Sauli Niinistö ja Sanna Marin kättelivät tuoreen hallituksen tervehdyskäynnillä joulukuussa 2019. Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia.

Valtioneuvoston ja presidentti-instituution vuosikymmeniä jatkunut köydenveto ulkopolitiikan johtamisesta heijastuu poikkeusolojen vuoksi nyt myös sisäpolitiikkaan. Tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä on tukenaan vahva kansansuosio, joka on mahdollistanut toimintakentän laajentamisen laajaa turvallisuuskäsitystä soveltamalla. Mitä se kertoo suhtautumisestamme parlamentarismiin?

Ylimmän valtionjohdon toimivaltakysymykset näyttävät nukkuvan kuin koiranunta, josta ne uhkaavia ääniä kuultuaan heräävät rivakasti julkisen keskustelun pääaiheiksi. Viimeisimmän esimerkin tästä näimme maaliskuun lopulla, kun presidentti Sauli Niinistö ehdotti hallitukselle erityisen kriisinyrkin perustamista koronakriisin päätöksenteon tueksi. Hallitus puolusti odotetusti omaa reviiriään ja kieltäytyi ehdotuksesta pääministeri Sanna Marinin johdolla. Niinistön kaavaileman ryhmän tehtävänä olisi ollut tuottaa hallitukselle laajempaa tilannekuvaa koronatilanteen hoitamiseksi.

Analysointi presidentin toimivallan rajoista ja sisäpolitiikkaan puuttumisesta alkoi välittömästi. Presidentillä ei ole toimivaltansa puitteissa säädettyä asemaa esittää ryhmän perustamista. Koronakriisin hoitamisen voi nähdä täysin hallituksen toimivaltaan liittyväksi kysymykseksi. Yhteistyötä painottavien ehdotusten tekeminen ja yhteiskuntaa merkittävästi koskettavista asioista keskustelu ei kuitenkaan ole kiellettyä presidentiltäkään.

Niinistön ehdotus sai osakseen sekä arvostelua että ymmärrystä, eikä presidentin toiminnassa lopulta nähty valtiosääntöoikeudellista ongelmaa. Tästä huolimatta presidentin ehdotuksen ja pääministerin torjuvan vastauksen johdosta leimahtanut keskustelu osoitti, ettei toimivallanjako vielä 2000-luvun perustuslakimuutoksien jälkeenkään ole täysin selkeä.

Sisäpoliittisen toimivallan tuolileikki

Pyrkimys presidentin vallan häivyttämiseen parlamentarismia vahvistamalla on kehityskulku, joka kuvaa valtionjohdon toimivallan kehittymistä viimeisen neljän vuosikymmenen aikana. Suomessa on kyse pitkäaikaisesta muutoksesta ja siirtymästä presidenttivetoisen ja parlamentaarisen järjestelmän sekamuodosta kohti parlamentarismia. Ulkopolitiikan johtamista on kuitenkin jossain määrin suojattu tältä kehitykseltä. Nykyisen perustuslain aikana 2000-luvun alusta lähtien pääministeristä on muodostunut yksiselitteisesti toimeenpanovallan johtaja.

Mahdollisuus pysyä poissa päivänpoliittisista ja usein mielipiteitä jakavista ongelmista voi osaltaan selittää presidentti Niinistön tämänhetkistä suosiota. Niinistö ei myöskään ole pitänyt kynsin hampain kiinni sellaisista valtaoikeuksista, jotka aiemmin vielä tulkittiin presidentille kuuluvan. Esimerkiksi EU-asioissa hallitukset ovat saaneet Niinistön aikana hyvän työrauhan. Hän on jopa ehdottanut presidentin toimikausien lyhentämistä. 

