakseen tämän vastoin kaikkia puheitaan liittoutuneen jatkuvasti arabivastaista retoriikkaa viljelevän Netanjahun kanssa.

Uutta hallitusta ei vielä ole virallisesti julkistettu, mutta Gantzin taipumisen jälkeen Netanjahulla on kaikki mahdollisuudet saada ”kahden Benjaminin” (hän ja Gantz) hallitus kasaan. Diilistä tihkuneiden tietojen mukaan Netanjahu saisi jatkaa pääministerinä puolitoista vuotta, jonka jälkeen tehtävä siirtyisi Gantzille. Vallansiirron toteutumiseen syksyllä 2021 on israelilaismediassa suhtauduttu melkoisella skeptisyydellä, ei vähiten siksi, että Gantzin asema parlamentissa on varsin heikko hänen menetettyään keskustalaisten ja vasemmistolaisten ex-liittolaistensa tuen. Joidenkin tietojen mukaan Gantz olisi tosin realisoimassa tämänhetkisen vaa’ankieliasemansa tavalla, josta Sininen Tulevaisuuskin voisi olla kateellinen: Gantzin reiluun viiteentoista edustajaan kutistunut blokki olisi saamassa hallitukseen miltei yhtä monta ministeriä kuin Likud aiempien liittolaistensa kanssa vajaalla kuudellakymmenellä edustajalla. Gantzille liittolaisineen on mediatietojen mukaan luvattu mm. ulkoministerin ja Israelissa aina tärkeä puolustusministerin salkku. Myös oikeusministeri ollaan valitsemassa Gantzin blokista, minkä tarkoituksena olisi varmistaa se, että Netanjahun oikeudenkäynti saadaan jossain vaiheessa pidettyä.

Nämä saavutukset ovat kuitenkin varsin pieniä ottaen huomioon sen, että vielä kuun alussa Gantz oli Netanjahun vastaisen koalition johtohahmo, johon ”King Bibistä” eroon halunneet israelilaisäänestäjät panivat toivonsa. Oppositiojohtajasta, joka pyhästi lupasi olla astumatta samaan hallitukseen Netanjahun kanssa, on muutamassa viikossa tullut koalitiokumppaniensa ja entisten liittolaistensa kiroama takinkääntäjä, joka luotsaa keskikokoiseksi kutistunutta puoluetta hallituksessa, jonka muut puolueet ovat hallinneet yhdessä jo vuosien ajan. Syitä Gantzin ratkaisuun voi vain arvailla, mutta olivat ne sitten halu ratkaista pahasti eskaloitunut kriisi tai pelko uusista vaaleista keskellä koronaepidemiaa, joka on nostanut Netanjahun kannatusta, ei tilanne näytä kovin lupaavalta ”jänishousupelin” hävinneen Gantzin kannalta. Gantz tarvitsee nyt kipeästi poliittisia voittoja, joilla kääntää oma kannatuksensa nousuun, sillä muussa tapauksessa uudet vaalit (jotka voivat hyvinkin olla edessä ennen kuin Netanjahu luopuu lupaustensa mukaan pääministeriydestä Gantzin hyväksi) voivat olla hänelle kohtalokkaat. Osviittaa siitä, mihin suuntaan tuuli muodostumassa olevan hallituksen sisällä puhaltaa, saanee esimerkiksi siitä, liittääkö Israel itseensä sille Donald Trumpin esittämässä suunnitelmassa tarjottuja osia Länsirannasta – asia, jota Netanjahu on kannattanut mutta johon Gantzin mielestä aika ei ole kypsä.

Varmaa on kuitenkin se, että viimeviikkojen draaman voittaja on jälleen kerran Benjamin ”Bibi” Netanjahu. Siinäkin tapauksessa, että diili Gantzin kanssa valuisi hiekkaan, Netanjahu on kyennyt hajottamaan häntä vastustaneen koalition keskenään riiteleviin osiin, joista yksikään ei yllä kooltaan edes puoleen hänen suvereenisti komentamastaan Likudista. Oikeusprosessi toki roikkuu edelleen Damokleen miekkana Netanjahun yllä, ja maan koronaepidemia on räjähtämässä käsiin etenkin harediväestön keskuudessa, mutta kuten viime viikot ovat hyvin osoittaneet, Bibi on selvinnyt pahemmistakin paikoista.