On hyvä, että presidentti pitää yllä keskusteluyhteyttä valtioneuvoston kanssa. Ylimmän valtionjohdon keskinäistä tiedonvaihtoa muissakin kuin ulkopolitiikan alaan kuluvissa asioissa ei voida pitää moitittavana. Julkisiin irtiottoihin ei kuitenkaan tulisi suinpäin ryhtyä. Kriisinyrkki-ehdotuksellaan presidentti Niinistö tunnusteli, missä toimivallan rajat laajan turvallisuuskäsityksen kehyksessä menevät, ja löysi ne. Yhteistyöehdotuksella presidentti ei näitä rajoja kuitenkaan rikkonut. Myöskään kansalaisia rauhoittavaa ja yhdistävää viestiä välittämällä presidentti ei vielä loukkaa sisäpolitiikkaan puuttumattomuuden perinnettä.

On hyvä, että presidentti pitää yllä keskusteluyhteyttä valtioneuvoston kanssa.

Klikkaa twiitataksesi.

Koronakriisin keskellä keinojen oikeasuhtaisuuden ja välttämättömyyden arvioimisen sijasta tärkeämmältä vaikuttaa tunteen luominen ihmisille siitä, että yhteistä ongelmaa vastaan taistellaan. Poikkeuksellisen mittavat keinot viruksen taltuttamiseksi viestivät, että kriisille yritetään tehdä jotakin. Hallitus on koronakriisin alati kehittyvän luonteen vuoksi kuitenkin pakotettu keksimään reseptejä lennosta. Tästä syystä ihmisten on vaikea arvioida rajoitustoimien välttämättömyyttä puhumattakaan siitä, kuka ylittää toimivaltansa ja kenen kustannuksella.

Kansa kaipaa johtajaa – edelleen

Vahvalle eduskuntapolitiikan ulkopuolelta toimivalle auktoriteetille on tilausta epävakaina aikoina. Niinistön halutaan käyttävän arvojohtajan asemaansa ja vetoavan kansalaisiin. Presidentin on yksittäisenä valtionpäämiehenä lähes mahdoton edustaa koko yhteiskunnan moniarvoisuutta sen eriävine tavoitteineen ja mielipiteineen. Yksihenkilöisyys luo kuitenkin vastapainoa eduskunnalle ja sen päivänpolitiikan tempoilulle. Lisäksi presidenttiin on henkilönä helpompi ja mieluisampi tukeutua kuin poliittisia tulipaloja toisensa jälkeen tukahduttaviin hallituksiin.

Käsillä olevan kriisin myllerryksessä mieleen nousee ajatus, että tiukassa paikassa kaipaamme ohjausta, rajoituksia ja esikuvia. Kansalaisten tyytyväisyys rajoitustoimien sopivuudesta kertoo tästä selkeää kuvaa. Yksiselitteisiä ohjeita ja kieltoja kaivataan nyt siitäkin syystä, että koronavirus on tunkeutunut kutsumatta jokaisen arkeen. Epävarmuus tulevasta ja koronakriisin vaikea ennakoitavuus saattavat myös lisätä kansalaisten tarvetta saada selkeitä ohjeita ja kieltoja. Presidentti Niinistö vastaa suosittuna presidenttinä hyvin kysyntään yhteiskunnan suunnannäyttäjästä. Niinistö on käyttänyt arvojohtaja-asemaansa säästeliäästi, mutta voimakkaasti sopivan tilanteen tullen.

Presidentti Niinistö vastaa suosittuna presidenttinä hyvin kysyntään yhteiskunnan suunnannäyttäjästä.

Klikkaa twiitataksesi.

Samalla kun presidentin valtaoikeuksia on rajoitettu, suomalaisten mielipidetrendi valtion johtamisesta on kulkenut päinvastaiseen suuntaan. Suuri osa suomalaisista antaa tukensa tasavallan presidentin vahvalle asemalle, mikä on ristiriidassa eduskunnan valtaa korostavan parlamentarismin kehityskulun kanssa. Noin 60 prosenttia suomalaisista haluaisi, että presidentillä olisi valtaa vaikuttaa lainsäädäntöön, hajottaa eduskunta sekä valita hallituksen muodostaja. Suomessa näytä olevan tahtoa siirtyä järjestelmään, jossa ylin hallitusvalta olisi puhtaasti kansaa edustavan eduskunnan valvonnassa.

Pohjatyötä kansansuosion kasvattamiseksi Niinistö on tehnyt varsinaisen päivätyönsä eli ulkopolitiikan johtamisen saralla. Suhteiden ylläpito niin länteen kuin itäänkin, eurooppalaisia kumppaneita unohtamatta, on ollut presidentille eduksi. Niinistö on aktiivisella ulkopolitiikan johtamisellaan vahvistanut suomalaisten mieltymystä vahvaan valtionpäämieheen. Kansalaisten osoittama tyytyväisyys istuvaa presidenttiä kohtaan ruokkii myös presidentti-instituution vahvaa asemaa ja siten voimakkaampia valtaoikeuskantoja. Suomessa on selkeästi voimissaan halu säilyttää vahva presidentti, joka toimii ulkopoliittisen päätehtävänsä lisäksi myös maan arvojohtajana.

Aukeavatko toimivaltasolmut 2020-luvulla?

Hyväksyisivätkö suomalaiset presidentin sisäpolitiikassa vierailun tulevaisuudessa, jos seuraavat presidentit eivät olekaan yhtä lailla koko kansan sauleja? Nykyinen perustuslakimme on ollut voimassa suhteellisen vähän aikaa, sillä se kehittyi toimivaltamalliinsa vasta presidentti Tarja Halosen toisen kauden päätyttyä vuonna 2012. Vain Niinistö on käyttänyt presidentti-instituution valtaa nykyisten toimivaltuuksien ollessa voimassa. Koska varsinaista vertailukohtaa ei ole, on haastavaa arvioida, kumpuaako suomalaisten kaipuu vahvaan johtajaan Niinistön persoonasta vai ajankohdasta ja tässä hetkessä kohtaamistamme haasteista.

Kun kriisi iskee jännitteitä, presidentin ja valtioneuvoston toimivaltaongelmat nousevat esille. Tulkinnat toimivallan rajoista vaihtelevat sen mukaan, miten valtioneuvoston ja presidentin yhteistyö on sujunut. Tasavallan presidentin sisäpoliittiset, lakiin perustuvat vaikutusmahdollisuudet ovat vuonna 2020 varsin mitättömät, mutta kenties presidentin odotetaan herättävän keskustelua ja ottavan kantaa yhteiskuntaa kuohuttaviin asioihin. 

Tulkinnat toimivallan rajoista vaihtelevat sen mukaan, miten valtioneuvoston ja presidentin yhteistyö on sujunut.

Klikkaa twiitataksesi.

Koronakriisin luoman epävarmuuden varjossa näyttää siltä, että kriisit eivät ainakaan heikennä kansalaisten halua säilyttää presidentillämme valtaa, vaikkei se kovin parlamentaarista olekaan. On hieman paradoksaalista, että valtiosäännön uudistukset, parlamentarisointi ja ulkopolitiikan johtamisen yhteistoimintakulttuurin korostaminen ovat riisuneet presidentti-instituutiota vallasta samaan aikaan, kun osa kansalaisista toivoo valtion johtamiseen selkeyttä presidentin vallan säilyttämisellä.

Hallitusmuodon kannalta olisi loogista kuljettaa valtiosäännön parlamentarisointi maaliin saakka, eli säätää ulkopolitiikankin johtovalta kokonaan pääministerille. Toisaalta meidän on myös kunnioitettava suomalaisten tahtoa säilyttää presidentin toimivaltuudet, jotta oikeusjärjestyksemme heijastelisi yhteiskuntamme pitkällä aikavälillä hyväksymiä periaatteita, eli tässä tapauksessa presidentti-instituution vahvaa asemaa.

Tasavallan presidentin nauttimasta laajasta suosiosta huolimatta saimme kriisinyrkki-tapauksessa muistutuksen siitä, mihin suuntaan valtionjohdon toimivaltasäännöksiä on uudistettu. Kulttuuri muuttuu kuitenkin oikeutta hitaammin, eikä parlamentarismin kehittäminen ole tässä poikkeus. Siksi voi hyvin olla, että mieltymys vahvaan johtajaan ei ole vielä 2020-luvullakaan väistymässä parlamentarismin tieltä.